Neuvoja, mielipiteitä

[taaperooot]

Elikkä tarvitsin neuvoja tai jotain vertaistukea asiaan, josta on oikeastaan tullut jo ihan arkipäivän haaste. Asia vetää välillä oman mielen sanattomaksi sekä tulee vähän jo "uupunut" / erittäin kyllästynyt olo tilanteesta. Tähän alkuun jo lisään, että ymmärrän kyllä, että lapset ovat lapsia ja asioihin vaikuttavat mm. Uhmaikä ym muut normaalit asiat. Mutta tosiaan ollaan 3 henkinen perhe, meillä 3-vuotias tytär. Hän on aina ollut kiinnostunut ihmisistä ja ollut sosiaalinen. Myös me vanhemmat olemme näin sosiaalisia ihmisiä, mutta meissä on myös se perus suomalaisuus ettei aina vaan jaksa olla liian sosiaalinen jokatapauksessa tyttäremme kanssa ennen tämän sosiaalisuus on ollut sentään jollain tasolla kontrollissa, eli kun olemme sanoneet, että jokaisen ihmisen lähelle ei tarvitse mennä tai jos olen sanonut, että lähdemme nyt tästä, niin asia on ollut ok. Mutta nyt tilanne on mennyt siihen, että kun hän näkee ihan kenet vain ihmisen lapsi jättää kaiken tekemänsä siihen ja juoksee sen ihmisen luo jonka näkee vaikka vähän kauempanakin ja menee juttelemaan niitä näitä esim. Moi mitä kuuluu ym. Ja hän ei tottele kun juoksen perään ja huutelen että takaisin, ei ollut lupaa mennä. Ja hän tekee tämän koko ajan kaikkien kanssa. Asia on erittäin turhauttavaa. Ja jos sattuu että jollain ihmisellä on siinä vielä omia lapsia mukana, niin on lähestulkoon toivotonta siitä päästä poistumaan. Jos haluaisin ettei hän mene kenenkään ihmisen lähelle noin, niin saisin pikajuoksulla hänet väkisin hakemaan pois tilanteesta ja tämä voisi tarkoittaa että jos nyt vaikka 5-10 ihmistä tulee vastaan, niin joka kerta pitäisi poistaa hänet tilanteesta. En halua, että hän menisi aivan kaikkien ihmisten lähelle noin tuttavallisesti, pidän asiaa jokseenkin jopa vaarallisena toimintana, en voi koskaan tietää millainen ihminen siellä on vastassa ja lapsi vain juoksee sen ihmisen luokse. Kun sanon että nyt lähdemme, et olisi saanut mennä ja varsinkaan ilman lupaa, niin alkaa huuto ja kiukuttelu eikä mikään pieni vana kunnon raivokohtaus. En ymmärrä tätä toimintaa, ja kun olen yrittänyt tilannetta mieheni kanssa selittää esim. Sukulaisille niin heidän mielestä lapsi nyt vain on sosiaalinen ja sen mukaan pitäisi elää. Minun mielestäni ei, kun tämä on jo ruvennut rasittamaan arkea. Ei edes ulos tekisi enään mieli lähteä, kun leikkipaikkaan pari metriä ja sinne matkaa tehdään tämän takia vaikka 20 min. Olen kyllä häntä poistanut tilanteesta sekä yrittänyt selittää, ettei vieraiden ihmisten lähelle saa noin vaan mennä. Lapsi ei tunnu tätä ymmärtävän vaan poistoista sekä keskusteluista huolimatta tekee saman uudelleen vaikka minuutin päästä tosi väsynyt olen tähän. Lapsella on tällä hetkellä aikamoinen uhma myös ja tottelemuutta on todella ja omaa tahtoa. Lapsi on muutenkin aika temperamenttinen sekä luonnetta löytyy. Ja tämän kaiken muun olen valmis ottamaan kyllä vastaan, kuuluu lapsen kehitykseen ja tämän ymmärrän. Mutta tätä en ymmärrä kun lapsi menee noin vieraiden ihmisten lähelle. Toivottavasti tekstistä saa selkoa jotenkin vaikea kirjottaa tätä kaikkea.

 

[Aaltokukka]

Elikkä tarvitsin neuvoja tai jotain vertaistukea asiaan, josta on oikeastaan tullut jo ihan arkipäivän haaste. Asia vetää välillä oman mielen sanattomaksi sekä tulee vähän jo "uupunut" / erittäin kyllästynyt olo tilanteesta. Tähän alkuun jo lisään, että ymmärrän kyllä, että lapset ovat lapsia ja asioihin vaikuttavat mm. Uhmaikä ym muut normaalit asiat. Mutta tosiaan ollaan 3 henkinen perhe, meillä 3-vuotias tytär. Hän on aina ollut kiinnostunut ihmisistä ja ollut sosiaalinen. Myös me vanhemmat olemme näin sosiaalisia ihmisiä, mutta meissä on myös se perus suomalaisuus ettei aina vaan jaksa olla liian sosiaalinen jokatapauksessa tyttäremme kanssa ennen tämän sosiaalisuus on ollut sentään jollain tasolla kontrollissa, eli kun olemme sanoneet, että jokaisen ihmisen lähelle ei tarvitse mennä tai jos olen sanonut, että lähdemme nyt tästä, niin asia on ollut ok. Mutta nyt tilanne on mennyt siihen, että kun hän näkee ihan kenet vain ihmisen lapsi jättää kaiken tekemänsä siihen ja juoksee sen ihmisen luo jonka näkee vaikka vähän kauempanakin ja menee juttelemaan niitä näitä esim. Moi mitä kuuluu ym. Ja hän ei tottele kun juoksen perään ja huutelen että takaisin, ei ollut lupaa mennä. Ja hän tekee tämän koko ajan kaikkien kanssa. Asia on erittäin turhauttavaa. Ja jos sattuu että jollain ihmisellä on siinä vielä omia lapsia mukana, niin on lähestulkoon toivotonta siitä päästä poistumaan. Jos haluaisin ettei hän mene kenenkään ihmisen lähelle noin, niin saisin pikajuoksulla hänet väkisin hakemaan pois tilanteesta ja tämä voisi tarkoittaa että jos nyt vaikka 5-10 ihmistä tulee vastaan, niin joka kerta pitäisi poistaa hänet tilanteesta. En halua, että hän menisi aivan kaikkien ihmisten lähelle noin tuttavallisesti, pidän asiaa jokseenkin jopa vaarallisena toimintana, en voi koskaan tietää millainen ihminen siellä on vastassa ja lapsi vain juoksee sen ihmisen luokse. Kun sanon että nyt lähdemme, et olisi saanut mennä ja varsinkaan ilman lupaa, niin alkaa huuto ja kiukuttelu eikä mikään pieni vana kunnon raivokohtaus. En ymmärrä tätä toimintaa, ja kun olen yrittänyt tilannetta mieheni kanssa selittää esim. Sukulaisille niin heidän mielestä lapsi nyt vain on sosiaalinen ja sen mukaan pitäisi elää. Minun mielestäni ei, kun tämä on jo ruvennut rasittamaan arkea. Ei edes ulos tekisi enään mieli lähteä, kun leikkipaikkaan pari metriä ja sinne matkaa tehdään tämän takia vaikka 20 min. Olen kyllä häntä poistanut tilanteesta sekä yrittänyt selittää, ettei vieraiden ihmisten lähelle saa noin vaan mennä. Lapsi ei tunnu tätä ymmärtävän vaan poistoista sekä keskusteluista huolimatta tekee saman uudelleen vaikka minuutin päästä tosi väsynyt olen tähän. Lapsella on tällä hetkellä aikamoinen uhma myös ja tottelemuutta on todella ja omaa tahtoa. Lapsi on muutenkin aika temperamenttinen sekä luonnetta löytyy. Ja tämän kaiken muun olen valmis ottamaan kyllä vastaan, kuuluu lapsen kehitykseen ja tämän ymmärrän. Mutta tätä en ymmärrä kun lapsi menee noin vieraiden ihmisten lähelle. Toivottavasti tekstistä saa selkoa jotenkin vaikea kirjottaa tätä kaikkea.

Tuo kuulostaa haastavalle!
Meillä taaperon kiellettyä käytöstä on tukenut myös tuntemattomien ihmisten sanominen kuten esim "minun koiran lähelle ei tulla", minun työpaikassa (kampaamo+r-kioski) tavaroihin ei kosketa. Toki nuo olikin sovittu jo ennalta ko henkilön kanssa..;
Meillä on taaperolle myös valjaat...auttoivat tuntemattomiin koiriin ja työkoneisiin lähestymisen lopettamisen sekä myös juoksemiseen kohti jotain muuta yllättävää. Ne eivät siis olleet rangaistus vaan varuste joka puettiin päälle jo sisällä. "Puetaan valjaat niin on helpompi olla ulkona ja tehdä kivoja juttuja! " Nykyään niitä en enää tarvita, käytetään tarvittaessa eli esim lentokentällä ja jäätelöautoa odottaessa
Tsemppiä kasvun tukemiseen!

 

[taaperooot]

Kiitos vastauksesta. Oliko valjaiden aloitus haastava, nämä voisivat olla hyvä ratkaisu. Mietin vain kuinka hankala käytännössä. Lapsi ei pidä laisinkaan, että kädestä pidän kiinni, ettei menisi esim. Vieraan koiran tai ihmisen lähelle.

 

[taaperooot]

Tästä olisi myös apua, jos ihmiset sanoisivat että ei saa tulla, harva sanoo ja ilmoittavat minulle kuinka söpö ja puhelias lapsi on. Jos kehtaisin sanoisin vastaan tuleville että voisitko sanoa lapselle ettei ehdi jutella tms

 

[VäriSointu]

Asiasta voisi yrittää lapsen kanssa tehdä eräänlaisen sopimuksen. Juttelee lapsen kanssa, ettei kaikkien ihmisten kanssa saa mennä juttelemaan ja kertoo miksi. Käyttöön voi ottaa jonkinlaisen tarrataulu -systeemin, jossa onnistuneesta puistoon kävelystä saa tarran ja kun lapsi on kerännyt tarpeeksi tarroja, tehdään jotain kivaa. Tai että esim 4 tarrasta saa lastenohjelman, 6 tarrasta pienen herkun ja 10 tarrasta ekstrakivaa tekemistä (uimahalli tvs.). Lapsi voi sitten itse valita, että säästääkö isompaan juttuun vai käyttääkö tarrat pienempään kivaan (voi olla helmiä tai jotain pientä, josta lapsi pitää, jota kerätään purkkiin tvs).

Idea on siinä, että lapsi saadaan sopimuksella ikäänkuin omalle puolelle. ”Me yhdessä sovitaan tällaisesta, jotta sinä saat kivan jutun kun onnistut”. Uhmaikä reagoi vahvasti aikuisen ”sinä et saa tehdä tuota” -puheeseen, sopimuksella asiasta tulee yhteinen juttu. Kun lähdetään puistoon, sovitaan vaikka että yhdelle ihmiselle saa matkalla jutella, mutta ei enempää. Jos lapsi onnistuu, hän saa puistossa tarran. Ja kotona toisen, jos kotiinmenokin onnistuu. Sopimus pitää olla selkeä, jotta kaikki tietää, miten tarran saa. Sopimisvaiheessa on myös tärkeää ottaa lapsi mukaan suunnitteluun (tarrojen ja palkintojen määrä ja laatu, sallittujen juttelujen määrä). Ja tarrataulusta tai helmipurkista voi yhdessä lapsen kanssa koristella mieluisen.

3-vuotias on vielä aika pieni, joten ei ole varma, onnistuuko tämä vielä sen ikäisellä. Ja voi olla, että se aluksi onnistuu uutuudenviehätyksessä mutta kuitenkin juttelunhalu vie voiton parin päivän päästä. Mutta kokeilla aina voi.

 

[taaperooot]

Asiasta voisi yrittää lapsen kanssa tehdä eräänlaisen sopimuksen. Juttelee lapsen kanssa, ettei kaikkien ihmisten kanssa saa mennä juttelemaan ja kertoo miksi. Käyttöön voi ottaa jonkinlaisen tarrataulu -systeemin, jossa onnistuneesta puistoon kävelystä saa tarran ja kun lapsi on kerännyt tarpeeksi tarroja, tehdään jotain kivaa. Tai että esim 4 tarrasta saa lastenohjelman, 6 tarrasta pienen herkun ja 10 tarrasta ekstrakivaa tekemistä (uimahalli tvs.). Lapsi voi sitten itse valita, että säästääkö isompaan juttuun vai käyttääkö tarrat pienempään kivaan (voi olla helmiä tai jotain pientä, josta lapsi pitää, jota kerätään purkkiin tvs).

Idea on siinä, että lapsi saadaan sopimuksella ikäänkuin omalle puolelle. ”Me yhdessä sovitaan tällaisesta, jotta sinä saat kivan jutun kun onnistut”. Uhmaikä reagoi vahvasti aikuisen ”sinä et saa tehdä tuota” -puheeseen, sopimuksella asiasta tulee yhteinen juttu. Kun lähdetään puistoon, sovitaan vaikka että yhdelle ihmiselle saa matkalla jutella, mutta ei enempää. Jos lapsi onnistuu, hän saa puistossa tarran. Ja kotona toisen, jos kotiinmenokin onnistuu. Sopimus pitää olla selkeä, jotta kaikki tietää, miten tarran saa. Sopimisvaiheessa on myös tärkeää ottaa lapsi mukaan suunnitteluun (tarrojen ja palkintojen määrä ja laatu, sallittujen juttelujen määrä). Ja tarrataulusta tai helmipurkista voi yhdessä lapsen kanssa koristella mieluisen.

3-vuotias on vielä aika pieni, joten ei ole varma, onnistuuko tämä vielä sen ikäisellä. Ja voi olla, että se aluksi onnistuu uutuudenviehätyksessä mutta kuitenkin juttelunhalu vie voiton parin päivän päästä. Mutta kokeilla aina voi.

Totta, voisi tätä kokeilla. Aina voi kaikkea yrittää vaikkei välttämättä onnistuisi tai olisi pysyvä ratkaisu 3 vuotiaalle, mutta ehkä silloin sen valossa voi asiassa edetä.

 

[litranmitta]

Mä voisin oman 3-veen kanssa pohtia lähestymistavaksi sopivan "moikkaamisen" opettelua. Että ihmisille voisikin vain huikata "moi!" ja jatkaa matkaa. Selittäisin ja opettaisin ja näyttäisin ja mallintaisin eri tilanteissa sopivaa käytöstä. Muistuttelisin miten toisille ihmisille voi jutella enemmän ja toisille ei. Esimerkiksi mummot kaupassa on monesti mielissään pikkuihmisten tarinoista, kiireiset aikuiset ei aina niinkään. Vaikka ne kauppareissut ja puistoon menot onkin tuskastuttavia, mutta ne on myös sitä harjoittelua ja toistojen myötä se pieni oppii sopivan sosiaaliseksi. Eli ennemminkin lisäisin noita vastaantulijoille altistumisen tilanteita kuin lähtisin välttelemään Harjoitellahan voi lisäksi myös kotona lelujen kanssa ensin (joku leluhahmo kuljeskelee eteenpäin, ja aina vastaantulija-lelulle se hahmo sanoisi vain moi tai päivää tms, ja jatkaisi sitten matkaansa). Kuulostaa siis kaikkineen siltä, että lapsi on avoin ja iloinen ja taitaa myös oppia asioita helpoiten kokeilemalla itse? Niitä oman lapsen oppimistapoja miettisin ja sieltä etsisin sopivaa ratkaisua opetella helposti uutta tapaa. Oman vuoron opettelukin voi olla toisaalta hyödyksi, jos on kovin hätähinen ja taipuvainen puhumaan päälle. Helpot lautapelit (kuten ensipelit Hedelmätarha (=korppipeli) tai Minun ensimmäinen pelini: Sammakko) on hyviä siihen harjoitteluun :)

Positiivisen kautta, rohkeasti vain tilanteisiin ja harjoittelemaan

 

[Pilkki24]

Olin tulossa ehdottamaan samaa kuin @litranmitta , mutta siinä se tuli aika tyhjentäväksi. Tuon harjoittelun voi hyvin yhdistää @VäriSointu tarrametodiin.

Meillä kanssa reilu 2,5v uhmis kotona ja tuntuu, että menee välillä järki. Sinnikkäästi olen vain yrittänyt kerrata ikätasoisesti miksi ja miten asioita tehdään tai ei tehdä. Meillä on vähän liiallistakin itsenäisyyttä touhuissa ja kuppi saattaa mennä lapsella nurin, jos ei pääse osallistumaan tai saa tehdä itse jotain asiaa. Tuntuu, että tietyt piirteet ylikorostuvat tuossa uhmaiässä.

 

[taaperooot]

Mä voisin oman 3-veen kanssa pohtia lähestymistavaksi sopivan "moikkaamisen" opettelua. Että ihmisille voisikin vain huikata "moi!" ja jatkaa matkaa. Selittäisin ja opettaisin ja näyttäisin ja mallintaisin eri tilanteissa sopivaa käytöstä. Muistuttelisin miten toisille ihmisille voi jutella enemmän ja toisille ei. Esimerkiksi mummot kaupassa on monesti mielissään pikkuihmisten tarinoista, kiireiset aikuiset ei aina niinkään. Vaikka ne kauppareissut ja puistoon menot onkin tuskastuttavia, mutta ne on myös sitä harjoittelua ja toistojen myötä se pieni oppii sopivan sosiaaliseksi. Eli ennemminkin lisäisin noita vastaantulijoille altistumisen tilanteita kuin lähtisin välttelemään Harjoitellahan voi lisäksi myös kotona lelujen kanssa ensin (joku leluhahmo kuljeskelee eteenpäin, ja aina vastaantulija-lelulle se hahmo sanoisi vain moi tai päivää tms, ja jatkaisi sitten matkaansa). Kuulostaa siis kaikkineen siltä, että lapsi on avoin ja iloinen ja taitaa myös oppia asioita helpoiten kokeilemalla itse? Niitä oman lapsen oppimistapoja miettisin ja sieltä etsisin sopivaa ratkaisua opetella helposti uutta tapaa. Oman vuoron opettelukin voi olla toisaalta hyödyksi, jos on kovin hätähinen ja taipuvainen puhumaan päälle. Helpot lautapelit (kuten ensipelit Hedelmätarha (=korppipeli) tai Minun ensimmäinen pelini: Sammakko) on hyviä siihen harjoitteluun :)

Positiivisen kautta, rohkeasti vain tilanteisiin ja harjoittelemaan

Hei kiitos paljon tästä neuvosta! Tätä päästiin jo useaan otteeseen kokeilemaan tuntemattomien kanssa, kun tuli vastaan, lasta neuvoin moikkaamaan vastaantulijaa ja jatkettiin matkaa! Tuli mahtava fiilis ja onnistunut olo. Ihan kiva se on kun lapsi osaa olla avoin ja sosiaalinen, mutta tässä haluan sitä lapselle painottaa, että muutenkin voi olla, kun mennä aivan lähelle. Puoli tuttujen kanssa en vielä yrittänytkään tätä ajattelin, ettei liikaa viitsi vielä, ja puolitutut on jokseenkin tuttuja ketä päivittäin tässä omalla pihalla näkee niin en pidä liiallisen pahana. Tästä on nyt hyvä jatkaa. Ehkä se oma positiivisuus oli jäänyt ja yrittäminen, koska asia oli vähän jo tullut meille raskaaksi. Ja aina pelko itsellä kumminkin vieraista ihmisistä kun ei voi koskaan tietää. Kiitos sinulle erittäin hyvistä neuvoista!