Minulla uupumus ei ole mitenkään sidoksissa lapseen, kodinhoitoon tai parisuhteeseen. Olen ollut uupunut jo kauan ennen tätä parisuhdetta ja lasta.
Koen kyllä, että meillä perheessä on tasa-arvoa tai jos ei ole, niin kyse on siitä, että mies hoitaa asioita enemmän. Minä pesen pyykkiä ja hankin lapselle vaatteet ja tarvikkeet. Saatan joskus siivota, mutta sen jälkeen miehen tarvitsee siivota minun jälkeni. Mies tekee ruuat, kuljettaa lapsen päiväkotiin ja hakee myös, käyttää neuvolassa ja lääkärissä, siivoaa, huolehtii koneiden, laitteiden ja autojen toimivuudesta. Toki osallistun kauppatilsuksen tekemiseen, huolehdin, että neuvolat ja lääkärit tulee tilattua, osallistun päiväkodin keskusteluihin jne. En nyt ihan pelkästään lepää työpäivän jälkeen, mutta melkein.
Olin lapsen kanssa hoitovapaalla noin kolme vuotta, eli hoitovapaa ei automaattisesti tarkoita, että äiti myöhemminkin vastaisi kaikista lapsen asioista. Päiväkodista myös aina soitetaan isälle, jos on asiaa, samoin neuvolasta ja lääkäristä.
Minö hoidan yhä yöheräämiset ja teen päätökset sairauksien hoitamisesta. Minulla on niin hyvät unenlahjat, että pieni keskeytys uniin ei haittaa, kun taas mies valvoo koko yön, jos joutuu heräämään. Minulle on kertynyt enemmän kokemusta ja perimätietoa lasten sairastamisesta ja mikä siihen auttaa. Siksi minä yleensä päätän, mitä kokeillaan.
Ei silti yllätä, että Suomessa äidit ovat uupuneita näennäisestä tasa-arvosta huolimatta. Harvalla isällä on paineita olla täydellinen isä ja tarve todistaa, että pystyy tekemään uraa ja hoitamaan lapsia. Ja vaikka miten saisin äitien vihat päälleni, niin kyllä aika moni äiti tekee sen virheen, että ei anna isän tehdä omalla tyylillään ja neuvoo ja ohjaa niin, että isä lakkaa tekemästä, jotta ei saa arvostelua osakseen.
