Toiveena epiduraaliton sairaalasynnytys

Mulla ei ollut mitään varsinaista suunnitelmaa synnytykseen mentäessä, ajatuksena vain, että edetään tilanteen ja tuntemusten mukaan. Takaraivossa oli kyllä etten lähtökohtaisesti epiduraalia suunnittelisi, ajattelin, että kuuntelen kehoa ja se toivon mukaan osaa selvitä kivusta ja synnytyksestä ilman niin "järeitä" toimia. Varovasti haaveilin myös ammeessa synnyttämisestä.

No lopulta minullekin epiduraali laitettiin, melkein anelin sitä. 😂

Mun synnytys alkoi keskiviikkona varhain aamulla. Tarvitsin antibioottitipan joten käsky kävi sairaalaan. Taksi lopulta tuli joskus 3-4h kuluttua jolloin supistukset oli jo 3min välein. Sit ne loppu ku seinään enkä ollut kuin sentin auki. Sairaalassa asetuttuani taloksi supistukset alkoivat uudelleen, mutta lievempinä ja pidemmällä välillä. Kyllä ne siinä kehittyi sen verran, että käytin tenssiä ja keskiviikko iltana otin ekan kipulääkkeen, mutta avautumista ei tapahtunut.

Torstai olikin sitten tuskaa. Supistuksia oli aamusta ehkä puolen tunnin välein iltaa kohti kiihtyen ja ne oli kovia. Tens lauloi, ei se kipuun auttanut varsinaisesti, mutta tavallaan hämäsi. Kipulääkettä sain maksimit oliko se kaksi vai kolme krt vuorokaudessa ja se lievensi joksikin aikaa supistukset siedettäviksi. Illalla pääsin kokeilemaan ammetta, siitä ei ollut lainkaan apua. Ilokaasua myös, ei mitään vaikutusta. Avautumista oli ehkä 2-3cm.

Koska olin jo saanut päivän kipulääkkeet oli vaihtoehdot käytetty. Sain sitten luvan epiduraalille vaikka olisivat toivoneet enemmän edistymistä ennen sitä. Supistukset olivat kuitenkin jo sietämättömiä enkä voi sanoin kuvata sitä helpotuksen tunnetta kun ne viimein hävisivät. Sain hyvät yöunet ja kun kätilö herätti joskus ennen neljää perjantai aamuna, olinkin kokonaan avautunut. Ehdin ennen tosi toimia pyytää vielä epiduraalin annoksen pienentämistä koska en halunnut olla aivan turta ja se olikin loppupeleissä sitten oikein sopiva. Kipu oli kyllä silti kova ja meinasi alkuun estää minua ponnistamasta kunnolla (siis emättimessä/emättimen suulla), mutta kun kuulin kätilön sanovan toiselle että voisiko ottaa skalpellin valmiiksi niin aloin puskea kunnolla 😂 Ponnistus kesti 20min.
 
Ensimmäisessä synnytyksessä oli epiduraali ja kamalan kokemuksen myötä päätin ettei ikinä enää.

Epiduraalia laitettaessa se meni jotenkin väärin, takaa kuului vain lääkärin "oho" ja sen jälkeen sitten seurattiin että pystynkö kävelemään sekä pysyykö tunto alaraajoissa. Pystyin kävelemään ja tunto pysyi kyllä jaloissa, mutta kaikki supistusten tunnot hävisivät täysin. Kun ponnistamisen aika tuli, ponnistin vain monitorin mukaan. Lapsi saatiin ulos ihan hyvin, mutta traumat jäi. Suhtauduttiin yllättävän negatiivisesti, kun kerroin miten ikävä kokemus tämä minulle oli.

Toiseen synnytykseen sitten ehdottomana esitin että ei epiduraalia. Ilokaasulla ja kohdunkaulanpuudutteella sitten mentiin ja tosi hyvin synnytys sujui! Meni paljon paremmin, mieliala pysyi parempana ja jopa sujui kivuttomammin.
 
Mulla oli toiveena katsoa kuinka pitkään pärjään ilman epiduraalia ja koin sille itse vasta tarvetta kun olin 10cm auki, eli eihän sitä sit enää saanut 😅 ainoa kivunlievitys mulla oli ilokaasu ja hengitysharjoitukset ☺️ itselleni pahin kipu ja väsymys tuli vasta vauvan laskeutuessa, koska se kesti monta tuntia + ponnistusvaihe oli raskas. Sitä ennen oli ollut monen päivän latenssivaihe, joka oli myös väsyttänyt.. nyt tokan kohdalla mietin oman kokemuksen perusteella, että voisin kokeilla epiduraalia, jos tietäisin sen auttavan siihen laskeutumisvaiheeseen 😅 jännittää vaan, että saatan hyvin taas odottaa sen kanssa liian pitkään ja sit onkin myöhäistä laittaa sitä 😅
 
En halunnut epiduraalia siihen liittyviin rajoituksiin. Halusin synnyttää veteen ja se ei olisi ollut sen kanssa mahdollista. Toki myös halusin tuntea missä mennään. Käytin pääasiassa vain ilokaasua kivunlievityksenä, lopuksi otin kohdunkaulanpuudutteen joka oli ehkä virhe (en tuntenut niin saatoin repiä sen takia itseni pahasti, tunti meni paikkauksessa). Mut kenties tärkein kivunlievitykseen liittyvä asia itsellä oli ajatuksen tasolla valmistautuminen. Kohtasin supistukset ystävinä, joiden mukana kelluin eteenpäin. Sattui toki joo, mutta pidin itseni ja leukani mahdollisimman rentona supistuksen ajan. Jos jännittää niin silloin kipu on kovempi.
 
Rouva W sanoi:
En halunnut epiduraalia siihen liittyviin rajoituksiin. Halusin synnyttää veteen ja se ei olisi ollut sen kanssa mahdollista. Toki myös halusin tuntea missä mennään. Käytin pääasiassa vain ilokaasua kivunlievityksenä, lopuksi otin kohdunkaulanpuudutteen joka oli ehkä virhe (en tuntenut niin saatoin repiä sen takia itseni pahasti, tunti meni paikkauksessa). Mut kenties tärkein kivunlievitykseen liittyvä asia itsellä oli ajatuksen tasolla valmistautuminen. Kohtasin supistukset ystävinä, joiden mukana kelluin eteenpäin. Sattui toki joo, mutta pidin itseni ja leukani mahdollisimman rentona supistuksen ajan. Jos jännittää niin silloin kipu on kovempi.
Click to expand...
Mulla oli myös tää, että halusin tuntea missä mennään. Tämän takia halusin epiduraalin jatkuvana infuusiona jotta voidaan sitten säätää annostusta tuntemusten mukaan. Kun heräsin yöunien jälkeen (epiduraali oli asennettu illalla) aamuyöllä olin ihan liian puutunut omaan makuuni, oli muun muassa hankala kävellä edes vessaan, joten pyysin kätilöä alentamaan annosta ja tunto palasikin juuri sopivaksi siinä jo puolen tunnin-tunnin sisään. :)
 
Kirjoitin ensin pitkästi oman kokemuksen, mutta jos joku on menossa esikoisen synnytykseen, mun kokemusta ei välttämättä halua kuulla, joten pyyhin sen, enkä avaa tähän mitäänyksityiskohtia.😅

On varmaan hyvä valmistautua myös siihen, että lääkitystä voi tarvita. Itse olin myös valmistautunut ja osasin hengittää ja laulaa ja rentouttaa leuan. Halusin ammesynnytyksen ja pääsinkin jopa ammeeseen hetkeksi. Lopulta sain kaiken mahdollisen mitä ihminen voi synnytyksessä saada ja spinaali oli ainoa mistä oli apua. Senkin sain vain sitä varten, että saan levätä, ja ite vauvan ulostuloon siitä ei ollut hyötyä. Epiduraalitonnsynnytys on todellakin mahdollinen ja monet synnyttää ilman. Kunhan ei lähde sillä ajatuksella, että se on pakko mennä näin, jos tilanteet muuttuu, voi tulla pettymyksiä.
 
Minä halusin synnyttää ilman selkäpuudutteita kun ne pelotti. Vaikea kuitenkin etukäteen tietää, miltä supistukset tuntuu, miten keho reagoi kipuun ja mitkä kivunlievitysmenetelmät auttaa ja paljonko. Minä esim. oksensin joka supistuksella monen tunnin ajan ja oli todella kivuliaita supistuksia. Ilokaasua ei ollut käytössä ja jotkut muut menetelmät auttoi hyvin vähän. Otin epiduraalin kai joskus klo 9 aikaan kun synnytys oli alkanut klo 2.30 ja loppui 12.30. Siinä kohtaa se oli oikein hyvä ja vissiin sitä ei annettu sitten montaa annosta. Siinä kohtaa oli tarve sille suurempi kuin pelko sitä kohtaan.
Seuraavassa synnytyksessä taas on tavoite mennä mahdollisimman pitkälle ilman epiduraalia, katsotaan miten se sujuu. Ainakin tietää että se mahdollisuus on ja se auttaa, jos haluaa.

Lääkkeetön synnytys itseisarvona ei varmaan ole mikään tavoiteltava juttu, vaan se että kuuntelee kehoaan ja tunnustelee mitä se tarvitsee ja mitä siinä tilanteessa vauvan ja synnyttäjän kannalta on parasta. On monia tapoja synnyttää ja kaikilla yksilölliset tarpeet ja kokemukset.
 
Mamiii sanoi:
Minulla oli alusta asti ehdoton toive ja vahva tahto, että en halua selkääni mitään puudutetta. Pelkäsin että se osuu väärään paikkaan ja halvaannun tai saan jonkin pysyvän haitan. Tämä toki on erityisen epätodennäköistä. Sit mietin myös, että jos kipu menee pois ja tulee takaisin pahempana puudutuksen lakattua, sitten vasta kusessa olenkin. Minulla oli synnytyspelko, mutta päädyin synnyttämään alakautta.

Olin kirjannut tämän synnytystoiveisiin ja kertaakaan kukaan ei ehdottanut puudutteita. Olisi kai ne antaneet, jos olisin sanonut etten kestä enää. Mutta mielessäni vain pyöri päivästä toiseen mantra: "Mä kestän tämän", "mun on pakko kestää tämä", "nyt katsotaan kuinka suurta kipua siedän", "en voi luovuttaa nyt", "mähän kestän tämän, pakko kestää kun tähän on ryhtynyt", "haluan olla ylpeä itsestäni ja siitä että selvisin ilman puudutteita, koska päätin niin"
tai jotain tällaista älytöntä 😅

Synnytys oli käynnistetty. Käynnistely kesti useamman päivän ja siinä jotenkin kasvoi siihen kipuun ja meni johonkin tiloihin. Sitten kalvot puhkaistiin lopulta ja kaikki meni todella nopeasti synnytyksen käynnistyttyä.

Käytin ilokaasua ja se toimi oikein hyvin, mutta kätilö käski hölläämään. En tainnut höllätä vaan jatkoin ilokaasun ottoa lähes ilman taukoja, koska tuntui ettei supistuksissa ollut taukoa. Olin niin täynnä käynnistyslääkkeitä. Olin menossa ammeeseen, mutta siinä kohtaa iski tuska ja vauva jotenkin valui alas kun nousin jaloilleni. Sit todettiinkin etten kerkeä enää ammeeseen, vaan voin ponnistaa.

Ponnistin kontillaan, se oli sellainen asento, että kykenin olemaan ja suurimman osan ajasta ennen ponnistusta olin muutenkin kontillaan ja käynnistyksen aikana seisoskelin ja kävelin paljon. Selällään ja kyljellään makaaminen vain pahensi kipua.

Kyllä ilman puudutteita esikoisen synnytys on mahdollinen ja kannustan kokeilemaan, jos yhtään siltä tuntuu. Toki esikoiseni painoi vain hieman yli 3,1kg, joten vauvan kokokin varmasti vaikuttaa.

Synnytys eteni aika rajusti kun se käynnistyi, olin tyytyväinen ettei se kestänyt sitten pitkään. Totta kai olin tuskissani, mutta ilokaasu toimi mulla loistavasti ja en edes muista mitään ponnistuskipua, vain supistuskivut.

Ponnistettaessa vain keskityin saamaan vauvan ulos niin nopeasti kuin mahdollista. Tuntui vaan, tai muistelen että nyt nimittäin haluan tän ulos ja äkkiä. Ponnistus kesti 9 minuuttia. Synnytyksen kesto itsessään noin 2,5h muistaakseni. Kukaan ei onneksi neuvonut mua tai ohjaillut tekemään mitään tiettyä, vaan menin omien tuntemuksien mukaan. Toka lapsi syntyi keskosena ja täysin luomuna pienen kokonsa vuoksi.

Tsemppiä raskauteen ja synnytyksen odotteluun! 😊😊
Click to expand...
Paljon samaa kuin minun synnytyskokemuksissani! 😊

Toiveeni oli, ettei epiduraalia eikä mitään muitakaan puudutuspiikkejä. Toiveeni toteutui. Esikoisen synytyksessä kokeilin myös ilokaasua ja se tosiaan toimi. En silloin kokenut ponnistuskipua pahimpana. Toisen lapsen kohdalla en käyttänyt ilokaasuakaan ja ponnistuskivut tuntuivat kyllä pahimmilta.

Minunkin vauvat olivat vähän päälle kolme kiloisia, siroja ja oikeassa asennoissa jne. Molemmat lapset ponnistin nelinkontin ja sama suunnitelma kolmannen kanssa, tai sitten kriteerien täyttyessä kokeilla vesisynnytys. Selällään en pystynyt olemaan hetkeäkään. Opettelin oikean hengitystekniikan supistuskipujen aikana joten ne olivat siedettäviä. Paitsi ne viimeiset kalvojen puhkaisun jälkeen. Silloin oksentelin kivusta. Liikuin koko ajan ponnistusvaiheeseen saakka. Kaipa se liike on lääke myös näissä hommissa.
 
Toiveena oli ekassa ettei selkäpuudutteita, koska mua pelotti se neula enemmän kuin kipu. Eka synnytys oli kuitenkin 27h vesien menosta, ja todella kipeä. Spinaalia suunniteltiin kätilön ehdotuksesta, mutta lääkäri ei ehtinyt aloittaa laittamista kun ponnistus jo alkoi. Oli kivulias kokemus ja olin tästä järkyttynyt, mutta tiesin toisessa synnytyksessä että puudutetta en tarvitse, koska kerran jo kivun kestänyt aiemmin. Tämän ansiosta toinen synnytys oli huippukokemus, sillä uskalsin kuunnella enemmän omaa kehoa ja liikkua. Lapsi syntyi ammeeseen ilokaasun voimin. 
On siis mahdollista ilman epiduraalia kyllä, mutta en näkisi tätä asiaa ehdottomana suuntaan tai toiseen. Synnytys voi yllättää rankkuudellaan, eikä lääkkeiden käyttö ole epäonnistumista. Tsemppiä ja kaikkea hyvää sinne!
 
Takaisin
Top