+35 v. odottajat

[Iituntiitu]

Minäkin olen menossa tänään ekaa kertaa neuvolaan. Jännittää hirveästi niin ikään kuin painoon suhtautuminen. Ja kun edellisestä on niin paljon aikaa ettei enää muista mitä siellä tapahtuu... Ihan yhtä jännittävää kuin ensimmäisellä kerralla aikoinaan!

 

[Henuli]

Muakin jännitti ennakkoon, että mies kuulee painokeskustelun, ihan siksi että hän ei tiedä minun painoa enkä minä hänen. Mutta ihan turhaan jännitin! En tiedä oliko terveydenhoitajan pelisilmää vai mitä, mutta hän ei sanonut painoa ääneen. Kirjasi vain neuvolakorttiin. Ja toki sitten keskusteltiin, että sen ei olisi hyvä kovin paljoa nousta.

Iästä mulle ei mainittu yhtikäs mitään. Käynti oli kyllä kaikin puolin onnistunut!

 

[ViidesVauva]

Täytän 35 heti vauvan syntymän jälkeen.

Esikoinen syntyi kun olin 21 ja siitä sitten kolme muuta aika perätysten että neljän pienen hulinaa oli ja reilattiin ympäri Eurooppaa pienten kanssa ja esim. Tukholman reissu tehtiin vko synnytyksestä.. Luulen etten jaksais enää ihan samanlaista meininkiä..enkä ehkä haluakaan :) Oltiin semmosia hippejä.. Ja imetin parivuotiaaksi. Nyt en tiedä kun asutaan omakotitalossa maalla ja on paljon hommaa ja on eläimiä ja nämä neljä isompaakin että haluanko olla niin kiinni vauvassa, helpottaisi jos muutkin voisi syöttää pullosta tarvittaessa..

Ihmiset ihmettelee miksi halutaan vielä vauva kun just ollaan saatu nämä lapset järjelliseen ikään.. Mun mielestä se on ihanaa ja isommille lapsille myös valtava lahja vauva perheeseen jota kaikki saavat hoitaa Ja luulen että kun on selvitty hengissä neljän pienen kanssa niin selvitään tämän yhdenkin kanssa ihan hyvin

 

[ViidesVauva]

Sillloin nuorena raskauduin heti ja ei niiden neljän välissä ainuttakaan keskenmenoa ollut. Pari vuotta sitten toivottiin jo vauvaa mutta sillloin tuli kolme keskenmenoa perätysten.. Tämä tuntuukin niin ihmeeltä jos kaikki menee nyt hyvin!

Nyt iän karttuessa olen huomannut että valvomista en kestä enää yhtä hyvin kuin nuorempana enkä matkustelun tuomaa rasitusta.. Mutta uskon jaksavani silti ihan hyvin nytkin ja vauvasta saa niin paljon voimaa

 

[nukkunalle]

Täällä kans yksi 35 v. odottaja. Just sain tietää, että näin on. Toinen lapsi siis tulossa, ja kyllä vähän jännittää kun esikko just täytti 2 v. että miten jaksaa hänen ja uuden pienen kanssa sitten. (Esikolla on siis pitkäaikaissairaus joka vaatii vähän enemmmän hoitoa ja huolenpitoa koko ajan.) Tulen olemaan hieman nuorempi sitten tämän syntyessä kuin oma äitini oli viimeisen lapsen saatuaan.

 

[Ullmaij]

Minä olisin halunnut pikkukakkosen heti kun poika oli puoli vuotta silloin vuonna 2007. No raskauduinkin heti, mutta se oli kohdunulkoinen kuten seuraavat neljä muutakin raskautta. Sitten yllätyksenä 2012 (olin jo eronnut ja asuin nykyin mieheni kanssa) tulin raskaaksi. Ihmeiden ihme kun rikkinäinen ainut jäljellä oleva munajohtimeni oli alkanut toimia ja raskaus oli oikeassa paikassa. No surullista oli se että siinä tilanteessa raskaus oli pakko keskeyttää. Sairatin tekonivelinfektiota, jonka hoito oli kesken. Se oli yksi elämäni kamalimpia hetkiä.

Tämän jälkeen tulin raskaaksi kesäkuussa 2016, mutta se meni jo heti alussa 6+1 kesken. Tiesin sen heti koska minusta oli tullut mestari tulkitsemaan hcg:n määrää elimistössä raskaustestin avulla. Ja ennen kaikkea tunne siitä, että kaikki ei ole hyvin oli todella voimakas. No elämän oli jatkuttava.

Tämän plussan sain tasan kaksi vuotta keskenmenosta. Amneesiassa tämä on yhdeksäs raskauteni ja minulla on siis yksi synnytys ja siitä poika 2006. En alkuun ollut kovin toiveikas, että raskaus jatkuisi ja kaikki menisi (ainakin tähän saakka) hyvin. Huomasin olevani raskaana kun tuttuja kahden päivän psm oireita ei kuulunut, odottelin niitä aikani ja tein testin. Selkeä plussa... No en siitä paljon iloinnut koska taustani ei ole kovin kaunista katsottavaa jos raskauksia ajattelee. Menin ohjeistuksen mukaan päivystykseen koska en ollut 100% varma milloin raskaus oli alkanut ja niiden kohdunulkoisten vuoksi raskauden sijainti täytyy varmistaa. Silloin kohdussa näkyi ainoastaan pieni neste läikkä. Gyne totesi näkevänsä jotain vuotoa kohdussa.... No minä tiesin että se on raskaussäkki/pussi.... ja siitä se lähti etenemään. Ilmestyi ruskuaispussi, sitten noin 3mm sikiökaiku (epävarma) js seuraavaksi syke. On ollut mielenkiintoista saada seurata raskautta niin tarkasti alusta alkaen. Olen äärimmäisen kiitollinen että kroppani otti tämän raskauden vastaan ja sikiö on päässyt kehittymään rauhassa. Muut tietysti kauhustelevat kuinka selviän kun minulla on tämä reuma ja tekoniveliä yms, mutta siinäkö ihmettelevät :)

Miehelleni olin sanonut että lapsen suhteen asetan ikärajaksi 36-vuotta, eli kun täytän 37 en ala enää yrittämäänkään. Miehelläni ei ole omia lapsia (on kyllä todella läheinen poikani kanssa) Oli valmis siihen että ei omaa lasta voi saada, vaikka sanoin hänelle että etsisi itselleen toisen naisen, naisen jonka kanssa voisi saada perheen johon kuuluisi myös biologinenlapsi. Hän valitsi meidät.... Ja kas kummaa hänestä on tulossa isä ja minusta toistamiseen äiti.

 

[Arabia]

Täällä 41v odottaja. Esikoisen sain 39 vuotiaana useamman vuoden yrityksen jälkeen.

En ole kuullut neuvolassa tai muuallakaan yhtään negatiivista kommenttia iästäni, eikä neuvolassa ole ollut mitään erityistä seurantaa tai testejä iästä johtuen. Monet kavereistani ovat saaneet lapsen vanhempina ja jotenkin sen itse unohtaa, että aika vanhoja tässä jo ollaan

Minusta tuntuu, että saan lapset juuri oikeaan aikaan elämässäni. Opinnot on takana ja olen löytänyt paikkani työelämässä, maailmalla on tullut reissattua tarpeeksi ja baareissa ravattua kyllästymiseen asti. Olen varmasti tasapainoisempi ja varmempi äitinä nyt kuin nuorempana. Ainoa asia, mitä suren, on se, että omat vanhempani ovat jo aika iäkkäitä. Jos asiat olisi mennyt niin kuin toivoin, olisin saanut lapset n. 5v aiemmin. Kun esikoinen antoi odotuttaa itseään, hautasin jo toiveet toisesta lapsesta. En jaksanut uskoa, että 40v jälkeenkin voisi vielä onnistua. Helmikuinen osoitti sen luulon vääräksi.

Vanhempana äitinä olen kyllä aivan varmasti väsyneempi kuin nuoremmat äidit ja väsymykseen on vaikea tottua. Esikoisen kanssa oli myös vaikeaa tottua siihen, että yht'äkkiä ei tiennytkään mistään mitään ja oli aivan uuden asian äärellä, kun oli vuosia toiminut työssään asiantuntijatehtävissä. Katsotaan, meneekö toisen kanssa yhtään sen paremmin, kun kuvittelee jo tietävänsä vauvoista jotain. Vähän jännittää jaksaminen kahden pienokaisen kanssa. Saa nähdä mitä siitä tulee. Luultavasti avaudun täällä usesti väsymyksestä

 

[Tuulentytär]

Mulla lapset tuli nyt kahteen sarjaan. Koin 30-v olevani myös vanha äiti. Kaikki muut synnärillä oli parikymppisiä, neuvolassa ja vauvaharrastuksissa. No taas koen olevani vanha, vaikka olen vain 39. Kaikki kaverit ovat lapsensa jo tehneet viimeistään silloin kymmenen vuotta sitten ja muut äidit huudeilla ovat just niitä 20v+ jotka eivät ole vielä elämässään muuta ehtineet kuin ne lapset. Töistä ja työidentiteetistä vaihtaminen äitimoodiin on mulle kans ehkä haastavinta, etenkään kun en edellisten aikana sieltä oikeastaan poistunut. Nyt olen vakaasti päättänyt nauttia vauvavuodesta vähän extraa. Tämä ei enää toistu ja hanskaan homman hyvin puolifocuksellakin niin miksen 100%:lla panostuksella pärjäisi vielä paremmin vaikka esim. yövalvominen on varmasti haasteellisempaa kuten itse raskauskin on ollut.

 

[Alaska]

Olen 41v. ja sain juuri esikoiseni 28.12. suurien elämänmuutosten täyteisen vuoden päätteeksi. Erottuani pitkästä parisuhteesta reilu vuosi sitten ja löydettyäni uuden kumppanin kävikin niin että varsinaisesti mitään yrittämättä tulinkin raskaaksi. En ole koskaan varsinaisesti halunnut lapsia mutta iän myötä tulin ajatelleeksi että olisiko kuitenkin pitänyt ja että kun olen vanha kukaan ei ole huolehtimassa minusta. Olin siis jättänyt ikään kuin portin auki asialle jos niin olisi käydäkseen. Monen mielestä varmasti ns. Vääriä perusteita asialle, mutta en pahemmin perusta muiden mielipiteistä. Tietysti mietin moneen kertaan omaa ja kumppanin ikää ja jaksamista, tuoreeseen suhteeseen tulevaa (liian?) isoa muutosta ja asiaan liittyviä iänkin mukanaan tuomia riskejä. Olen suorastaan inhorealisti ja ottanut itse ikäasian esille niin lääkäreissä kuin neuvolassa ja muissa keskusteluissa. Neuvolassa/lääkärissä ei kertaakaan heidän toimestaan kommentoitu ikääni. Olen kuitenkin terveelliset elämäntavat omaava ja melko hyväkuntoinen ihminen, joten luotin siihen että keho jaksaa. Loppuraskaus oli todella tukalaa (kuten varmasti kaikilla), olin töissä ihan viimeiseen asti vähän liiankin täysillä ja työni on ollut koko raskauden ajan erittäin hektistä ja kuormittavaakin. Lisäksi muiden isojen elämänmuutosten aikaansaama stressi ja sen mahdolliset vaikutukset sikiöön pelottivat enemmän kuin ikä. Raskausaika sujui siihen kuuluvat pahoinvoinnit ym. oireet poislukien ilman mitään ongelmia ja sairauksia (en ollut päivääkään sairaslomalla töistä) vaikka suvussa on mm. toiselta puolelta paljon diabetestä, jonka seurauksena syntyviin ongelmiin esim. Oma isäni on kuollut. Neuvolassa ja muuallakin näki paljon nuorempiakin odottajia, joilla ei selvästikään kaikilla ollut lähimainkaan yhtä terveelliset elämäntavat, missä tapauksissa väittäisin riskejä olevan enemmän kuin vain pelkkää ikää tuijottamalla. Lapsen synnyttyä alun uhkaavan hapenpuutteen ja siitä seuranneen virvoittelun jälkeen kuitenkin terveenä, olen todella kiitollinen siitä, että kaikki sujui niinkin hyvin ja olemme molemmat kunnossa ja terveitä mikä on kaikkein tärkeintä! Toki tiedostan että vauva-arki tulee vaatimaan paljon ja öiset heräämiset ei ole helppoja, mutta uskoisin että erittäin stressaavan ja hektisen työn jälkeen tämä tulee olemaan itselleni ihan tervetullutta vaihtelua ja mahdollistaa asioiden näkemisen eri vinkkelistä tuoden ihan uutta perspektiiviä elämään. Siinä mielessä ikä on vain numero.