Anopista...

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Paapu
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Paapu

Oman äänensä löytänyt
Heipä hei!

Tuolla jossain on keskustelu isovanhempien reaktiosta vauvauutisiin ja odotukseen..mutta ajattelin laittaa ihan uuden ketjun pystyyn.

Meillä ei anopin kanssa ole mielestäni ollut mitkään katkerat välit, ei sydänystäviä, mutta ei vihamiehiäkään. Olen ottanut hänet sellaisena kuin on, eli kun kuuli vauvauutisista, ihmetteli vain että miksi en polta ja juo enää..eli ei mennyt jakeluun uutiset.

Nyt viikko laskettuun aikaan ja maha on jo ihan käsittämätön (49cm tämä tämä symf jokin mitta siis) ja anoppi kävi tuomassa vauvalle tavaroita mitä ajatteli että kaipaisimme. Ok, hienoa että toi ja osa ihan hyviäkin. Anoppi kerkesi olla vajaat viisi minuuttia sisällä kun tokaisi, että mulle hän toi "nämä sadehousut, ovat niin isot että ei hänen pojallensa käy, mutta sulle käy sitten hiekkalaatikolle" Seuraavaksi kun en ottanut hänen leipomaansa piirakkaa mitä mukanaan toi, kommentoi että kyllähän sulle näyttää makea aina maistuvan. (en syö hänen leipomuksiaan kun niistä pukkaa aina kissan karvoja löytymään ja se etoo). Sitten kun tuumasi että hänhän toi piirakkaa liikaa, niin pitää pistää se jääkaappiin, että voin yöllä salaa mieheltäni käydä sitten syömässä kun näyttää makea maistuvan. Olin ihan pihalla, en välitä makeasta enkä normaalisti ole kuin M-koko jos sitäkään!! Sitten kaiken kukkuraksi hän kehtasi sanoa että eihän teidän vauvalle kyllä varmaan normaalit vaatteet mahdu kun on sitten niin pyöreä vauva!!! Tanan tana, normaalikokoiseksi sanottu ja pari viikkoa sitten viimeksi ultrattu, tämän hän kyllä tietää, mutta ei sitten vain jakeluun mene.

Niin ja siis ottaen huomioon että laskettuun aikaan on tuossa vaiheessa viikko, eli totta mooses on iso vyötärö! Miten te ottaisitte nämä ihanat lausahdukset?! Lopuksi hän kommentoi pukeutumistani että kun mulle käy mikä vaan kun kaikilla ei ole muotimakua. Pukeudun normaalisti suoriin housuihin ja kauluspaitoihin..siis töissä ja sillai, mutta nyt kun mammavaatteet on niin ei ihan samalinja, mutta ehdottoman siisti edelleen. En vain käsitä mistä se täti noita juttuja vetelee. Puolisoni oli ihan ulalla ja epäilee että ei ole tuleva mummu tajunnut vieläkään että kyllä se vauva vain syntyy ihan pian. Mies pistäisi äitiinsä välit poikki välittömästi, itse en ehkä ihan vielä. Tuntuu niin loputtomalta päätökseltä, mutta jos hän tuota linjaa jatkaa niin ei taida jäädä pikkuisemmekaan paitsi mummun ilkeydestä :( Itselläni oli mummi joka osasi sivaltaa ja syvältä sydämestä..edelleen muistaa kun on alle kouluikäisenä kuunnellut sivalluksia mutta ei vain ole silloin tajunnut mistä on kyse :( Sitä en omalle pikkuiselleni toivoisi laisinkaan!

Mitä teidän mielestänne kannattaisi tehdä ja miten itse toimisistte? Olemme anopille sanoneet, että hän välillä osaa loukata, mutta hän tuumaa heti että oi anteeksi kaikkea ja sama jatkuu seuraavassa lausessa, eli ei se sanominenkaan tunnu auttavan :(

Ääh, tulipas vuodatettua mutta tuntuipas hyvältä :D
 
Todella ikävä tilanne, onneksi miehesi on kuitenkin sun kanssa samalla aaltopituudella, että ei vähättele äitinsä sanomisia tms. Itse ehkä istuttaisin anopin kahden kesken alas ja kertoisin ihan suoraan, miltä sinusta tuntuu - siis ihan oikeasti! Ohan tuo aivan käsittämätöntä kommentointia viimeisillään raskaana olevalle miniälle!!?!! Sinun on tehtävä selväksi, ettet suostu tuollaista kuuntelemaan, että pidät hänet mielellään osana teidän perheenne elämää, mutta tuollainen ei ole ok!! Ja mielestäni huolesi siitä, että tämä vaikuttaa myös lapseen on aiheellinen. Nyt olisi mummulla ihan todella herätyksen paikka!! Älä tyydy olemaan se, johon toinen purkaa pahaa oloaan, vaan vaadi kunnioitusta!
 
Olipas paatos [:D] toivottavasti tilanne paranee pian ja saatte anopin kanssa välit kuntoon!! Olisihan se ihanaa että lasten mummuun olisi hyvät välit!
 
Moi,

Tuli vain mieleen, että jospa anoppisi ei vain osaa suhtautua raskauteesi ja sillä sanoo mitä sattuu? Älkää nyt ihmeessä välejä laittako poikki ilman kunnon keskustelua! Isovanhemmat ovat erittäin tärkeitä lapsille. Jos ei juttutuokio tuota tulosta, sano siinä vaiheessa, ettet tule hyväksymään piikittelyä lastasi kohtaan. Onko anoppisi ollut pojalleen ilkeä sanoissaan? Anopille voi olla kova asia kun poika saa lapsia.

Eve
 
Kiitoksia!!

Ilkeä täti se kaikin puolin on, eli mieheni ei edes aina huomaa kun tikareita lentelee, on kuulemma aina ollut sellainen. Kamalaa kun huomaa että miehellä on todella hyvä sävelkorva ja musiikkitajua, mutta ei uskalla edes hyräillä kun äiti kuulemma sanonut että tuollaista jaksa kuunnella. Itse yritän kannustaa että hittolainen, lauleskele vain ja jos tuntuu niin mieluinen instrumentti kätösiin ja tunneille!! Kamalaa kun toinen suhailee suustansa mitä tahansa huomaamattaan tai välittämättään miltä se tuntuu ja mitä vaikutuksia sillä on!!

Kun kihlauduimme niin anoppi kysyi pojaltansa että miten tehdään ex-tyttöystävän puhelinnumeron kanssa, säilyttääkö anoppi sen vielä?...ja säilyttihän se!! Eli ei oikein innostunut poikansa päätöksestä. Kun asiasta puhuttiin niin anoppi tosiaan tuumasi, että ei mun pitänyt saada tietää asiasta. Ei pyytänyt anteeksi eikä pahoitellut vaan harmitteli että pitikö minun asiasta kuulla. Tämän jälkeen olimme pitkään näkemättä kun mies ei vain voinut sietää äitiään..sitten jotenkin livuttiin takaisin tekemisiin ja nyt taasen tässä. Tuntuu että jos sanon hänelle että mun painoni tai vaatetukseni on mun asiani, eikä hänen siihen tarvitse puuttua, niin saan vain taasen potaskaa naamalleni..anoppi on teflonia, ei häneen mikään tartu ja mihinkään ei ole syyllinen.

Oi voi, raskasta on miettiä tätäkin kun toivoisi pikkuisen vain jo syntyvän.
 
sanot sille kaapin paikan. jos ei opi pitämään mölyt mahassa ei tartte kuvitellakkaa olevansa lapsen ja teidän elämässä, koska te ette tollaista NARSISTIA tarvitse elämäänne.

Ite ole joutunu kans tollasta aikoinaan exän äitin kanssa ja eniten vielä sen isän kanssa kestämään ja me pistettiin välit poikki...vuos oltiin pitämättä yhteyttä yms.niin johan oppi porukka.
 
Moi Paapu ja muut aiheen naiset!

Kyllä pisti kiristelemään täällä vanhat muistot anopista. Edelisestä elämäsätä vuosien takaa, onneksi. Sen voin sanoa, että haavat muistuttaa aika ajoin. Ei ne oikein parane. Enkä tiedä miten sitä antaa anteeksi, jos toisesta joskus aika jättää? On se eukko kuitenkin isoäiti lapsilleni. Lapset ovat kyllä jo aikuisuuden kynnyksellä ja saaneet itsekin kokea samaa paskaa kuin minä. Eihän mun lapset voi tietenkään olla mitelnkään kehuttavia!!! Huh huh! Kaikkea ei viitsi muistella. Ei edes kertoaksen esimerkkejä selviytymistarinoista.

Mikäli mahdollista, niin välit poikki vaan reilusti. Ei kukaan tarvitse yhtään paskaa enempää kuin elämä itsessään toisinaan antaa. Lapsukaiset ei tarvi typeryyttään itseään korostavan isoäidin läheisyyttä pätkän vertaa. Kasvattakaa  hyvät äidit ja isät itse omat lapsenne rauhassa ja onnellisena. Sitä mieltä minä olen!

Minä koin koko kategorian vaatteista, kodista, kampauksesta, murteesta, siisteydestä (olin NIIN siisti), musiikkimausta, ruoasta, vapaa-ajan vietosta, lasten harrastuksista..... Ei kai mikään jäänyt huomiotta ja arvioimatta. Parasta oli se kun vastasyntynyttä esikoistani imettelin ja nukahdin siihen.No hän sisään kyselemättä omien TODELLA HYVIEN ystäviensä kanssa. Vauva pois mun rinnalta nukkumasta ja keittiön puolelle kaakattamaan näiden kavereiden kanssa. Kahvit tulelle ja evästä pöytään, minun ruokia. Kaapista tasan viisi eripari kuppia vieraille, vaikka astioita olisi ollut sarjoittain samanlaisia! Helvetti.Minä raukka makasin sängyssä itku kurkussa ja kuuntelin niiden mesomista. Asuttiin maalaistalossa, anopin miehen tilalla ja kesäisin ovet olivat luonnollisesti auki kaikkien tulle ja mennä!  Hullua! Semmoisena se jatkui monta vuotta.

Tarinan opetus: Anoppi oppii kunnioittamaan, jos haluaa! Tämä kyseinen ei, vaikka asioista puhuttiin.

No niin, tsemppiä tytöt! Tuli niin pitkä ja kiihkeä muistojen purkaus, että menisin tupakille, jos vielä polttaisin! Toivottavasti kenenkään ei tarvitse vaipua anopin polkemana lattianrakoon.
 
Meillä myös hieman ongelmia anopin kanssa. Esimerkkinä tässä muutama tapaus:

Olen ollut todella huonovointinen koko raskauden ajan ja huono olo jatkuu vieläkin ja nyt jo rv20. Anoppi kuitenkin aina tilaisuuden tullen huomauttaa, että minun pitäisi käydä lenkillä ja tehdä sitä ja tätä jumppaa, koska muuten en selviä synnytyksestä. Todellisuudessa emme mieheni kanssa ole koskaan sanallakaan maininneet, etten käy lenkillä yms huonon oloni takia (toki ulkoilen jne). Myös syömisistäni valittaa, etten saa syödä niin rasvaista ruokaa, vaikka olen useampaan otteeseen maininnut, etten voi edes ajatella rasvaista ja suolaista ruokaa kun se yököttää. Hän on vain päättänyt omassa pienessä mielessä, että asia on näin ja vastaan sanominen ei auta mitään. Ärsyttää!


Hän myöskin kielsi minua ostamasta tälle esikoiselleni vielä mitään vaatteita tai tarvikkeita, koska aina voi jotain sattua. Kuitenkin hän saa itse hössöttää ja ostella kaikenlaista ensimmäiselle tulevalle lapsenlapselleen. Itsellenikään en ole uusia vaatteita ostellut kun vanhat vielä suht hyvin mahtuu päälle. Olenkin sanonut että ostan äitiysvaatteita sitten kun on sille tarvetta. Anoppi kuitenkin kertoo kuinka näki kaupassa XL-kokoisen paidan, joka varmasti menisi pitkään päälle. Ja olen huono ihminen kun sanon aina, että en halua kulkea teltassa vaan istuvissa vaatteissa kun kerta on edes hieman varaa valita.


Ja tosiaan muutama päivä sitten hän kertoi minulle, kuinka en osaa hoitaa lastani oikein. La on meillä siis vasta helmikuussa :DD Mieheni myöntää kyllä, että hänen äitinsä sanat saattavat satuttaa minua, mutta muistaa aina huomauttaa ettei anoppi mitään pahaa tarkoita vaan yrittää neuvoa.


Tämä kaikki tuntuu minusta todella pahalta, aivan kuin en osaisi elää omaa elämääni, mutta kuitenkin muuten anoppini on mukava ihminen ja auttaa meitä nytkin aina tarvittaessa, joten en haluaisi välejä pistää poikki. Uskon, että varsin monella on samoja tuntemuksia ja kokemuksia ja luulen, että kyllä me kaikki tästä vielä selvitään.. joskus.

Itse olen päättänyt selvitä tästä sillä, etten enää puhu koko vauvasta, jos ei ole pakko. Ja aina jos anoppi ottaa liikaa päähän, mieheni saa hoitaa vierailut yksin. Kannatan kuitenkin sitä, että jos se vain on mahdollista niin asioista kannattaa keskustella ennen mitään suuria päätöksiä esim. välien katkaisusta. :)

Olipas taas tilitys. :D Toivottavasti jaksoitte lukea ja auttoi edes jotain hieman.
 
Töksäyttelevä, muiden asioihin puuttuva anoppi minullakin!

Luulen, että nämä johtuvat vanhasta kierteestä. Tytöt on aina opetettu olemaan (liian) kilttejä! Naisen on kuulunut olla kuuliainen ja huomaamaton.
He eivät elä itselleen vaan perheelleen, ja sen kautta!

 
He ovat menneet vieraaseen taloon, anoppinsa valtakuntaan. Tämä on saanut tilaisuuden siirtää oman pahanolonsa ja patoutuneen vihan miniälle. Joka joutuu vanhemman ihmisen "kunnioittamisesta" sitämään kaiken. Poiskaan ei voi lähteä. On vain purtava hammasta ja yritettävä jaksaa, eli padota vuorostaan itse vihansa.
Nyt ei välttämättä asuta samassa pihassa, mutta mennään edelleen miehen sukuun siis anopin perheeseen. Ja hänhän "määrää" edelleen asiat perheessään... Omaa elämää hänellä ei ole. On vain HÄNEN perheensä ja lapset joiden kautta ja joiden elämää elää.

Miten siis katkaista kierre? Miten olla olematta liian kiltti...

Anoppini itkee kuinka äitinsä on aina määrännyt ja määrää edelleen hänen elämästään. On ilkeä, itse virheetön marttyyri. Hän tekee samaa itsekin. Sillä erotuksella etteivät hänen lapsensa yhtä sokeasti häntä tottele (luojan kiitos).

Mutta jo se KAIKKEEN puuttuminen!! Piikittely, ivaaminen, MUIDEN virheiden ja heikkouksien esiin nostaminen. Lasten itsetunto yritetään polkea maahan. .
 Ja tehdään itsestä korvaamatonta. Eihän ne aikuiset lapset osaa itse siivota, ostaa vaatteita, remontoida, kasvattaa lapsia....

Kaikella tuolla yritetään saada oma elämä näyttämään paremmalta, ilman että tarvitsisi nähdä vaivaa tehdäkseen siitä oikeasti parempaa!
Ja myöntää, ettei kaikki ole hyvin.
 
Niin ei minulla ole sen kummempaa ratkaisua kuin yritää kestää! Olematta liian kiltti eli sanon kun menee yli kohtuuden rajan, enkä siedä kaikkea.

Ei ihmistä voi muttaa käskemällä! Aina ei voi saada edes näkemään.

Yritän ymmärtää ja löytää itsestäni omat virheeni, jotta voin tehdä niille jotain
. Etten ole itse oma anoppini, tai äitini!
 
Moikka sinä anopista kärsivä,
 
Itselläni on kokemuksia moisesta edellisestä elämästä ja voin sanoa, että ole ole onnellinen, että miehesi ja sinä vedätte samaa köyttä. Niin sen olla pitää ja on hienoa, että teillä on toisenne moisen myrkyttäjän kestämisen tukena.
Ja eipä ne ihmiset muutu, mutta te voitte löytää keino kestää/olla kestämättä anoppiasi..
 
Voimia!
 
Huhhuh minkälaisia anoppeja teillä :( Helppo on sanoa, että älkää välittäkö, sitä välittää kuitenkin jossain määrin vaikkei haluaisi.. Voimia teille toivotan kuitenkin! Meillä on anoppitilanne hieman päinvastainen, mulla on ihan huippuanoppi, jonka kanssa tulen tosi hyvin toimeen ja joka ihan täysillä iloitsee tulevasta lapsenlapsestaan.. Miehelläni on kuitenkin hieman huonompi tuuri, meidän äiti ei ole koskaan kelpuuttanut häntä, kun aloimme seurustella meinasi meillä äitini kanssa mennä välit, kun hänestä en väärempää miestä olisi itselleni voinut löytää, väärät harrastukset, koulutus, saatanallinen musiikkimaku, hirvittävät tatuoinnit jne.. Raskautta äiti ei myöskään hyväksy eikä ole vielä onnitellut kertaakaan, saarnannut sen sijaan. Yhteydenpito siihen suuntaan onkin yllättäen jäänyt aika vähäiseksi. Yritän itsekin olla välittämättä, mutta aika huonolla menestyksellä. 
 
Mä varmaan valitsin sen "älkää välittäkö"-linjan. [;)] Mulla aina aikasemmat anoppikokelaat olleet aivan huippuja ja oon tullut kaikkien kanssa hyvin juttuun mutta tän nykyisen kanssa oli aluks vähän heikot välit. Pari vuotta kuuntelin sitä kun en osannu verhoja ommella ja kuinka tämmösessä siivossa ei voi kukaan elää (siis kun anoppi kävi kylässä) ja kuinka mä hankin miehelleni astman ku se on koirille allerginen enkä hankkiudu koirasta eroon ja jos meille tulee toinen koira tulee ni hän ei ainakaan enää voi tulla kylään jne... Mä siihen aina vaan hymyillen totesin jotain että "no on se hyvä kun oot vielä niin hyvässä kunnossa ettei sun tartte meille muuttaa kun ei tää siivo mietä häiritse" tai "aika erikoinen toi poikas allergia kun ei se oireile mitenkään...". [;)] Leikin vähän hölmöä enkä ottanu tikareita vastaan. Olin jotenkii niin tottunu siihen ku meijän mummo laukoo aina kommentteja tyyliin: "Sullakii on ihan nätit silmät vaikka naamas on muuten levee ku ladon seinä." ja kun siitä yrittää sanoa ni mummo on vaan ihmeissään että hänhän vaan kehu kauniita silmiä että mistä se nyt loukkaantu. [;)] Pistetään alsheimerin piikkiin... Mut  tosiaan pari vuotta siihen meni mutta nyt ollaan anopin kanssa jo tosi hyvissä väleissä eikä tikarit enää lentele. [:)] Ei tarttenu katkasta välejä tai viettää unettomia öitä, mä laskin vaan kaikki inhottavat kommentit toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
 
ansku81 Tuo takaisin piikittely esittäen vähän tyhmää on hyvä keksintö! Ei alennu aivan samalle tasolle vaan heittää koko jutun huumoriksi!

Pitänee yrittää suhtautua anopin "auttamiseen" samalla tavalla. Minäkään, kolmekymppinen normaalijärkinen, en osaa edes alusvaatteita ilman häntä ostaa..
Kauhulla tosin seuraan kuinka käyttäytyy tyttärensä vauva uutiseen...
Sinne on ostettu ja tehty vaatetta kasa päin. Sisustaakin jo... Aivan kuin itse lapsen saisi!

Pitää varmaan aikanaan vauva-uutisen kertomisen yhteydessä sanoa, että kakki on jo valmista ja hankittu!
Jos jotain haluaa ostaa / tehdä, kysyy ensin. Sitä järkyttävää jämälanka-tilkku-peittoa en halua!
 
Mulla on ihan kiva anoppi ja tullaan hyvin toimeen. Joskus vaan ärsyttää, kun hän tahtoo niin kovasti osallistua ja auttaa. Kokee olevansa jotenkin meille velkaa, kun on miehen veljen lapsia hoitanut paljon ja meitä taas ei ole tarvinnut auttaa missään. Meille tuli vuosi sitten perintönä mökki ja nyt anoppi on siellä lähes joka viikonloppu auttamassa tai vierailemassa. Ihan kiva, että käy, mutta joskus vähän ottaa päähän, kun neuvoja satelee joka asiaan. "En minä mitenkään halua puuttua, mutta tuo ja tuo asia on aina tehty näin ja näin." Haluaisi nyt alkaa kutomaan meille mattoja uuteen kotiin, mutta eihän meillä edes ole sitä taloa vielä! Viimeksi vähän loukkaannuin, kun hän sanoi, että hänen poikansa on kyllä kerrostalotyyppiä ja miksi me etsitään taloa. Kerrostalotyyppiä, kuka?!! Hänen poikansa on kasvanut maatilalla ja asunut exänsä kanssa paritalossa. Nyt yhtäkkiä mun kanssa pitäisi asua kerrostalossa, kun anoppi tietää varsin hyvin, etten minä mistään hinnasta halua asua vakituisesti kerrostalossa! Nyt tosin väliaikaisesti asun.
 
Eli hermot ne voi välillä mennä pienestäkin, etenkin kun on tämmöinen, joka ei tee mitä käsketään vaan mitä haluaa. Mielipiteitä voi toki sanoa, mutta neuvomaan ei ihan hevillä kannata tulla saati käskemään. [;)] Yritän antaa anopin puheiden mennä ohi korvien ja ajatella, että hän on jo melkein 80v ja yhteisiä vuosia ei vaan ole enää hirveästi. Toivoisin, että saataisiin vauva vielä, kun hän on hyvässä kunnossa ja että lapsi ehtisi kasvaa niin isoksi, että muistaisi mummunsa. Itsellä oli vain yhdet isovanhemmat ja joskus se surettaa, kun en äidin vanhempia koskaan tavannut (kuolivat ennen mun syntymää).
 
Heipsan!

Meille syntyi ihana pieni poika pari viikkoa sitten :) !! Nyt kumpikin jo hienossa kunnossa ja elo alkaa maistua:)

Tulimme osastolta kotia jo toisena päivänä, sillä homma ei siellä oikein miellyttänyt. Kun poikamme oli 5 päivää vanha tulivat appivanhemmat käymään..nooh, kumpikaan ei katsonut eikä koskenut vauvaamme. Yritimme näyttää heille, että tämmöiset kädet ja sormet, ja tämmöiset hiukset...anoppi tokaisi että pieniähän ne kaikki vastasyntyneet ovat.

Kahvitarjoilua emme jaksaneet tehdä, kahvia oli keitetty,sitä sai vapaasti ottaa..nooh tästä sitten 7 päivää vanhan pojan vanhemmille oli hyvä ilmoittaa, että oli hyytävä vastaanotto kun he kävivät ja homma sitten eteni siihen että 8 päivää vanhan pojan vanhemmat käytiin kotonansa haukkumassa..tosin jo täysin kyrpääntyneenä tuli anopille sanottua että nyt riitti.

Pojaltansa hän kysyi, että näinkö haluat välit katkasta ja appiukko katkaisi itse poikaansa välit. ELi ei elo muuttunut lapsen synnyttyä. Harmittaa kun tämä koko sotku on vienyt aikaa ja energiaa..olisimme vain halunneet nauttia pienestä pojastamme!!
 
Paapu onneksi olkoon pienestä pojasta! [:)]

Kuullostaa aivan uskomattomalta tuo vauvan vastaanotto. Yleensä vauvat ne sulattaa kyllä sydämen kun sydämen varsinkin kun on kyse heidän lapsenlapsesta.

Tiedän ettei paljon lohduta jos sanoo että yrittäkää unohtaa ja keskittyä siihen omaan pieneen kääröön. Ajan kanssa ne ehkä ymmärtää olleensa väärässä tai sitten ne on siihen liian tyhmiä.
Ja liian tyhmiä tajutakseen että kaikki on heiltä pois, vauva kun on niin vähän aikaa loppujen lopuksi ihan pieni vauva.

Voimia ja haliruttauksia teille![:)] Tsemppiä
 
onneksi olkoon pojasta[:D]

Todella ikävää että asia on noin, oma anoppini on ihan mukava ja tämä on heidän viides lapsen lapsi ja kauhulla odotan mikä heillä on vastaan otto!
Toivottavai hyvä! anoppi ei ole ollut mitenkään ilkeä ja tulen sen kanssa hyvin toimeen, mutta kun jäämme kahden tuntuu että meillä ei ole mitään puhuttavaa ja välillemme kasvaa suuri muuri.
Toivottavasti tämä loppuu vauvan synnyttyä!

Kovasti voimia teille[:D]
 
Paapu!

Voi että pistää potuttaa sinun puolesta! Just tuommosta älyttömyyttä on vaikea sulattaa! Jos vaan suinkin voit unohtaa ja keskittyä omaan perheeseesi, niin oikein teet!

Nauti pikkiusesta vauvasta ja olet itse varmasti joskus hamaassa tulevaisuudessa se "hyvä anoppi"

nim.merk. kokemusta on!
 
Onneksi olkoon pojasta Paapu!
Oma anoppini asuu onneksi niin kaukana ettei tarvi kun pari kertaa vuodessa käydä. Silloin joskus nuorempana suutuin hänelle kun hän tyrkytti uskontoaan, lapsille pullaa ja pippareita joka välissä ym. tällaista kun oltiin kyläilemässä. Nyt hän ostelee kirpparilta vaatteita... lähinnä paitoja ja yrittää niitä meidän tytöille antaa.. valitettavasti on pakko sanoa että ei meidän teini-ikäiset mitään mummu-paitoja käytä [:'(]
Muuten tullaan toimeen jotenkin. Mies oli kyllä selvästi pettynyt kun viimeksi siellä käytiin ja kerrottiin vauvauutiset... anoppi vaan hymähteli eikä oikein osannut sanoa mitään.
Ainut miehen puolelta joka oli asiasta innoissaan oli hänen entinen koulukaverinsa tai sanoisiko ystävänsä kun ovat edelleenkin tekemisissä.
 
Mun äiti taas jaksaa kysellä vointia melkein päivittäin ja kävi jopa siivoamassa meillä kun oli mulla toi pahoinvointi ihan hirveetä... vieläkin hiukan mutta ei sillai kun elokuussa. Mutta äidille olenkin osannut sanoa aina jos jokin asia ei kuulu hänelle ja hän sentään uskoo sen. [:)]
 
Kyllä joskus aikoinaan kuultiin miehen vanhemmilta veljiltä ja siskolta kun oltiin ostamassa omakotitaloa että 'osataankohan me arvata kuinka paljon se vaatii työtä, että onkohan se järkevää teille', mutta anopista ei oikein saanut selvää mielipidettä. Sen minä tiedän että ikinä hän ei ole minusta pitänyt, mutta en välitä koko asiasta [8|]
Meillä on vieläkin omakotitalo ja hyvin on kaikki mennyt!
 
 
 
Takaisin
Top