.

En mäkään hirveen mielissäni ollu kun syyskuussa plussasin. Kun siitä jäi se yrittäminen kokonaan ku heti tärppäs ja mietitytti kui selvitään ku minulla töitä ollu tiedossa ja koulukin oli kesken. Uutisen kertomistakin lykättiin isänpäivään asti. Mutta kyllähän tuo vauva nykyään pyörii koko ajan mielessä, ja toisaalta malttamattomana odotan että loppuis tää raskaus. Haluisin palata siihen olotilaan / vireyteen joka oli ennen raskautta. Mut mahiiiw, kyllä se vauva voi sinuu ruveta pian hymyilyttämään, odota vain [:)]
 
Mulla oli aika samanlaiset fiilikset raskautuessa. Vauva oli suunniteltu ja toivottu mutta intoilu ei vaan luonnistunut. Tietenkin olin onnellinen että oltiin onnistuttu mutta meni siinä pitkään että edes oikeasti tajusi olevansa raskaana. Ensimmäinen kolmannes meni pahoinvoidessa, toinen väsyneenä ja riidellessä. Kolmas kolmannes oli jo onnellisempaa aikaa kunnes alko olla jo liian tukala olo...

Nyt on toiveiden täyttymys käsivarsilla ja vaikka se paljon iloa tuokin niin myös niitä "kiellettyjä" tunteita. Eli kaikenlaiset hyvät ja pahat kuuluu tähän odotukseen ja äitiyteen.

On kai niitä naisia joille kaikki on sitä vaaleanpunaisessa pilvessä pyörimistä mutta ei kannata syyllistää itseään jos siltä ei tunnukaan. Jokainen reagoi omimmalla tavallaan.

Mulla btw ainakin konkretisoitui raskaus ensimmäisen ultran jälkeen. Sitten viimeistään tajusi että on ihan oikeasti paksuna [:D] Tosin se tuntui taas epärealistiselta kun palasi kotiin. Mutta sitten kun lapsi alkaa liikkua niin viimeistään asia oli konkreettinen.
 

ALKUPERÄINEN: starletti

Haluisin palata siihen olotilaan / vireyteen joka oli ennen raskautta.


Vaikka tää menee tosi off topic, niin pakko sanoa, että paluu entiseen menoon on mahdotonta. Kyllä se pienokainen teiltä enemmän vaatii sitten kun se tähän maailmaan tupsahtaa. Niin ja ne muutokset, mitä äidin kropassa ja mielessä tapahtuu synnytyksen jälkeen ovat jotain semmoista, mitä ei voi sanoin kuvailla. Niistä on ennen raskautta olevat olotilat kaukana, niin hyvässä kuin pahassakin [:D].

Vaikka mieli olisikin siis matalalla raskauden alettua/edetessä, niin koittakaa hyvät naiset nauttia siitä ajasta, koska jokainen tuntemus ja kokemus on ainutkertainen!
 
Takaisin
Top