Onpa ikäviä kokemuksia monella neuvolaan soitosta! Tosi tympeä mieli jää varmasti.
Soittelin kans tänään neuvolaan. Harmillisesti en saanut meidän lasten omalle terveydenhoitajalle aikaa, kun neuvolassa oli systeemit muuttuneet ja terkkarit tekevät nyt vain äitiys- tai lastenneuvolaa. Aiemmin on ollut sama th sekä raskausaikana että synnytyksen jälkeen vauvalle. Varasin sitten ajan summanmutikassa jollekin. Eka käynti on sitten marraskuun alussa. Oli aika vähänlaisesti sellaisia aikoja tarjolla, jotka sopi omiin työpäiviin, niin piti ottaa tuo ettei mene kovin pitkälle eka käynti. Tuon käynnin aikana on rv 8+4.
Mulla oli raskausdiabetes tokassa raskaudessa, joten varmaan sokerirasitukseen tulee passitus aika varhaisessa vaiheessa.