Äitiaivot, myytti vai tosi?

Geysira

Vauhtiin päässyt keskustelija
Esikoista tässä odottelen saapuvaksi kypsässä 33 vuoden iässä. Tein ennen tätä jonkunlaisen "uran" itselleni, 12 vuotta työkokemusta samoissa asiantuntijan työtehtävissä eri työnantajilla. Järjestin nyt itselleni äitiysloman sijaiseksi entisiä kollegoitani ja joiltain osin ollaan kavereitakin, mutta tiedän osaavan hommat.

Äitiysloma alkoi huhtikuun alussa ja lupasin olla tavoitettavissa huhtikuun vielä viesteillä jos tulee jotain ongelmaa. Yksi kollega/kaveri on kuitenkin laitellut vielä ajoittain viestejä työasioista. Laskettu aikani meni eilen.

Huomasin, miten hankalalta tuntuu keskustella nykyään työasiosta, pitää oikein ponnistella ja silti tuntuu, että on aika kujalla kaikesta. Minulle vakuutellaan, että se on ihan normaalia, että sitä vaipuu vauvakuplaan. Nykyään kiinnostaa enää työaiheiden sijaan opiskella vauvan haalareiden ominaisuuksia ja imettämistä.

Tuli vähän melankolinen olo, että palautuukohan nämä "äitiaivot" enää takaisin asiantuntijatyöntekijän samanlaisiksi tehokkaiksi loogispäättelykykyisiksi aivoiksi vai jäänkö tähän vaipanvaihtotiheyden laskennan aivokemiaan kiinni? Vähän sama kun aikanaan pakkasin suurenevan mahan tieltä normaalit farkkuni varastoon ja mietin, että mahdunkohan niihin enää ikinä.

Teillä, joilla on jo lapsia ja olette menneet takaisin töihin lapsen saannin jälkeen, miltä se tuntui? Olitteko säällisen ajan päästä taas kiinni hommissa kuten ennenkin, vai oliko ajatustyön laatu selvästi muuttunut?
 
Sanoisin, että on sekä että. :grin Äitiys muuttaa tosi paljon tyyliä ajatella ja ajatuksia. Myös väsymyksellä on osansa, hormonit heittelee... Eli varmasti osa muuttuu pysyvästi, osa on vain hetkittäistä. Ei sitä kuitenkaan tyhmisty, itse valmistuin uuteen ammattiin ensimmäisen raskauden jälkeen (ja toista odottaessa) ja väitän kyllä, että osa arvosanoistani oli parempia nyt, kun olisi ollut ennen lapsia. Esikoisen syntymän jälkeen töidenkin teko kyllä oli erilaista, ihan erilaista perspektiiviä joihinkin asioihin, toisaalta osasi ottaa myös rennommin.
 
Mun mielestä lasten myötä ajatusmaailma kypsyy vähemmän mustavalkoiseksi monella tapaa eikä kaikki palaa ennalleen. Jotkut ennen tosi mielekkään tuntuiset asiat alkaa pysyvästi tuntua enemmänkin ajanhukalta.. prioriteetit joutuu elämään.

Mutta sitten se miten raskauden ja imetyksen hormonit kyllä ihan todella vie terän semmoselta tietyltä skarpilta aivotoiminnalta.. vaikuttaa sekä lyhyt- että pitkäkestoiseen muistiin, päättely- ja keskittymiskykyyn ym.. se ei kyllä ole kuvitelmaa ja se on palautuvaa onneksi :D

"Sitten joskus" saa aivonsa takaisin. Nähtävästi se vaihtelee yksilöllisesti et kuinka raskaasti hormonit pään pehmittää mut väliaikainen tila.
 
Joo, kun olin ollut vuoden kotona esikoisen kanssa aloin kaipaamaan muuta ajateltavaa ja olin aivan sairaan tehokas ja motivoitunut uudessa työssä. Uusi raskaus aiheutti sitten taas raskausaivot, järjetön väsymys ja pahoinvointi... Mutta siihen saakka olin kyllä ihan yhtä skarppi kuin ennen. Mutta tietysti muutuin ihmisenä tosi paljon vauvavuotena ja paljon arvoja on mennyt uusiksi. Mulla oli suorastaan identiteettikriisi. En esimerkiksi ole samoissa hommissa kuten ennen raskautta, vaikka toki samaa alaa. Mutta tämä toimii minulle paremmin nyt. Tulevaisuus näyttää mihin seuraavaksi suuntaan. Syyskuussa jatkan 20% työaikaa, eli teen sunnuntaisin hommia. Jännittää aika paljon tämä päätös, koska minäkin olen vajonnut vauvakuplaan. Ensin en millään olisi halunnut jäädä töistä pois, mutta nyt kun pakosta venyi hommat niin että sain viimeisen työpäivän purkkiin vasta eilen rv 37+2 niin en ole muuta halunnut viimeisen kuukauden kuin pesiä vaan. :D Niin muakin mietityttää missä kuosissa äitiaivot ovat syyskuussa, mutta meille on nyt oikeastaan pakko se että teen töitä+että tuo työni on sydämen asia ja haluan viedä hanketta loppuun.
 
9 vuoden äitiyden jälkeen sanon että kyllä ne Aivot palautuu. Ensin tuntuu töissä olo sit tosi omituiselta, voi tulla huijarisyndroomaa ja ulkopuolisuuden tunnettakin. Ainakin itsellä tuli. Mutta sitten taas kun ei ole enää aikaa tehdä turhaa työtä, mun opinnot eteni hyvää tasasta vauhtia eteenpäin ja harjoittelurutiini tuli päämäärätietoisemmaksi ja tavoitteelliseksi. Kun ei ollut enää aikaa soitella 5h päivässä vaan sun piti tietää mitä harjoittelet tai sitten se oli aivan turhaa työtä. Ja saman asian oppimiseen ei yhtäkkiä mennyt kuin murto-osa siitä mitä ennen.
 
Takaisin
Top