4D-ultra.

Meillä olis huomenna 4D Femedassa. Ei osaa kyllä enää jännittää niinkun rakenneultraa jännitti. Tietää kuitenkin, että kaikki on kunnossa ja sukupuolikin pitäis olla aika hyvin selvillä. Mukava kyllä käydä kurkkaamassa vähän tarkemmin miltä uusi tulokas näyttää. Olis mukava, jos liikkeitä näkiskin paremmin. Rakenneultrassa oli kyllä poika hyvinkin paikoillaan. Nyt on alkaneet liikkeet tuntumaan paremmin, joten jospa pojasta sais dvd:llekin hyvää pätkää <3
 
Meillä oli aika 4D-ultraan Femedaan kuluvalla viikolla ja ei mennyt ihan putkeen. Siinä lääkärille odotellessa tunsin, kuinka poika teki täyskäännöksen ja sanoinkin miehelle, että "nyt se varmasti kääntyi niin, ettei sitä näe". Ja näinhän se oli. Ja poika kruunasi vielä kaiken vetämällä kummatkin käsivarret ristiin pään eteen. Lääkäri yritti poikaa vähän ravistella ja tökkiä, mutta ei suostunut siit hievahtamaankaan. Totesi sitten, että nyt ei onnistu ja pyysi varaamaan uuden ajan muutaman viikon päähän. Maksettiin nyt tuosta käynnistä, kun saatiin vielä kela-korvaus, mutta seuraava käynti on ilmainen. On tavallaan jatkoaika tällä "pieleen" menneelle.

Vaikka eihän tuo pieleen mennyt ollenkaan, sillä saatiin taas varmistus, että pojalla kaikki hyvin. Kasvu etenee normaalisti täysin kasvukäyrien keskellä. Painoa oli 530 g ja saatiin arvio syntymäpainoksi 3,5 kg. Tosin itse epäilen, ettei sitä vielä kovin tarkasti pystytä sanomaan. Toive olisi kuitenkin max tuota luokkaa, sillä itse olen niin kovin pieni..

Ja saatiin tosiaan nyt vielä tuplavahvistus sille, että poika siellä köllöttelee. Se on siis selvä <3
 
No mut toihan ei Sande oo varmaan ollenkaan huono juttu mennä parin viikon päästä uudelleen. Parissa viikossa poika ehtii kuitenkin kasvamaan taas jo aikamoisesti. Saatatte nähdä sitten jo silmien räpyttelyäkin, jos hyvin käy :) Toivottavasti seuraava käynti menee paremmin ja saatte hyviä kuvia.
 
Juu, ei missään nimessä huono asia. Toki hieman petyttiin varsinkin mies, joka oli sitä niin kovasti odottanut. Mutta jo ulko-ovella tajuttiin, että tämähän on loistavaa: saadaan nähdä pikkuinen taas pian uudestaan :)
 
Me kävästiin tänään 4D:ssä. Oli hieno kokemus. :) Saatiin vahvistus tyttölupaukselle!!<3
Painoa oli neidille kertynyt 393g eli vastaa edelleen kuusi päivää pienempää, mutta eihän tuolla ole tässä vaiheessa merkitystä LA:an enää.
Kivoja videopätkiä ja kuvia saatiin, sekä mittoja ja kasvukäyräkuvia (eli missä kohdassa käyriä neiti kulkee tällä hetkellä) dvd:lle. Tyttönen on siro, kulkee hieman keskikäyrän alapuolella mutta normaalimitoissa kummiski.=)
Kivaa, kun nyt on materiaalia mitä voi esitellä sukulaisillekin, pääsevät hieman etukäteen tutustumaan tulokkaaseen.<3
Ultraus maksoi 150e ja siitä saa vielä KELA-korvauksen takaisin, vielä ei tiedä paljonko mutta pannaanpas hakemus vetämään. :)
Ja lääkäri oli ihan huippu, taitaa olla alansa huippuja maailmassa, kun on matkustanut ympäri maailman opettamassa ultrausasioita muille ja on jo 35v tehnyt ultrauksia.=)
 
Käytiin Lahdessa Yksityisessä äitiysneuvolassa.:) Siellä on normaalisti 170e tuo ultra, mutta nyt oli vielä voimassa "kesähinta" kuulemma. Kannattaa katella omalta paikkakunnalta / lähikaupungista, jos sieltä sattuis löytymään yksityinen äitiysneuvola tai joku pieni yksityinen lääkäriasema, voi saada 4D:n yllättävän edullisesti. :)
 
Ok. Itse asun pääkaupunkiseudulla, enkä Femedaa edullisempaa onnistunut löytämään. Siellä Kela-korvausten jälkeen jäi maksettavaa 178 euroa. Terveystalolla esim. olisi joutunut ilmeisesti lähes tuplahinnan maksamaan tuohon verrattuna..
 
Takaisin
Top