🌟❄️🌟 9. luukku (joulutarina) 🌟❄️🌟

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Vargynja
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Elias ei uskaltanut enää vastata mitään, vaan keskittyi ihailemaan ohikiitäviä maisemia, kuunnellen samalla edessä juoksevien porojen valjaisiin kiinnitettyjen tiukujen helinää.
 
Elias ei voinut vastustaa kiusausta, vaan nappasi ohi mennessään ovesta pienen karkkikoristeen taskuunsa ja toivoi, ettei kukaan huomaisi sen puuttumista.
 
Kuusessa oli kaikkia mahdollisia koristeita: siitä löytyi karkkitankoja, piparkakkuja, kuivattuja appelsiinisiivuja, hopeisia tasseleita, lippunauhoja, pieniä leluja, kimallenauhoja sekä uskomattoman hienoja palloja (kaikki erilaisia!) joista yhden sisällä Elias voisi vannoa nähneensä minikaupungin elävillä hahmoilla.
 
Elias keskittyi ihastelemaan ihmeellistä joulukuusta niin keskittyneesti, ettei edes huomannut kuusen vieressä olevaa koristeellista vanhanajan valtaistuinta, jossa istui valkopartainen ukko.
 
"Aaaa! Luulin, että olit raahannut Eeron tänne verstaaltaan." Joulupukilla leikkasi ja Elias muisti hämärästi puhuttaneen jostain isovaaristaan sillä nimellä.
 
"Ei, vaan tässä on se Eeron nuorempi versio, Elias, kuten aiemmin puhuttiin", Keijo-Kalevi tarkensi näyttäen siltä, että oli aiemminkin joutunut selittämään itsestäänselvyyksiä, eikä nauttinut siitä yhtään.
 
Takaisin
Top