15. Luukku

Taneli livahti Salosten perheen saunaan piiloon, kun hänen tarkkailupaikka alkoi käydä perheen touhutessa liian vaaralliseksi. Siellä hän muisti kuinka perheessä puhuttiin saunassa asuvasta tontusta. Tanelista se oli hieman hassua. Sauna oli hieman huono asuinpaikka tontulle. Toisaalta oli mukava huomata, ettei vanhat uskomukset olleet täysin kadonneet. Ennen vanhaanhan uskottiin yleisesti saunatonttuihin. Varmaan kiuasta vartioiva kotitonttu oli paljastunut niin monta kertaa, että tonttuja uskottiin asuvan saunassa.
Mutta mitä nyt? Salosten äitihän tuli saunaan pari lasta vanavedessään. Ovatko he tuomassa tontulle viestiä? Ainakaan perhe ei ollut hirveän usein harrastaneet saunomista ja saunaan olikin kertynyt tavaraa kuin varastoon
"Äiti, mitä sinä teet?" Hilda kysyi.
"Siivoan saunan", äiti vastasi.
"Mutta entä tonttu?" Miikael kysyi hieman huolestuneena.
"Tontustakin on varmasti mukavampi siistissä saunassa", äiti vakuutteli.
Taneli ei ollut ihan vakuuttunut asiasta. Saunassa nyt olevat matot oli mukavan pehmeitä siellä piilotellessa ja tavaran sekaan oli helppo piiloutua. Tavallisesti saunassa oli hankala piilotella muualla kuin kiukaan takana ja siellä voisi tulla kuumat oltavat. Hänen pitäisi myös olla tarkkana ettei häntä löydettäisi siivoamisen aikana. Että he sattuivatkin siivoamaan saunaa juuri kun hän oli siellä, Taneli hymähti itsekseen luikahtaessaan kiukaan taakse.
"Miksi?" Miikael kysyi kantaessaan tavaraa avuliaasti ulos saunasta.
"Mitä miksi?" äiti kummasteli.
"Miksi sauna pitää siivota nyt?" Hilda auttoi pikkuveljeä.
Vai miettiköhän tyttö ihan samaa.
"Jotta voimme mennä joulusaunaan", äiti vastasi.
"Jee!" Hilda hihkaisi ja ilo tarttui Miikaeliinkin, vaikka poika ei tainnut ihan tietää mistä oli kyse. Tanelikin oli taas paremmalla tuulella piilopaikan menettämisen harmistelun sijaan. Ainakin yksi perhe aikoi noudattaa joulusaunan perinnettä. Se taisikin olla heille hieman isompi juttu kuin alvariinsa saunoville.
Käyttekö joulusaunassa?