Ehdottomasti äitiyspakkaus! Tuntuu näin esikoista odottavalle tärkeältä rituaalilta, vaikka muutoin yritän varmaan ostaa käytettynä mahdollisimman paljon. Tuotteet näyttää näteiltä ja laadukkailta!
Me päädyttiin kans nyt kuitenki ottamaan pakkaus toisellekki ku niin pieni ikäero ni voi olla et joitain tavaroita tarvitaan molemmille samaan aikaan. Ja muutenki kiva molemmilla olla omat
Rahana otetaan,niinkuin esikoisesta myös otettiin rahaAluksi silloin mietin et tottakai pakkaus,mutta kun aloin katsoa mitä siihen kuuluu niin eipä juuri mitään. Ja meillä on paikkakunnalla tosi hyvä kirppari jossa useesti näkee näitä edellisvuoden äp tuotteita ihan muutamilla euroilla. Itse sain sillä rahalla mieluisia vaatteita paljon enemmän kuin pakkauksessa olis ollut
Meille valinta oli selvä, eli otetaan pakkaus. Iso symbolinen arvo esikoisen ollessa kyseessä, ja tuotteet vaikuttivat hyviltä. Ja lisäksi käytetään varmaankin laatikkoa sänkynä myös alussa.
Meillä myös symbolisesti niin iso raskautta on pakkaus, että ehdottomasti otetaan se. Voin vain kuvitella miten hienoa sen hakeminen postista kotiin joskus on.
Kyllä kallistuisin enemmän pakkauksen puoleen. Esikoisesta odotettiin, että koska alkaa -24 vuoden pakkauksen jako ja lopulta se alko vissiin kesällä vai syksyllä vasta. Esikoinen synty toukokuun alussa...
Pakkauksessa oli oma tunnelmansa esikoisen kohdalla, mutta nyt ei koettu sille tarvetta. Pakkauksesta on tallella peitto, makuupussi, pyyhe jne tarpeelliset jutut, mutta esim. vaatteet on kiva hankkia pikkuhiljaa omaa silmää miellyttävinä
Meidän on koirien takia pakko hankkia kunnon ensisänky pakkauksen sijaan, ja muutenkin tuntuu järkevämmältä ostaa pikkuruiset vaatteet käytettynä, kun niiden käyttöaika on niin lyhyt ja äitiyspakkauksen vaatteita kaikki kirpparit pullollaan.