Kuuttituutti
Päivystävä dosentti
Dextralla käytetään alkionsiirroissa irrotuspiikkiä juurikin siksi että saadaan ajoitettua ovulaatio niin että päästään siirtoon. Meille ei siis edes puhuttu siitä että siirto voisi peruuntua aikataulusyistä.
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: this_feature_currently_requires_accessing_site_using_safari
Täytyy myöntää, että olen vähän pihalla siitä miten kaikki menee, noudatan vain lääkärin ohjeita@Lumik en ole vielä päässyt siirtoon Dextralla, mutta kun kysyin tehdäänkö siirtoja viikonloppuisin minulle kerrottiin, että siirtoja tehdään vain viikolla, mutta ne ajoitetaan aina irrotuspiikillä. Joten Dextralla ei tarvitse stressata sitä, että siirto jäisikin tekemättä jos ovuloi vääränä viikonpäivänä.
@Kyfi1985 Katsotaanko tämän viikon ultrassa miten limakalvo on lähtenyt kehittymään siirtoa varten? Tsemppiä siihen!
Itselläni on ohjeena kuivatella 5-6 viikkoa ja sitten mennä ultraan, jossa katsotaan että oma hormonitoiminta on ajettu alas. Meillä on kuitenkin kesäreissun ajankohta vielä auki, niin voi olla että jatkan lääkitystä elokuun loppupuolelle jos reissu osuukin siihen, jolloin pitäisi toinen Procren pistää elokuun alussa.
Kuinka oma kiertosi käynnistettiin kuivatuksen jälkeen? Päätettiinkö ultran perusteella, koska lääkkeet voi lopettaa ja sitten vuoto alkoi tuon taukoviikon aikana?
Hei!@Lia87 miten meni punktio?![]()
Mielenkiintoista. Mulle on suunniteltu kuivatus kahden procren pistoksen verran, mutta mitään väliultria ei kyllä tehdä. Plaah, nyt tuli taas sellanen fiilis, että tehdäänkö tää taas vaan vähän sinnepäin.@Lumik en ole vielä päässyt siirtoon Dextralla, mutta kun kysyin tehdäänkö siirtoja viikonloppuisin minulle kerrottiin, että siirtoja tehdään vain viikolla, mutta ne ajoitetaan aina irrotuspiikillä. Joten Dextralla ei tarvitse stressata sitä, että siirto jäisikin tekemättä jos ovuloi vääränä viikonpäivänä.
@Kyfi1985 Katsotaanko tämän viikon ultrassa miten limakalvo on lähtenyt kehittymään siirtoa varten? Tsemppiä siihen!
Itselläni on ohjeena kuivatella 5-6 viikkoa ja sitten mennä ultraan, jossa katsotaan että oma hormonitoiminta on ajettu alas. Meillä on kuitenkin kesäreissun ajankohta vielä auki, niin voi olla että jatkan lääkitystä elokuun loppupuolelle jos reissu osuukin siihen, jolloin pitäisi toinen Procren pistää elokuun alussa.
Kuinka oma kiertosi käynnistettiin kuivatuksen jälkeen? Päätettiinkö ultran perusteella, koska lääkkeet voi lopettaa ja sitten vuoto alkoi tuon taukoviikon aikana?
Tiedän että näihin hoitoihin liittyy paljon ei niin tutkittuja hoitoja ja paljon on kiinni lääkäreiden omista kokemuksista, mut jotenkin ärsyttävää, kun kuulee kaikkia eri versioita, eikä saa perusteluja miksi mitäkin tehdään. Kun on ihmistyyppiä joka haluaa tietää ihan kaiken, niin ei sovi itselle se ettei tiedä miksi jotain tehdään tai ei tehdä.Mahtava tulos! Toivotaan että mahdollisimman moni noista yhdeksästä kehittyisi siirtokelpoiseksi alkioksiHei!nyt viimein vastaan! Eli tosiaan punktio meni hyvin! Ei ollut niin pelottava mitä ajattelin! Puudutus ynm kipulääkkeet toimi hyvin.
Folleja kerättiin 17 eli hiukan vähemmän mitä oli alunperin. Niistä 12 oli munasolu ja tänään tuli tieto että 9 hedelmöittyi.
Oon iloinen näistä lukumääristä. Hoitaja sanoi että matkanvarrella tapahtuu hiukan hävikkiä eli alkioista ei sitten tiedä. Tuorealkion siirto on sitten jo torstaina.
Nestettä oli vähäinen määrä mutta näyttäisi ettei tule hyperstimulaatiota, mutta sain ohjeet sitä varten koska nyt on riskialtis aika.
Tällä hetkellä on vähän kipua ja vuotoa vielä mutta onnellinen oli kuitenkin.
Millainen vointi sulla on ja eikö olekkin huomenna punktio?
Ja nyt alan itse epäilemään, että olenko ymmärtänyt ohjeet ja hoidon väärin, jos sekä sinulla että @Kyfi1985 tehdään suoraan limakalvotsekkaus eikä muuta ultraa.Mielenkiintoista. Mulle on suunniteltu kuivatus kahden procren pistoksen verran, mutta mitään väliultria ei kyllä tehdä. Plaah, nyt tuli taas sellanen fiilis, että tehdäänkö tää taas vaan vähän sinnepäin.Tiedän että näihin hoitoihin liittyy paljon ei niin tutkittuja hoitoja ja paljon on kiinni lääkäreiden omista kokemuksista, mut jotenkin ärsyttävää, kun kuulee kaikkia eri versioita, eikä saa perusteluja miksi mitäkin tehdään. Kun on ihmistyyppiä joka haluaa tietää ihan kaiken, niin ei sovi itselle se ettei tiedä miksi jotain tehdään tai ei tehdä.
Joka tapauksessa mulle on määrätty estrogeenilaastareita toisen pistoksen jöälkeen, jonka pitäis sitten käynnistää oma kierto ja sit on ultra syyskuun alussa, jossa katsotaan et limakalvo on lähtenyt kehittymään riittävän hyvin. Toivon niin paljon, että nää hoidot tehoaa, sillä oon vaan niin loppu lantionseudun kipujen ja kiristysten kanssa, tuntuu et tuun hulluksi. Tuntuu ettei nykyään oo yhtään päivää kuukaudessa, ettei olis jotain tuntemuksia, kipua tai kiristystä.
Mulla ei ole omaa kokemusta, mutta Hanna Tikander jakoi tällä viikolla menneensä lapsettomuushoitojen avuksi Maria Eklöfille monien suositusten perusteella. Otin nimen muistiin jos itse joskus tarvitsisin.Onko jollain hyviä kokemuksia akupunktiosta siirtojen yhteydessä? Pitäisikö siinä tapauksessa käydä ennen vai jälkeen vai molemmat?Onko Helsingin seudulla jotain paikkaa jota joku osaa suositella? Tuntuu että noita on niin paljon, etten tiedä mistä lähteä liikkeelle.
KiitosMahtava tulos! Toivotaan että mahdollisimman moni noista yhdeksästä kehittyisi siirtokelpoiseksi alkioksiJa onnea jo etukäteen torstain siirtoon!
Hienoa ettei hyperin oireita toistaiseksi ole
Huomenna joo punktio.Olo on hyvä, vähän vaan väsynyt, ja kävellessä alavatsa tuntuu painavalta. Kivut on ihan lieviä ja ohimeneviä. Luulin että tässä kohtaa punktio jo pelottaisi, mutta ennemmin vaan odotan sitä kovasti, haluaisin jo tietää mikä lopputulos tästä tulee.
![]()
Vau onpa hieno määrä ja tasaisesti kasvaneita@Lia87 kiva kuulla, että punktio meni hyvin ja hieno määrä hedelmöittyneitä! Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee pakkaseen tuoresiirrettävän lisäksi@Misalle myös tsemppiä punktioon
mulla se on edessä perjantaina. Tänään oli kontrolliultra ja 18 follia näkyi (4x13-14mm, 10x15-16mm ja 4x17-18mm), olin ihan tyytyväinen kun oireettomuus/vähäoireisuus sai miettimään, että tapahtuukos siellä mitään. Toivottavasti mahdollisimman monessa olisi kypsä solu kadon varalta. Maanantaille alustava suunnitelma tuoresiirrosta
![]()
Kiitos vinkistä!@Lia87 kannattaa olla yhteydessä Tilkkaan tai suoraan Naistenklinikalle, jos olo yhtään huononeeSulla tänään myös se tuoresiirto?
Omapolulle tuli tieto: kypsiä munasoluja oli 21, ja niistä hedelmöittyi 12. Iso tiputus taas tässä kohtaaKunpa nyt vaan mahdollisimman moni jaksaisi kehittyä alkioksi asti… Alkaa huolestuttaa ja stressata!
Pieniä hyperin oireita täällä, mutta vielä lieviä. Turvotus on valtavaa ja hengittäminenkin tuntuu vähän pinnalliselta.
Hedelmöittymisen kannalta ei pitäisi olla muuta merkitystä kuin se, että munasolu on kypsä, eli minkä kokoisesta munarakkulasta se on kerätty, ei ole merkityksellistä… (tietty kaikista pienimmissä folleissa ei yleensä ole kypsää munasolua) Mutta tämä hedelmöittymisprosentti on kai loppujen lopuksi aika normaali, ja kyseessähän on normaalisti hedelmöittyneiden määrä, eli ne mitkä hedelmöittyi epänormaalisti (vaikkapa siittiöstä johtuvista syistä) ei tietty ole tässä luvussa mukana.Kiitos vinkistä!aloin jo pelätä vähän munajohtimen kiertämää kun tänään oli vatsa niin kipeä, että nouseminen sattui ihmeen kovaa ja vielä selkäkipua oli. Tietyt asennot on hankalia. Tänään kun on se tuorealkion siirto niin kyselen.
Olipa kypsiä munasoluja paljon, mutta hedelmöittyneitä hieno saalis myös! Voisiko olla, että kun niitä on niin paljon, että osa olisi pienempi kokoisia ja isoimmat hedelmöittyi. En tiedä, mutta silti 12 on upea määrä! Ja toivotaan , että tulee mahd monta alkiota pakkaseen
Toivotaan että hyperin oireet säilyy vähäisenä! Ja toipuminen menee hyvin! Eli nyt sitten elokuussa on PAS vai miten?
Onnea!Tänään varhaisultrassa näkyi vahva syke ja oikean kokoinen alkio. Onnea ja tsemppiä teille jokaiselle omaan vaiheeseen. Siirryn tuonne odottajien puolelle nyt. Hyvää kesää kaikille!
Toivottavasti kaikki sujuu hyvin loppuun asti!