Vaaditaanko ihmiseltä nykyään liikaa?

[Bella Swan]

Kun pitää pistää jo pienikin lapsi hoitoon, että pääsee töihin ja tienaamaan, tuomaan leipää pöytään. Opiskella jos haluaa niin tietty kokoaikaisen työn rinnalla. Pitää suorittaa. Jos uupuu niin se on heikkoutta, kyllä kaikki muutkin jaksaa, miten sinä et?

Vähän kärjistettynä, mutta niin. Vaaditaanko nykyään liikaa? Vai tuntuuko vaan siltä, onko vaan mun pään sisällä?

 

[Voikukkia]

Mulla se vaativuus on kyllä pitkälti omien korvien välissä.. Suhtaudun toisiin lempeämmin. Toki ulkopuoleltakin väistämättä tulee vaatimuksia.

 

[Kyfi7]

Mielenkiintoista pohtia tätä, kun elämä kokonaisuutena on niin monimutkainen ja toisaalta nykyään on mahis tehdä "mitä vaan" eikä kulkea vain yhtä tiettyä polkua (oisko se valinnan määrä kuormittavaa ja se ettei ole yhtä valmista muottia jota seurata?).

Toisaalta, ei itellä ainakaan mitään hajua mitä on "vaadittu" sukupolvilta ennen itseä. Perhe/äiti näkökulmasta ois ollu itelle raastavaa mennä kaavalla "perusta nuorena perhe ja jää kotiäidiksi" (joka mun päässä elämän vaatimus ennen omaa aikaani erittäin mustavalkoisesti ajateltuna).

Itteä joskus jopa nolottaa miten helpolta esim kotityöt tuntuu, jos vertaa kymmenien vuosien taakse, on kaikkea helpottavaa vempelettä (oon just ollu haltioissani jouluna hankitusta sähkömopista, jonka avulla moppaamisesta tuli unelmahommaa, sama käyny esim kunnon imurin ja ikkunanpesimen kanssa vuosia aiemmin). No tietysti pitää muistaa et kaikilla ei oo varaa ja tilaa vaikka pyykkitornille.

Omasta näkökulmasta koulu ja kouluttautuminen on ollut parasta elämässä, siinä vierähti 22 vuotta erilaisten koulujen penkillä. Eli tavallaan jäi siinäkin se työnteko ja raha vähälle (ensin kituutat 450e/kk vuosia tuilla, koska en halunnut kuormuttaa itteäni vielä päälle työllä ja viimiset 3v 1900e/kk jr tutkijan palkalla), mutta sitä sosiaalista ympyrää, kokemuksia maailmalla ja elämäntapaa rakastin. Ja töitä sai kun lopulta valmistui. Mutta taas, jollekulle muulle se voisi olla hirveä ajatus joutua olemaan noin pitkään opiskelemassa, vaan kaipaa elämältä ihan jotain muuta.

Laitettiin myös kapsi hoitoon jo 1v, mutta se ei ollut pakon sanelemaa vaan itelleni etuoikeus tässä maassa et päälle 300e/kk saat lapselle päivähoitoa ja voit ite jatkaa töissä. Toki taas meillä oli siihen tässä iässä ja molempien vanhempien keskitulonpalkoilla varaa jopa "hoitoshoppailla" ihana perhepäivähoitaja alkuun ennen päiväkotia.

Kuten yllä alussa jo ilmaisin, mä näen nää uupumukset enemmän siltä kantilta et nykyään elämä on pirstaleista ja on niin paljon eri mahdollisuuksia et oman polun löytäminen on vaikeaa. Jo alkaen siitä kouluttautuako ja yrittää työllistyä ja sitten vasta perhe vai toisinpäin (tähänkin vaikuttaa miljoona eri asiaa ja molemmissa on puolensa, ja joakus asiat vaan tapahtuu ilman et saa edes valita). Enemmänkin ei ole mitään vaatimusta ja kaavaa mitä noudattaa vaan se pitää ite pystyä kehittämään. Ja sit jos tuleekin se kohta et miettii onko sittenkin valinnut väärän suunnan ja ei pystykään helposti muuttamaan kurssia. Siinä jos jossain kuormittuu. Oman elämän pohja tuli juuri siinä kohtaa, kun ne opiskelut sit loppui, koska samalla loppui 10v parisuhde, josta oli kaavaillut perhettä. Ei ollut töitä, ei perhettä, kolmekymppiset kolkutti ovella ja tuntui et koko elämältä puuttui suunta mihin mennä. Olinko missannut mahikset lapsiin? Saisiko ikinä töitä, kun ei ollut ihmeempää työkokemusta? Tekeekö hienolla koulutustittelillä oikeastaan mitään? Millä ihmeellä maksaa elämistä, kun pientä työttömyystukeakin oli nostanut siinä kohtaa jo melkein vuoden? Omalla kohdalla onneksi avautui ihan uusi luku elämässä ja kaikki lutviutui ainakin tähän päivään.

 

[Pilkki24]

Joo ja ei.

Kaikki peruseläminen on helpompaa kuin ennen. Minulla kone pesee ja kuivaa pyykit vs. mummoni haki veden matkan päästä ja pesi kattilassa ja sankossa pyykkejä ja kuivatteli niitä narulla.

Toisaalta on enemmän mahdollisuuksia valita "huonoa tekemistä" eli esimerkiksi syödä epäterveellistä ruokaa, räplätä puhelinta liikaa, jättää liikunta väliin.

Ehkä myös tietynlainen informaation sirpaloituminen vaatii enemmän kognitiivisia taitoja, kun pitää osata hakea tietoa oikeasta paikasta ja valita oleellinen tieto sekä osata kyseenalaistaa tietoa ja sen lähteitä.

Resilienssihän on yksilöillä heikentynyt, kun selvitäkseen ei tarvitse tehdä ihmiselle luontaista ruumiillista työtä ja huomaamattamme saatamme aivojamme keskittymiskyvyttömään tilaan ja sotkemme sen normaalia välittäjäainetasapainoa niillä huonoilla valinnoilla.

Sinälläänhän ihmisiltä vaaditaan peruselämisen ehtojen täyttymiseksi vähemmän kuin koskaan, mutta meiltä vaaditaan itseohjautuvuutta ja -säätelyä enemmän kuin koskaan. Myös enemmän kykyä käsitellä informaatiota.

Minusta ihmisiltä vaaditaan tietyllä tavalla liian vähän, liian vaativassa ympäristössä, jos niin voi sanoa. Eli meidän pitäisi löytää keinoja adaptoitua radikaalisti muuttuneeseen ympäristöön, jossa tarvitaan erilaisia taitoja kuin ennen. Emme ehkä tarvitse enää taitoa ommella itse vaatteita, mutta tarvitsemme taitoja, joiden avulla osaamme arvioida tiedon luotettavuutta.

Haluan ajatella positiivisesti, että olemme murrosvaiheessa, jossa aletaan tiedostaa radikaalisti muuttuneen ympäristön merkitys ihmiselle ja seuraava vaihe onkin alkaa luomaan ratkaisuja löytyneisiin ongelmiin ja implementoimaan niitä kansalaistasolle.

 

[Kali]

Musta kyllä tuntuu että yleisellä ja henkilökohtaisella tasolla ihmisiltä vaaditaan liikaa, sillä tavalla että jos ei tee tiettyjä asioita sitten monet pitää sua huonompana ja alempi arvoisena. Jopa yhteyskunta pitää sua huonompana jos ei tiettyyn muottiin sovi. Sanon tämän kokemuksesta, koska mulle tullut tunne että koska en omista henkilökohtaisista syistä käy töissä että olen jotenkin huonompi. Ei siis ole valinta että en käy töissä, en pysty käymään. Joten kyllä ihmisiltä vaaditaan liikaa, tai se on ehkä enemmän että pitää tiettyyn muottiin sopia jotta on hyväksyttävä ihmisenä. Ja se on tietyllä tasolla mun mielestä liikaa vaadittu. Koska on ihmisiä jotka eivät vain sovi siihen tiettyyn muottiin, eivätkö tule koskaan sopimaan, jota nyky yhteiskunnassa pidetään hyväksyttävänä. Ja en sano että ennen oli erilailla, silloin oli varmasti vielä vaikeampaa tietyillä ihmisillä.

 

[Kyfi7]

Musta kyllä tuntuu että yleisellä ja henkilökohtaisella tasolla ihmisiltä vaaditaan liikaa, sillä tavalla että jos ei tee tiettyjä asioita sitten monet pitää sua huonompana ja alempi arvoisena. Jopa yhteyskunta pitää sua huonompana jos ei tiettyyn muottiin sovi. Sanon tämän kokemuksesta, koska mulle tullut tunne että koska en omista henkilökohtaisista syistä käy töissä että olen jotenkin huonompi. Ei siis ole valinta että en käy töissä, en pysty käymään. Joten kyllä ihmisiltä vaaditaan liikaa, tai se on ehkä enemmän että pitää tiettyyn muottiin sopia jotta on hyväksyttävä ihmisenä. Ja se on tietyllä tasolla mun mielestä liikaa vaadittu. Koska on ihmisiä jotka eivät vain sovi siihen tiettyyn muottiin, eivätkö tule koskaan sopimaan, jota nyky yhteiskunnassa pidetään hyväksyttävänä. Ja en sano että ennen oli erilailla, silloin oli varmasti vielä vaikeampaa tietyillä ihmisillä.

Totta kai työssä käyminen on yksi tosi arvottava asia meidän yhteiskunnassa, koska onhan se myös asia joka pitää yhteiskuntaa pystyssä. Ja jotkut pitää sitten oikeutena haukkua tai alenkatsoa kaikkia jotka ei syystä tai toisesta tee tai pysty tekemään töitä. Mikä musta on totta kai ihan väärin (paitsi jos ihmisen oikea ajatusmaailma on ettei viitsi tehdä töitä ja muut saa maksaa hänen elämänsä, mut en halua uskoa et niitä ihmisiä ois jotenkin todella paljon).

Mut meillä nykyaikana sentään pystyy elämään ilman töiden tekemistä. On olemassa tukia ja kuntouttavaa toimintaa jne (vaikka aivan varmasti niissäkin ois aina parannettavaa sitä en väitä). Tai jos pystyy esim vapaaehtoistoimia tai vertaistoimintaa tekemään niin voi saada sisältöä elämään mitä työ toisi myös mukanaan (sosiaaliset piirit, tunne että tekee jotain merkityksellistä ja toki myös tekee jotain arvokasta yhteiskunnalle jne).

Itse teen mielelläni töitä ja maksan verot, jotta joku jolla menee huonommin tai on erilaiset lähtökohdat ja mahdollisuudet niin voisi saada sitten tukea ja apua elämään.

 

[Kali]

Totta kai työssä käyminen on yksi tosi arvottava asia meidän yhteiskunnassa, koska onhan se myös asia joka pitää yhteiskuntaa pystyssä. Ja jotkut pitää sitten oikeutena haukkua tai alenkatsoa kaikkia jotka ei syystä tai toisesta tee tai pysty tekemään töitä. Mikä musta on totta kai ihan väärin (paitsi jos ihmisen oikea ajatusmaailma on ettei viitsi tehdä töitä ja muut saa maksaa hänen elämänsä, mut en halua uskoa et niitä ihmisiä ois jotenkin todella paljon).

Mut meillä nykyaikana sentään pystyy elämään ilman töiden tekemistä. On olemassa tukia ja kuntouttavaa toimintaa jne (vaikka aivan varmasti niissäkin ois aina parannettavaa sitä en väitä). Tai jos pystyy esim vapaaehtoistoimia tai vertaistoimintaa tekemään niin voi saada sisältöä elämään mitä työ toisi myös mukanaan (sosiaaliset piirit, tunne että tekee jotain merkityksellistä ja toki myös tekee jotain arvokasta yhteiskunnalle jne).

Itse teen mielelläni töitä ja maksan verot, jotta joku jolla menee huonommin tai on erilaiset lähtökohdat ja mahdollisuudet niin voisi saada sitten tukea ja apua elämään.

Niin totta kai työt on tärkeitä, en sitä tarkoittanutkaan, mutta tuo on juuri monen itse asiassa ajatusmaailma että heitä saa haukkua jotka eivät voi töitä tehdä. Ja pitää alempi arvoisina koska itse asiassa moni kuvittelee että monet heistä jotka eivät töitä tee ovat sen itse valinneet. Ja tämänkin kokemuksesta sanon. Ja tämä on ehkä vähän antikapitalistinen ajatus joka on varmasti monissa vihaa herättävä monelle, mutta ei se työnteko kaikki kaikessa ole. Totta kai ihmisten pitää käydä töissä, jotta maailma ja yhteiskunta pyörii, ja ihmiset voivat elättää itsensä. Mutta se maailma millainen se nyt on että rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy on omasta mielestä aivan liian vääränlainen.

Mutta sivuan tuolla alkuperäistä aihetta, ja olen vain sitä mieltä että ihmisiltä vaaditaan liikaa. Pitää mahtua tiettyyn muottiin jne... Mutta se on unelmointia että maailma mihinkään muuttuisi paremmaksi ainakaan. Anteeksi pessimistinen asenteeni.

 

[Pilkki24]

@Kali en tiedä meneekö ihmisillä sekaisin sama ihmisarvo ja sama taloudellinen arvo. Ihmisiä voidaan tarkastella yksikköinä niin taloudenkin kuin ihmisarvonkin kannalta.
Minusta ketään ei saa haukkua, mikä tarkoittaa samaa ihmisarvoa.
Mutta minusta tuloerot eivät ole pelkästään pahasta, sillä on vain reilua, että ihmisen saavutuksista ja hyvistä ominaisuuksista voidaan palkita.
Täysin markkinaehtoinen järjestelmä ei toki ole toimiva pitkällä tähtäimellä, vaan se tarvitsee jarruttavia tekijöitä ja kasvun suuntaamista kestävällä tavalla, mutta myös puhtaasti kommunistinen tasajako syö kehitystä ja hyvinvointia, sillä kannusteiden puuttuessa kukaan ei tee enempää kuin on pakko.

Itsekin maksan mielelläni veroja, että voidaan tukea sellaista, joka ei pysty käymään töissä, mutta en pidä siitä, että niillä kustannetaan myös niiden eläminen, jotka eivät halua käydä töissä. Luulen kuitenkin, että suurin osa ihmisistä ajattelee samoin. Ne ikävät kommentit vaan tuppaavat valitettavasti usein syöpymään mieleemme.

Tietyllä tavalla on yhdessä eläessä pakko vaatia ihmisiltä jonkunlaisessa muotissa olemista. Täysin yksilöehtoinen ajattelu johtaa minusta sekasortoon. Tunnustan kuitenkin myös yksilöllisyyden voimavarana eli meidän pitää kyetä pelaamaan tetristä erilaisilla palikoilla ja löytää jokaiselle paikkansa, jotta saamme parhaan mahdollisen tuloksen, eikä yrittää väkisin kasata palikoita sinne minne ne eivät sovi. Peli loppuu hyvin lyhyeen siinä kohtaa.

Minusta siis vaatimus tehdä asioita yhteiskunnan hyväksi omien voimavarojensa puitteissa ei ole liioiteltu.

 

[Kali]

@Kali en tiedä meneekö ihmisillä sekaisin sama ihmisarvo ja sama taloudellinen arvo. Ihmisiä voidaan tarkastella yksikköinä niin taloudenkin kuin ihmisarvonkin kannalta.
Minusta ketään ei saa haukkua, mikä tarkoittaa samaa ihmisarvoa.
Mutta minusta tuloerot eivät ole pelkästään pahasta, sillä on vain reilua, että ihmisen saavutuksista ja hyvistä ominaisuuksista voidaan palkita.
Täysin markkinaehtoinen järjestelmä ei toki ole toimiva pitkällä tähtäimellä, vaan se tarvitsee jarruttavia tekijöitä ja kasvun suuntaamista kestävällä tavalla, mutta myös puhtaasti kommunistinen tasajako syö kehitystä ja hyvinvointia, sillä kannusteiden puuttuessa kukaan ei tee enempää kuin on pakko.

Itsekin maksan mielelläni veroja, että voidaan tukea sellaista, joka ei pysty käymään töissä, mutta en pidä siitä, että niillä kustannetaan myös niiden eläminen, jotka eivät halua käydä töissä. Luulen kuitenkin, että suurin osa ihmisistä ajattelee samoin. Ne ikävät kommentit vaan tuppaavat valitettavasti usein syöpymään mieleemme.

Tietyllä tavalla on yhdessä eläessä pakko vaatia ihmisiltä jonkunlaisessa muotissa olemista. Täysin yksilöehtoinen ajattelu johtaa minusta sekasortoon. Tunnustan kuitenkin myös yksilöllisyyden voimavarana eli meidän pitää kyetä pelaamaan tetristä erilaisilla palikoilla ja löytää jokaiselle paikkansa, jotta saamme parhaan mahdollisen tuloksen, eikä yrittää väkisin kasata palikoita sinne minne ne eivät sovi. Peli loppuu hyvin lyhyeen siinä kohtaa.

Minusta siis vaatimus tehdä asioita yhteiskunnan hyväksi omien voimavarojensa puitteissa ei ole liioiteltu.

Lähinnä tarkoitin tuolla kommentilla että köyhät köyhtyy ja rikkaat rikastuu, en sitä että kaikille pitäisi saman verran maksaa rahaa yms. Vaan sitä että ne oikeasti ökyrikkaat, siinä ja tämä on todella ääripään ajatus ehkä, että olisi joku max summa minkä voi tienata rahaa. Sanotaan että vaikka 100 miljoonaa? Ja sen jälkeen ei voi tienata enempää. Mihin ne sitten menisi en nyt osaa sanoa... En tarkoittanut että kaikille saman verran rahaa siis. Vaan noita ääripään rikkaita.

//Lisäyksenä tiedän että tuollaista maailmaa ei tule ikinä tapahtumaan se on vain unelmointia mun osalta.

 

[Pilkki24]

Lähinnä tarkoitin tuolla kommentilla että köyhät köyhtyy ja rikkaat rikastuu, en sitä että kaikille pitäisi saman verran maksaa rahaa yms. Vaan sitä että ne oikeasti ökyrikkaat, siinä ja tämä on todella ääripään ajatus ehkä, että olisi joku max summa minkä voi tienata rahaa. Sanotaan että vaikka 100 miljoonaa? Ja sen jälkeen ei voi tienata enempää. Mihin ne sitten menisi en nyt osaa sanoa... En tarkoittanut että kaikille saman verran rahaa siis. Vaan noita ääripään rikkaita.

Se on juuri se puhtaasti kapitalistisen järjestelmän ongelma, että isot syövät pienet ja lopulta kilpailua ei ole. Nyt jo maailmassa on yhtiöitä, joilla on aivan älyttömästi valtaa. Halusin vaan itse korostaa sitä, ettei kumpikaan puhdas ääripää olisi varmastikaan ratkaisu, vaikka polarisoituneessa maailmassa ne ääripäät huutavat kovimpaan ääneen.

Omaisuuden rajoittaminen kuulostaa minusta kuitenkin jollain lailla vapauteen kajoavalta. Ennemmin pitäisi minusta säädellä itse markkinaa, jos koetaan, ettei esimerkiksi kilpailua synny markkinaehtoisesti.

 

[Kali]

Se on juuri se puhtaasti kapitalistisen järjestelmän ongelma, että isot syövät pienet ja lopulta kilpailua ei ole. Nyt jo maailmassa on yhtiöitä, joilla on aivan älyttömästi valtaa. Halusin vaan itse korostaa sitä, ettei kumpikaan puhdas ääripää olisi varmastikaan ratkaisu, vaikka polarisoituneessa maailmassa ne ääripäät huutavat kovimpaan ääneen.

Omaisuuden rajoittaminen kuulostaa minusta kuitenkin jollain lailla vapauteen kajoavalta. Ennemmin pitäisi minusta säädellä itse markkinaa, jos koetaan, ettei esimerkiksi kilpailua synny markkinaehtoisesti.

Juu tuo on totta ääripäät kovimmassa äänessä ja eihän tuokaan lopulta mitä käytin esimerkkinä ratkaisu olisi koska ihmiset tulisivat sitä kiertämään. Ja sitten tulisi taas uusia muita ongelmia. Yritin vain ajaa sitä takaa myös että kyllä eroa voi olla mutta kuinka suuri ero sitten on oikeudenmukaista, kuten jos joku tietää 50 tuhatta kuussa ja toinen 1500 vaikka molemmat tekevät töitä, se ei ole oikeudenmukaista nuo ääripäät. Mutta eihän maailma koskaan ole ollut tai tule olemaan oikeudenmukainen.

 

[Pilkki24]

Juu tuo on totta ääripäät kovimmassa äänessä ja eihän tuokaan lopulta mitä käytin esimerkkinä ratkaisu olisi koska ihmiset tulisivat sitä kiertämään. Ja sitten tulisi taas uusia muita ongelmia. Yritin vain ajaa sitä takaa myös että kyllä eroa voi olla mutta kuinka suuri ero sitten on oikeudenmukaista, kuten jos joku tietää 50 tuhatta kuussa ja toinen 1500 vaikka molemmat tekevät töitä, se ei ole oikeudenmukaista nuo ääripäät. Mutta eihän maailma koskaan ole ollut tai tule olemaan oikeudenmukainen.

Minusta elämä olisi lopulta aika tylsää, jos kaikki olisi "hyvin". Tuntuisiko hyvä miltään, jos ei olisi sille minkäänlaista vastavoimaa. Ihannemaailmassahan kaikki ottaisivat oikeudenmukaisuudesta kopin ja hoitaisivat sen suhteen omat velvollisuutensa. Ihannemaailmassa kukaan ei myöskään sairastuisi ym. Kaikkea voidaan tavoitella, ahdistumatta siitä, ettei koskaan tule valmista.

Ja aina pitää muistaa, että oikeudenmukaisuus toteutuu, riippuen ihmisten arvopohjista, hyvin eri tavoin. Jonkun mielestä on oikeudenmukaista jakaa työmäärän, toisen mielestä suosion, yhden mielestä ystävällisyyden jne... mukaan. Yhdessä sitten ratkotaan arvoristiriitoja ja yritetään demokraattisessa yhteiskunnassa priorisoida arvoja yhteiskunnan keskimääräisen arvojärjestyksen mukaisesti. Väistämättä tulee konflikteja, mutta näkisin tässä paikkansa utilitarismille. Mentäisiin sen mukaan mikä tuottaa suurinta mahdollista hyvää, suurimmalle boukolle ihmisiä. Sivuten ehkä sillä myös sitä, ettei voida ajautua täyteen yksilökeskeisyyteen. Toki se olisi helpompaa, jos kaikki omaisimme yhtenäisen arvojärjestelmän, mutta olemme ehkä ennemmin menossa kohti fragmentoitunutta arvojärjestelmää, missä sivistyneet keinot arvojen priorisoimiseen tulevat olemaan välttämättömiä taitoja, jotta kykenemme elämään sopusoinnussa.

Haluaisin vain sanoa, että ei ole syytä vajota synkkyyteen, vaan koittaa ennemmin nähdä ratkaisun avaimia siellä missä on ongelmia. Vaikka yhteiskunta muuttuu, niin ihmisillä on taito keksiä ratkaisuja muutoksien tuomiin ongelmiin.

Ja joskus se pakko on muutoksen paras aluillepanija. Olen itse tästä oikein hyvä esimerkki omassa elämässäni.

Tämä oli nyt vähän tällainen erittäin hajanainen filosofinen vuodatus, joka enää vain niukasti sivusi alkuperäistä aihetta.

 

[Rouva W]

Ei varsinaisesti vaadita liikaa, jos työasiat pysyvät työajan sisällä eikä siellä tarvitse polttaa itseään loppuun. Enemmänkin se muun elämän sisältö vaikuttaa siihen, että onko elämä raskasta vai ei. On asioita, joihin ei voi vaikuttaa, mutta on myös asioita joihin voi vaikuttaa. Antaako itselleen aikaa nukkua tarpeeksi, kuluttaako liikaa somea, onko aivoilla yhtään lepohetkeä pitkin päivää?

Omalla laillaan arki on helpompaa nykyään kuin ennen. Mutta se vapautunut aika täytetään niillä loputtomilla mahdollisuuksilla, mitä elämä ja viihdeteollisuus tarjoaa. Aina jotain tekemässä tai vähintään kuuntelemassa, tylsää hetkeä ei ole. Ja aina mietitään jos löytyisi jotain vielä parempaa. Aivot eivät pääse lepäämään ja ylikuormittuu. Sitten kaikki arjessa tuntuu vaikeammalta, ahdistus ja stressi lisääntyy. Ja sitä tietysti lievitetään viihdeteollisuuden ja somen voimin.

Itse uskon että ärsykkeitä päivästä vähentämällä ja ajanvieton monipuolistaminen tuo jaksamista. Burnoutin läpikäyneenä ja sen myötä elämään muutoksia tehneenä voin sanoa että mikään ei ole ihanampaa kuin lenkki ilman kuulokkeita tai puhelimen säilytys hyllyllä ilman helppoa saatavuutta.