Hei! Meillä on 8,5 kk vanha tehopakkaus, poika. Hyvin kasvanut, jäntevä,
tomera ja eloisa. Muutamat seikat kuitenkin huolestuttavat pikkumiehen
kehityksessä. Ensinnäkin hän ei ryömi, vaan etenee lattialla hurjaa
kyytiä selällään. Potkii siis jaloilla eteenpäin selinmakuulla. Neuvola
sanoi, ettei täysin harvinaista, eikä siis mitenkään epänormaalia.
Lääkärikin tsekkasi 8 kk tarkastuksessa liikeradat ja asennot ja kaikki
ok. Toki etenee myös kierimällä. Kääntyilemään alkoi vatsalta selälleen
ja päinvastoin jo 4 kk iässä. Tätä selinmakuulla etenemistä on ollut jo
muutamia kuukausia. Olen yrittänyt opettaa häntä ryömimään, mutta
kääntyy aina selinmakuulle :)
Toiseksi hän ei juurikaan pyri vielä istumaan. Turvakaukalossa kyllä, mutta eipä ainakaan selinmakuulta suoranaisesti yritä kammeta itseään ylös istuma-asentoon....Mites muilla teillä, joilla suunnilleen samanikäisiä vauvoja, joko teillä sellaista?
Kolmas huoleni on hänen jokeltelunsa. Hän ei "tavujokeltele" lainkaan, siis sellaista rytmikästä "pa-pa, tä-tä" -tyyppistä, vaan sellaista ääntelyä, eikä konsonanttejakaan ainakaan usein kuulu. Kovasti päristelee, kiljuu, puhaltelee, ärisee ym. sellaista ääntelyä.
Neuvolassa pari viikkoa sitten ei oltu vielä näistä asioista huolestuneita, vaan sanottiin, että jokainen kehittyy omaa tahtia, mikä toki tiedossani, mutta tuntuu, että kun tapaa tuolla samanikäisiä ja jopa nuorempia vauvoja, niin em. taitoja on jo enemmän hallussa...Olenkin jo melkein varma, että hänellä jokin kehitysvamma....no en nyt tosissaan vielä, mutta vähän tietty huolestuttaa. Muuten kyllä poika skarpin oloinen, hyvin seurallinen ja iloinen ja kova touhuamaan.