Kaikessa koomisuudessan mä olen aika pitkälle päässyt juurikin sillä, mitä sinä Nonna- pelkäät. Olen myöntänyt avoimesti itselleni ja monelle muullekin, että olen hullu ja kärsin paniikkihäiriöstä ja ahdistuksesta. Ja perään todennut, so what?? Me yritettiin myös pitkään lasta ja vasta hoitojen jälkeen tärppäsi, joten tiedän senkin tunteen, kun sitä mitä eniten haluaa ei saakaan. Sanoit, että pitäisikö keksiä joku uusi harrastus tai tekeminen. Voi olla, että se auttaa, mutta anteeksi vain, hetkeksi. Itse olen aivan mestari innostumaan eri asioista ja aloittamaan uusia juttuja, joita jaksan sitten maksimissaan sen puoli vuottaa ja sen jälkeen se homma ei enää voisi vähempää kiinnostaa. Ja sitten alkaa taas se vaikea kausi.
Itse sain ahdistuskohtauksen viikonloppuna, kun lähdimme mieheni kanssa ekaa kertaa kaksin iltarientoihin yökerhoon ja pikkuinen jäi isovanhempien huomaan. En ole koskaan viihtynyt yökerhoissa, mutta jotenkin ajattelin, että ihana vain päästä ulos aikuisten seuraan tekemään jotain muuta kuin vauvanhoitoa. No kas kummaa eihän siihen mennyt kuin parisen tuntia, kuin se vahva "mä en vaan kuulu tänne" olotila alkoi ottaa valtaa. Hetken aikaa sinnittelin ja nieleskelin ja yritin hymyillä, mutta sitten tuli itku ja sanoin miehelle, että tilaa taksin. Koko kotimatkan taksissa itkin ja yö oli todella levoton. Kun kuitenkin sain muutaman tunnin nukuttua, löysin onneksi sen "entäs sitten" olotilan. Mitäs sitten, jos en viihdy yökerhoissa? Mitäs sitten jos en ole mikään bilettäjä? Mikäs sitten jos viihdyn mielummin vaihtamassa kakkavaippaa kuin kittaamassa viinaa? Jos joku ei tykkää musta tämmöisenä kuin olen niin se on HÄNEN ongelmansa, ei minun.
Kuulostaa vaikealta, mutta älä pelkää ahdistumista. Jos ahdistus tulee, istu alas. Hengitä. Järjestä ajatuksesi. Mitä tein äsken? Mitä ajattelin viimeksi? Mikä laukaisi ahdistuksen? Miksi se laukaisi ahdistuksen? Oma ketjuni yökerhossa: Mitä tein -> tulin yökerhoon, mitä ajattelin viimeksi -> täällä on liikaa ihmisiä, liikaa melua, en tunne ketään, viinakaan ei maistu, mikä laukaisi ahdistuksen -> mä olisin mielummin vaikka tuolla ulkona, vitsi mä haluaisin päästä ulos!. Miksi se laukaisi ahdistuksen -> ahtaanpaikan kammo, nolatuksi tulemisen pelko, joku huomaa et mä olen erilainen pelko, joku alkaa kiusata minua siitä että olen erilainen pelko. En saa happea -> ahdistaa -> pakko päästä ulos -> ilta pilalla -> mitä jos mies pettyy minuun -> mitä jos mies ei enää rakastakaan minua ja jättää minut yksin?
Noh, tämän ketjun päätteeksi käperryin lopulta sänkyyn mieheni kainaloon ja hän antoi pusun ja sanoi rakastavansa minua just niin hulluna kuin olen <3 Ja siitä taas sain sen voiman ja löysin taidon hyväksyä itseni. Hetkeksi aikaa.
Mutta pointtina on tunnistaa ne ajatusketjut ja ne ajatukset ja tilanteet, mikä sen ahdistuksen aiheuttaa ja sen jälkeen yrittää kääntää se oma pää ajattelemaan toisella tavalla. Itseään saa mun mielestä ihan vapaasti sanoa hulluksi ja tyhmäksi, kunhan tekee sen pilke silmäkulmassa niin kuin sanoisi sen sille omalle rakkaalle miehelle hellittelynimenä käyttäen. Jos se taas on syyttelyä ja sormella osoittelua, pitää kierre katkaista ja löytää ne positiivisemmat ajatukset ja opastukset.
en oikeastaan edes tiedä mikä sen laukaisi ja nyt sitä on jatkunut jo reilun tunnin. Välillä oksettaa, mahaa vääntää hikoiluttaa ja on kylmä. Koskaan aiemin ei ole tälläistä ahdistusta esiintynyt keskellä yötä...
