4. Luukku

Taneli livahti sisään ensimmäisessä kerroksessa asuvan Seijan kotiin. Seija oli vanha neiti. Taneli oli ensin epäröinyt Seijan luona vierailuja. Lapsiahan hänen kuului ensisijaisesti ilahduttaa. Tuskin vanha neiti edes uskoi tonttuihin. Aikuiset eivät yleensä uskoneet. Hän oli kuitenkin jättänyt ensimmäisenä päivänä tervehdyksen Seijalle, kuten muihinkin koteihin ja vanha neiti oli ilahtunut siitä kovasti.
"Kiitos paljon tonttu", hän oli sanonut hymyillen ja jättänyt jopa piparin Tanelin syötäväksi.
Niinpä Taneli vei pienen kirjeen Seijalle sunnuntaina. Hän muistutti siinä toisesta adventtisunnuntaista, kuten lapsiakin. Seijalle hän ei kuitenkaan kertonut kynttiläperinteestä, kuten lapsille. Hän oli varma, että vanha neiti tiesi siitä. Sen sijaan hän etsi tulitikut ja jätti ne näkösälle. Eikä joutunut pettymään piilotellessaan Seijan kirjahyllyssä illalla. Seija sytytti nelihaaraiseen kynttilänjalkaan kaksi kynttilää ja hyräili samalla Nyt sytytämme kynttilän -virrestä kaksi ensimmäistä säkeistöä. Taneli oli vähällä yhtyä lauluun, mutta muisti sitten, että tontun piti olla hiljaa, ettei tullut nähdyksi. Niinpä hän vain istui hiljaa ja katseli kynttilöitä. Hän iloitsi, kun perinteitä noudatettiin. Lapsien ilahduttaminen oli parasta mitä hän tiesi, mutta adventtikynttilöiden polttaminen lämmitti sekin sydäntä aivan erityisesti.
Huomioidaanko teillä mitenkään adventtisunnuntaita?
