Alipaino ja raskautuminen

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Onko täällä muita jotka on tai oli yrittäessä ehkä vähän liiankin hoikkia? Onko raskaaksi tulemisessa ollut ongelmia?

Itse olin ennen raskautta siinä normaali- ja alipainoisen rajalla ja raskaaksi tulo kesti reilu vuoden. Mietin voisiko asialla olla jotain yhteyttä... Ekassa neuvolassa painoin hieman enemmän kuin mitä olin painanut viimeksi punnitessani, minkä laskin tulleen raskauden aikana, mutta voihan olla että paino oli noussut jo ennen raskautta ja ehkä mahdollistanut sen. Ken tietää.
 
Mä uskon hyvin vahvasti, että mun kohdalla vähäinen paino on vaikuttanut selvästi raskautumiseen. Yhtä meidän lapsista yritettiin yli kaksi vuotta, kun olin normaalipainon ja alipainon rajoilla. Sitten taas kaikki muut lapset ovat saaneet alkunsa hyvinkin nopeasti, kun painoni on ollut normaalipainon ylärajoilla. Joten suosittelen kyllä kaikkia alipainon rajoilla keikkuvia, ainakin kokeilemaan terveellisellä ruokavaliolla parin painokilon nostoa, jos raskaus ei saa muuten millään alkua. Samahan koskee tietysti toisinpäin kun ylipainoisia kehotetaan laihduttamaan muutama kilo, jos yritys ei ota onnistuakseen. Mutta musta tuntuu, että tästä alipainon vaikutuksesta yrittämiseen, ei puhuta tarpeeksi.
 
Mulla taas kokemus ettei vaikuttaisi.
Esikoista kun aloin odottaa painoin 48kg. Tärppäsi yk 1.
Kakkosta odottaessa 46kg. Tärppäsi yk 1 ja nyt plussatessa km kierrosta 44kg, joka on jo virallisesti alipainon puolella. (Toivottavasti tämä ei ollut yksi syy)

Uskon kuitenkin että aina paremmat edellytykset raskaudelle ja sen jatkumisella on olemassa, jos voi mahdollisimman hyvin.
Itse ainenkin mietin, että ehkä naisen keho on niin fiksu, että ymmärtää jos se oli jotenkin terveydelle epäedullista.

Itse asiassa luin juuri artikkelin, jossa esimerkiksi puhuttiin keskenmenoista ja siitä, että naisen keho arvioi pystyykö se kantamaan raskauden/onko hedelmöittynyt munasolu pärjäävä yksilö, vai kenties jollain tavalla viallinen tms.
 
Ei ollut yhtään vaikutusta, painoindeksi oli 18,5 raskautuessa. Rasvaprosentti oli hyvin alhainen ja lihasmassa todella suuri. Endometrioosikin on ja pitkälle edennyt.

Sattui käymään tuuri.
 
Mulla oli anoreksia 2013 ja tulin ekalla raskaaksi mutta meni kesken. 2014 painoin 46kg eli siinä rajalla alipaino/normaali. 2016 ylipainoa raskautuessa. Mulla ei ainakaan ole ollut vaikutusta
 
Tuli mieleen tämä ketju, kun pohdin tämän kertaista raskaaksi tulemista. Ekaa tosiaan tehtiin yli vuosi normaalipainon ja alipainon rajalla. Toiselle kun annettiin lupa tulla oli painoa yli kymmenen kiloa enemmän kuin silloin. Tärppi tulikin sitten 2-3 kierrossa. Sattumaa? Ehkä ei?
 
Jokaisen raskauden alkaessa olen ollut alipainoinen ja raskautuminen ollut helppoa/nopeaa. Kuulemani mukaan alipainolla ei niinkään olisi merkitystä jos kuukautiskierto kuitenkin normaali, en sitten tiedä :rolleyes:
 
Minä oon ollut joka raskauden alkaessa alipainoinen, tai niillä rajoin.
ja ainut jonka huomasin vaikuttaneen että oli hankalampi raskautua oli kilpirauhasen vajaatoiminta. Kun sai TSH laskettua niin raskauskin alkoi. :)
 
Takaisin
Top