Ajatuksia kasvatuksesta

Avea80

Avea80

Puuhakas puhuja
Heinämammat 2014
Ehkä jo vähän aikaista tälle ketjulle, mutta kai näistä on hyvä jo puhua ja miettiä jo etukäteen. Eli, millaisia ajatuksia teillä on lasten kasvatuksesta, millaisia yhteisiä päätöksiä olette tehneet ja mitkä on niitä asioita, jotka koette tärkeinä ja haluatte kiinnittää niihin huomiota?
 
Pakko linkittää tämä tänne, kun osui just sopivasti silmään. Ainakaan minä en haluaisi, että lapsestani kasvaa narsisti, ja siksi on ihan hyvä miettiä tätäkin, että miten sen voi pienillä keinoilla estää. :)

Ilta-Sanomat (juu, laatulehti :wink, mutta haastateltava on asiansa osaava sosiaalipsykologi) 2.5.:



"Sosiaalipsykologi listasi IS:lle, mitkä kasvatusmetodit voivat olla vaaraksi lapsen itsetunnolle.

Jos lapsi ei koskaan kuule sanaa ei, hänen egonsa pullistuu suureksi, ja hän kokee olevansa maailman keskipiste. Näin aloittaa sosiaalipsykologi, tietokirjailija Janne Viljamaa.

Jos lapsi saa kaiken periksi tai hänelle annetaan loputtomasti vaihtoehtoja, lapsi alkaa uskoa olevansa aikuisen yläpuolella.

- Aluksi lapsesta tuntuu siltä, että kivaa - aikuinen tottelee minua. Mutta pian hän alkaa pelätä olevansa liian isoissa saappaissa, Viljamaa sanoo.

Viljamaan mukaan ongelmaperheissä lapsia kasvatetaan konditionaalityylillä eli koskaan lasta ei käsketä nukkumaan. Aina kysytään haluaisitko, menisitkö, tekisitkö. Vaikka välillä tekisi hyvää sanoa, että mene pesemään hampaat ja käy nukkumaan.

- Kun lapsi sitten menee päiväkotiin, hän ei kestä sitä, että häntä määrätään.

Eli rajat ja rakkaus ovat se lähtökohta. Mitkä muut seikat vaikuttavat itsetunnon kehittymiseen?

- Jos lapsi elää ahdistavassa, alistavassa, väkivaltaisessa ympäristössä, jossa hän on joutunut pelkäämään ja kärsimään, Viljamaa kertoo.

Kasvatatko lapsestasi narsistista?

Liian hyvällä itsetunnolla varustettu lapsi ei välttämättä osaa tuntea oikeanlaista häpeää tehtyään väärin tai katua törttöilyjään.

Viljamaan mukaan nämä seikat vaikuttavat siihen, että lapsesta saattaa tulla narsistinen.

- Tällainen narsistinen lapsi ei kunnioita aikuisia, on röyhkeä ja käyttää muita hyväkseen. Hän ei anna yhteisölle mitään. Hän vain vie.

Viljamaa kutsuu tällaista ihmistä kuutyypiksi.

- Hän imee valon, muttei itse anna mitään. Hän haluaa määrätä asioita ja ihmisiä. Hän tekee kaikkensa saadakseen niskalenkin toisista.

Näin vanhemman tulisi toimia

Jottei lapsesta kasva kuuta, vanhemmalla on tehtävää.

- Vanhemman tulee opettaa lasta arvostamaan muita, näkemään toisen tarpeita, opettaa jakamaan, olemaan kohtelias ja asettumaan heikomman asemaan.

Vanhemman on myös toimittava esimerkkinä, eikä vaatia lapselta sellaista, mitä ei pysty itse tekemään. Vanhemman on oltava aikuinen ja uskottava.

Lapsen kanssa lökäpöksyissä, takamus vilkkuen päivät pitkät pleikkaa pelaava vanhempi ei hirveästi kunnioitusta herätä.

Esitä kolme kysymystä

Viljamaa ehdottaa, että lapsen toimiessa väärin, vanhempi esittäisi lapselleen kolme kysymystä: Mikä meni väärin? Mitä olisi pitänyt tehdä? Ja tajuaako lapsi, mitä hän teki väärin?

- Jos lapselta ei kysy näitä kysymyksiä, hän toistaa samat virheet ensi kerralla.

Viljamaa vielä muistuttaa, että sarkasmi lapsen kasvatuksessa kannattaa jättää pois. Se luo turvattomuutta, vie uskottavuuden, luottamuksen, eikä pieni lapsi sitä ymmärrä.

- Tärkeää on sanoa suoraan ja rauhallisesti, että nyt teit väärin."
 
Olihan meilläkin sellainen ihannekuva kasvatuksesta, mutta osa siitä on karissut tässä matkan varrella :grin

Meidän tyttö on melko arka ja tottelevainen joten aika helpolla olemme päässeet hänen kanssa. Kun sanomme ei, niin myös tarkoitamme sitä vaikka tietyissä tilanteissa tyttö meitä yrittääkin koetella. Esimerkiksi kaupasta ei osteta mitään "mä haluan"-juttuja. Välillä tunnen olevani ilkeä äiti kun isovanhemmat sallivat tytölle kaikkea kivaa, mikä meillä on ehdoton ei-ei. Huonoja puolia arkuudessa on se, että vielä tuota meidän tyttöä viedään kuin pässiä narussa. Nyt jo huomaan miten voimakastahtoiset kaverit saavat tytön mukaan mihin tahansa..

En enää muista edes mitä kaikkia hienoja asiota olin päättänyt, mutta yksi oli se, että koko perhe syö samaa ruokaa. Äh, ja mä kun ihmettelin veljen lapsia kun he elivät aikoinaan pelkällä makaronilla. No, tässä asiassa mä oon taistelun hävinnyt, tyttö ei kertakaikkiaan suostu syömään jotain ruokia! Vaikka meillä on käytössä niin monta lusikallista kuin on ikävuosia, niin perunaa ei vahingossakaan mene enempää kuin se 3 haarukallista.. Äh, maailman suurin stressin aihe itsellä välillä meidän ruokailut, vaikka ihan normaalisti meidän tyttö kasvaa. Toisaalta ihan terveellisesti tyttö syö, mutta kaiken pitää olla erillään eikä yhteen sekoitettuna.

Mutta joo suosin itse myös tuollaista vanhan ajan kasvatusta, mutta ilman ruumiillista kuritusta ja niin että rakkauden annetaan kunnolla näkyä ja kuulua. Mulla on melko iäkkäät vanhemmat ja heiltä en oo koskaan saanut kehuja mistään, mutta haukkuja sitäkin enemmän. Tyyliin jos sain kokeista ysin, niin oli huono koska kymppi olisi ollut parempi. Koskaan ei ole sanottu ääneen "rakastan sinua" tai mitenkään fyysisesti osoitettu hellyyttä. Nämä aion tehdä täysin toisin ja kehua lastani silloin kun oikeasti on aihetta ja halata & ottaa syliin aina kun lapsi haluaa. Ikävä kyllä jo nyt 4veenä työntää mut yhä useammin pois "puristamasta".

Jokainen varmasti yrittää parhaansa, mutta välillä mennään metsään. Tekisi mieli sanoa monelle läheisellekin että EI noin.. Ja, että sitä lastakin pitää joskus kieltää, mutta mulla on todella korkea kynnys puuttua muiden kasvatukseen. Ei se omakaan varmasti täydellinen ole, mutta jospa näistä saisi edes jotenkin täysipäisiä itseensä luottavia ihmisiä kasvatettua niin oon jo tyytyväinen.
 
Musta tuntuu, että meillä tullaan keskustelemaan paljon esimerkiksi herkuista ja tietokonepeleistä. Mä ja veljeni ollaan esimerkiksi saatu karkkipäivä tai päästy pelaamaan tietokoneella vasta kun ollaan sitä ite ymmärretty pyytää (taisin olla jo koulussa) ja limppari on kuulunut selkeästi synttäreihin tai juhannukseen tai vastaavaan juhlaan, ei jokaviikkoiseksi tai varsinkaan jokapäiväiseksi juomaksi. Mieheni perheessä ei oo tainnu olla noiden suhteen mitään sääntöjä ja voi olla myös, että mieheni houkuttelee lapsen pelaamaan tietokonepelejä jo taaperona ennen kuin taapero sitä mitenkään ite keksii haluta, jos ei asiasta jutella... Mutta ehkä auttaa muistuttaa siitä, että tahtooko hän lapselle samanlaisen nuoruuden kuin hänellä itellään oli, ylipainoisena ja huonoitsetuntoisena ja lähes ainoat kaverit netissä.

Muun kasvatuksen suhteen toivoisin olevani samanlainen kuin äitini ja joskus olinki tosi huolissani että entä jos en osaakaan. Äiti lohdutti, että se on molemmista kiinni ja mä oon kuulemma ollu "helppo lapsi" :)
 
Joo karkkipäivä meilläkin on. Ekan kerran oli karkkipäivä vajaa 3-vuotiaana kun oltiin pääsiäisenä virpomassa isovanhemmille. Mä kyllä epäilen että on saanut isovanhemmiltaan aikaisemminkin :):confused: Nykyään on kerran viikossa ja välillä on peruttukin jos on ollut jotain syytä. Isovanhemmat kuskaa karkkia ja niitä onkin jemmassa aika moneksi viikoksi. Itse oon tainnut ostaa pari tikkaria kaiken kaikkiaan :grin Jos karkkipäivä on peruttu niin isovanhemmat on kiertäneet tätä tuomalla keksiä tai muita herkkuja :mad: Saa nähdä miten kauan tulevan vauvan saa pidettyä erossa herkuista.. Ei ainakaan ennen vuoden ikää mitään! Trippejä meillä juodaan enemmän kuin itse tykkään, mut limsaa on maistettu vaan pari kertaa.

Ekana vuonna mulla oli harvoin tv päällä lapsen aikana ja nykyäänkin vain jos sitä katsotaan. Ei siis pidetä taustalla auki.. Ajattelin ettei meidän mukula ainakaan alkaa mitään pelejä pelailemaan tässä vaiheessa, mutta mies osti meille jouluna tabletin ja sinne on ladattu Pikku Kakkosen sovellus jota pian 4vee käyttää sujuvasti. Oli muuten korvaamaton laite tuossa pahimman pahoinvoinnin ja väsymyksen aikana. (Ja otin mä eilen päikkärit kun tyttö katsoi netflixistä jotain piirrettyä). Tästä koen huonoa omaatuntoa koska olen toisaalta vastaan koko laitetta! Arkena kuitenkin vielä on käyttökiellossa lukuunottamatta erityistilanteita.. Niin ja pikku kakkonen meillä katotaan sen jälkeen kun päivällinen on syöty. Nopeesti sitä ruutuaikaa kertyy, pelkkiä lastenohjelmiakin tulee kakkoselta monta tuntia päivässä, puhumattakaan muista kanavista!
 
Mua on pelottanut nää kasvatuserimielisyydet siinä määrin, etten oo oikeestan ees ajatellu vielä koko asiaa, onhan siihen vielä matkaa ennenkuin lasta voi alkaa sillä tavalla "kasvattamaan"....

Mutta suurimmat huolenaiheet on varman nuo ihan samat kuin muillakin, eli karkit/roskaruoka ja televisio/pelaaminen. Miehellä on vähän sellainen "tavara tekee onnelliseksi"-käsitys, ja hän tykkää opettaa nyt 6v poikaansa ahkerasti pelaamaan ym, vaikka oon ite sitä vastaan. Toistaiseksi meillä on kuitenkin pysyneet rajat peleissä ja telkkarissa, ja suurimman osan vapaa-ajasta poika leikkii kyllä ulkona.

Miehen perhe on myös ahkera roskaruoan kuluttaja, enkä tod halua pienen lapsen oppivan sellaista tapaa että päiväruoan voi korvata hesessä. Tai että jatkuvasti haetaan jotain mättöä kotiin ilman "syytä". Matkustaessa tai muulloin erikoistilanteissa noita ruokailuja nyt voi joskus käyttää, mutta haluaisin pitää lapsen tietämättömänä heseistä sun muista niin pitkään kuin mahdollista. Minun perheessäni ei IKINÄ käyty missään pikaruokapaikoissa (vaan ihan oikein ravintolassa silloin välillä kun oli tarve), ja kebabia söin ekan kerran lukioikäisenä :rolleyes:
Meillä ei nyt ole myöskään varsinaista karkkipäivää tuon 6v:n kanssa, vkloppuisin jos keksii kysyä niin saa jotain pientä, mutta ei ole koskaan puhuttu mistään tietystä "karkkipäivästä". Poika syö 99% kaikkia ruokia mitä tarjotaan, ja meillä on kyllä pysynyt tämä normaali syöminen hyvänä, kokkaan itse kaiken ja käytän paljon kasviksia. Makaronia ei oo pöydässä näkynyt varmaan..... no ei sen jälkeen kun muutin miehen kanssa yhteen ja ruokahuoltovastaavuus siirtyi minulle :grin mutta eipä oo kukaan valittanut :wink

Toisaalta on kyllä hyvä, että näitä kasvatusasioita on saanut kokeilla ja treenata miehen pojan kautta, ei tule sitte nämä haasteet ihan uutena oman lapsen kanssa.
 
Samaa mieltä kuin edelliset. Lisäisin vielä itselleni erittäin tärkeän asian; lapsi osallistuu kotitöihin pienestä pitäen. Ilman että siitä saa erillistä palkkiota tai karkkia. Mielestäni jokaisen perheen jäsenen täytyy ikätasonsa mukaisesti työskennellä yhteisen hyvän eteen.
 
Suutarin lapsella ei oo kenkiä :grin No joo, oon siis lapsi- ja perhetyönohjaaja ekalta koulutukseltani.. en taho ajatella että se näkyy tai ei näy. Joskus mietin, oonko sen takia aktiivisempi leikittämään,laulattamaan,loruttamaan jne mut toisaalta ne on varmaan niin miun luonteessakin et tykkään tehä noita kaikkia lapsen kanssa.Järjestää kaikkea hassua äksöniä...

Kyl me molemmat ollaan sen "vanhanaikasen" kasvatuksen puolesta, mut joskus pelkään et oon liian jyrkkä mut toisaalta en taas uskalla lepsuillakaan. Tyttö on meillä aivan järettömän kovapäinen (siitä huolimatta herkkä ja herttainen) niin oon todennu parhaimmaks pitää joissain asioissa tiukat rajat. Saa nähä millaiseks toinen sitten kasvaa ja kehittyy..miten erilailla joutuu hänen kanssa olemaan :wink
Mut tottakai ne tietyt säännöt koskee molempia. Kiitos,ole hyvä, anteeksi. Tervehditään ja heipataan.. ruokapöydässä/ruualla ei leikitä...jne..
Toivon toki, et omalla esimerkilläni osaisin "kasvattaa" järkevän ja tasapainoisen ja kohteliaan ihmisen joka kunnioittaa itteensä ja toisia. Antaa arvoa tälle elämälle :) Ehkä niillä arkipäivän pienillä teoilla ja sosiaalisilla kuvioilla.
Pittäähän sitä välillä puuttua ja puhutteluja pitää ja jäähylle laittaa istumaan, mut toivottavasti ymmärsitte pointin :wink

Koen että oon ollu tasapaksusti sekä ankara että rakastava. Kyl neiti ainakin osaa jo ihan sanoin todeta "isi/äiti mie tykkään siusta paljon" tai "X on kiva kaveri" Jne.. tulee ihekin halaamaan herkästi, on nähny siis perheessämme että näin tehään :)

Oma äitini on sanonu usein, et hää ei oo meitä kasvattanu mitenkään (meitä on neljä) No..niinhän se on. En koe, et äiti olis kasvattamalla kasvattanu mihinkään suuntaan vaan ihan vain olemalla läsnä on meistä tällaiset aikaseks saanu. On sillä kyllä tosi vahva auktoriteetti ihan vaan pelkässä olemuksessa, et ei miulla ikinä käyny mielessäkään kapinoida vastaan :grin Eikä hänen ikinä oo tarvinnu meihin kehenkään ees luunappia käyttää. Halauksia en paljon oo kotona ite saanu, mut se oli sellasta erilaista tiedostamista sitten, et miusta välitetään. Ihe tykkään kyllä halata ja pitää sylissä lastani ja vaikka telkkaria kattoessa silittää hiuksia ja toivon toki, et se säilyy...mahollisimman pitkään.
 
Me ollaan keskusteltu siltä osin kasvattamisesta, että jos toinen meistä vahemmista jotain kieltää, niin toisen pitää sitten olla samaa mieltä. Ja jos jotain kielletään, niin se täytyy myöskin pitää loppuun asti. Pitää yrittää olla määrätietoinen ja johdonmukainen. Siksi pitääkin tarkkaan ensin harkita, mitä kieltää ja millaisia rajoja asettaa, ettei turhaan viljele sitä sanaa "Ei" ilman että siitä pitää kiinni.
 
^Tästä tekstistä tuli mieleen vähän koiran kouluttaminen, hyvässä mielessä: johdonmukaisuutta niin lapsille kuin koirille :)

Sent from my Nexus 5 using Vau Foorumi mobile app
 
Johdonmukaisuus kasvatuksessa on mun mielestä tosi tärkeetä ja on hyvä että lapsi tietää rajat jotta se kokee olevansa tärkee ja turvassa. Kaikki jututhan on silti ihmisten ja siis myös lasten kanssa keskusteltavissa toisin kun koirien kanssa. Mutta siis se johdonmukaisuus ei tarkota mun mielestä kuitenkaan sitä että koskaan ei vois esim antaa periks missään asiassa.
 
^ Juu ei sekään oo hyvä ettei koskaan itse anna periksi missään... mutta se riippuu vähän asiasta.
Ja nuo meidän ajatukset kumpuaa aika pitkälti siitä, että meillä on yksi kaveripariskunta, joilla on meidän mielestä mennyt kieltäminen pieleen. He siis kieltää kaikkea mahdollista koko ajan lapsilta (ihan naurettaviakin asioita), mutta ei sillä lailla tosissaan, ja loppuviimeksi lapset tekee kuitenkin juuri niin kuin itse tahtovat, kielloista välittämättä. Niin että jos joka asiassa antaa periksi, niin musta se ei ole kovin hyvä juttu...
 
Juu lapsen pitää oppia rajat jotka aikuiset asettaa ja se että asioista voidaan neuvotella hyvässä hengessä ja tehdä kompromissejä. Mutta turhalla kiukuttelulla ei saa mitään hyvää. Mullakin yks tuttu aina lahjo lapsensa karkilla "hiljaseks" jos kiukutteli. Siinä mun mielestä lapsi saa palkkion huonosta käytöksestä ja oppii siis ihan vääränlaisen mallin toimia kiukkutilanteissa.
 
Samaa mieltä about kaikesta tähän asti tulleista kommenteista (ruoka, kotityöt, vanhempien johdonmukaisuus jne).

Mieheni esitti mielestäni aika hienon pointin joku aika sitten: Hän sanoi, että lapselle täytyy opettaa (ja kannustaa), että myös epäonnistuminen on täysin normaalia, oikeutettua ja kuuluu elämään, eikä sitä tarvitse hävetä tms. Maailma on mennyt jotenkin kummallisesti siihen suuntaan, että kaikki olisi täydellistä, vaikka jokainen ihminen tekee virheitä ja toivonmukaan ottaa niistä opikseen tai ainakin myöntää tehdyt virheet itselleen ja antaa anteeksi.
 
Sit toiset vanhemmat ei ymmärrä että lapset ei vaan oo täydellisiä. Ei edes ne omat kullan mussukat. Oletetaan että esim koulussa kokeista on saatava täydet pisteet. Olin koulussa harjottelussa ja siellä oli yks lapsi jolla oli aina kovat paineet kokeista eikä koskaan olis halunnu niit tehä. Ja sano suoraan et iskä suuttuu jos ei osaa kaikkia tehtäviä tehä oikein.

Ja tosiaan toi et omat lapset ei tee koskaan mitään väärin vaan ne on ne naapurin kakarat jotka tekee kaikki pahat. Mun mielestä niistä hölmöilyistäkin pitää pystyä puhumaan rauhallisesti ja asiallisesti ja kuunnella lapsen oma mielipide tuomitsematta lasta. Sillon lapsi oppii luottamaan vanhempiinsa ja siihen että vanhemmille uskaltaa kertoo nekin asiat joissa ei oo toiminu fiksusti.
 
Tuo johdonmukaisuus niin tuli siitä mieleen, et ihan on pitäny itteenikin välillä muistuttaa että "elä sano mitään, mitä et pysty pitämään".. esimerkiks justiisa joku uhkaus, mitä ei pystykään toteuttamaan jos ei neitokainen ala uskomaan.. Ihan turha sanoa, et "tulee risusta pyllylle jos et usko" jos ei sitä risua kuitenkaan näytä.

TIIÄN, radikaali esimerkki :p mut toivottavasti pointti kuitenkin selvis.

Joka asiaan tosin en ees jaksa/kehtaa tarttua.. sekin korva karttuu tässä ajan myötä, et mihin on oikeasti aiheellista puuttua.. jokunen aika sitten olin vielä liiankin höösä pitämään puhutteluja, mut ajattelin mielessäni et tietyt jutut vaan pitää neitinkin saada kokeilla ihan keskenään eikä joka asiasta tarvii tehä järetöntä numeroa ja olla saarnaa pitämässä. silmille ei tietenkään anneta hyppiä.. et sekin jos neiti latasee päin näköä "elä sie siinä huuva miulle", jos on napakammin jostain sanottu, niin kyllä..tyttö pääsee miettimään sanojaan
:)
Mut jos se tulee jossain jutustelu tilanteessa, et tytölläkin on ihan eri äänen sävy "äääittiiiii, elä kehttoo puhhuu noin", niin onhan siinä ihan vissi ero edelliseen ja tilanne on leikkiä loppuun asti.

Ja niin..ärsyttää tosiaan ne vanhemmat ketkä ei nää kun omat herranterttunsa :grin Ja siihen vielä, et tavallaan puolustellaan sitä mussukoiden huonoa käytöstä jotenki eikä myönnetä tosiasioita..arg.
 
http://www.iltalehti.fi/perhe/2014061818420545_pr.shtml

Tuossapa Iltalehden uutinen lasten ulkonäköön liittyvästä syrjinnästä. Kauheaa luettavaa, ja en vaan voi käsittää että aikuiset käyttäytyisi näin. Loistavaa, näin kasvatamme joukkoomme lisää narsisteja ja koulukiusaajia! Näin saamme joukkoomme lisää itsemurhan tehneitä ja masentuneita ihmisiä.

Pyydän anteeksi jos mielipiteeni loukkaa jotakin, mutta olen asiasta erittäin tiukasti tätä mieltä. Lapsemmekin kun oppivat asenteensa vanhemmiltaan :sad001
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top