Uudenvuodenlupaus luonnolle

Meillä uudet luontoon liittyvät päätökset kytkeytyvät vahvasti muuttoon ja uuteen arkeen. Liikumme taaperon kanssa yhä pääosin jalan (tai julkisilla), vaikka vesisateella auto houkuttaisikin. Miehelle ostin pyörän työmatkoja ajatellen.
Valitsimme muuttaa pieneen asuntoon, ja opetelen nauttimaan tehokkaammasta siivoamisesta ja pienemmästä tavaramäärästä, samalla myös asunnon kulutus on pienempää. Olen myös päättänyt etten enää ostaa vaatteita (itselle tai lapselle) vain siksi, että ne ovat puoli-ilmaisia kirppikseltä, vaan mieluummin yhden harkitun kalliimman. Vaatteiden huollon opetteleminen on myös haavelistalla, etenkin ulkovaatteiden! En myöskään aio vaihtaa puhelinta tai älykelloa ennen kuin ne oikeasti hajoavat, vaikka akut ovat jo väsyneet ja naarmut ärsyttävät vähän käyttöä.

Minua ärsyttää hyvesignalointi ja se, että pienistä asioista tehdään vaikeita, mutta vältetään tylsiä, vähemmän trendikkäitä päätöksiä, joilla olisi isompi vaikutus. Yritän elää järkevästi ja säästävästi, mutten niukasti. Elämästä nauttiminen on tärkeää pääkopalle 💛
 
Muistelen että tuon testin kautta sai suosituksia: (joku hiilijalanjälkitesti ja siellä sitten suositellaan kävelemään enemmän jne)

Etsin ideoita uudenvuoden lupauksekseni tästä testistä, mutta tulos oli aika laiha. Se tarjoaa lopussa vinkkejä, mutta suurin osa niistä ei ollut meille toimivia. En voi vähentää saunomista, kun me ei muutenkaan saunota kuin kesällä mökillä eikä meillä ole vierashuonetta, joten sellaista ei voi laittaa vuokralle. 🤷‍♀️ (En kyllä toisaalta laittaisi, vaikka olisi. En halua ketään vierasta asumaan meille. 😅)

Postilaatikkoon voisi kyllä laittaa "ei mainoksia" tarran, mutta eipä niitä ole muutenkaan postisen lakattua pahemmin tullut.

Ruokailu on tuon testinkin mukaan se isoin vaikuttava tekijä meillä. No, kyllähän minä haluaisin vähentää lihan syöntiä, mutta koko perheelle sopivia kasvisruokia on ollut hankala löytää. Ehkä voisin luvata lisätä edes omaa kasvissyöntiäni, vaikka koko perheelle ei maistuisi. Useampaa ruokaa en ala tekemään. Mutta voisin pyrkiä syömään kasvisruokaa, jos syödään ulkona ja yrittää löytää kasvisruokia, joita syödä lounaaksi lasten ollessa koulussa ja päiväkodissa.
 
Meillä lapsille toimivat kasvisruoat ovat lähinnä pinaattiletut, juustopizza ja juurespelti dipillä. Mutta yritän ajatella että kaikki lasketaan 😅
 
Takaisin
Top