Esikoista tässä odottelen saapuvaksi kypsässä 33 vuoden iässä. Tein ennen tätä jonkunlaisen "uran" itselleni, 12 vuotta työkokemusta samoissa asiantuntijan työtehtävissä eri työnantajilla. Järjestin nyt itselleni äitiysloman sijaiseksi entisiä kollegoitani ja joiltain osin ollaan kavereitakin, mutta tiedän osaavan hommat.
Äitiysloma alkoi huhtikuun alussa ja lupasin olla tavoitettavissa huhtikuun vielä viesteillä jos tulee jotain ongelmaa. Yksi kollega/kaveri on kuitenkin laitellut vielä ajoittain viestejä työasioista. Laskettu aikani meni eilen.
Huomasin, miten hankalalta tuntuu keskustella nykyään työasiosta, pitää oikein ponnistella ja silti tuntuu, että on aika kujalla kaikesta. Minulle vakuutellaan, että se on ihan normaalia, että sitä vaipuu vauvakuplaan. Nykyään kiinnostaa enää työaiheiden sijaan opiskella vauvan haalareiden ominaisuuksia ja imettämistä.
Tuli vähän melankolinen olo, että palautuukohan nämä "äitiaivot" enää takaisin asiantuntijatyöntekijän samanlaisiksi tehokkaiksi loogispäättelykykyisiksi aivoiksi vai jäänkö tähän vaipanvaihtotiheyden laskennan aivokemiaan kiinni? Vähän sama kun aikanaan pakkasin suurenevan mahan tieltä normaalit farkkuni varastoon ja mietin, että mahdunkohan niihin enää ikinä.
Teillä, joilla on jo lapsia ja olette menneet takaisin töihin lapsen saannin jälkeen, miltä se tuntui? Olitteko säällisen ajan päästä taas kiinni hommissa kuten ennenkin, vai oliko ajatustyön laatu selvästi muuttunut?
Äitiysloma alkoi huhtikuun alussa ja lupasin olla tavoitettavissa huhtikuun vielä viesteillä jos tulee jotain ongelmaa. Yksi kollega/kaveri on kuitenkin laitellut vielä ajoittain viestejä työasioista. Laskettu aikani meni eilen.
Huomasin, miten hankalalta tuntuu keskustella nykyään työasiosta, pitää oikein ponnistella ja silti tuntuu, että on aika kujalla kaikesta. Minulle vakuutellaan, että se on ihan normaalia, että sitä vaipuu vauvakuplaan. Nykyään kiinnostaa enää työaiheiden sijaan opiskella vauvan haalareiden ominaisuuksia ja imettämistä.
Tuli vähän melankolinen olo, että palautuukohan nämä "äitiaivot" enää takaisin asiantuntijatyöntekijän samanlaisiksi tehokkaiksi loogispäättelykykyisiksi aivoiksi vai jäänkö tähän vaipanvaihtotiheyden laskennan aivokemiaan kiinni? Vähän sama kun aikanaan pakkasin suurenevan mahan tieltä normaalit farkkuni varastoon ja mietin, että mahdunkohan niihin enää ikinä.
Teillä, joilla on jo lapsia ja olette menneet takaisin töihin lapsen saannin jälkeen, miltä se tuntui? Olitteko säällisen ajan päästä taas kiinni hommissa kuten ennenkin, vai oliko ajatustyön laatu selvästi muuttunut?