Raskausoireet joista ei puhuta

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Tuliko sinulle raskausoireita, joista et ollut aiemmin kuullutkaan? Mistä raskausoireista ei koskaan puhuta?

Itselläni ainakin vatsan ailahtelu oli sellainen, mikä yllätti. Välillä oli kovalla ja välillä ihan päinvastoin.

Positiivisena "oireena" kynteni voi kuopusta odottaessa tavallista paremmin. Ehkä pitäisi syödä aina raskausvitamiinia, kun muulloin ne on hauraat. Jos vaikka on joku puutostila, minkä raskausvitamiini korjasi.
 
Mulle yksi tuttu totesi, että odotan tyttöä, nenästäni näkee sen. Tosiaan tyttöä odotin, se oli itselläni tiedossa jo, mutta tällä tuttavalla ei. Kertoi, että tyttöä odottaessa äidin kasvonpiirteet muuttuvat, etenkin nenä. Tämän jälkeen itsekin aloin siihen kiinnittää huomiota ja tosiaan nenäni jotenkin turposi. Myös töissä yksi työkaveri sanoi, ettei meinannut tunnistaa minua, kun kasvoni olivat muuttuneet niin paljon (emme olleet hetkeen nähneet ja tulimme käytävällä vastakkain). Eli jotain perää siinä kasvojen muuttumisesta selvästi on. Nyt 5kk synnytyksestä nenä näyttää siltä miltä ennen raskauttakin.
 
Mä olen ihan just puolessavälissä raskautta, ja mulla on ollut ihan uskomattomat unenlahjat alusta asti 😂 Normaalisti mulla on nukahtamisvaikeuksia, mutta nyt mä tipahdan kuin kivi ja herään yöllä vain vessaan. Tiedostan kyllä että asia tulee varmasti muuttumaan loppuraskaudessa, mutta tällä hetkellä en voi kyllä yhtään valittaa.
 
En tiedä meneekö vähän ohi aiheen kun ei varsinainen oire vaan enemmänkin "sairaus" jos näin voisi sanoa. Mutta levitän tietoisuutta jospa jollekin olisi hyötyä.

En ollut törmännyt raskaushepatoosiin saati oireisiin ennenkuin ne löi päälle. 3 päivää kärsin sietämättömästä kutinasta kämmenissä ja jalkapohjissa. Otin neuvolaan yhteyttä kun mietin että ei tämä mistään ihon kuivuudesta johdu kyllä. Sieltä sitten tulikin ohje pikimmiten verikokeisiin yms. Tästä harvemmin puhutaan eikä neuvolassakaan oltu sanottu mitään. Ilmeisesti 1% todennäköisyys että tulee mitä tutkin. Tietoa ja erityisesti kokemuksia netissä todella vähän.
 
Tämä oli mullakin aivan ihana vaihe ja yllätys raskauden puolivälin tienoilla! Alussa ja lopussa taas nukkuminen tavallisen hankalaa 😕
 
En tiedä meneekö vähän ohi aiheen kun ei varsinainen oire vaan enemmänkin "sairaus" jos näin voisi sanoa. Mutta levitän tietoisuutta jospa jollekin olisi hyötyä.

En ollut törmännyt raskaushepatoosiin saati oireisiin ennenkuin ne löi päälle. 3 päivää kärsin sietämättömästä kutinasta kämmenissä ja jalkapohjissa. Otin neuvolaan yhteyttä kun mietin että ei tämä mistään ihon kuivuudesta johdu kyllä. Sieltä sitten tulikin ohje pikimmiten verikokeisiin yms. Tästä harvemmin puhutaan eikä neuvolassakaan oltu sanottu mitään. Ilmeisesti 1% todennäköisyys että tulee mitä tutkin. Tietoa ja erityisesti kokemuksia netissä todella vähän.
Meidän terkkari taas kävi melkein joka käynnin lopulla nämä erilaiset "hälytysoireet" läpi, eli yllättävät turvotukset, kutinat kämmenissä ja jalkapohjissa, näköhäiriöt yms ja että niistä heti yhteys neuvolaan. Liekö sitten osunut joskus vastaan odottajalla ja siksi ottanut tavaksi muistutella näistä oireista.
 
Muokattu viimeksi:

Tuo on kyllä ihan huippu juttu❤️
 
Ehdottomasti voi muitakin kuin kirjaimellisesti oireita kertoa. 😊 Ehkä raskausen vaivat tms. olisi ollut kuvaavampi otsikko.
 
Mullakin nenä on turvonnut raskausaikana. Onneksi kuulin siitä vasta raskauden jälkeen😂👃🏻.
Ja tässä viimeisessä mulla puhkesi aurallinen migreeni, joka ei ole onneksi uusinut sen yhden kerran jälkeen. Mulla tuli myös kolme kertaa aivan järkyttävä kramppi koko ylävartaloon, minkä aikana ei voinut kuin maata liikkumatta kun sattui niin paljon. Liittyi kai mahdollisesti relaksiinin aiheuttamaan rangan löystymiseen ja siitä johtuvaan spasmiin. Noi migreeni ja krampit oli vähän rajumpia, mutta onneksi vaarattomia oireita. Kummatkin kyllä säikäytti ihan kunnolla🙄

Muakin kyllä aina muistuteltiin neuvolassa just noista kämmenten ym. kutinoista eli vaikka itsellä ei niitä tullutkaan niin olin tietoinen asiasta🤔
 
Yllätti että kengät ei enää mahtuneet. Yllätti myös miten tissit kasvoi ja se, että alusta asti vatsa turposi.
 
Semmoinen aamuyöllinen horkkatärinä, vaikkei ollut kuumetta. Lääkäri epäili että ruumiinlämpö helteistä huolimatta laskenut yöllä liian alas, niin lihakset sitten aloittivat hätälämmityksen. 😬

Toinen on verisuonten näkyminen. Rinnoissa näkyy, samoin kuin vatsan keskellä siinä missä se sixpackin ura menisi. 🧐
 
Hirveästi puhutaan kaiken maailman kummallisista mielihaluista ja makeanhimosta, mut ikinä en olisi arvannut et ruokahalu voi pudota jotakuinkin nollaan, myös siinä toisella kolmanneksella kun pahoinvointi on hellittänyt mutta kohtu ei vielä lytistä sisäelimiä. Tulos = synnytettyäni yhteensä noin 6 kg edestä lapsia, istukkaa ja lapsivettä painoin 20 kg vähemmän kuin ennen raskautta. 🫣 (Osa noista 20:stä taisi kyllä lähteä vasta imetyksen myötä, ihan kauhean paljon en vaakaa ekoina viikkoina tuijotellut, mutta siis jo kuukausi synnytyksen jälkeen otetuista valokuvista panin itsekin merkille että aika lailla oon kutistunut. 😅)

Oli kyllä varaa noiden kilojen lähteäkin, mutta en oo vieläkään ihan tähän muutokseen sopeutunut.
 
Muokattu viimeksi:
Mut lähinnä yllättänyt että raskaus voi olla lähes täysin oireeton oikeasti. Nyt 12+6 ja mulla vaan aiemmin viikkoja sitten jotain väsymystä oli ja sen jälkeen ei oikeastaan mitään. 😅 En uskoisi että oon edes raskaana ellen olisi montaa testiä tehnyt + nähnyt ultrissa että siellä tosiaan on jotain elävää. Oon myöskin melkeinpä laihtunut tänä aikana, toki ehkä noin kilon vaan mutta silti. 😂
 
Mutki yllätti se että alkuun painoa ei juuri tullu ja koska mitään ei oikein tehny mieli syödä niin mullakin paino ensin vähän laski. Vasta puolivälissä raskautta mulla oli selvä raskausmaha.
 
Nenäverenvuodot ja hiivatulehdukset.

Mä olen aina saanut herkästi nenäverenvuotoja, ja syypää-verisuonta on poltettukin useampaan kertaan. Se on kuitenkin aina antanut minun liikkua rauhassa, jos syke on ylhäällä, nenää kärsii aina niistää. Ennen raskautta saattoi vuotaa ehkä kerran kuukaudessa jos sitäkään, oli ihan hyvä jakso. Muutamia päiviä ennen plussaa olin juoksentelemassa metsässä, niistin nenän ja se alkoikin vuotaa verta. Olin että jännä, tää on uutta. Sen jälkeen vuotoja onkin ollut jos ei päivittäin, mutta jokaiselle raskausviikolle useampi.

Ja hiivasta sanon nyt vaan että 🤬
 
Mä olen ihan just puolessavälissä raskautta, ja mulla on ollut ihan uskomattomat unenlahjat alusta asti 😂 Normaalisti mulla on nukahtamisvaikeuksia, mutta nyt mä tipahdan kuin kivi ja herään yöllä vain vessaan. Tiedostan kyllä että asia tulee varmasti muuttumaan loppuraskaudessa, mutta tällä hetkellä en voi kyllä yhtään valittaa.

Ei tuo välttämättä muutu loppuraskaudessakaan! Monilla toki uni kevenee/huononee lopussa, mutta ei se mikään väistämätön kohtalo kaikilla ole. 😊 Mä oon nukkunut koko raskauden ajan hyvin. Kehnoa nukkumista on ajoittain ollut ainoastaan meidän taaperoikäisen esikoisen heräilyjen tähden, mutta "omasta puolestani" uni on ollut koko ajan hyvää! Nyt siirrettiin vielä tässä loppuraskaudessa esikoinen mun vierestäni nukkumasta omaan sänkyynsä (missä mies nukkuu nyt toistaiseksi hänen vierellään ja vastaa yöherätyksistä), niin itse nukun tällä hetkellä yksin omassa sängyssä aivan kuin tukki 😄😴 Ja tosiaan vajaa viikko on laskettuun aikaan. 🙊

Edit // Ja vielä lisäys, että myös esikoisen raskaudessa nukuin hyvin, ja lisäksi mullakin on aiemmin taustaa nukahtamisvaikeuksista eli en itsekään ole aina mikään paras nukkuja 😁

Oon tosin hiukan miettinyt, että mikä vaikutus ehkä on sillä, että raskauden aikana tulee pidettyä kofeiinin käyttö vähissä verrattuna aiempiin tottumuksiin 🤔
 
Oon miettinyt samaa kofeiinin suhteen nyt loppuraskaudesta, kun kahvihampaan kolottaessa olen palannut sinne 'juuri ja juuri' suositeltuihin määriin aiemman reilun vähentämisen jälkeen, ja tämä itse asiassa tuntuu ajallisesti korreloivan aika hyvin univaikeuksien palaamisen kanssa. Ehkä pitää vinkata kumppanille painokkaammin ettei kaada mulle aamuisin automaattisesti puolikasta mokkapannullista, tai oikeasti yrittää painokkaammin jättää 'ylimääräinen' osa siitä juomatta.
 
Ainiin, tuli mieleen yks oire mikä oli ihan hullua. _Kaikki_ maistui enemmän tai vähemmän makealle. Jopa piimä oli makeaa ilman merkkiäkään happamuudesta! Alkoi noin 2kk kohdalla ja jatkui synnytykseen asti.
 
Takaisin
Top