24. luukku
•••••☆•••••
Aatto aamu alkoi Hiirten perheessä iloisissa ja jännittyneissä merkeissä. Hildaa jännitti, milloin hänen miehensä ehtisi kotiin. Poikasista ei tiennyt jännittivätkö he enemmän isän vai joulupukin tuloa. Yhtä kaikki Hilda oli iloinen ja huojentunut. He olivat saaneet ystäviensä avulla kaikki jouluvalmistelut tehtyä ja nyt oli joulu ja Harri olisi pian kotona. Tästä tulisi sittenkin ihan onnistunut joulu.
Hilda mietti pitäisikö joulupuuroon laittaa manteli vai jättää pois. Jännitystä oli varmasti ihan kylliksi ilmankin. Lopulta hän kuitenkin tiputti mantelin riisipuuroon ja sekoitti hyvin ennen kun kutsui poikaset puurolle. Johan he pettyisivät, jos mantelia ei olisi. Vaikka osa poikasista pettyisi kuitenkin, kun manteli ei osuisi juuri heidän lautaselle. Kukaan ei kuitenkaan nurissut kovin paljoa, kun manteli löytyi kaikkien yllätykseksi äidin lautaselta.
"Nyt sinä saat toivoa", vanhin poikanen sanoi juhlallisesti.
Niin he olivat Harrin kanssa poikasille sanoneet. Hilda katsoi mantelia ja epäili ettei sillä olisi oikeasti mitään taikavoimia, joilla toteuttaa toiveita. Hän kuitenkin toivoi hiljaa mielessään, että Harri olisi pian jo kotona.
Puuron jälkeen hän patisti poikaset ulos, jotta aika kuluisi odottaessa nopeammin. Kauas kotoa he eivät kuitenkaan lähteneet siltä varalta, että Harri tulisi heidän siellä ollessaan. Poikasilla oli hauskaa lumessa leikkiessä, mutta Hildan levottomuus kasvoi kaiken aikaa. Entä jos Harri ei ehtisikään aatoksi kotiin?
Lopulta he menivät sisälle. Hilda laittoi heille glögiä, omenoita ja pipareita välipalaksi ja yritti olla näyttämättä poikasille levottomuuttaan. Mutta kun he olivat syöneet ja juoneet eikä Harria alkanut kuulua Hilda alkoi käydä todella levottomaksi. Hän yritti järkeillä, että eihän vielä ollut oikeasti myöhä, vaikka alkoi jo hämärtää. Nythän oli vuoden pimein aika. Silti hän mietti, pitäisikö sittenkin hyväksyä Oravien kutsu ja mennä heille viettämään jouluiltaa.
Juuri silloin oveen koputettiin. Hilda ja poikaset kiiruhtivat kaikki yhdessä avaamaan ovea.
"Isi!" lapset kiljuivat riemusta.
Hilda sen sijaan oli ilosta mykkä. Hän vain astui Harrin luo ja kapsahti halaamaan tätä. Hän oli niin helpottunut että itki muutaman onnen kyyneleen.
"Lahjoja!" Pienin poikanen hihkaisi ennen kun he olivat eronneet halauksesta.
"Tuliko joulupukki isin kanssa samaan aikaan?" keskimmäinen poikanen kysyi silmät suurina.
"Isi tuli joulupukin kyydillä loppumatkan", Harri Hiiri kertoi. "Joulupukki jätti minut ja lahjat tähän ovelle ja jatkoi matkaa. Hän arveli että olette kiinnostuneempia minusta kuin hänestä."
Ja niin ainakin Hilda oli. Hänelle oli samantekevää tuliko joulupukki vai ei, kun hän sai miehensä kotiin ja siitä päätellen kuinka poikaset piirittivät Harria heillekin oli tärkeintä saada isä kotiin. Vaikka pienin poikanen sanoikin, että olisi halunnut nähdä pukin.
He menivät kaikki yhdessä sisälle ja Hilda laittoi Harrille ruuan pöytään, tämän asettuessa taloksi. Lapset olisivat halunneet jo avata lahjat ja heille luvattiin että he saisivat, kun isä olisi hieman syönyt. Harrin syömisessä kesti poikasten mielestä loputtoman kauan vaikka hän kertoi samalla matkastaan. Tai osittain siksi, sillä hän ei ollut päässyt vielä joulupukin kanssa taitettuun osuuteen, mikä oli poikasista mielestä kaikista mielenkiintoisin. Lopulta hän oli kuitenkin saanut vähän syötyä - varsinainen jouluateria syötäisi lahjojen avauksen jälkeen - ja he siirtyivät jakamaan lahjat. Kun lahjat oli avattu ja ihasteltu ja Hilda oli ottanut heistä monta kuvaa lahjaksi saamallaan kameralla, he siirtyivät joulupöytään. Jouluruoka ei ollut heistä ikinä maistunut yhtä hyvältä kuin tänä jouluna. Ruuan jälkeen he siirtyivät takkatulen ääreen ja Harri kertoi viimein matkastaan joulupukin kanssa. Sen tarinan aikana pienin poikanen nukahti.
•••••☆•••••
Ei tarvitse sumplia aikatauluja pukkia ajatellen ja lapsia jännittää vähemmän.
