125cm asti selkä menosuuntaan?

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Vargynja
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Varoitus, älä lue, jos et halua tietää onnettomuuksistq.

Mulla on kahden tutun lapset/lapsi kuollut kolarissa. Yhden istuin oli väärin kiinnitetty ja lähti irti, lensi jokeen. Toisella molemmat lapset kms alle 5v ja kuolivat kolarissa. Molemmissa onnettomuuksissa aikuiset selvisi ruhjeilla. Eli riskit on todelliset, mutta toki elämässä voi sattua muutakin, jonka kanssa pitää sitten vain elää.
 
Olen tämänkin asian kanssa vähän niin ja näin. Tutkimukset ja testit on niin monesti sponsoroituja/tilattuja tiettyihin tilanteisiin nykyään, että en pysty ottamaan niitä absoluuttisina totuuksina. Vaikka myönnän että oikeasti oma asenne ei ole niin tiukka niin olen joutunut esittämään aivan ehdottomia rajoja mun lapsen kuljetukselle autossa, ihan tiukkishirviömutsi-asenteella. Mun mies on maasta/kulttuurista/perheestä jossa lapsia kuljetetaan aikuisen kanssa samoissa turvavöissä ja siellä kolareita on kuitenkin aika paljon enemmän kun Suomessa. Oon joutunut miettimään omia ehdottomia rajoja erityistilanteisiin, siis milloin emme liiku jos vaihtoehto on joku tietty. Päätin, että tuo SMS oli ehdoton 2v asti. Perustin sen siihen että monessa EU-maassa raja on 1,5-2v, eikä pohjoismaalaiset ole aina oikeassa, vaikka parhaina itseämme pidämmekin 🙈

No minun 2,5v ei ole tietääkseni ikinä joutunut kms matkustamaan, ja omassa autossa mennään niin vielä hyvän aikaa. Uskon tehneeni asian selväksi miehelle ja tässä lähellä asuville sukulaisilleen jotka nyt vauvan syntymään liittyen ovat hoitaneet esikoista paljon, he toki ovat sitä mieltä että 2,5v:n jalat eivät enää mahdu sms ☺️ Nyt mies haluaisi matkustaa kaksin lapsen kanssa kotimaahansa pidemmäksi ajaksi ja mietin kovasti, että minkälaisen istuinvastimuksen asettaisin tuolle reissulle. Jos se on "vaikeasti asennettava" niin tiedän ettei sitä jakseta siirtää jos ajetaankin toisella autolla, eikä tää tiukkismutsi ole vahtimassa.

Tästä keskustelusta tuli mieleen, että lapsiperheiden kannattaakin hankkia auto missä penkit saa käännettyä niin pääsee paljon helpommalla 🤔 Taitaa ne autot tosin olla kalliimpia kun istuimet 😂
 
@Selah meillä ollaan joustettu matkustaessa. Harvassa maassa on ollut saatavilla sms-istuimia. Olen ollut tyytyväinen, että joku istuin on kuitenkin löytynyt. 😅 Joo se kolari voi osua juuri silloin kohdalle, mutta voi osua myös se kolari missä edes se sms istuin ei auttaisi. Ajattelen kuitenkin, että todennäköisyys riskille on pienempi, kun kuljetaan kuitenkin sen verran vähän autolla, missä ei olisi kunnollista istuinta. Ja tuleehan sitä kuljettua esim bussilla ilman mitään istuimia. Voi se bussikin törmätä.
 
Meilläkin kesällä silloin 3,5v matkusti Kroatiassa lentokentältä hotellille ja takaisin tilataksissa kms, kun muuta ei ollut saatavilla. Pidemmille reissuille ollaan otettu oma istuin mukaan, esim viime kesänä meillä oli vuokra-auto Italiassa pari viikkoa ja nyt marraskuussa ollaan lähdössä Thaimaahan, ja siellä tarkoitus ajaa nelisen tuntia suuntaansa, joten otetaan oma sms-istuin ja olen varmistanut kuljetusfirmalta että sen kiinnitys onnistuu.

Mä en usko kauheasti noiden turvaistuintestien ”korruptioon”, koska niissä kuitenkin testataan laajasti erilaisia istuimia. Toki en tiedä pitääkö istuinvalmistajan pyytää testeihin pääsyä, eli jääkö joitain istuimia siksi testaamatta. Toisaalta jos istuin täyttää minimivaatimukset lainsäädännöstä, niin voi olla ettei istuinvalmistaja ole halukas testauttamaan enempää, joko rahan vuoksi tai siksi ettei usko istuimen pärjäävän.

Mulle itselle tämä liikenneturvakeskuksen tutkimus oli aika herättelevä: https://www.lvk.fi/document/412147/AC22959BF7E1AF17BB48056E3EBCC4031555767731F8DAA7680A02816B05C5AF

Ja etenkin tämä kohta puhuu sms-matkustamisen puolesta:

IMG_4797.jpeg


Mutta, kuten sanottu, niin valitettavasti joskus olosuhteet on sellaiset ettei lasta voida kuljettaa pitkään sms-istuimessa.
 
Noihin mittasuhteisiinhan toi SMS-suositus vahvasti perustuu, koska pienen lapsen pää on iso suhteessa vartaloon ja siksi ei kestä kms kolareita, koska pää painaa suhteessa enemmän ja retkahdus vaurioittaa niskaa enemmän kuin isommalla lapsella ja aikuisella. Sen takia lyhyille aikuisille sms ei ole mikään vaade.

Mun mielestä on hyvä, että istuimien turvallisuutta testataan, eikä lainmukainen aina valitettavasti tarkoita turvallista, vaikka joku kriteeri täyttyisi. Näistähän on ollut ihan testejäkin että jotkut lain kriteeritkin täyttyvät hajoavatkini tositilanteessa. Toki ei sekään ole hyvä jos valitaan joku tietty istuin vaan koska se on testeissä paras, mutta ei sovi lapselle. Ei sekään ole turvallista. Aina pitäisi sovittaa istuin autoon ja lapselle sopivaksi.
Niin, eli kun 148-senttinen ihminen on 12-vuotias, hänen mittasuhteensa eivät ole oikeat etuistuimelle, mutta kun se sama ihminen on 18-vuotias ja edellee 148-senttinen, niin yhtäkkiä hän kelpaakin etuistuimelle. Hänen mittasuhteensa eivät ole muuttuneet, koska hän ei ole kasvanut senttiäkään. Kerrotko miksi hän yhtäkkiä kelpaakin etuistuimelle?

Sähköautojen myötä edes kuskin ei tarvitse olla etuperin, pelkääjän ei tarvitse olla etuperin edes nyt, joten jos turvallisuus on tärkeä, osta jatkossa auto, jossa jokaikinen matkustaja on takaperin, sinä mukaanlukien, eikös vaan? Kyllä se aikuinenkin retkauttaa onnettomuudessa niskansa, ihmiskroppa ei ole kehittynyt auto-onnettomuuksia silmälläpitäen.

Lainmukaisia turvaistuimia testataan, ne ovat täysin riittävät. Laki ei kelpuuta mitä tahansa istuimia. Istuimen ei ole tarkoituskaan olla mikään supersuojaväline joka suojaa lasta vanhemman perseilyltä liikenteessä, vaan jos tulee kolari, niin riskit ovat aina olemassa, olipa lapsella minkä tahansa auktoriteetin mielestä hienoin ja paras ja etenkin se kaikista kallein ja trendikkäin istuin.

Ajakaahan siis varovasti ja aina matalilla nopeuksilla, olipa kyseessä mikä tahansa turvaistuin.
 
Muokattu viimeksi:
Mua kans hirvittää kun oon nähnyt päikkykaverin pakettiauton etupenkillä ilman mitään turvaistuinta. Suurimmalla osalla on kyllä edelleen sms. Yksi kaverikin pitää 3,5-vuotiasta edelleen sms vaikka lapsella on ajoittaista matkapahoinvointia. Lapsi matkustaa kuitenkin silti ihan mielellään.

Mun tyttö kans kysellyt miksi Blueyssa hahmot saa istua ”toisinpäin”. Oon sit selittänyt että se on lastenohjelma ja kaikki siinä nähdyt asiat ei välttämättä päde meidän elämässä, ja että hänen on turvallisempi matkustaa sms. On tosi ”hyvä matkustaja”, saattaa istua reilun tunninkin hiljaa tai ilman mitään tekemistä autossa, katselee vain maisemia.
Ehkä ei kannata verrata laittomia ratkaisuja (etupenkillä, ilman turvaistuinta) laillisiin ratkaisuihin (takapenkillä, laillisessa turvaistuimessa) koska näillähän ei ole mitään tekemistä keskenään. Tietenkin lain rikkominen on väärin.
 
Niin, eli kun 148-senttinen ihminen on 12-vuotias, hänen mittasuhteensa eivät ole oikeat etuistuimelle, mutta kun se sama ihminen on 18-vuotias ja edellee 148-senttinen, niin yhtäkkiä hän kelpaakin etuistuimelle. Hänen mittasuhteensa eivät ole muuttuneet, koska hän ei ole kasvanut senttiäkään. Kerrotko miksi hän yhtäkkiä kelpaakin etuistuimelle?

Sähköautojen myötä edes kuskin ei tarvitse olla etuperin, pelkääjän ei tarvitse olla etuperin edes nyt, joten jos turvallisuus on tärkeä, osta jatkossa auto, jossa jokaikinen matkustaja on takaperin, sinä mukaanlukien, eikös vaan? Kyllä se aikuinenkin retkauttaa onnettomuudessa niskansa, ihmiskroppa ei ole kehittynyt auto-onnettomuuksia silmälläpitäen.

Lainmukaisia turvaistuimia testataan, ne ovat täysin riittävät. Laki ei kelpuuta mitä tahansa istuimia. Istuimen ei ole tarkoituskaan olla mikään supersuojaväline joka suojaa lasta vanhemman perseilyltä liikenteessä, vaan jos tulee kolari, niin riskit ovat aina olemassa, olipa lapsella minkä tahansa auktoriteetin mielestä hienoin ja paras ja etenkin se kaikista kallein ja trendikkäin istuin.

Ajakaahan siis varovasti ja aina matalilla nopeuksilla, olipa kyseessä mikä tahansa turvaistuin.

En ole perehtynyt tähän etupenkillä matkustamiseen ja sen perusteluihin miksei 12-vuotias voi istua siinä, mutta 18-vuotias voi, koska eihän ne kehon mittasuhteet noina ikävuosina enää muutu. Puhuin lähinnä alle kouluikäisten mittasuhteista ja niiden perusteluna sms-matkustamiselle.

Toki aikuisillakin tulee whiplash-vammoja, mutta kuten tuossa aiemmin mainitsemassani tutkimuksessakin todettiin, suurin osa 0-4 -vuotiaana auto-onnettomuudessa kuolleista kuoli, koska kulkivat kms ja saivat siksi kuolettavat vammat (internal decapitation).

Ja kyllähän jotkut lainmukaiset istuimet reputtaa testeissä ja niitä vedetään pois markkinoilta. En silti tarkoita, että tarvisi olla kaikista uusin tai trendikkäin istuin, mielestäni oikea asennus, ennakoiva ajotapa ja mahdollisimman pitkään sms-matkustaminen (kuten aiemmin sanottu, jokaiselle se raja tulee vastaan yksilöllisesti ja kaikilla ei ole mahdollisuuksia pitää esim 7-vuotiaaksi sms vaikka jollain toisella olisi) ovat ne tärkeimmät turvallisuustekijät.
 
Mulle on ollut tärkeää, että lapset matkustaa sms mahdollisimman pitkään turvallisuuden takia, vaikka olenkin ehkä tästä periaatteesta hieman lipsunutkin. Meidän ns. ykkösautossa 7v esikoinen 122cm matkustaa vielä sms, mutta kakkosautossa hän on kms turvavyöistuimessa. 5v 114cm on saanut joitain kertoja pakottavan tarpeen takia matkustaa isosisaruksen turvavyöistuimessa.

Koululainen kyllä kyseenalaistaa tätä, kun hänen kaverit saa jo kodeissa osa matkustaa ilman istuinta etupenkillä ja minä taas en anna. Haluaisin, että saa matkustaa mahdollisimman turvallisesti. Ollaan kuitenkin jo vähän puhuttu, että ehkä voitaisiin hankkia hänelle jo turvavyöistuin myös toiseen autoon.
 
Takaisin
Top