Äitiysvaatteet

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Oletko jo siirtynyt äitiysvaatteisiin tai vaikuttaako raskaus muuten vaatevalintoihisi? Millaisiin vaatteisiin pukeudut tänään? 😊

Artikkelissamme pohditaan oikeaa ajankohtaa ensimmäisille äitiysvaatehankinnoille. Missä vaiheessa raskautta sinä koet tarpeelliseksi suunnata äitiysvaateostoksille?
 
Mainio ajankohta tälle ketjulle, eilen nimittäin pistin tilaten Zalandolta 😅 En tiedä minkä verran varsinaista raskausvatsaa mahtaa olla kun vararengasta on jo ennestään niin paljon, mutta ainakin turvotusta on vaikka muille jakaa. Teen etätöitä ja pukeudun normiarkena lähinnä kollareihin ja pellavahousuihin, mutta osa näistä on alkanut tuntua ahtaahkoilta, kuten myös monet paidat alkavat tuntua liian lyhyiltä jo nyt..!

Tilasin housua, hametta ja yläosaa, plus irrotettavalla olkaimella olevia pidempiä toppeja joita sitten voisi käyttää mahdollisen imetyksen aikanakin.

Ahkerana neulojana olen hylännyt kesäneuleideat tälle vuodelle. Keskityn mieluummin neuletakkeihin, joita voi sitten tarvittaessa pitää auki 😄
 
Kaikki housut ja hameet on jääneet pieniksi, joten alkutestiksi tilasin zalandosta parit housut testatakseni, mikä koko on tällä hetkellä. Yritettiin kumppanin kanssa ennen sitä kiertää vaatekauppoja, mutta missään ei enää myydä paikan päällä raskausajan vaatteita. :crying-face:

Taidan kohta tilata lisää vaatteita, ku käyn viimein vaatekaapin läpi ja varastoon siirrän kaikki tämän hetkiset pieneksi jääneet. Pienen inventaarion jälkeen tietää paremmin, mitä uupuu. Tällä hetkellä pelastun on ollut kesäsää, nii on voinut pukeutua kietaisumekkoihin. Tällä hetkellä päällä kumppanilta lahjaksi saatu aivan ihana sininen kietaisumekko. :Face Throwing A Kiss:

Ja missä vaiheessa vaatesiirtymä? Ajattelin kovin, että pienikokoisena se olisi jotain raskauden puolivälissä. Kävikin toisin ja jo ennen viikkoa 10 vaatteet jäi pieniksi, koska vatsa alkoi heti näkymään, varsinkin turvonneena.
(Ps. Pahinta on, että viime viikonloppuna näin aivan ihanan mekon esitteillä ja alennuksessa. Vieläpä sellaita tyyliä, mitä olen yrittänyt metsästää viimeaikoina, mutta nyt ei voi ostaa, ku ei se mahtuisi. :loudlycrying:)
 
Rv 14+0 ja normivaatteilla mennään paitsi farkkuja en ole käyttänyt oikeastaan ollenkaan positiivisen testin jälkeen. Vatsaa ei vielä pientä alavatsan pömpötystä lukuunottamatta ole, mutta päivän aikana maha turpoaa ylävatsasta lähtien eikä mitään kiristäviä housuja tulis mieleenkään laittaa🥴 Käytän siis trikoita ja muita joustavia ja väljiä housuja sekä hameita ja mekkoja. Sitten kun vatsa tästä alkaa kasvamaan täytyy äitiystreenitrikoot hankkia ensimmäisenä. Onko jollain kokemusta, mitkä olisi semmoiset ettei valu/näy läpi?
 
Mulla on ollut jo jonkin aikaa äitiysvaatteita käytössä kun vatsa pompsahti melkein heti esiin ja nyt 16+1 on jo kunnon vauvamaha. 😅 Ärsyttävää on se että jokin aika sitten hankitut isommat liivit on nyt jo liian pieniä. 😔
 
Käyntiin tänään anopin kanssa kansainvälisillä markkinoilla, lähinnä syömässä, ja iskin kotona ekaa kertaa äitiysbikerit jalkaan kun masua turvottaa niin paljon😅
 
Mulla on yhdet äitiysfarkut, normi farkkuja ei siedä ollenkaan pitää. Ostoslistalla seuraavaks äitiys-treenitrikoot ja rintaliivit. Muutoin ostin tossa avonaisen neuletakin ja "oversized" neuleen sillä ajatuksella että käyttäisin sit raskauden jälkeenkin.
 
Heiii! Oisko suosituksia, mistä löytäisi hyviä äitiysfarkkuja? Toki ehdotelkaa myös muitakin äitiyshousuja mitkä olisivat hyviä🤩
 
Tällaiset löytyy Zalandolta, kivat mustat ja tosi hyvän tuntuiset päällä: Even&Odd Maternity by Zalando. Tekstuuri on sellainen "raitainen" pituussuunnassa, eli kannattaa zoomata kuvia läheltä myös.
 
Mulla on yhdet äitiysfarkut, normi farkkuja ei siedä ollenkaan pitää. Ostoslistalla seuraavaks äitiys-treenitrikoot ja rintaliivit. Muutoin ostin tossa avonaisen neuletakin ja "oversized" neuleen sillä ajatuksella että käyttäisin sit raskauden jälkeenkin.
Mä en uskalla ostaa nyt vielä elokuussakaan imetysliivejä, jos tissit tästä vielä kasvaa.. 😬
 
Tällaiset löytyy Zalandolta, kivat mustat ja tosi hyvän tuntuiset päällä: Even&Odd Maternity by Zalando. Tekstuuri on sellainen "raitainen" pituussuunnassa, eli kannattaa zoomata kuvia läheltä myös.
En nähnyt kuvaa, muttas kuvaus osuu kyllä kohdilleen. Itsekin ostin samanlaiset ja tykkään kovin. Lyhyenä ihmisenä menee hyvin pitkinä housuina. :D

Pitäis kanssa ostaa uudet urheiluliivit. Yhdet epäviralliset "menevät" vielä, mutta auta armias, ku ne näyttää jonkun playboy "liian pienet rintaliivit" versiolta nykyään. Hyvä ku juuri ja juuri yltää peittämään nännit enää. :Face Without Mouth: Oon ihan ongelmissa rintaliivien kanssa, ku rinnat kasvo kuukaudessa sellaiset... neljä kokoa isommiksi... Odotan kauhulla lopputulemaa.
 
Mä olen löytänyt nyt kaikista mieluisimpia H&M:ltä. Eilen saapui viimeisin tilaus 😄 Olen ostanut sieltä alushousuja, perus joustotrikoisia t-paitoja, toppeja ja pari pitkähihaista. Myös yhdet aika kivat housut on löytynyt (parit housut olen joutunut lähettämään takaisin huonon istuvuuden tai ihan liian pitkän pituuden takia)!

Äitiysvaatteissa kyllä yleisesti ottaen harmittaa, että housuissa ei useinkaan ole taskuja. Ymmärrän, että kyse on varmaan istuvuudesta ja kaavoituksen hankaluudesta, mutta silti! Pluskokoisena myös äitiysvaatevalikoima on aika rajallinen ja vaatekokoja saa aina vähän stressata, mutta Henkkamaukan XXL-koko sopii mulle aina luotettavasti.

Osana tätä vaatetilausta otin myös äitiysfleecetakin, jossa on erillinen vetoketjulla toimiva lisäpaneeli. Mahtuu vauva kantorepussa tai liinassa sinne sisälle 🥰
 
Mä en uskalla ostaa nyt vielä elokuussakaan imetysliivejä, jos tissit tästä vielä kasvaa.. 😬
Mä ostin muutama viikko sitten Prismasta kahdet, koska vanhat alkoivat jäämään todella pieniksi rinnanympärysmitan puolesta. Tuntuu, että kaikki sisäelimet ovat pakkaantuneet tohon rinnan alle :tears: Olivat vain 25 €/kpl niin ei paha meno omasta mielestä, vaikka eivät kävisikään enää synnytyksen jälkeen
 
Jaahas. Nyt ei sit mee tän kelen takeista vetoketjut kiinni ja ulkoilen niin paljon et oikeesti tarttisin syystakin joka pitää vähän vettäkin. Softshell tai tuulitakki.
Yritin niitä vähän googletella mut en löydä mitään😭 onks kellään tullut vastaan tai hankkinut jostain ite?
 
Takaisin
Top