Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: this_feature_currently_requires_accessing_site_using_safari
Esikoisen kohdalla kävin juuri 6+5/6 ja olisin itse halunnut myöhemmin (juurikin reissun takia meilläkin oli niin aikaisin). Kätilö jo puhelimessa sanoi että on ok ja kyllä se olikin. Toki mulla oli melko tarkat päivätkin tiedossaAion myös varata varhaisultran, mutta en ole vielä päättänyt riittäisikö kätilön tekemä vai haluaisinko ihan gynelle. Edellinen kkm todettu juurikin gynen tekemässä varhaisultrassa, mutta sinänsä en tiedä saanko sieltä sen enempää sitten tukea tai tietoa kuin kätilöltäkään jos niin huonosti olisi käynyt siinä kohtaa.
Ajankohtakin pitää vielä päättää, menee varmaan viikolle 8+jotain, sillä edeltävä viikko on lomaviikko ja ollaan reissussa niin ei sille viikolle pystytä. Harmittaa vähän nyt reissun aikataulu, sillä viimeksi sain sen kkm-tiedon juurikin 8+2, joten olisin jotenkin ehkä halunnut jo vähän ennen sitä käydä ultrassa. Toisaalta 6+jotain viikolla tuntuu jotenkin aivan turhan aikaiselta. Haluaisin myös miehen mukaan, viimeksi menin yksin ja oli kurja saada huonot uutiset ilman puolison tukea, joten pitää myös hänen aikatauluihinsa se sovittaa.
Onko kellään kokemusta siitä, että jos menisi vaikka 6+5 ja oli ihan ok silti mennä jo niin ajoissa?
Niin ihana kuulla!On kyllä ollut pitkä viikko odottaa tätä päivää. Onneksi meillä oli aika jo heti aamusta. Pillahdin itkuun jo siinä kohtaa kun piti lavetille mennä ja räkäitku alkoi kun lääkäri totesi, että ultrassa näkyy olevan kaikki hyvin.Syke löytyi ja oli normaali sekä nähtiin myös miten pieni sydän sykki. Aivan käsittämätön olo tän kaiken surun ja murheen jälkeen. Ei olla ikinä koettu/nähty tällaista.
Aion myös varata varhaisultran, mutta en ole vielä päättänyt riittäisikö kätilön tekemä vai haluaisinko ihan gynelle. Edellinen kkm todettu juurikin gynen tekemässä varhaisultrassa, mutta sinänsä en tiedä saanko sieltä sen enempää sitten tukea tai tietoa kuin kätilöltäkään jos niin huonosti olisi käynyt siinä kohtaa.
Ajankohtakin pitää vielä päättää, menee varmaan viikolle 8+jotain, sillä edeltävä viikko on lomaviikko ja ollaan reissussa niin ei sille viikolle pystytä. Harmittaa vähän nyt reissun aikataulu, sillä viimeksi sain sen kkm-tiedon juurikin 8+2, joten olisin jotenkin ehkä halunnut jo vähän ennen sitä käydä ultrassa. Toisaalta 6+jotain viikolla tuntuu jotenkin aivan turhan aikaiselta. Haluaisin myös miehen mukaan, viimeksi menin yksin ja oli kurja saada huonot uutiset ilman puolison tukea, joten pitää myös hänen aikatauluihinsa se sovittaa.
Onko kellään kokemusta siitä, että jos menisi vaikka 6+5 ja oli ihan ok silti mennä jo niin ajoissa?
Mä kävin toisessa raskaudessa kätilön varhaisultrassa rv 6+jtn ja rv 9+jtn gynen ultrassa, koska oli supistustuntemuksia. Ihan samat asiat gyne on tuolloin ainakin kirjannut kantaan kuin kätilökin, joten en usko että on kauheasti eroaOnko kenelläkään kokemusta eroista kätilön ja gynen tekemistä varhaisultrista? Mietin että pystyykö gyne sanomaan jo varmemmin esim. 7+ viikoilla miltä kehitys näyttää kuin kätilö? Vai onko silloin yksinkertaisesti liian varhaista nähdä vielä sen kummempaa kuin koko ja syke? Me nyt ollaan ultra jo varattu mutta mielenkiinnosta.
Onko kenelläkään kokemusta eroista kätilön ja gynen tekemistä varhaisultrista? Mietin että pystyykö gyne sanomaan jo varmemmin esim. 7+ viikoilla miltä kehitys näyttää kuin kätilö? Vai onko silloin yksinkertaisesti liian varhaista nähdä vielä sen kummempaa kuin koko ja syke? Me nyt ollaan ultra jo varattu mutta mielenkiinnosta.
Eiköhän se ole kokemus eikä ammatti, mikä sen määrittää miten hyvin kukakin näkee. Mutta noin varhasilla viikoilla ei varmaan voi kehityksestä sen enempi sanoa, oli miten ammattilainen vaan.Onko kenelläkään kokemusta eroista kätilön ja gynen tekemistä varhaisultrista? Mietin että pystyykö gyne sanomaan jo varmemmin esim. 7+ viikoilla miltä kehitys näyttää kuin kätilö? Vai onko silloin yksinkertaisesti liian varhaista nähdä vielä sen kummempaa kuin koko ja syke? Me nyt ollaan ultra jo varattu mutta mielenkiinnosta.
Niin en tiedä kummankaan alan koulutuksesta mitään että minkälaisen koulutuksen ovat saaneet, mutta totta sekin on että kokemuksen myötä myös asiantuntijuus kehittyy.Eiköhän se ole kokemus eikä ammatti, mikä sen määrittää miten hyvin kukakin näkee. Mutta noin varhasilla viikoilla ei varmaan voi kehityksestä sen enempi sanoa, oli miten ammattilainen vaan.
raskaus oli kohdunsisäinen ja vastasi viikkoja, alkiota tai sykettä ei vielä näkynyt, mutta laite ei ollut mikään maailman paras. Päädyin kuitenkin ikävä kyllä aborttiin oman mielenterveyteni takia
raskaus oli kohdunsisäinen ja vastasi viikkoja, alkiota tai sykettä ei vielä näkynyt, mutta laite ei ollut mikään maailman paras. Päädyin kuitenkin ikävä kyllä aborttiin oman mielenterveyteni takiatuntuu kyllä tosi pahalta ja mietin koko ajan, että oliko oikea päätös. Aika näyttää. Toinen lapsi on kyllä haaveissa mutta ehkä vasta paremmassa elämäntilanteessa, kun on saanut opintoja enemmän käyntiin ja muutenkin ei ole samanaikaisesti miljoona raskasta asiaa valmiiksi jo päällä.
Noup. Täällä esim eka neuvola on viikolla 9 ja lääkärikin on siinä jossain sen jälkeen, mutta ei ultrata. Aika harvassa taitaa olla paikat, joissa ultrattais ”ilman syytä” ennen nt-ultraa/niptiä.Nyt pitää kyllä kysyä, että eikö joka paikassa pääsekään lääkärinneuvolaan, jossa ultrataan jo ennen äippäpolia, vaan eka ultra on vasta se seulonta rv 12? Tai edes kätilölle tai johkin julkisen ultraan?
Kun täälä ainakin on eka terkka, sitten lääkärin ultra ja sehän on n vkolla 8-10. Kun osa vastannut menevänsä/varaavansa ajan varhaisultraan kovin myöhäsillä viikoilla, sillä kysyn. Luulin, että on käytäntö ympäri Suomen että neuvolassakin ultrataan ja jos haluaa aiemmin varmistuksen niin sitten yksityiselle.
Kuunnellaanko edes sydänääniä?Noup. Täällä esim eka neuvola on viikolla 9 ja lääkärikin on siinä jossain sen jälkeen, mutta ei ultrata. Aika harvassa taitaa olla paikat, joissa ultrattais ”ilman syytä” ennen nt-ultraa/niptiä.
Sydänäänetkin kuunnellaan vasta myöhemmin.Kuunnellaanko edes sydänääniä?
Onpa kurja kyllä, kuvittelin että tänä päivänä olisi käytäntö ihan joka paikassa. Tosi inhottava odotella sinne 12viikolle muutenkin ja varsinkin jos vielä sitten selviää että mitään raskautta ei olekaan![]()