3 asiaa päivässä

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Suski75
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
1. Taapero kommentoi ymmärrettävästi kaikkea näkemäänsä koko 30 min automatkan ajan.
2. Vauva jaksaa hyvin vaikka toinen hammas tekee vahvasti tuloaan.
3. Naapurin koira ei enää väistä hihnansa päähän taaperoa karkuun.
.
 
1. Enää 2+5 jäljellä tätä raskautta ja jos tiistain lääkäri antaa luvan, käynnistys jo aiemmin ❤️
2. Esikoinen ylipäätään, mutta erityisesti juuri nyt: pottaharjoittelu edennyt alle kahdessa viikossa pisteeseen "pissa, äkkiä" hihkaisuun ja sitten riisuu itse housut ja vaipan, jonka jälkeen pissaa pottaan.
3. Mies (lähti koiran ja lapsen kanssa ulos, että saan levätä liitoskipuineni rauhassa.)
 
1. Ihana suunnitella tapaamista, kun näen pitkästä aikaa erään miulle rakkaan ihmisen parin viikon päästä! 🤗
2. Saatiin tänään miehen kanssa hetki yhteistä aikaa päivällä.
3.Lapsesta on alkanut kehittymään varsinainen stand-up -koomikko. 🤭
 
1. Taapero puhuu sanoja niin hienosti! Vaikka pelkäsin että kaksikielisyys hidastaisi.
2. Neuvolakäynnistä tuli hyviä uutisia kun kasvukäyrät ovat kääntyneet keskelle.
3. Kroppa antaa viitteitä progresteronin korkeista tasoista. Eli jospa olisi hyvät olosuhteet kiinnittymiselle 🌈
 
1. Tiistaina saatu käynnistysaika 39+0 eli ens viikolle jaksaa ilahduttaa ja rauhoittaa.
2. Mies on tajunnut, että nyt on hänen aika keskittyä esikoisen hoitoon ja antaa meikälle mahdollisuus levätä ja kerätä voimia synnytykseen.
3. Esikoinen on mahdottoman suloinen, kun antaa pusuja mahalle, mutta innostuu aina tekemään tekopieruja, mikä huvittaa meitä molempia. 🤭
 
1. Mies osti ja jopa asensi samantien uudet pyyhkimen autoon. Ihanaa ajaa sateella kun pyyhkimet oikeasti toimii!
2. Pitkästä aikaa aurinkoinen ja kuva päivä.
3. Jokun ilmaisi kiinnostusta ostaa meidän toista taloa ennen kuin se on edes valmis myyntiin.
 
1. Toimiva joukkoliikenne
2. Mies, joka on lasten kanssa
3. Lähellä asuvat sukulaiset (= tukiverkko)
 
Takaisin
Top