Parisuhteen rajat ja mustasukkaisuus

Pilkki24

Pilkki24

Foorumin legenda
Mietin tässä, että millaiset rajat teillä muilla on parisuhteissanne ja ovatko ne muuttuneet lapsen saannin myötä?
Saako puolisolla olla esimerkiksi toista sukupuolta olevia kavereita? Oletteko mustasukkaisia?

Tämä tuli mieleen, kun jostain syystä mustasukkaisuus aiheena on ollut omassa elämässä tapetilla. Ei niinkään omassa parisuhteessa, vaan ennemmin sitä on ihmetelty, että miten emme mieheni kanssa ole kovin mustasukkaisia. 😅

Meillä on kyllä rajat muuttuneet jonkun verran parisuhteen edetessä ja lapsensaannin myötä. Olemme molemmat kasvaneet ehkä vanhoillisempaan suuntaan, mies varsinkin, mutta lähtökohta oli ehkä avoimempi kuin joillain muilla.

Minulla on paljon miespuoleisia ystäviä ja se on miehelleni ok. Meillä on myös yksi yhteinen miespuolinen ystävä, jota tapaamme tosin aina erikseen. 😅
Rajat ovat tosin ystävyydessäkin erilaiset naisten kuin miesten kanssa, minkä ymmärrän hyvin, sillä miehelleni on ok, jos tapailen intiimisti naisia, mutta miehet ovat nykyään ehdoton ei. Se heijastuu tietysti myös ystävyyteen ja on ok mennä vaikka naiskaverin kanssa alasti saunomaan, mutta ei mieskaverin kanssa.
Hän itse ei koe, että tarvitsisi naispuoleisia ystäviä, mutta on hänellä naispuoleisia kavereita, joiden kanssa pitää yhteyttä.

Miestäni isketään käytännössä joka ikisessä työvuorossa, joten olisin pulassa, jos olisin kauhean epävarma itsestäni tai kovin mustasukkainen.
Heti synnytyksen jälkeen koin jonkin verran epävarmuuden tunteita ja se heijastui siihen, että tunsin hieman mustasukkaisuuden tunteita. Kuitenkin ne onneksi helpottivat hormonien laannuttua ja omaan uudenlaiseen kehoon tottumisen myötä.
 
Meillä ei ole lasten saannin kohdalla muuttunut tilanne mutta seurusteltaessa huomasimme miten eri ajatuksia meillä on aiheesta liittyen ja ollaan jouduttu sopeutumaan jotta kumpikin kokee olonsa mukavaksi.

Ystävissä en näe eroa sukupuolessa. Itse koen että voisin ja puolisonikin voisi käydä saunomassa alasti ystäviensä kanssa riippumatta sukupuolesta. Etenkin jos on vuosikausien ystävyyssuhde niin se vaan kertoo että on täysin platoninen suhde. En piittaa jos puolisoni rannalla pitäisi pyyhettä ylhäällä jotta naispuolinen ystävä voisi vaihtaa uikkareihin. Tämä on minun mielipiteeni.

Puolisoni taas on pahastunut että olen käynyt uimassa miespuolisen kaverin kanssa, maksullisessa paikassa jossa erilliset pukuhuoneet ja nähtiin siellä myös kavereita eli ei ihan kaksistaan oltu. Niin olen sopeutunut kunnioittamaan puolisoani, ymmärrän ettei kaikilla ole yhtä liberaali ajatusmaailma kuin minulla.

En ymmärrä miten se on enemmän ok käydä saunomassa tai nähdä kahdenkesken mun lesbokaveria kuin hetero mieskaveria? Minulla on monenlaisia ystäviä eri suuntautumisella niin se on ehkä vaikuttanut minun ajatusmaailmaan.

Mustasukkaisuudesta taas niin ajattelen että ruippuu suhteesta ja miten kumppani reagoi ja kertoo jos häntä on yritetty iskeä. Sekä onko hänellä joku kaveri joka herättää sinussa mustaisukkaisuutta vaikka muut kaverit eivät. Se on ehkä enemmän henkilökemiasta ja käyttäytymisestä kiinni.
 
@Pupsis meillä ainakin miehellä se liittyy johonkin miestenväliseen hierarkiahommaan. Ei haittaa, jos olen vaikka intiimistikin naisten kanssa, kun hän ei koe heitä uhaksi tms. 😅 Kyllä tuo sitä joskus yritti selittää. 😄
 
Mulla on paljon enemmän miespuolisia tuttuja ja kyllä me lautapeli-illoissa aina saunotaan alasti niin et yleensä oon ainoa nainen. Samojen jamppojen kanssa saunotaan myös niin et mies voi olla mukana. Mutta me myös tullaan nörteistä harrastepiireistä missä alastomana sekasaunominen on ihan perusillanvietto.

Ei tässä iässä oikein enää mieti rajoja, kun on jo lapsi ja vakiintunut elämä eikä semmoista flirttailempa siellä täällä meininkiä. Molemmat saa tehdä mitä haluaa, koska ei kummallakaan oo sellasta romanttista vientiä 😅 toki ne rajat suurinpiirtein menis siinä et intiimisti olis jonkun muun kanssa (ja ei, alasti saunominen ei meistä ole intiimiä, mut esim jos siellä istuis jonkun sylissä niin se vois olla).
 
En osaa vielä lapsien jälkeen sanoa, koska niitä meillä ei vielä ole, mutta miehellä pari kaveria joita todella todella harvoin tapaa, viimeksi taisi toista tavata viime vuoden kesällä. 😅 Ja he siis kumpikin miehiä. Itsellä ei yhtään tällä hetkellä kavereita/ystäviä Suomessa, mutta en usko että heistä ainakaan mies kateellinen, toinen on non binary vai miten sen suomeksi sanoisi ja toinen transmies. Toki en heitä ole koskaan tavannut, en ainakaan vielä. Ehkä joskus? 🤔

Joskus jotain existä mainitsin niin siinä huomasin kyllä että mies vähän jotenkin oudosti käyttäytyi, oliko sitten mustasukkaisuutta vai vain muuten vaikea aihe sitä en tiedä. Sen koomin en ole niistä puhunut. En esimerkiksi siitäkään kun muutama viikko takaperin yritti yhteyttä ottaa yksi exä, koska luulen että olisi varmaan huonosti ottanut sen. 🤷‍♀️ Myös ajattelin että turha mainita, koska en itse vastannut tälle exälle mitään. 😂
 
Omaan filosofiaan ei oikein mahdu sellainen ajatus että toista voisi jotenkin estää pettämästä, jättämästä tai ihastumasta toiseen. Mustasukkaisuutta toki voi kokea, mutta varsinkin pitkäaikaisempien ystävien kohdalla mun on vaikea uskoa että ne yhtäkkiä muuttuisivat joksikin muuksi. Ja jos muuttuisivat, en voisi sille mitään ja toivoisin siinä kohdassa kumppaniltani rehellisyyttä. 🤷‍♀️ Mun kumppanilla on tosi paljon kavereita ja siellä on sukupuolet ja seksuaalisuudet edustettuna, mut hänellä on vähemmän sellaisia ystäviä joiden kanssa viettäisi intiimimmin aikaa. Mulla on sen sijaan pari läheistä miespuolista ystävää joista yhden kanssa tehdään kahdestaan reissuja ja muuta, mutta kaikille (paitsi eksälleni) on ollut aina selkeää et ollaan hyviä ystäviä.
 
@Jupiter34 tuo on ihan totta, ettei toista voi kontrolloida. Jos joku on pettääkseen niin sellainen kyllä keksii keinot sen toteuttamiseen. Se kontrollointi saattaa jopa jouduttaa sellaista toimintaa (ei oikeuttaa, mutta jouduttaa).

Onhan ihmisillä kuitenkin aika paljon eroja siinä minkä kokee puolison toimesta mukavaksi/epämukavaksi ja joskus niissä on aikamoinen yhteensovittaminen, että kaikki osapuolet olisivat tyytyväisiä. Ja joskus niistä eroista aiheutuu konflikteja, kun joku kokee jonkun kolmannen astuneen varpailleen tms. Siksi onkin mielenkiintoista kuulla muidenkin ajatuksia. Ihmisillä on tällaisissa asioissa niin erilaisia kasvutarinoita ja jokaisella varmasti oman puolisonkin tuntemukset vaikuttavat omaan käytökseen, vaikka ei olisikaan itsellä yhteneväiset näkemykset.

@Kyfi7 meillä taas ennemmin toisinpäin. Ennen hilluttiin ilman vaatteita ja nykyään pysyy vaatteet päällä. 😂
 
Ehdottomasti oon samaa mieltä @Pilkki24 että keskustelu rajoista on ehdottoman tärkeää sekä parisuhteessa että myös muuten, koska tosiaan niitä toisten rajoja ei myöskään voi olettaa.
 
En usko lasten saannin meillä vaikuttaneen mustasukkaisuuteen tai rajoihin. Pikemminkin henkisen kasvun ja parisuhteen syvenemisen + luottamuksen rakentumisen ajan kuluessa. Nuorena oli jonkin verran mustasukkaisuutta puolin ja toisin. Nykyisin ei.

Meillä kummallakin on molemman sukupuolisia ystäviä ja mielestäni olisi enemmänkin ongelma, jos ei saisi olla ystäviä. Olen ollut miespuolisen ystävän luona yksin kylässä, yhdessä uimassa ja me halaillaan ym. Mies myös halaa naispuolisia ystäviä. En näe sukupuolella olevan merkitystä ystävyydessä. Sitä en tiedä, miten mieheni suhtautuisi, jos menisin miespuolisen ystävän kanssa alasti saunaan. Mutta sillä ei ole merkitystä, sillä koen alastomuuden sen verran kiusalliseksi etten haluakaan mennä.

Noin ylipäätään mielestäni parisuhteessa on hyvä olla yhteiset rajat siitä mikä on ok ja mikä ei. Ja rajat tietenkin samat molemmille. Ei ole ok, jos toinen saa tehdä jotain mitä toinen ei. Kukin pariskunta siis määritelkööt itse rajat, mutta en pidä kovin terveenä, jos ei esim. saa tavata ystäviään, koska toinen pelkää pettämistä. Silloin olisi hyvä tarkastella joko parisuhdetta tai sitten jonkun katsoa peiliin. Tai ehkä sekä että.
 
@Vargynja meillä taas rajat menevät vähän sen mukaan millaisen käytöksen toinen kokee toiselta epämiellyttäväksi. Eli ei välttämättä ole samat säännöt molemmille. Eli ajatellaan, että turha on toista rajoittaa siinä mikä ei itseä häiritse. Tekemistä ohjaa se, että pyrkii toimimaan tavalla, jonka kumppani kokee mukavaksi ja arvostavaksi. Samalla tavalla ei tehdä molemmat esimerkiksi kaikkia kotitöitä, vaan molemmilla on omat vastuualueensa sen mukaan mistä enemmän pitää. Toki niistäkin tarvittaessa joustetaan.

On meillä toki tullut välillä ristiriitojakin näissä asioissa, mutta sitten ollaan sovittu joku mukava kompromissi, jonka kanssa molemmat voivat elää.
 
Pilkki24 sanoi:
@Vargynja meillä taas rajat menevät vähän sen mukaan millaisen käytöksen toinen kokee toiselta epämiellyttäväksi. Eli ei välttämättä ole samat säännöt molemmille. Eli ajatellaan, että turha on toista rajoittaa siinä mikä ei itseä häiritse. Tekemistä ohjaa se, että pyrkii toimimaan tavalla, jonka kumppani kokee mukavaksi ja arvostavaksi. Samalla tavalla ei tehdä molemmat esimerkiksi kaikkia kotitöitä, vaan molemmilla on omat vastuualueensa sen mukaan mistä enemmän pitää. Toki niistäkin tarvittaessa joustetaan.
Click to expand...

Tämäkin varmasti ihan toimivaa, jos molemmilla on hyvä olla. 😊 Jos lähtökohtana on toisen arvostus ja kuuntelu, harvoin menee vikaan. Ajattelin viestiä kirjoittaessa enemmän tilannetta, jossa toinen rajoittaa toista enemmän ja samalla vaatii itselleen eri vapauksia.
 
Vargynja sanoi:
Tämäkin varmasti ihan toimivaa, jos molemmilla on hyvä olla. 😊 Jos lähtökohtana on toisen arvostus ja kuuntelu, harvoin menee vikaan. Ajattelin viestiä kirjoittaessa enemmän tilannetta, jossa toinen rajoittaa toista enemmän ja samalla vaatii itselleen eri vapauksia.
Click to expand...
Joo siis tuo menee minusta sellaisen sairaan kontrolloinnin puolelle. On todellakin eri asia, että antaako puolisolle erivapauksia vai vaatiiko hän niitä toisen hyvinvoinnin nojalla.

Olen ollut nuorempana sellaisessa parisuhteessa, jossa oli todella paljon kontrollointia ja mustasukkaisuutta. Olen ehkä tullut jopa vähän allergiseksi sellaiselle. Siksi en pidä itsessänikään yhtään mustasukkaisuuden tunteista. Pelkään varmaan jossain syvällä sisälläni, että muutun samanlaiseksi kuin eksäni. 😅
 
Meillä oli sellainen harmillinen keissi muutama vuosi sitten, tässäpä hyvä kanava purkautua vähän. Olen kasvanut viettäen aikaa poikien kanssa. Kun muutettiin paljon niin uudet kaverit olleet enemmän yhteisiä, mutta mies tietää hyvin että tulen juttuun paremmin miesten kanssa kuin naisten kanssa. Ne mun vanhat tutut ei puhu englantia niin ei tule juttuun mun miehen kanssa, se on aina ollut ongelma. Kun muutettiin takaisin Suomeen ja mulla oli takana masennusta yms niin hän yritti kovasti rohkaista mua etsimään ystäviä läheltä, joiden kanssa olla aktiivisemmin. No ystävystyin hyvin mun työkaverin kanssa, joka oli mies niinkuin kaikki mun työkaverit ovat aina olleet. Ja mehän saatettiin etätyöpäivinä puhua tunteja töitä tehden, usein työn välissä kaikesta muusta, eniten ehkä sellasta filosofiaa tai uskontoa. Lähityöpäivinä hän haki mut kun molemmilla oli pitkä matka ja mentiin mieluummin samaa matkaa, ja ne päivät saattoi venyä kun keksittiin kotimatkalla käydä katsomassa jotain tms. Raskaanaollessa hän oli myös todella ymmärtäväinen, koska hänellä 5 lasta. Jakoi mulle myös miten vaikeaa hänelle oli heidän kokema keskenmeno ja voitiin myös jutella tälläisistä jutuista mistä naisten kanssa jutellaan. Hän kävi meillä muutaman kerran, mutta mies vetäytyi aina omiin oloihinsa hetken päästä kun ei jaksanut yrittää osallistua suomenkieliseen keskusteluun.

Voitte kuvitella että eihän se mun miehelle sitten kivaa ollut pitkässä juoksussa ja hänellä tuli mutta täyteen siitä kun tämä kaveri on käynyt meillä hänen ollessa työmatkalla ja oltiin juteltu myöhään yöllä. Logiikka vähän ontui koko siinä miehen mustasukkaisuudessa, mutta ymmärrän tietyllä tapaa miltä tämä koko tilanne hänestä tuntui. En itsekkään olisi innoissani jos toisinpäin olisi samanlainen tilanne ja kokisin sen jostain syystä uhkaavana meidän parisuhdetta kohtaa. Ei meidän kauaan tarvinnut yrittää miettiä miten voidaan olla lähikolleegoita ja kavereita, mutta yrittää olla tekemisissä mahdollisimman vähän, koska jäin sitten äitiyslomalle.

Kerroin miehelle että tää mun ystävä kerran sanoi ettei suostu katsomaan mun persettä ja ajattelin että onpa kunnioitettava asenne, mutta mies ei pitänyt jotenkin soveliaana että hän edes tuollaista mainitsee 🙄 Ystävän vaimolla oli myös selkeästi jonkun tason mustasukkaisuutta, koska ei halunnut mua nähdä, mutta heillä ei selkeästikkään tuottunut ongelmia samalla tasolla kun meillä.

Vauvan kanssa aluksi kävin hänen kanssaan syömässä jos olin kaupungilla ilman lounasseuraa kun tiesin että hän aina lähtee, eikä hätkähdä vauvasta, niinkuin jotkut muut. Mutta sitten se alkoi hiipua kun en enää tarvinnut ajella kauempaan kaupunkiin remonttiasioille. Sitten se ystävyys lipui omalla painollaan pois, nyt tuli lisäksi muutto. Jotenkin surullinen fiilis että se oli mun miehelle niin kova pala, koska meillä ei ikinä ollut mitään romanttista, tai flirttailevaa, mutta oltiin vuoden-parin ajan tosi läheiset. Ja itseasiassa uskon että he olisivat mieheni kanssa tulleet juttuun jos olisi yhteinen kieli jolla voisi jutella ja tahtotilaa, ilman mun tuomaa jännitettä siinä välillä. Nyt meillä on ehkä kerran kuukaudessa viestittelyä kun tulee vastaan juttu mikä vain pitää jakaa toiselle. Ja nyt uudessa paikassa yritän kärvistellä small talkilla naisten saunaillassa ja mietin että miten tämä elämä on näin monimutkaista 😅
 
@Selah aika tuttuja ajatuksia! Itsellä oli yksi elämänvaihe, jossa seurustelin sairaalloisen mustasukkaisen miehen kanssa (joo ei sama kuin teidän tilanne), mutta silloin olin todella yksinäinen, kun olin juuri muuttanut uudelle paikkakunnalle ja minulla oli lähellä vain yksi naispuoleinen kaveri ja hänkin toisesta kaupungista. Mies ei kyennyt ymmärtämään, etten edes tavannut naisia missään, saati sellaisia joiden kanssa olisi klikannut. Jos kutsuin miespuoleisia kavereita kylään, niin tilanne oli usein kiusallinen, kun mies oli varpaillaan. Lopulta en enää edes yrittänyt ystävystyä kehenkään.

Miulle on itse asiassa jäänyt siitä suhteesta sellaiset jäljet, että olen uusissa suhteissa aina jotenkin oudon varovainen, kun en tiedä saanko ystävystyä uusiin miehiin tai missä menevät rajat vanhojen kanssa.

Onneksi ollaan nykyisessä suhteessa voitu miehen kanssa keskustella niistä tosi avoimesti ja olen hiljalleen päässyt siitä ahdistuksesta eroon. Kerran jouduttiin käymään tiukka keskustelu siitä miten hänen ajatuksensa siitä miksi kukaan mies haluaisi olla naisen kaveri (muuta kuin päästäkseen joskus pöksyihin) loukkaa minua ihmisenä ja etten muutenkaan halua ajatella kavereitani sillä tavalla. Se oli häneltä jotain outoa kukkoilua, joka saattoi liittyä lapsen tuloon ja se loppui onneksi nopeasti.

Olisi mahtavinta, jos voisi tavata enemmän itsensä tyylisiä naisia, niin ei tulisi yhtään mitään mustasukkaisuusongelmia.😅
 
Olipa tuo oma kommentti oikein kunnon "oksennus" ajatuksia. 😅 Jotenkin ymmärrän ja tietyllä tavalla olen sitä mieltä että parisuhteessa olevalla on aika hankala olla paras ystävä vastakkaista sukupuolta. Vaikka omassa tilanteessa olin varma ettei meillä ollut mitään, niin ei kai sitä voi vaan ajatella itseä ja vain sitä että mulla on kivaa. Naimisiin olen mennyt ja sen seuraamukset on pakettina kannettava, sisältäen vastuu joistain miehen tunteista. En tiedä mitä olisin voinut tehdä toisin jos saisin uuden mahdollisuuden. En minäkään haluaisi, että mun mies juttelee kaiken vapaa-aikansa naisen kanssa, vaikka vakuuttelisi että ovat vain kavereita. Eli jos meilläkään ei toiminut täysin viaton suhde niin en osaa kuvitella millaisessa tilanteessa voisi toimia. Sitten sellainen perus hengailu porukalla miesten kanssa on taas eri ja varmasti toimii myös parisuhteiselle. Paitsi jos nainen on luonteeltaan helposti flirttaileva, niin ei sekään ihan toimi, koska tulee väärinymmärryksiä puolin ja toisin.
 
Selah sanoi:
Olipa tuo oma kommentti oikein kunnon "oksennus" ajatuksia. 😅 Jotenkin ymmärrän ja tietyllä tavalla olen sitä mieltä että parisuhteessa olevalla on aika hankala olla paras ystävä vastakkaista sukupuolta. Vaikka omassa tilanteessa olin varma ettei meillä ollut mitään, niin ei kai sitä voi vaan ajatella itseä ja vain sitä että mulla on kivaa. Naimisiin olen mennyt ja sen seuraamukset on pakettina kannettava, sisältäen vastuu joistain miehen tunteista. En tiedä mitä olisin voinut tehdä toisin jos saisin uuden mahdollisuuden. En minäkään haluaisi, että mun mies juttelee kaiken vapaa-aikansa naisen kanssa, vaikka vakuuttelisi että ovat vain kavereita. Eli jos meilläkään ei toiminut täysin viaton suhde niin en osaa kuvitella millaisessa tilanteessa voisi toimia. Sitten sellainen perus hengailu porukalla miesten kanssa on taas eri ja varmasti toimii myös parisuhteiselle. Paitsi jos nainen on luonteeltaan helposti flirttaileva, niin ei sekään ihan toimi, koska tulee väärinymmärryksiä puolin ja toisin.
Click to expand...

Tavallaan ymmärrän, mutta toisaalta en. Mielestäni parisuhteen ei pitäisi olla este ystävyydelle. Mutta en toki voi sanoa, ettei toinen saa tuntea epämukavuutta jossain asiassa ja on hyvä kunnioittaa toisen tunteita.

Meillä toimii ystävyys vastakkaisen sukupuolen kanssa. Miehelläni on naispuolisia ystäviä, enkä ole nuoruusvuosien jälkeen kokenut heitä mitenkään "uhaksi". Eikä miehellä ole ollut mitään sanottavaa siitä, että olen viettänyt aika paljonkin aikaa miespuolisen ystäväni kanssa. (Hän asuu lähellä toisin kuin useimmat ystäväni ja meidän aikataulut on osuneet yksiin niin että on ollut helppo sopia tapaamisia + häntä on helppo tavata vaikka lapset olisi mukana.)
 
Paljon siitä onko ystävyys vastakkaisen sukupuolen kanssa hyväksyttävää vai ei riippuu kanssa siitä ystävyyssuhteesta että parisuhteesta. Hyväksyn että puolisolla on naispuolinen ystävä jonka kanssa juttelee paljon ja viettää paljon aikaa niin kauan kun ei olisi sellainen tilanne että hän avautuu sellaisista asioista mistä ei parisuhteessa kerro. Eli se että parisuhde olisi kaikin osin se ykkönen ja ystävyys kakkonen.
 
Takaisin
Top