Äitiyden suorittaminen

[salmiakkisisu]

Esikoista odottavien on varmasti vaikea asiaa etukäteen miettiä, mutta entä te joilla on jo lapsia. Itse huomaan nyt lasten ollessa isompia ja arjen ollessa helpompaa ja leppoisempaa, että suoritin kotiäitiyttä täysillä. Mulla oli tosi tarkat päivärutiinit, joista pyrin pitämään aina kiinni ehkä vähän liian orjallisestikin. Aamiaisen jälkeen ulkoiltiin oli sää mikä hyvänsä, sit lounas, päiväunet jne. Kaikki piti sujua tietyllä rytmillä enkä osannut löysätä yhtään. Toki kahden pienen lapsen kanssa rutiinit ja aikataulut olivat ainakin mulle yks keino, jolla arki sujui edes jotenkin. Useimmiten elämä oli täynnä huutoa ja itkua. En vaan osaa yhtään antaa myöden siinä, milloin on lasten ruoka-ajat ja milloin päiväuniajat. Rajoitin aika paljon menemisiä just noiden niin tärkeiden rytmien takia. Nyt kolmannen kanssa uskon olevani rennompi, mutta toki elämää säätelevät edelleen tärkeät päivärytmit. Kumpa vaan vauva olis vähän parempi nukkuja kuin isoveljensä.

 

[kesä75]

En mä koe suorittaneeni mutta kyllä meillä tietyt jutut menee todella rytmin mukaan. Ajattelin, että otan rennosti enkä hössötä päikkäreistä ja muuta mutta kun tuo meidän neiti nyt vaan sattuu olemaan maailman huonoin nukkuja ja varsinkin just päikkäreiden nukkujaniin kyllä sitä ihan oman mielenterveytensä vuoksi ennemmin pitää tiukasti kiinni tietyistä rutiineista kuin taistelee päivät pitkät kiukkuisen ja väsyneen lapsen kanssa. Ei ole moni muukaan asia mennyt niin kuin raskausaikana ajatteli mutta sellaista se on. Nyt eniten mietityttää miten arki kahden lapsen kanssa lähtee sujumaan. Yhden kanssa kun on ollut kuitenkin helppo liikkua ja mennä.

 

[Mansikkamaa]

Olen suorittaja. Suutun, jos annan lapseni vaikka äitini luo hoitoon ja olen antanut selkeät ohjeet ruoka-ajoista ja nukkuma-ajoista ja sitten saan kuulla hakiessani, että lapseni on saanut elää vapaasti oman tahtonsa mukaan. Ja lapsi on ollut niin onnellinen. Tai kun tulin jumpasta ja mieheni ei ollut ohjeiden mukaan laittanut lasta yöunille, niin sanoin, etten voi enää koskaan poistua kotoa, kun mikään ei toimi jos mä olen pois. Olen kaikkein kamalimpina hetkinäni esimerkiksi nukuttanut lasta tunnin, vaikka tämä ei ole halunnut nukkua, mutta on päiväuniaika.

Tällä luonteenpiirteelläni olen myös uuvuttanut itseni täysin ja sairastuin masennukseen ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen. Nyt olen toisen lapsen kanssa harjoitellut olemaan rennompi ja vähemmän suorittava. Antamaan itselleni anteeksi, jos lapseni ei ole nukkunut 2 tuntia päiväunilla tai mieheni ei ole noudattanut antamiani ohjeita jne.. :) Kuulostaapa hassulta nyt kun sen pläjäyttää tuohon ruudulle. Mutta masennus ei ole naurun aihe ja jos on liian pedantti luonne, kuten minä, niín lasten saatua siihen voi sairastua herkästi. Pelottaa kolmannen lapsen tulo ja kuinka se sekoittaa arkeamme ja kuinka mä taas sopudun uusiin muutoksiin.

Pitäisi kumminkin sopeutua. En halua olla se motkottava eukko neljän seinän sisällä. Ei musta lapsetkaan tykänneet, kun olin hurjimmillani. Tietyt pelisäännöt ja rutiinit tuovat turvaa, mutta sellainen pakkomielteinen ja orjallinen toiminta on myös huono.

 

[Mymmeli-85]

Voisin antaa ehkä vähän vastanäkemystä asiaan: Ensimmäiset kuukaudet ja oikeastaan melkein ensimmäiset 1,5 vuotta tuon esikoisen kanssa meni vähän miten sattuu. Mitään tiettyjä aikatauluja tai rutiineja ei ollut. Sitten aloin kyllästyä siihen, että päiväunille nukahtaminen oli jokapäiväinen taistelu, vaikka pojasta selkeästi näki, että on väsynyt. Lisäksi nukahtamis"rutiinit" olivat todella hankalat ja yöunille nukahtaminenkin saattoi kestää yli tunnin. Sitten päätettiin tehdä asialle jotain, ja toteutettiin pojan kanssa jonkin sortin unikoulu (ei mitään tiettyä, vaan sellainen, joka nyt miehen kanssa katsottiin sopivaksi). Lisäksi aloin noudattaa suuripiirteistä aikataulua, siten, että esimerkiksi päiväunille meno tapahtuu joka päivä suurin piirtein samaan aikaan noin puoli yhden ja puoli kahden välillä (eli tuon tiukempaa aikarajaa en ole pitänyt). Ulos mennään yleensä heti aamupalan jälkeen, mikäli vain keli sen sallii ja muutenkin on varsinkin nyt kesällä ulkoiltu niin paljon, kuin on vain ehditty. Saa nähdä miten rytmin ja muutenkin päivien käy, kun syksy tulee. Hirveästi ei itseäni nimittäin huvittaisi kaatosateella lähteä hiekkikselle istuskelemaan, vaikka tiedän, ettei sade poikaa haittaisi.

Summa summarum: Uskon, että liian tiukka suorittaminen ja minuuttiaikataulusta kiinnipitäminen eivät välttämättä ole hyväksi, ellei sellainen tule luonnostaan. Itse en esimerkiksi todellakaan ole mikään rutiini- tai aikatauluihminen, mutta jonkin sortin rutiinit ja asioiden tekeminen aina samassa järjestyksessä ovat varmasti hyväksi. Silloin pienikin lapsi tietää mitä seuraavaksi on tulossa ja tuntee olonsa varmasti turvallisemmaksi. Ehkä tärkein neuvo, jota itsekin pyrin noudattamaan (välillä tosin huonolla menestyksellä) on se, että jos paineita haluaa äitiydestä ottaa, niin kannattaa varmistaa, että ne paineet on täysin itseasetettuja, eikä yritä sovittaa itseään johonkin yhteiskunnan/sukulaisten/ystävien/tms. odotuksiin. Ja jos tuntuu siltä, ettei pysty omiin odotuksiinsa vastaamaan, niin sitten on hyvä yrittää tarkastella niitä odotuksia ja mahdollisesti alentaa niitä ilman sen kummempia syyllisyydentuntoja! :)

 

[Mansikkamaa]

Juuri niin Mymmeli-85. Tuota juuri ajoin takaa. Rutiinit on hyvät ja mm. lapsen nukuttaminen ei ole ongelma, kun se aina tapahtuu samoin. Mutta, että ottaa siitä itselleen liikaa paineita ja kuten itse tein: heittäydyin marttyyriksi ja asetin itseni asemaan, että "mikään ei toimi ilman minua", jolloin oma kuormitukseni kasvoi liian suureksi. Pitää antaa toisten auttaa, jotta saa vähän itsekin vapautta.