2v päikkäriraivarit

Miyn

Piirimestaruustason postaaja
Huhtimammat 2018
Lapsi herää noin puoli kahdeksan jälkeen.
Sitten on aamupala ja yleensä mennään ulos (asutaan maalla, iso tontti). Lounas on 12-13. Tämän jälkeen leikkii hetken esim. Palapeleillä tai legoilla. Päiväunille vien viimeistään klo 14 mutta tälläkin hetkellä, 1,5 h yrittämisen jälkeen vaihdettiin miehen kanssa nukuttamisvuoroja, koska ei vaan suostu nukkumaan. Menee jo yliväsymyksen puolelle ja äidillä menee hermot.

No nyt se sitten nukkuu 16-18 (käydään herättämässä 17.30 mutta eihän se siitä heti nouse). Saa kävellä suoraan päivällispöytään ja lämmin ruoka syödään sitten 18-18.30.

Mikä tää päikkäriraivari oikein on?
Illalla viedään 21 sänkyyn + iltasatu ja vetelee sikeitä 21.30.

Sanokaa että tää on vaan vaihe. Pitäisikö joskus vaan kylmästi jättää ne päiväunet välistä ja mennä aikaisemmin yöunille? Vaunuihin ei oikein enää mahdu, enkä viitsisi kahta tuntia olla ulkona vahtimassa (koska äitikin ottaisi ne päiväunet).

Toinen asia mitä on jo useamman viikon tehnyt on sormien imeskely. Vauvana ei huolinut tuttia, eikä muuten imeskellyt edes peukaloa. Mutta nyt talvella on alkanut imeskelemään sormia niin että työntää kaikki neljä sormea suuhun. Paidanhihat on ihan märkiä koko ajan ja kuolaa joka paikassa. Takahampaita taisi tulla mutta siitäkin on jo aikaa.
 
Päiväuniaika on todennäköisesti liian myöhään. Aamiaisesta lounaaseen voi olla 3-4 h, mieluiten lähempänä kolmea. Ulkoilun lisäksi ohjelmassa on hyvä olla jotain uuden oppimista, jossa joutuu keskittymään paljon. Lounaalta suoraan potalle, josta suoraan unille. Unisatu ja/tai - musiikki on ihan ok. Ei mitään muuta tässä välissä. Hyvien päiväunien salaisuus on myös lounasperuna/-riisi/-pasta. Tällä reseptillä unien todennäköisyys kasvaa.

Päiväunien lopettamista alle 3-vuotiaana en suosittele. Se ei aivojen kehitykselle ole hyväksi. Ja kun päiväunet nukkuu ennen klo 15 iltapäivällä, ne eivät tässä iässä vielä vaikuta iltauniin.

Tsemppiä! Ihan tuttua juttua.
 
Ja mitä rattaisiin tulee, niin minä ostin kuopukselle uudet isommat vaunut, kun ei hermo kestänyt sisällä nukuttamista.
 
Tässä me vedetään lihasoppaa :rolleyes:. Sovittiin miehen kans et hän hoitaa päikkärinukuttamisen silloin kun on kotona. Selkeästi tottelee isänsä paremmin tässä asiassa.
 
Komppaan yölentoa. Turhan myöhään yritätte lasta unille. Kokeilkaa aikaistaa. Eli samaa mieltä, että suoraan potta hommiin lounaan jälkeen ja siitä heti unille. Meillä luetaan päiväunillekin mentäessä satu omassa sängyssä. Se auttaa lasta rauhoittumaan. Leikki tässä välissä vain aktivoi lasta. Jos meillä jää kaksi vuotias venkoilemaan, niin sanotaan vain, että ensin unet ja sitten leikitään jotain kivaa. Muuten ei jaksa leikkiä. On toiminut meillä. Meilläkin oli hetken vastustuskausi päikkäreissä, mutta ei suostuttu antamaan lapselle periksi ja kappas se oli tosiaan ohimenevä jakso. Nyt nukkuu taas 2.5vuotiaana niin nätisti omassa huoneessaan 1.5h päikkäreittä joka päivä. Tsemppiä ja pitkiä hermoja! Älkää antako periksi!
 
Meillä 2,5v poika, joka saattaa välillä jättää päiväunet väliin, ei vaan kerta kaikkiaan rauhoitu riittävän pitkäksi aikaa, eikä anna unen tulla. Normaalioloissa nukkuu päiväkodissa joka päivä päikkärit, mutta siellä on aivan toisella tavalla rasittavaa olla kuin kotona kahden aikuisen kanssa.

Nyt kun ollaan kotona koko ajan koronan takia, niin välillä ne päiväunet vaan jää pojalla nukkumatta. En ole pakottanut tai väkisin yrittänyt nukuttaa, jos ei nuku niin ei sitten. Olen sitten illalla laittanut aikaisemmin nukkumaan, että saa tarpeeksi unta vuorokausitasolla. Varmin keino meillä on, kun saan pojan rauhoittumaan tissille, silloin nukahtaa kyllä melkein satavarmasti. Luetaan kirjoja ja rauhoitutaan siinä jo jonkin verran, ja poika sitten itse haluaa tissille ja nukahtaa siihen.

Voi olla, etten saa poikaa nukkumaan päiväunia ilman tissiä, ne jäänevät pois sitten kotioloissa kun poika luopuu tissistä kokonaan.
 
Tää oli vaan joku kuuluisa vaihe! Nyt taas jää heti sänkyyn ja joskus menee jopa itse sänkyyn kun väsyttää.

Mutta mites tuo sormien imeskely? Aina on sormet suussa, hiha tai hanskat?
 
Takaisin
Top