14. luukku

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
14. luukku

iStock-175211862.jpg


•••••☆•••••​

Hilda Hiiri kävi läpi joululahjoja, joita hän oli tehnyt ja hankkinut ystävilleen. Hänellä oli siihen hyvin aikaa lasten leikkiessä ulkona Tapani Talitintin kanssa. Melkein kaikille oli jotain paitsi Peipoille. Hän ei ollut keksinyt mitä heiltä puuttuisi. Hilda istui alas miettimään, mitä hän voisi antaa heille. Jollain tavalla hän haluaisi heitäkin ilahduttaa. Hilda muisteli lämmöllä saamaansa kutsua joululaulukonserttiin ja eilistä Lucian päivän yllätystä. Se oli ollut kerrassaan ihana Lucia-juhla ja hän oli yhä pakahtua ylpeydestä lapsiaan kohtaan. Hanna oli ollut ihastuttava Lucia-neito ja muut kulkeneet niin kauniisti kulkueessa. Peipot olivat laulaneet sekä konsertissa että eilisessä juhlassa kauniisti.

Ehkä hän voisi antaa heille jotain laulamiseen liittyvää, Hilda keksi. Mutta mitä sellainen voisi olla? Hilda mietti ja mietti. Hänen katseensa osui hänen Myyrille tekemiin vaatteisiin. Niistä hän sai idean. Hän tekisi Peipoille kaulaliinat pitämään huolta ettei heidän kurkkunsa paleltuisi ja ääni käheytyisi! Hän voisi tehdä niihin kuvioita kaunistamaan huiveja. Minkähänlaiset olisi sopivia. Ehkä tonttuja tai kuusia, olihan nyt joulu. Hilda muisti Harrin sanoneen, että joulukuviot näyttivät typeriltä vaatteissa. Mutta eiväthän nämä olleetkaan tulossa hänen miehelleen vaan Peipoille. Mutta mahtoiko muut olla Harrin kanssa samaa mieltä? Harrilla oli häntä enemmän tyylitajua, ehkä häntä pitäisi uskoa. Hilda huokaisi hieman ja muistutti itselleen ettei joulu kestänyt koko talvea. Tontut voisivat tuntua kevään lähestyessä hassuilta. Mutta mitä sitten. Hilda toivoi ties kuinka monetta kertaa että hänen miehensä olisi jo kotona. Harri osaisi ehdottaa jotain sopivaa. Ehkä jotain musiikkiin liittyvää tai muuten vain talvista? Talvinen voisi sopia ja se olisi samalla jouluista näyttämättä kuitenkaan tyhmältä. Pinja Peippo voisi saada tähtiä ja Patrik lumihiutaleita huiviinsa. Hilda oli tyytyväinen ajatukseensa ja ryhtyi työhön.

•••••☆•••••​

Mitä mieltä olette joulukuoseista vaatteissa? Onko teillä joulukuosisia vaatteita?
 
Ei ole joulukuosisia vaatteita, jotkut samistelu jouluneuleet/mekot tms.on ihan kivoja jos vain kuositkin kivoja mutta harvemmin sellaisia meillä on ollut. Lapsilla on kyllä joskus ollut samistelu jouluyökkärit mutta tänä vuonna ei hankittu.
 
Yhdet joulukuosiset villasukat on, muita ei ole.
Jotkut on ihan kivoja kyllä, kunhan ei ole turhan övereitä.
 
Ei ole joulukuosisia. Mutta punaisia vaatteita käytän joulun aikaan. En tykkää erilaisista joulukuoseista, jos niitä vaatteita ei voi käyttää muilloin kun joulukuussa.
 
Omistan kaksi joulukuosista tunikaa ja niitä tulee käytettyä joulun alla aikapaljon. ❤️
 
Tykkään kyllä joulukuosisista vaatteista ja niitä löytyy yksi lipaston laatikollinen. :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat::Father Christmas: On neuletta, t-paitaa, tunikaa, mekkoa, pyjamaa ja sukkia. Lisäksi joulukoruja, -pantoja ja -hiuspinnejä löytyy läjä. Ja nämä siis minun, lapsille on sitten omat samistelusettinsä.:Grinning Face:
 
Yökkärit on ihania, mutta muissa jouluteemaisissa en kehtaa mennä enää joulun jälkeen ja siksi ei osteta. :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat:

Tulee liian harvoin käytettyä.
 
Ei ole tässä taloudessa ainuttakaan vaatetta jossa jouluinen kuosi. Tonttulakitkin on teetetty lapsille niin etteivät ole ns.jouluisia. Mä en pidä vihreästä tai punaisesta yleensäkään joten meillä koristeet yms on hopeaa, valkoista ja turkoosia sekä sinistä.
 
Ei ole joulukuosia vaatteissa. Punaisia vaatteita on kyllä, mutta ilman kuvia ja käytetään muulloinkin kuin jouluna
 
Meillä ainoat joulukuosiset vaatteet löytyy joistakin pyjamaseteistä ja sellaisista pehmosukista.
Tykkään et vaatteita voi pitää muulloinkin kuin vain juuri siinä sesongissa, ja kuosi vaikuttaa jonkin verran, pääsiäisen aikaan hengailu jossain HoHoHo- neuleessa ei oo mun juttu :rolling:
 
On olemassa paljon kivoja joulukuosisia vaatteita. Välillä tekisi mieli ostaakin, mutta olen pitäytynyt yhdessä rumassa jouluneuleessa. Sen ostin muutamia vuosia sitten työnantajan pikkujouluihin, mutta vannoin itselleni ja ympäristölle, että käytän sitä neuletta jokaikinen joulukuu mahdollisimman paljon kunnes se on käyttöikänsä päässä. En halua ostaa kertakäyttövaatteita, ja sellaisiksi siis öasken myös vaatteet, joita käytetään tyyliin kerran vuodessa. Jouluna voi pukeutua jouluisesti ilman selkeästi jouluvaatteitakin. Eikä tarvitse edes olla punaista.

Nyt olen käyttänyt jouluneulettani vasta harmillisen vähän, ehkä 6-7 päivää. On ollut niin paljon kokouksia, joihin ei oikein ole voinyt sitä laittaa, enkä ole myöskään jaksanut puljata vaatteiden kanssa monta kertaa päivässä. Mutta onhan tässä onneksi vielä joulukuuta jäljellä!
 
Mun on pakko tähän kommentoida lisää, että käytän mun jouluvaatteita ahkerasti marras-joulukuun ajan + satunnaisesti loka- ja tammikuussa. :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat: En siis itse lue noita ns. kertakäyttövaatteiksi, joita käytetään vain joulupäivinä. Yöpaita/pyjama voi olla mulla läpi vuodenkin käytössä. Valtaosa vaatteista on useamman vuoden vanhoja, mutta hyvässä kunnossa ja juuri parasta aikaakin yksi tällainen neule on ahkerassa käytössä. Olen myös käyttänyt näitä erilaisia tilaisuuksissa ja kokouksissa. Aivan varmasti on mennyt pukukoodi pieleen, mutta hymyä ja hyvää palautetta olen siitä saanut. :Grinning Face: Mutta mä olenkin tällainen tonttu, ja ymmärrän kyllä että tämä ei ole kaikkien juttu. :No Evil Monkey::Face With Tears Of Joy:
 
Ei ole joulukuosisia vaatteita meillä. Lapsille kyllä on tehnyt mieli sellaisia ostaa, mutta kun käyttöaika on niin lyhyt, on jäänyt ostamatta.

Tai no, oli esikoisella vauvana sellainen piparkakku-ukkoasu :D
 
Unohinpa mainita, että mä tein sisaruksille samasta kankaasta jouluvaatteet. Toiselle mekko ja toiselle paita. Ihana pukea lapset samaan teemaan. Laitoin kaiketi kuvaa jonnekin foorumille. :red-heart:
 
Ihan söpöjä mutta super epäkäytännöllisiä. Ei taida olla muuta paitsi yksi vilkkuva joulupipo!:Kissing Face:
 
Ei ole. Meinasin ommella lapselle joulukuviosta mutta taitaa jäädä tekemättä tänä vuonna.
 
Ei ole, mutta tietyissä hillityissp tyyleissä voi olla ja muutenkin niin, että vaatteita voi pitää talven muinakin päivinä.
 
Ihan söpöjä mutta super epäkäytännöllisiä. Ei taida olla muuta paitsi yksi vilkkuva joulupipo!:Kissing Face:

Joo näitä vilkkuvia vaatteita aina nauresken. Varsinkin usassa "ugly christmassweaters" eli just ne vilkkuvat joulupaidat on joku juttu.:rolling:
 
Takaisin
Top