Äitiys on perseestä!

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Vieras
Jos joku haaveilee raskaaksi tulemisesta niin miettikää vielä uudelleen. Äitiys on niin rankkaa vaikka kuinka luulisit olevasi valmis ja olisi mies ja omakotitalo!! Välillä tää on niin perseestä, että tekisi mieli karata.
 
Kyllä mä uskon tietäväni mitä kirjoittaja tarkoitti.  Eipä sitä tosiaan pysty ennalta arvaamaan miten rankkaa äitiys voi olla.  Itse olen kokenut ehdottomasti rankimpana sen sitovuuden.  Meillä on siis ihan olematon tukiverkosto, lapsista ei siis saa hengähdystaukoa kuin pari kertaa vuodessa, univelka on ikuinen kumppani, mies on paljon pois kotoa ja omiin harrastuksiin ja sosiaaliseen elämään ei juuri internetin ulkopuolella mahdollisuuksia ole, ei myöskään juurikaan kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa.  Uskoisin että tämä kuitenkin helpottaa jahka nuo mukulat tuosta vähän kasvaa.  Pikkulapsiaika ON rankkaa mutta onneksi kaikki päivät ei ole maailmanlopun päiviä.  Tsemppiä aloittajalle!
 

Näinpä, kuten moon totesi. Lasten hoitaminen ja kasvattaminen on usein rankkaa, sitovaa ja uhrautuvuutta vaativaa, etenkin ekat kuukaudet esikoisen kanssa. Mutta vanhemmuus antaa aikaa myöten niin paljon, ettei parempaa ole.:)

Ja jos arki käy rankaksi niin apuja hakemaan ja välillä itsekin tuulettumaan.

Isot tsempit täältäkin!:)

 
Jos se tuntuu tuolta jo pienen kanssa niin ainakaan toista ei missään tapauksessa kannata "hankkia".

Ajan myötä tulee isompia ongelmia, kun teinin kanssa vääntää niin silloin sitä vasta oikeasti tuntuukin siltä, että ei vaan äitiys vaan koko äiti itsessään on ihan pyllystä.
 
Ei kannata lytata aloittajaa silla ikina ei tieda millainen vauva- tai taaperoaika toisessa perheessa on menossa. Aina ei ole helppoa kuten Moon jo ylla mainitsi. Ei aina kannata lahtea neuvomaan ja syyllistamaan jos jolu uskaltaa sanoa milta oikeesti tuntuu.

Itse pystyn hyvin ymmartamaan aloittajan turhautumisen silla monella nayttaa olevan kuvitelma etta vauva- ja taaperoaika on helppoa ja pelkkaa nantintoa. Meilla ei niin ole ollut ja naen punaista kun toiset aidit kuvittelevat tietavansa miten meilla arki sujuu oman (usein helpomman) kokemuksensa perusteella. Vaikka rankkaa on niin voisi olla viela rankempaakin joten olen onnellinen etta on asiat sentaan nainkin hyvin. :) Ja kylla vaikka rankkaa onkin ja valilla haluaisi juosta karkuun meille tulee lisaa lapsia ihan omasta tahdosta ja sehan ei ole kenenkaan muun asia kuin meidan.

Tsemppia aloittajalle ja kaikille muille joilla on rankkaa. Jos tuntuu liian rankalta kannattaa kayda juttelemassa jonkun ammattilaisen kanssa. Joillekin http://www.aima.fi/ saattaa myos olla relevantti kontakti.
 
Mies ja omakotitalo eivät helpota, jos äitiys tuntuu noin pahalta. Harvoista on satumaisiksi mammoiksi, mutta olisi syytä selvittää miksi vanhempana olo tuntuu pahalta ennen kuin aloittaja karkaa kotoaan. Apua löytyy, mutta ikävä kyllä sinun on lähdettävä useimmiten hakemaan sitä itse. Kerro suoraan tuntemukset neuvolassa tai ota yhteyttä ensi- ja turvakotiin, seurakunnan perheneuvojaan tms. Yksin ei kannata yrittää jaksaa eikä avun hakeminen ole heikkoutta!
 
Joo välillä vois karata...
Ja joskus saa vituttaa tämä homma, se on ihan normaalia!
ja jes kun uskalsit tuoda asian esille, ei kaikkea tarvi "kaunistella".

 
Kuka sanoo, että odottaminen on ihanaa aikaa... Rinnat kipeänä ja vatsa kouristelee eli olet jo vammainen. Menetät itsenäisyyden
 
...mutta saat jotain niin korvaamatonta, jonka puolesta antaisit vaikka henkesi.

Ja kannattaa muistaa, että sinun arkesi on lapsesi ainutlaatuinen lapsuus. Äitiys ei ole pelkkää juhlaa, vaan myös kasvamista ihmisenä. Millainen äiti haluat olla lapsellesi, joka sinua tarvitsee?
 
Ei se kyllä aina niin helppoa tosiaankaan ole. Todellisuus ei vastannut ainakaan omaa kuvitelmaa ja oli vaihe, jossa itsekin olin aika ahtaalla ja loppu. Silloin laskin päiviä siihen, jolloin kuvittelin, että asiat helpottaa ja lopulta niin tapahtuikin. Ärsytti kyllä kaikki "nauti vauva-ajasta" -jutut. Mietin vaan kuka hitto tuollaisen fraasin on keksinyt. Miksi täytyy väkisin yrittää nauttia, jos elämä tuntuu lähinnä selviytymistaistelulta. Sitten kuulee vielä, kun joku surkutteleekin jälkeen päin kuin jäi nauttimatta.
 
Meillä on onneksi erittäin helppo lapsi ja muutenkaan en koe tätä lapsiarkea niin pahana.. Tämä ei nyt suoranaisesti liity tähän ketjuun, mutta se yllätti itseni totaalisesti kun lapsi oli juuri syntynyt nii itselläni ei tullut mitään sellaista kokemusta että se olisi ollut elämäni onnellisimpia hetkiä tms. Toki vaikutti se että olin valvonut melkein vuorokauden 4h yöunilla siihen mennessä ja olin aivan puhki mutta tuli niin huono äiti fiilis siitä että en aluksi tuntenut erityistä sidettä lapseeni. Se kehittyi sitten ajan kanssa kun opin tuntemaan lapseni. En tiedä onko se sitten normaalia että ei heti koe sitä valtavaa äidinrakkauden tunnetta mutta mielestäni pitäisi ottaa ensisynnyttäjien kanssa puheeksi että ei se kaikilla tule kuin salama kirkkaalta taivaalta se tunne/side lasta kohtaan.
 
Meillä on onneksi erittäin helppo lapsi ja muutenkaan en koe tätä lapsiarkea niin pahana.. Tämä ei nyt suoranaisesti liity tähän ketjuun, mutta se yllätti itseni totaalisesti kun lapsi oli juuri syntynyt nii itselläni ei tullut mitään sellaista kokemusta että se olisi ollut elämäni onnellisimpia hetkiä tms. Toki vaikutti se että olin valvonut melkein vuorokauden 4h yöunilla siihen mennessä ja olin aivan puhki mutta tuli niin huono äiti fiilis siitä että en aluksi tuntenut erityistä sidettä lapseeni. Se kehittyi sitten ajan kanssa kun opin tuntemaan lapseni. En tiedä onko se sitten normaalia että ei heti koe sitä valtavaa äidinrakkauden tunnetta mutta mielestäni pitäisi ottaa ensisynnyttäjien kanssa puheeksi että ei se kaikilla tule kuin salama kirkkaalta taivaalta se tunne/side lasta kohtaan.


Olen kuullut monen muunkin kokevan samalla tavalla tuon, ettei tunne heti kovaa äidinrakkautta omaa lastansa kohtaan eli se on ilmeisesti ihan yleistäkin. Kyllä se olisi hyvä ottaa esim. neuvolassa puheeksi, kun monethan luulee varmasti, että se tunne heti tulee vauvaan jo raskaudessa tai viimeistään vauvan synnyttyä, vaikkei se niin välttämättä ole. Ja turhaan koit huonoa äiti fiilistä, sillä en ihmettele yhtään, jos olit ihan puhki vähäisten yöunien takia. Minun tuttavapiirissä on yksi äiti, joka sanoi suoraan, ettei hän tykkää yhtään vauva-arjesta, kun hänellä on ollut valvottava vauva reilun 8 kk:n ajan ja arki on ollut muutenkin tosi haastavaa. Eli eipä se vauva-arki ole aina niin ruusuilla tanssimista.

Minulla on itsellä suht helppo vauva ja perustyytyväinen, MUTTA kyllä minullekkin tulee niitä hetkiä, kun epätoivo iskee valvottujen öiden takia ja tulee mietittyä,että miten ihmeessä sitä jaksaa tätä arkea? Onneksi noita hetkiä on tosi harvoin ja olen suurimmaksi osaksi tyytyväinen, vaikka tämä vauva-arki on välillä kovinkin raskasta ja tästä on "hehku" kaukana..

Toivon hurjasti tsemppiä kaikille äideille ja jaksamista arjessa. :Heartred
 
Itse kans järkytyin siitä kun vauva syntyi enkä itkenytkään ilosta. Oli raskaat ekat viikot kun podin huonoa omatuntoa asiasta, mutta ajan myötä kun opin tuntemaan lastani niin sydämmeni on aivan myyty ja nyt niitä onnenkyyneleitä tulis joka välis jos alkaa syvällisesti asiaa ajattelemaan, että saan olla äiti noin ihanalle pojalle :rolleyes:
Mielestäni äitiys on etuoikeus, kaikki kun eivät saa lasta vaikka kuinka haluaisivat.. Tätä mietin vaikeina päivinä niin osaan olla äitiydestä kiitollinen :)
Mutta ymmärrän toki sen ettei aina ole helppoa! Me kun ollaan kaikki erilaisia, lapset ja vanhemmat.
 
Jos joku haaveilee raskaaksi tulemisesta niin miettikää vielä uudelleen. Äitiys on niin rankkaa vaikka kuinka luulisit olevasi valmis ja olisi mies ja omakotitalo!! Välillä tää on niin perseestä, että tekisi mieli karata.

VÄLILLÄ tää on niin perseestä että tekisi mieli karata.
Totta!!!!!!!!
Välillä on näin.
Mä oon ihminen vaikka olenkin äiti.Ja mitä enemmän noita lapsia on siunaantunut, sen enemmän äitiys vaatii, minulla ainakin voimat välillä tilttaa ja miettii että eiku loparit tästä hommasta, mut sellasta se on,ylös-alas ja eteenpäin.
Kukaan ei oo väittänytkään että se helppoo ois :D
 
Vajaa vuosi sitten oisin voinu samaistua, en enää. Nautin ihan kympillä! Pääsen tosin poistumaan neljän seinän sisältä, lapsen kanssa tai ilman. Ja vaikka joka päivä , vähintäänki koirien lenkityksen muodossa. 1-v:n kanssa on NIIIIN PALJON HELPOMPAA kuin vasta syntyneen/ puoli vuotiaan kanssa!! Sanoin kerran että ei ikinä enää lapsia, mutta nyt kun tiedän että alle vuodessa se jo helpottaa ni oisin heti valmis (ja olenkin) tekemään toisen :grin saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, uhmat ja päiväkodin alotus ja oma töihin paluu jaja..:joyful:
 
Takaisin
Top