IVF/ICSI-HOIDOT 2024-2025

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Milpa2018
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Hups, täytyy korjata, että Terranovan valmiste sisältää sittenkin 2 miljardia noita bakteereita. Joka tapauksessa @M@lttam@ton mainitsemassa Physioflorissa pitoisuus näyttäisi olevan viisinkertainen.

Terranovan tuotteen hyvä puoli on saatavuus, sitä on marketeissa, suomalaisissa verkkoapteekeissa ja esim. Ruohonjuuressa.
 
@StellaMom vitsit miten hienoa että saitte kuin hyviä uutisia ja etenee!

@Vieraana tsemppiä hedelmöittymiseen!🤞

@Kumma ihana että tuoresiirto onnistui.🤗

@Kohta35vtyhjäsyli täällä oli vastaava tilanne, eli pelko karkaamisesta. Sain saman la aamuna ylimääräinen jarru piikin ja ihme kyllä kerättävää oli viikonlopun jälkeen. Koko viikonlopun tosin elin jotenkin tosi varovasti, etten vahingossakaan ravistelisi sieltä mitään liikkeelle.😅 Toivotaan että sinullakin pysyisi klaani kasassa punktioon saakka.🤞

Omanapa: tämä päivä laski toivoa jotenkin rytinällä. Viime yönä alkoi jäätävä tuttu hartia ja pääkipu toispuoleisesti ja siihen päälle migreeni. Sehän minulla yleensä ei teille menkkojen alkua, mutta yleensähän tämä iskee vasta päivä pari ennen. Pitkin päivää on kohdunseutua riipinyt ja jomotellut aaltoilevasti. Oon joutunut pandolia ottamaan tuohon kipuun muiden helpotusten lisäksi. Yritin sinnitellä ilman, mutta olo oli todella tuskainen..😞 en uskalla nyt kovin kovasti toivoa onnistumista, saa nähdä kuinka käy, nyt vasta pp4 menossa 3 päiväsen siirrosta.🙄
 
Kiitos kaikille 🩷 tiedän että tässä on matkaa vielä ja onnistumisen mahdollisuus on vielä pieni mutta pienet onnistumiset kannattaa tässä iloita 🤗
Tsemppiä @Kumma piinapäiviin ✨
@Kohta35vtyhjäsyli Me vaihdettiin pitkä clomifen kuureille jotta saisimme vähän tasaisemmin kasvavia follikkeleita, toivottavasti kaikki jaksaa pysyä mukana tuossa 💪🏻 tokassa UÄssä mulla oli parhaimmat 15-18mm ja niistä tuli ne 4 munasolua 💉
 
No niin päästiin laskeutumaan eilisistä pilvilinnoista hyvin nopsaan. Aamulla tuli digipolulle viesti, että 4 munasolua on hedelmöittynyt. Tosi inhottavaa, että digipolulla viesteihin ei voi näköjään vastata, joten etsiskelin puhelimesta labran numeron, josta soittivat minulle kesällä alkionsiirron peruutusta, koska kaipasin lisätietoa. Sain tietää, että 9 solusta siis 8 oli kypsiä, 3 oli hauraita ja hajosivat puhdistettaessa, 5 hedelmöitettiin ICSIllä ja 4 niistä hedelmöittyi. Toisaalta en ole yllättynyt, koska tiesin, että kato käy joka vaiheessa, mutta silti olin näköjään onnistunut kasvattamaan odotukset paljon korkeammiksi. Viimeksi tässä vaiheessa meillä oli 3 hedelmöittynyttä ja lopulta päästiin vain tuoresiirtoon, joten toivoin, että pelivaraa olisi saatu tällä kertaa enemmän. Ja tietysti tällä kertaa kaikki voi mennä eri tavalla ja vaikka nuo kaikki voivat jatkaa jakautumista ja kaikki voi mennä hyvin, mutta siihen ajatusmaailmaan on nyt vaikea päästä. Isoin järkytys oli tuo, että niin moni munasoluista oli vain hajonnut puhdistettaessa, en arvannut että noinkin voi käydä. Tiedän myös, että jotkut täälläkään ei ole koskaan saaneet noin paljon munasoluja saati hedelmöittyneitä, joten tuntuu pahalta ja nololta sen puoleen olla näin pettynyt, mutta jotenkin sitä vain toivoi reilusti parempaa tulosta kuin viimeksi.
 
@Vieraana Onpa harmillista, että kävi kato. Toivotaan kuitenkin lopuille onnistunutta kehitystä! Mitähän tuo munasolujen puhdistaminen tarkoittaa, en ole siitä kuullutkaan. Tsemppiä kovasti!

@Kumma Toivottavasti tarraa tiukasti kiinni ✨

@Kohta35vtyhjäsyli Meillä oli viimeksi myös viikonloppu välissä ja ylimääräinen jarru käytössä. Hyvin olivat solut pysyneet tallella. Toivotaan että sielläkin.

Voimia tyhjennykseen @Snowwie!

Täällä on nyt jokunen päivä pistelyä takana. Vähän liikaa ylianalysoin, miltä munasarjoissa tuntuu ja onko liian vähän tuntemuksia viime kertaan verrattuna. Pitää nyt vain yrittää luottaa. Ultra menee vieläkin pidemmälle kuin viimeksi, joten täytyy vielä odotella hyvä tovi, että saa tietoa.
 
En ollut minäkään ennen kuullut tuosta puhdistamisesta, mutta voisikohan se tarkoittaa tuota, että ICSIssä munasolun ympäriltä poistetaan entsymaattisesti jotain solukkoa. Tuollainen info löytyi KYSin sivuilta "Mitä IVF-laboratoriossa tapahtuu" -osiosta.

Tsemppiä sinulle pistelyyn! Minulla oli myös tällä kierroksella vähemmän tuntemuksia kuin viimeksi, mutta kerättävää tuli enemmän, joten ehkä ne ei mene aina linjassaan.
 
Liitteet

  • Näyttökuva 2025-11-25 102211.png
    Näyttökuva 2025-11-25 102211.png
    33.5 KB · Katsottu: 60
Lääkäri soitti, vaihtoi punktion kuitenkin tälle perjantaille. Jos tämä nyt menee mönkään, niin uusi ivf ennen leikkausta. Kerkesin käydä apteekista gonalia 900iu ruiskun ja jarruja 3kpl. Jospa tekisivät vielä uuden ivf kierroksen kun kallis lääkekin jo hankittu( menevät muuten hävitykseen ) 😬 Onneksi maksukatto oli jo täynnä..
 
En ollut minäkään ennen kuullut tuosta puhdistamisesta, mutta voisikohan se tarkoittaa tuota, että ICSIssä munasolun ympäriltä poistetaan entsymaattisesti jotain solukkoa. Tuollainen info löytyi KYSin sivuilta "Mitä IVF-laboratoriossa tapahtuu" -osiosta.

Tsemppiä sinulle pistelyyn! Minulla oli myös tällä kierroksella vähemmän tuntemuksia kuin viimeksi, mutta kerättävää tuli enemmän, joten ehkä ne ei mene aina linjassaan.
Aivan, tuota se varmastikin tarkoittaa.

Kiitos! Helpottavaa kuulla, että tuntemukset ei välttämättä vastaa tulosta.
 
Täällä punktio ohi ja oli jos mahdollista vielä iisimpi kuin edellinen. Soluja saatiin jo tutuksi käynyt 7 kpl. 🤭 Kiitollinen olo nyt tässä vaiheessa, sillä ultrien perusteella kasvateltiin kuutta follia. 🙏 Tyhjättiin kahdeksan ja niistä löytyi nuo solut.

Yllätyin siitä, että sairauspoissaolotodistus koski oletuksena vain tätä päivää. Huomiseksi voi pyytää tarvittaessa toisen, mutta uskoisin, että voin hyvin tehdä etätöitä.

@Vieraana, kurjaa että on tullut katoa. 😔 Toivottavasti tästä eteenpäin tulisi mukavia uutisia! Mullekin ihan uusi tieto tuo ICSIin kuuluva munasolujen puhdistus.

@Kohta35vtyhjäsyli, meillä oli estrogen priming Progynovalla, ja follikkelit kasvoivat melko tasaisesti (pe ultrassa olivat väliltä 15-18 mm). Voisikohan primingia ehdottaa seuraavaan stimulaation, jos sellaiselle tulee vielä tarvetta? (Toivottavasti ei tulisi! 🙏) En toki tiedä, mikä sen vaikutus oli tasaiseen kasvuun. Söin priming-lääkettä vain viiden päivän ajan edellisen kierron lopulla.
 
Muokattu viimeksi:
@Lia87, millainen tilanne sulla on? ❤️ Puhuttiin aiemmin siitä Gonapeptylistä, ja kuulemma nyt antavat sen jos haluan. Ajattelin ehkä ottaa, jos päästään siirtoon.

Ei mikään helppo päätös tuoresiirto vai alkiodiagnostiikka -dilemma. Jos hedelmöittymisiä tulee ja alkio/alkiot alkavat kehittyä, meillä on siis vaihtoehtona

a) tuoresiirtää yksi kolmipäiväinen ja pakastaa mahdolliset muut blastoina, kuten HUS:illa tehtiin (tosin siellä myös tuoresiirretty blasto).
b) tuoresiirtää yksi kolmipäiväinen ja pakastaa mahdolliset muut blastoina ja ottaa niistä pgt-a-näytteet niin, että mahdollisista 5-päiväisistä pgt-a pitää ottaa välipakastuksen kautta, 6-7-päiväisistä sen saisi tuoreeltaan.
c) alkuperäisen suunnitelman mukaisesti ottaa kaikista mahdollisista blastoista pgt-a (tässä tuo sama välipakastushomma 5-päiväisille) ja jos terve alkio löytyisi, siirtää vasta PASsina alkuvuodesta.

Jätettiin hautumaan vielä huomiseen, mitä etenemistapaa toivottaisiin. Vaikka toiveissa mahdollisimman hyvä hedelmöittymisaste, luulen että se saattaa ratkaista asian, esim. jos hedelmöittyneitä olisi max 3. Mieli ehti jo tottua ajatukseen, että pääsisi jännäilemään vielä ennen joulua. Tuoresiirrolla välttäisi myös riskin alkion kuukahtamiseen sulatuksessa. Toisaalta olisi varmasti hyvä, jos voisi täsmentää siirron hyvään alkioon ja ehkä vähentää keskenmenon riskiäkin.

No, näitä on vähän hassu spekuloida ennen hedelmöittymistietoja. 🙏
 
Muokattu viimeksi:
@Tinttara voi kuulostaa hyvältä, toivottavasti tukilääkkeen nyt toimii! 🤞🏻

@Zebra Muistaakseni oli varattu aika reilusti aikaa olikohan yli tunti jopa mutta ei siinä käytännössä mennyt vastaanotolla kauaa aikaa, käytiin tilannetsekki ja sit ultra ja päätös hoitomuodosta ja sit jonotettiin vielä hoitajalle joka anto joitakin jtko-ohjeita. Eniten aikaa tais mennä jonotteluun 😅
 
Omaa:
En tiedä mistä nyt lasketaan tämä kierto alkaneeksi, siitä km vuodosta josta ois kp 19 vai lugejen lopetus vuodosta josta ois kp 8. No tänään kuitenkin tuli ovisplussa. Halusin testailla että lähteekö kroppa miten toimimaan. Torstaina polilla tsekki ja tarkempi suunnitelma jatkosta mutta tosiaan tammikuulle alustavasti suunnitteilla PAS. Yritän ajatella tilannetta positiivisesti että saa juhlia pikkujouluja töissä ja kaveriporukalla kunnolla eikä tarvii keksiä syitä miksi ei juo ja saa jouluna syödä kaikkia ruokia joulupöydässä 😊 Sitten pian onkin jo tammikuu kun ensin keskittyy joulun fiilistelyyn ✨
 
@Ehtoo Vitsit teillä on kyllä pohdittavaa kun kaikissa vaihtoehdoissa on ne omat puolensa ja jo ehtinyt asennoitua siirtoon ja nyt pitää sitten pohtia sekin uusiksi. Paljon tsemppiä pohdintoihin!
 
Omaa:
En tiedä mistä nyt lasketaan tämä kierto alkaneeksi, siitä km vuodosta josta ois kp 19 vai lugejen lopetus vuodosta josta ois kp 8. No tänään kuitenkin tuli ovisplussa. Halusin testailla että lähteekö kroppa miten toimimaan. Torstaina polilla tsekki ja tarkempi suunnitelma jatkosta mutta tosiaan tammikuulle alustavasti suunnitteilla PAS. Yritän ajatella tilannetta positiivisesti että saa juhlia pikkujouluja töissä ja kaveriporukalla kunnolla eikä tarvii keksiä syitä miksi ei juo ja saa jouluna syödä kaikkia ruokia joulupöydässä 😊 Sitten pian onkin jo tammikuu kun ensin keskittyy joulun fiilistelyyn ✨

Kuulostaa mainiolta tuo rennompi joulunaika! ❤️ Luulen että se houkuttelisi muakin ja auttaisi pohdinnoissamme, jos ikä ei olisi tällainen luokkaa "desimaalit 39 vuoden perään kasvavat vilisten".
 
Kuulostaa mainiolta tuo rennompi joulunaika! ❤️ Luulen että se houkuttelisi muakin ja auttaisi pohdinnoissamme, jos ikä ei olisi tällainen luokkaa "desimaalit 39 vuoden perään kasvavat vilisten".
Niin teillä on toi ikäkin mikä vielä vaikuttaa päätöksiin. Ei oo helppoja päätöksiä kyllä ja harmi kun ei voi ottaa oikein sellaista kunnon tuumaustaukoa. No kyllä te saatte päätettyä tähän hetkeen oikean polun mille lähteä ❤️
 
Kiitos tsempeistä! :red-heart:

Hienoa kuulla, että @Ehtoo punktio sujui hyvin! On teillä tosiaan nyt aikamoinen miettiminen, toivottavasti yön yli nukkuminen ja tieto hedelmöittyneiden määrästä selkiyttää ajatuksia :folded:
 
@Lia87, millainen tilanne sulla on? ❤️ Puhuttiin aiemmin siitä Gonapeptylistä, ja kuulemma nyt antavat sen jos haluan. Ajattelin ehkä ottaa, jos päästään siirtoon.

Ei mikään helppo päätös tuoresiirto vai alkiodiagnostiikka -dilemma. Jos hedelmöittymisiä tulee ja alkio/alkiot alkavat kehittyä, meillä on siis vaihtoehtona

a) tuoresiirtää yksi kolmipäiväinen ja pakastaa mahdolliset muut blastoina, kuten HUS:illa tehtiin (tosin siellä myös tuoresiirretty blasto).
b) tuoresiirtää yksi kolmipäiväinen ja pakastaa mahdolliset muut blastoina ja ottaa niistä pgt-a-näytteet niin, että mahdollisista 5-päiväisistä pgt-a pitää ottaa välipakastuksen kautta, 6-7-päiväisistä sen saisi tuoreeltaan.
c) alkuperäisen suunnitelman mukaisesti ottaa kaikista mahdollisista blastoista pgt-a (tässä tuo sama välipakastushomma 5-päiväisille) ja jos terve alkio löytyisi, siirtää vasta PASsina alkuvuodesta.

Jätettiin hautumaan vielä huomiseen, mitä etenemistapaa toivottaisiin. Vaikka toiveissa mahdollisimman hyvä hedelmöittymisaste, luulen että se saattaa ratkaista asian, esim. jos hedelmöittyneitä olisi max 3. Mieli ehti jo tottua ajatukseen, että pääsisi jännäilemään vielä ennen joulua. Tuoresiirrolla välttäisi myös riskin alkion kuukahtamiseen sulatuksessa. Toisaalta olisi varmasti hyvä, jos voisi täsmentää siirron hyvään alkioon ja ehkä vähentää keskenmenon riskiäkin.

No, näitä on vähän hassu spekuloida ennen hedelmöittymistietoja. 🙏
Kiitos kysymästä! ❤️ Täällä tosiaan jännitystä ilmassa! En ole tehnyt testejä. En vaan oo uskaltanut ja odotan nyt testipäivään eli torstaihin. Vointi on ollut fyysisesti aika huono. Tosi väsynyt, heikotusta, hengästymistä ja päänsärkyä. Näitä se Cyclogest voi aiheuttaa. Toki kohtutuntemuksia on ollut. Välilä sellaista riipaisevaa.. mut en tiedä. Ollut nyt loppu puolella. Siirto päivästä seuraavana oli tuntemuksia, mut tosiaan tää voi olla sellaista luulottelua.

Hienon määrän ootte saaneet munasoluja 🤩 ja toivon, teille useita hyviä alkioita. ❤️Onpa hyvä että alkiodiagnostiikka on mahdollisesti mukana. Nyt on paljon hyviä vaihtoehtoja! Ymmärrän että myös tuoresiirto voisi houkutella. Onko jo tullut ajatuksia mihin suuntaan lähdette? Jess! Säkin saat sen gonapeptylin! Jännää että nyt suostuivat meille. ☺️
 
Oi kuulostaisi kyllä lupaavalta, toivottavasti siellä olisi alkio tarrannut matkaan! Vaikka toki kurja, jos on ollut huonoa vointia, mutta jospa ne olisivat tässä tapauksessa hyvä merkki. Ihailen kärsivällisyyttäsi testien suhteen, pian testipäivä jo koittaakin. 🙏

Yksityisen lääkäri arveli, että juuri tutkimusnäytön vajaavaisuus on syy, miksi HUS:illa ovat varovaisia kiinnityspiikin suhteen.

Vielä epäröidään. Mietityttää vähän se, että kun nykyään niin vahvasti suositaan blastosiirtoja, kiinnittyköhän hyvä alkio jos on kiinnittyäkseen yhtä lailla myös silloin, jos se siirretään kolmen päivän iässä. 🤔 Toisaalta voisi olla kivakin kokeilla varhaisempaa siirtoa, kun meidän aiemmat siirrot ovat olleet blastoja. Ajattelen kyllä, että vielä toistaiseksi joka siirto on varmaan "kuin uuden arvan heittäisi" eli voi olla se ratkaiseva tai sitten ei.

Olen varovaisin mielin kyllä hedelmöitystietojen suhteen. Mua on mietityttänyt mm. se, saadaanko yhtä hyvä tulos kuin viimeksi, kun nyt munasolut tuotettiin kolme päivää nopeammin. Se on kyllä varmaan ihan maallikkoajatus, että sitkeämmällä kasvattelulla kasvaisi potentiaalisempia.

Täytyy mainita kevennykseksi tilannehuumoria tältä päivältä:
Puoliso lähti antamaan näytettään vähän kiireellä noin vartti ennen sovittua punktioaikaa (oltiin hyvissä ajoin paikalla, mutta alkuun oli sovittu, että antaisi sen vasta punktion jälkeen). Kätilö tuli huoneeseen kyselemään "sun mies taitaa olla vielä antamassa näytettä?", johon sanoin "joo, se ei ole tullut vielä". 🤭 Hyvin pysyi kätilön naama peruslukemilla.
 
Mitä mieltä olette gonal f säilytyksen suhteen - voiko laittaa takaisin jääkaappiin? Ostettu maanantaina ja säilytetty huoneenlämmössä alle 25 asteessa. Keräyksen piti olla vasta maanantaina, niin sen vuoksi en laittanut jääkaappiin, kun tarkoitus oli ottaa heti käyttöön. Punktio siirtyi tälle pe joten lääkkeelle ei käyttöä. 3kk säilyy huoneen lämmössä). Mitä teen? Huonelämpötila 20astetta makkarissa missä olen säilyttänyt.
 
Muokattu viimeksi:
Takaisin
Top