Ahdistaako/pelottaako synnytys?

Pamppa

Oman äänensä löytänyt
Täällä ahdistaa, pelottaa ja karmii koko synnytys. Esikoista pukkaa ja en tiedä miten selviän siitä synnytyksestä, kun mun kivunsietokyky on niin huono. Olen lisäksi pienikokoinen, joten pelottaa myös ne repeämät jne. Täytyy varmaan ottaa puheeksi siellä neuvolassa tää ahdistus. Kohtalotovereita?
 
en vois sanoo et suoranaisesti pelota ku yhen synnytyksen jo hoitanu aika nopeesti meni vaik kivut oli karseet eikä kivunlievitys toiminu ja lääkärit iha perseest synnäril, et aivan karsee kokemus paikast mut positiivisesti nopsaa meni..

tää toinen raskaus on ollu 10 kertaa pahempi ku eka ja sen takii ahistaa synnytsy et jos seki on pahempi ja sitte viel ku meen toiselle paikkakunnalle täl kertaa synnyttää et onks yhtä toheloita siellä vai parempia..

ja sit myös sanotaa et toinen synnytys menee nopeemmin et ku eka oli jo nopee ni mitenköhä tää toinen jos viel nopeempi ni kerkiääkö ees synnärille ku ekal kerral mun piti oottaa kauan ennen ku sain luvan lähtee synnärille ku sinne soitin.. sillo kävin jorvissa ja sinne matkaa autolla noin 2 tuntii ja supistukset oli 5 minuutin välein säännölliset ollu jo 3 tuntii enkä saanu lupaa lähteä kun oli täyttä mutta sitte ku 1 min välein oli ni sain luvan lähtee, kiva sillo olla autossa huonolla säällä ku kivut on kovat...
 
Minuu ei viel pelota, mut alkaa jännittää ja mietityttää. Kipuja en oikeestaa oo miettiny, mutta kaikkii mahollisia komplikaatioita mitä voi tulla aina omaan kuolemaan asti :/ Yritän siis olla ajattelematta koko asiaa toistaseksi, ettei mee liiaksi panikoimiseksi. Pelkään myös että mies ottaa osumaa siinä h-hetken tienoilla, en näkis sitä mitenkään mahottomana. Toisaalta ukkeli on kyllä typeristä vitseistään huolimatta sellanen, että tosipaikan tullen osaa käyttäytyä, eli olla niinku mie haluan :D ja tukea hienosti.
 
Mä jotenkin en ole niin positiivinen että olisi päässyt jo synnytystä pelkäämään, enemmän pelottaa että jotain menee pieleen eikä mitään tuhnuttajaa tammikuussa olekkaan. Mä olen muutenkin päässyt kahteen synnytykseen mukaan, ne meni niin hyvin että mitään kammoa ei jäänyt. Ehkä enemmänkin semmoinen etuoikeutettu olo, kun on mahdollisuus päästä kokemaan jotain niin jännittävää. Ja se toipuminen synnytyksestä pelottaa ehkä kanssa enemmän. Että joutuuko siellä osastolla pitkäänkin kärvistelemään..
 
Mä taas niiiiiin odotan synnytystä!;).
Esikoista odottaessa jännitin kyllä välillä kovastikkin, mutta siinä vaiheessa, kun synnytys sitten käynnistyi, unohtui kaikki pelot ja jännitykset. Siinä eli vaan jotenkin niin hetkessä

Meillä oli koko synnytyksen ajan ihan mieletön henkilökunta apuna, tukena ja turvana,. Tuntui, että oli parhaissa mahdollisissa käsissä.

Ja koska esikoisen synnytys sujui niin hyvin, en osaa jotenkin ollenkaan pelätä tätä seuraavaakaan synnytystä, vaan jo kovasti odotan, että millon mennään ;D Vaikka toki ymmärränkin, ettei synnytykset välttämättä ole lainkaan samanlaisia keskenään.
 
Toisinaan tulee hetkiä jolloin ahdistaa ja pelottaa, toisinaan on hyvin luottavainen olo.

Synnytin esikoiseni miltei 5v sitten, ja vaikka synnytys kesti pitkään, selvisin kuitenkin ilman suurempia kommelluksia. Sillä hetkellä kun lapsivedet menivät, tuli hymy huulille ja tiesi, että se on menoa nyt. Esikoinen painoi 3810g ja tuli käsi poskella ulos, mutta selvisin 4-5 tikillä. Kyllähän se kipu on kovaa ja pahimmalla hetkellä tuntuu muutaman sekunnin siltä kuin halkeaisi ihan oikeasti kahtia, ja juuri silloin pitäisi olla ponnistamatta, mutta se pieni hetki meni nopeasti ohi. Meillä onnena oli se, että pojalla pysyi koko ajan sydänäänet hyvinä ja sain tehdä työn ihan rauhassa, ilman imukuppeja tms. Ponnistusvaihe kesti tunnin ja lantiopohjanlihakset olivat aika kireät. Olisi varmasti pelottanut enemmän jos olisi tullut jotain ongelmia.

Nyt laskettuun aikaan on noin 5vk, ja mieltä lohduttaa tieto siitä, että on jo kerran selvinnyt aika ison esikoisen synnytyksestä. Etenkin kun tämän syntymäpainoksi on arvioitu vain 2800g ja vatsan kokokin on pysytellyt alakäyrällä. Uskon itse selviäväni synnytyksestä, kunhan vain vauvallakin pysyy kaikki hyvin.

Jos taas mietin pelkoja, niin omassa ystäväpiirissä on vähän jokaisella mennyt jotain enemmän tai vähemmän pieleen :( On kohtukuolemaa, keskosta, hätäsektioita, jopa Ruotsiin jouduttiin yksi vauva lennättämään Ecmo-koneeseen (toisaalta hienoa tietää että kaikki mahdollinen tehdään), isoja repeämiä ja siskollanikin hulahti verta istukan irrotessa ja oli täpärällä. Vain yksi ystäväni on synnyttänyt ilman ongelmia (4 lasta)...Hän on vartaloltaan pikkuinen ja laiha, lantiokin näyttää pieneltä, mutta on kuin tehty synnyttämään.

Onneksi on sitten vielä ne hormonit :) kun LA on lähellä, on NIIIIN valmis pääsemään tukalasta vatsasta eroon ja saamaan ihanan käärön syliin <3 Siinä vaiheessa ei pelko ole enää päälimmäisenä vaan halu synnyttää ja luotan siihen tälläkin kertaa. Vielä odotan että juuri ne hormonit alkavat kunnolla jylläämään ja loputkin epävarmuudet kaikkoavat.
 
Muakaan ei synnytys pelota, yksi takana ja se meni tosi hyvin (sitäkään en osannut etukäteen pelätä). Sen sijaan, mua jo vähän pelottaa synnytyssairaala :D eli pääsenkö sittenkään synnyttämään Vammalaan, minne ehdottomasti haluan. Se kun auki vain viikolla, eli eivät ota perjantaina 16.00 - maanantaiaamuna 8.00 asiakkaita sisään... Viikolla ovat kyllä normaalisti vuorokauden ympäri auki. Että toivon sormet ja varpaat ristissä että vauva ei ajoita syntymistään viikonloppuun. Taysiin en suostu helpolla, eli jos synnyttäminen alkaa viikonloppuna ajattelin paeta jonkun muun läänin sairaalaan :P

Ei ne repeytymiset onneksi äidin koosta ole kiinni, vaan siitä miten hyvin paikat antavat periksi :) niitäkin voi ennaltaehkäistä rasvailemalla alapäätä. Paljon on myös sairaalahenkilökunnan vastuulla, antavatko äidin avautua ponnistusvaiheessa tarpeeksi vai kiirehtivätkö vaikka leikkailemalla. Nuokin voi kaikki merkitä synnytystoivelistaan, joka on musta ihan ehdoton mukaan sairaalaan :) ite olin kieltänyt leikkaamasta välilihaa, kirjoitin siihen että jos repeytyy niin saa repeytyä luonnollista tietä (usein ne haavat paranee paremmin). Eikä repeytynyt ollenkaan :)
Se kivunsietokin syntyy siinä synnytyksessä, tai ainakin tossa luomusynnytyksessä syntyi. Keho kai erittää jotain omia aineitaan, mitkä auttaa kestämään sen kivun ja suhtautumaan siihen. En väitä etteikö se sattuisi, mutta se ei todellakaan ole samanlaista kipua kuin hammaskipu tai murtunut raaja tai kiukkuhermo. Se jotenkin tuntuu kuuluvan siihen synnytykseen :D Mutta nykyään on niin hyviä kipulääkityksiä, että äidin ei välttämättä tarvitse tuntea mitään jos ei halua :) Kannattaa tosiaan puhua noista asioista neuvolassa, ne voi ohjata vaikka pelkopolille jos sellanen kunnasta löytyy :)
 
Takaisin
Top