15. luukku

Bella Swan

Moderaattori
Staff member
Administrator
Maalisäidit 2020
15. luukku

iStock-509094766.jpg


•••••☆•••••​

Hiirten perheen keittiössä kävi kuhina, kun poikaset leipovat pipareita. Hilda oli tehnyt edellisenä päivänä taikinan lasten leikkiessä ulkona ja nyt kaikki seitsemän lasta leipovat innoissaan. Pienintä poikasta sai auttaa hieman enemmän ja kaksosia vahtia etteivät he syöneet taikinaa niin että vatsa tulee kipeäksi. Muuten Hilda huomasi, ettei hänen tarvinnut tehdä juuri muuta kuin paistaa piparit. Pipareita syntyi kuin itsestään nopeammin kuin Hilda ehti paistaa.

Hilda oli juuri taas laittanut uuden pellillisen paistumaan, kun ovelta kuului koputus. Hilda meni avaamaan ja yllättyi hieman nähdessään vanha rouva Rotan.
"Hei", Hilda sanoi salaten yllättyneisyytensä, "tule vain sisään."
"Kiitos", rouva Rotta sanoi. "Toivottavasti en ole vaivaksi."
"Et lainkaan, meillä on tosin nyt hieman… jauhoista", Hilda vastasi. "Leivomme pipareita, haluatko maistaa?"
Rotta otti piparin ja istui vapaalle tuolille. Hilda mietti, oliko vanhalla rouvalla jotain asiaa. Hän ei ollut kuullut hänen käyneen ennen kylässä kenenkään luona. Hän ei kuitenkaan kehdannut kysyä ettei Rotta luulisi, ettei olisi tervetullut.
"Mukavaa että tulit käymään", Hilda sanoi sen sijaan. "Voin keittää teetä, kun piparit on valmiita. Pelkään että ne palavat tai kaksoset syö lopputaikinan, jos keskityn liiaksi muuhun. Glögiä meillä ei olekaan."
"Etkö osaa keittää glögiä?" Vanha rouva kysyi.
"En", Hilda myönsi hieman vaivautuneena. "Vanhempani opettivat minut tekemään monenlaisia keksejä, mutta ei glögiä. Teidän glöginne on kyllä vertaansa vailla."
"Joulu ilman glögiä", vanha rouva mutisi. "Kuule, jos saan hieman pipareita kotiin, opetan sinut tekemään glögiä."
"Voi sepä ystävällistä", Hilda sanoi ilahtuneena, "annan ilomielin pipareita, jos saan oppia tekemään glögiä."
"Voinemme siis tehdä glögiä, kun saatte piparit valmiiksi", rouva Rotta sanoi. "Jos sinulla on tarvittavat aineet. Onko teillä mustaherukkamehua?"
"On kyllä", Hilda vastasi.
"Sitten varmaan löytyy kaikkea ellet käyttänyt kaikkia mausteita pipareihin", Rotta sanoi.

Pipareiden valmistuttua vanha rouva luetteli mausteet joita Hilda tarvitsisi. Hilda huomasi että ne olivat samoja, joita hän oli käyttänyt pipareihin ja hänen ilokseen heillä oli niitä kaikkia. Haettuaan kaikki tarvittavat aineet Hilda ryhtyi keittämään niitä vanhan rouvan ohjeiden mukaan. Herkulliset tuoksut leijuivat pian keittiössä ja Rottakin alkoi vapautua niin että he pian jutustelivat tuttavallisesti. Vanha rouva kertoi, että oli alkanut miettiä yksin oloaan ja alkanut tuntea olonsa yksinäiseksi. Hän oli muistanut kuinka Hiiriperhe oli tullut käymään ja päättänyt tulla vastavierailulle. Hilda vakuutti että rouva Rotta oli tervetullut heille aina ja päätti käydä jatkossa välillä Rotan luona. Eihän vanha rouva ollutkaan niin luotaantyöntävä, kun häneen tutustui.

•••••☆•••••​

Mitä glögiä teillä juodaan? Rusinoilla ja manteleilla vai ilman?
 
Meillä juodaan yleensä Marlin perinteistä glögiä (punainen purkki). Ja siksi koska: sitä voi juoda jääkaappikylmänä kuten mehua :Upside Down Face::Victory Hand:
 
Meiltä löytyy myös jääkaapista tuo Marlin perinteinen glögi. :smiling-eyes: Sitä lämmitetään aina isompi satsi. Lisäksi löytyy Marlin glögitiiviste lähinnä äidin iltojen iloksi, kun kaipaan yhtä/kahta pientä lämmintä glögikupposta. :Smiling Face With Halo: Aikuisempaan makuun löytyy myös Blossan tämän vuoden glögi, joka on kyllä ihan huippu! En yleensä osta glögiä joululahjaksi, mutta tuo pullo päätyi muutamaan lahjapussukaan.

Usein nautin glögini ilman mitään lisukkeita, mutta eivät ne minua haittaakaan ja silloin tällöin saatan lisätä joukkoon rusinoita ja/tai manteleita, jos niitä on tarjolla sopivasti.
 
Mun glögikuppiin ei ylimääräsiä hitusia Kiitos. Glögikausi starttaa siinä syyskuun puolella ja glögiä kuluu paljon :rolling:
 
Ihan hirveästi meillä ei glögiä ylipäätään juoda, mutta jos juodaan niin jotain vähemmän makeaa. Rusinoita saatan glögiin laittaa, mutta mantelia tms. en koskaan :Grinning Face:
 
Marlin perinteinen glögi täälläkin. Ostin kylläkin lahjaksi sisaruksille jotain luomu mustikkaglögiä. :smiling face with heart-eyes:
 
Juuri sain lahjaksi Blossan glögiä ja tykkäsin. Muuten ostettu Marlin tiivistettä. Ihan pelkästään juodaan kylmänä sekä lämpimänä.
 
Oma lemppari Valion tumma glögi. Lisäksi myös perinteinen Marlin glögi sekä Valion vaalea glögi maistuu. Yleensä juon glögin pelkiltään mutta välillä kiva lisätä muutama rusina ja mantelilastuja.
 
Marlin perinteistä glögiä, lämmitettynä, koska se kelpaa meillä kaikille. Itse pidän enemmän tummasta glögistä, mutta sitä tulee harvoin ostettua vain itselle. En yleensä lisää mitään glögiin, joskus saatan laittaa rusinoita.
 
Meillä juodaan tosi vähän glögiä. Nyt kuitenkin sain töistä glögin osana joululahjaa ja mietin että voisihan sitä maistella. :)
 
Manteleilla ehdottomasti, ja paljon manteleita!

Mä muistan, kun odotin kosmetologille pääsyä joulun kynnyksellä ja aulassa oli glögiä ja mantelilastuja joita sai kauhoa glögin sekaan. Noh maistoin ekaa kertaa ja ne oli niin hyviä, että kauhoin vähän enemmän manteleita joukkoon kuin ois tarvis. :D

Nyt oon ihan hulluna niihin mantelilastuihin glögissä.
 
Takaisin
Top