Eroketju

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Olive
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Ai voi kaikenlaista ohjeistaa, mutta parhaiten tiedät itse :red-heart: otat yksi päivä kerrallaan ja katsot tuleeko muutoksia jotka eivät liity siihen että toinen on halailu tuulella tai ei. Se että kaikki on hyvin yksi päivä viikosta ei pitäisi riittää. Kyllä siellä on paljon asioita mitkä pitää muuttua tämän tekstin perusteella että tuntisit itseäsi turvalliseksi ja että sinun toiveitasi kuullaan. Mullakin on kokemusta tällaisesta "siilestä" eli jos jokin ei mennyt kuten toinen halusi tai jos minä kerroin toiselle miten haluan että minulle kommunikoidaan niin toiselle nousi "piikit" ylös ja puolustautui. Vasta kolmen vuoden päästä hän itsekin tajusi että puolustus tuli siitä että häntä hävetti, koska olin oikeassa. Se suhde päättyi siihen että tulevaisuus ei ollut hänen silmissä hyvä meille, hän e nähnyt muutosta hänen käytökseen. Silloin olin eri mieltä koska rakkaus, mutta nykyään katson asiaa hyvin kiitollisena. Joskusei vaan kommunikaatio tai läheisyyden kaipuuole samalla tasolla, mutta hän ei halunnut tehdä yhtään kompromissia hänen elämässä jotta saataisiin se toimimaan. Suhde on täynnä kompromisseja molemminpuolin.

Joo toki otan kaiken varauksella, eikä tekoäly tietenkään mitään neuvoja anna mitä pitäisi tehdä, mutta saa jäsenneltyä hyvin näitä käytösmalleja ja tunnistaa kaavoja joita itse ei aina hahmota.

Olen puhunut emotionaalisesta turvallisuudesta jo kuukausia, mutta miehen on jotenkin vaikea käsittää koko konseptia. Ei myöskään oikein suostu ymmärtämään sen vaikutusta seksiin/mun halukkuuteen.
 
Se ettei sulla ole emotionaalisesti turvallinen olo nykyisessä suhteessa kuulostaa kyllä aika voimakkaalta hälytysmerkiltä, ainakin jos kyse on tiuhaan toistuvasta kokemuksesta. Jatkuva vaaran kokemus luo kehoon stressitilan (eikä kehomieli osaa tehdä eroa fyysisen ja emotionaalisen uhan kokemuksen välille) joka vaikuttaa sun terveyteesi pitkällä aikavälillä. Jos kumppani ei tunnu ymmärtävän koko emotionaalisen turvallisuuden käsitettä, saati oman käytöksensä roolia sen muodostamisessa tai ylläpitämisessä, voi kyllä olla aika vaikea saada aikaan niitä muutoksia joita tarvittaisiin että voisit suhteessasi hyvin.

Anteeksi jos vastaus kuulostaa karulta, mutta oon huolissani sinusta ja tilanteestasi 💔
 
Se ettei sulla ole emotionaalisesti turvallinen olo nykyisessä suhteessa kuulostaa kyllä aika voimakkaalta hälytysmerkiltä, ainakin jos kyse on tiuhaan toistuvasta kokemuksesta. Jatkuva vaaran kokemus luo kehoon stressitilan (eikä kehomieli osaa tehdä eroa fyysisen ja emotionaalisen uhan kokemuksen välille) joka vaikuttaa sun terveyteesi pitkällä aikavälillä. Jos kumppani ei tunnu ymmärtävän koko emotionaalisen turvallisuuden käsitettä, saati oman käytöksensä roolia sen muodostamisessa tai ylläpitämisessä, voi kyllä olla aika vaikea saada aikaan niitä muutoksia joita tarvittaisiin että voisit suhteessasi hyvin.

Anteeksi jos vastaus kuulostaa karulta, mutta oon huolissani sinusta ja tilanteestasi 💔

Näinhän se on.

Meillä on ollut tiistain terapiakäynnin jälkeen hyviä keskusteluja ja musta alkaa vihdoin tuntua siltä, että hän ehkä sittenkin tajuaa mitä mä ajan takaa ja on valmis parantamaan, ja että meillä ehkä onkin mahdollisuus. Sain tästä myös voimaa itselleni nähdä asiat paremmin hänen kannaltaan, ja näkemään, miten paljon hän tekee jo sellaisia asioita kotona, mitä monien muiden puolisot ei edes tee. Mua ahdistaa huomattavasti vähemmän, ja tänään aamulla mieskin huomasi sen ja sanoi ”Sä säteilet taas” (häntä harmitti kun kuulemma mun ”hehku” on kadonnut - mikä siis ei ole mikään uutinen sinänsä tässä elämäntilanteessa).

Tää on ollut kamalaa vuoristorataa ja osa musta ”odottaa” että kohta mennään taas, mutta suhtaudun siihen ehkä sellaisella rauhalla, että sitten ainakin tiedän, että ei tää tästä parane jos on jatkuvaa vuoristorataa. Se on jotenkin turvaa tuovaa, kun tietää, että pelin voi puhaltaa poikki jos tuntuu, että jumitetaan samassa kierteessä.
 
Kopioin tänne tuolta huhtikuisista, niin ei tarvitse kirjoittaa uudestaan.

Me ollaan miehen kanssa ihan eron partaalla. En vain jaksa tätä enää. Mies on työttömänä ja minä kokopäivätöissä ja silti minä hoidan melkein kaiken. 😩 Minä herään viikolla joka aamu lasten kanssa ja hoidan heidät kouluun ja päiväkotiin. Minä pyykkään sekä omat että lasten vaatteet ja huolehdin siitä, että heillä on tarpeeksi sopivia ja ehjiä vaatteita. Mies ei edes tiedä, missä lasten vaatteet ovat... Minä huolehdin kaikesta kouluun ja päiväkotiin liittyvästä, luen tiedotteet ja reppuvihkon. Minä käyn usein hakemassa lapset kesken työpäivän, kun on esimerkiksi sateinen sää (koska "se on helpompaa autolla" - miehelläkin olisi ajokortti, muttei hän ole koskaan vaivautunut opettelemaan oikeasti ajamaan...). Minä huolehdin lasten lääkärikäynnit, kaverisynttärit jne. Minä käyn viikonloppuna molempina päivinä lasten kanssa ulkona. Ja lisäksi huolehdin myös tyypilliset "miesten hommat" kuten veroilmoitus, auton vieminen huoltoon jne. Mies makoilee päivät sängyssä ja hermostuu, jos lapset ovat äänekkäitä ja herättävät hänet. Minulla menee ihan hirveästi energiaa siihen, että mies pysyisi edes jotenkin hyvällä tuulella. Mies kyllä puuhailee lasten kanssa kivasti silloin, kun on hereillä, lukee heille ja leikkii heidän kanssaan, mutta oikeastaan kaikki vähemmän kiva jää minun vastuulleni. Juuri pari päivää sitten selvisi, ettei mies edes tiedä, missä esikoisen paras kaveri asuu, koska minä olen vienyt ja hakenut hänet joka ikinen kerta (he ovat olleet parhaita kavereita jo neljä vuotta, joten niitä kertoja on ollut mooooonta).

Puhuttiin jo erosta puolisen vuotta sitten erään riidan yhteydessä ja silloin sanoin, etten jaksa, kun minun pitää hoitaa melkein kaikki. Hän sanoi, että minun pitää sanoa, mitä hänen pitäisi tehdä, mutta kun nimenomaan haluaisin, että hän omatoimisesti hoitaisi asioita ilman, että minun pitää erikseen sanoa! Ainut, minkä hän on sen jälkeen ottanut hoitaakseen, on eväsrasian pakkaaminen esikoiselle (täällä Saksassa kouluun pitää pakata eväät aamupalaksi), ja senkin hän tekee vain, jos muistutan siitä ja huolehdin, että yksi eväsrasioista on puhtaana. 🙄 Eli käytännössä mikään ei ole parantunut.

En edes tajua, miten olen päätynyt tällaiseen tilanteeseen, kun olen oikeasti feministi. Meillä tämä sukupuoliroolien jako on johtanut vain siihen, että minä teen sekä naisten että miesten työt. 😑 Hävettää koko tilanne enkä kehtaa edes kertoa ystävillenikään siitä. Rakkautta meillä ei oikeastaan ole ollut minun puoleltani pitkään aikaan, mutta senkin vielä kestäisin, jos en kokisi olevani joku kotiorja.

Olen sinnitellyt tässä tilanteessa, kun en haluaisi hajottaa perhettä. Varsinkin esikoisen sydän tulee todellakin särkymään. 😭 Hänellä on vielä menossa sellainen "kaiken pitää pysyä ennallaan" -vaihe. Hän ei halua edes uusia vaatteita, vaan kaiken pitää pysyä juuri niin kuin se on. Hirvittää myös, miten arki järjestyy. Kuopus on vielä niin pieni, ettei mikään viikko-viikko-systeemi ole mahdollinen. En haluaisi, että kuopus joutuu olemaan 8+ tuntia päiväkodissa (tällä hetkellä on noin kuusi), mutta osastonjohtajana minun voi olla myös vaikea vähentää työtunteja. 😞 Olen täällä Saksassa muutenkin vähän kieroon katsottu äiti, kun käyn nyt jo kokopäivätöissä (yli 60% työssäkäyvistä saksalaisäideistä on osa-aikaisena vielä silloinkin, kun nuorin lapsi on 10-14-vuotias!), mutta sitten ei olisi edes miestä hakemassa lapsia ja viemässä esikoista harrastuksiin (onneksi hän osaa pikkuhiljaa myös itse kulkea). Mutta en minä voi enää elää näin. Onneksi en ole taloudellisesti riippuvainen miehestä, vaan ennemminkin toisin päin (ja kiitos Saksan lakien joudun maksamaan hänelle elatusta vielä joitakin vuosia 🙄).

Nyt vielä pitäisi saada sanottua miehelle. Olen viivytellyt tämän kanssa tosi kauan. Ensin odotin syyskuun loppua, että kuopus olisi päiväkodissa. Sitten oli jo niin lyhyt aika jouluun, etten halunnut erota ennen sitä. Nyt keräilen rohkeutta tehdä se, minkä tiedän olevan oikea päätös. Huomaan jo esimerkiksi kadehtivani joitakin julkkisnaisia, jotka ovat eronneet, kun he ovat saaneet tehtyä sen, mitä itsekin haluaisin tehdä.
 
Sulla on vaikea tilanne! Tää on varmaan erittäin yleistä että naiselle kaatuu kaikki metatyö. Haluan nyt tarttua tuohon itselle ajankohtaiseen juttuun..
Puhuttiin jo erosta puolisen vuotta sitten erään riidan yhteydessä ja silloin sanoin, etten jaksa, kun minun pitää hoitaa melkein kaikki. Hän sanoi, että minun pitää sanoa, mitä hänen pitäisi tehdä, mutta kun nimenomaan haluaisin, että hän omatoimisesti hoitaisi asioita ilman, että minun pitää erikseen sanoa!
Tämä on siis itsenikin vienyt hulluuden partaalle, ja aina miehen työmatkojen aikana totean, että minulla on helpompaa pyörittää meidän talojuttuja ja lasta ilman miehen läsnäoloa. Juuri tuo ärsyttää, että mies sanoo "sano mitä mun pitää tehdä" kun itse nimenomaan haluan omistajuuden pois joistain jutuista. Juttelin tästä tekoälyn kanssa nyt pari kuukautta. Purin sille jotain meidän keskusteluja joista loukkaannuin ja annoin meidän molempien persoonallisuustyypit ja pyysin kertomaan miten saan tämän asian mieheni päähän. Ja kysyin myös "tiedän hänen sanovan näin, mitä sanon sitten"-tyylistä niin että olin oikeasti valmistutunut. Odotin hyvää hetken ja etukäteensovittuna aikana jaoin tästä metatyö-asiasta sadannen kerran itku kurkussa seuraten muistiinpanojani varmistaen, että sanon oikeat asiat, en hyökkää vaan jaan omia tunteitani... Tadaa, se meni perille! 🎉 Hetken mies ehdotti taas "tyhmiä juttuja" jotka tiedän kaatuvan minulle, ne ei käytännössä onnistu muuta kuin minun hoidettavana. Sitten hän sanoi ottavansa vastuulleen kokkauksen ja ruokapuolen ja minä heti sanoin, että mieluummin kokkaan ja siivoan kun siivoan hänen jälkiään. Ja sitten sanoi että ok, ottaa vastuun koko keittiön alueesta 😲 Ja olinkin nyt sopivasti viikon kipeänä niin en ole koko keittiöön koskenut ja hän on hoitanut kaiken sen mitä lupasi ja minä varmistan etten kontrolloi mitään tapaa millä hän päättää asiat hoitaa.

Tekoälyn ja keskustelun pohja oli se, että minä persoonani takia olen automaattisesti alkanut tekemään asioita joita olen nähnyt tarpeen. Miehellä ei ole hajuakaan kaikista niistä virallisista asioista, autoista, remonteista, raha-asioista yms mitä pyöritän, koska en minä niistä hänelle puhu, hän näkee minut vain kännykällä. Oli tärkeää etten tee luetteloa(no vähän ajautui siihen), etten kuulosta valittavalta ja sääliä kaipaavalta, vaan sanon että asioita on paljon joista en tee numeroa, mutta tämä kokonaisuus on mulle liikaa. En pyytele anteeksi tai pyydä apua, vaan muutosta, koska näin en voi jatkaa. Ja tärkeämpää hänelle oli ilmaista miltä se saa minut tuntemaan ja pidättäytyä täysin syyttämättä häntä siinä puheenvuorossani, vaan enemmänkin puhumaan "mitä me olemme tai teemme"

...

Piti vaan jakaa kun tämä tuttu tunne nousi tekstistä silmille. Meillä on kohta 14v yhteiselon jälkeen tullut tässä ahaa-elämys ja vihdoin tunnen että mua ymmärretään! Ja toki se vaikuttaa perustavanlaatuisesti tunteisiini miestäni kohtaan.

Että jos ei ole mitään menetettävää niin kokeile vielä tekoälyä 😂 Ero on vaan niin iso juttu, julkkikset saa sen mediassa näyttämään seksikkäältä, mutta kuulostaa kyllä ikävältä lastenne kannalta ❤️ Joka tapauksessa se miten miehesi toimii on väärin. Voi olla että hän ei vain ymmärrä miten paljon oikeasti teet, ja jos kerrot sen hänelle vain räjähtäen tai valittaen niin hän ei kuule sitä.

Tsemppiä @Jadine ❤️
 
Tilanteesi kuulostaa tosiaan raskaalta @Jadine ❤️

Miehesi tuo mieleen omani silloin kun hän sairasti syöpää ja/tai masennusta. (Molempia ollut päällekkäin ja peräkkäin.) Tietenkään yhden viestin perusteella ei voi sanoa, että miehesi olisi masentunut. Ja vaikka olisikin, on tilanne sinua kohtaan epäreilu. Siinäkin tapauksessa hänen pitäisi osallistua enemmän JA hakea itselleen apua. Mutta kyse voi tietenkin olla myös ihan vain tottumuksesta, siitä ettei näe tehtäviä asioita ym.

Meillä joka tapauksessa auttoi, kun kerroin uupuvani kaiken tekemiseen. Me myös sovittiin yhdessä hänen ottavan jotkin osa-alueet kokonaan hoidettavakseen. (Ensimmäinen taisi olla pyykkien kuivumaan laittaminen ja kuivumasta kaappiin. Siinä oli se etu, ettei tarvinnut joka kerta erikseen ohjata tekemään sitä, vaan miehen oli pakko hoitaa pyykit eteenpäin, kun minä laitoin koneeseen.) Tuollainen "kerro mitä pitää tehdä" ei tosiaan oikein auta. Siinähän metatyö jää kuitenkin täysin sinulle.

En nyt yritä sanoa, ettei teidän pitäisi erota tai neuvoa miten korjata tilannetta. Olet varmasti tehnyt parhaasi ja tiedät itse mikä on sinulle parasta. ❤️ Voimia päädyt sitten mihin tahansa ratkaisuun!
 
Takaisin
Top