1-vuotis synttärit

  • Ketjun aloittaja perho
  • Aloituspäivämäärä
Mä haluisin myös järjestää tälle meidän kuopukselle ihanat juhlat. Meillä niitä juhlitaan vasta lokakuun lopulla. Tilanpuutteen vuoksi olen pohtinut joko ihan pieniä mummu ja kummit -juhlia ja pari kaveria toisena päivänä tai ihan juhlapaikkaa muualta kuin kotoa. Tällä hetkellä ensimmäinen vaihtoehto tuntuu kivemmalta. :happy090
 
Jaa. Mielessä Ollu mut en oo saanu siskon kans taas soiteltua et pidettäisiinkö tytöille yhteis synttärit. Meillä siis typy syntyny lokakuun puolessa välin ja siskon pian 6v typy lokakuun lopussa. Halutaan molemmat viettää lastemme synttäreitä, tosin Asumme Suomen eri kulmilla, ni kaikkien kannalta ois helpompi järkätä yhteiset juhlat. Jommankumman kodissa. Ja miehen suku+mahdolliset kaverit sais tulla sitten toisena päivänä.
 
Kutsuja pitäisi synttäreille alkaa värkkäämään, me pidetään näin ekat aika pienellä poppoolla, mummitkummit ja pari kaveria (siis omaa, jotka olleet ristiäisissäkin). Typyn oikeat kaverisynttärit saavat luvan tulla vasta myöhemmin, niitähän meinaan kumminkin sitten riittää tuosta 3-veestä ylöspäin viimeistään. Pelkästään meidän taloyhtiön rivareissa asuu yli 10 kpl lähes samanikäisiä vauvoja/taaperoita :D
 
Meillä oli eilen ihanat pikkunoitien synttärijuhlat ja tänään on kuopuskin 1 v. Jotenkin tuntuu helpottavalta, kun vauvavuosi on ohitse ja erilaiset ruokarajoitukset yms. Päästään ihan kunnolla syömään samaa ruokaa. Eihän mikään oikeasti yhdessä päivässä muutu, mutta mentaalisesti tällä vaikuttaa olevan mulle itelleni suuri vaikutus.
 
Lokakuun loppupuolella juhlitaan synttäreitä. Olen jo kutsulistan tehnyt, menuun suunnitellut ja synttäritarpeita jo ostanut; kaikki pinkkiä :D
Suunnitelmissa tarjota enemmän suolaista (salaatteja, piirakkaa, voileipäkakkua yms) ja sit jälkkäriksi tilataan suklaakakku ja ite teen rocky roadia :) Eipähän taas kerran mee juhlapäivä syömättä mitään fiksua.
 
Onko teillä minkälaisia lahjatoiveita lapsille vai tuovatko vieraat mitä haluavat?
 
Hirveän vaikea toivoa mitään kun on aikalailla kaikkea :eek: mummoille sanottiin että mieluummin rahana ettei tuu mitään tarpeetonta. Leluja hirveät kasat on jo ja vaatteita olen hamstrannut jo 92 kokoon asti kun olen käytettynä löytänyt vielä hyväkuntoisia.
 
Äidin pyysin hommaamaan nuken rattaat. Nytten ku typy oppii kävelee, ni saa työnnellä sitten niitäkin (ja osittain myös siksi ettei esikoisen tarvitsisi jokapäivä könytä siskon rattaisiin nukuttamaan omaa unileluansa). Anopilta pyysin vaatteita ja muut vieraat saa sitten tuoda mitä haluaavat. Tai oikeastaan yks toive mulla vielä ois. Lego duplojen joku talo. perus dubloja meillä kyllä on mut noi talojen seinät lähinnä laittais Lego rakentamisen uusiin sfääreihin.
 
Mäkin pyysin vaatteita anopilta kun hän lahjatoiveita kysyi ja muut tuokoon sitten mitä tuo. En oikein keksi mitä lelujakaan tarvitsisi.

Tarjoiluita oon vähän jo miettinyt. Meille tulee lapsia vieraiksi niin jos heitä ajatellen minipizzoja ja -burgereita ja sitten jokin salaatti. Siihen päälle jätskibaari ja prinsessakakku (vaaleanpunaista kermavaahtoa ja koristeita).
 
Takaisin
Top