Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: this_feature_currently_requires_accessing_site_using_safari
Ymmärrän täysin ahdistuksen, kun itsekin ahdistuin, mutta suurin osa ylityksistä tosiaan johtuu ihan pikkujutuista ja siullakin tosiaan noin vähän aikaa imetyksen lopettamisesta.Jep, kyllä kun tuossa googlettelin niin ihan jo stressi tai fyysinen rasitus sitä voi nostaalopetin imettämisen noin 3 kk sitten, imetysaikana tulinkin raskaaksi mutta meni kesken 7+ viikoilla, eli raskautuminen kuitenkin onnistuu! eikä mulla edes ollut paljoa yli viitearvojen, ihmeen dramaattinen olo vaan oli aamulla
kiitos tsemppaavista sanoista
![]()
Huonosti käsittelen, ainakin vieläMiten muut käsittelette malttamattomuutta? Mulla liikkuu kotona ollessa mielessä vain tää vauva-asia. Jos pysyn liikkeellä, oon kaupoilla, salilla, töissä tai muissa harrastuksissa niin pää pysyy kasassa. Enkä malta odottaa että pääsen tikuttwlemaan ovista ja tallettelemaan menkkojen jälkeen..
Viime päivinä ei ainakaan ole ollut kehumista. Nyt mennään dpo 3 ja koko ajan sitä tutkailee oireitaan ja miettii, että mikä päivä ensi viikolla uskaltaisi testata. Ja tiedän, että jos tässä kohtaa jotain oireita on, niin liittyvät kyllä ihan normaaliin luteaalivaiheeseen. Ja vaikka nyt onkin arjessa tosi kiireistä, niin silti jotenkin asia pysyy koko ajan mielessä. Tänään oltiin kuopuksen viimeisellä neuvolakäynnillä ja sielläkin terkkari sanoi, että saa kyllä tulla sitten uudestaankin asiakkaaksi. Niin en tiedä osasiko aistia mun jäätävän vauvakuumeen vaikka ei mitään asiasta puhuttu.Miten muut käsittelette malttamattomuutta? Mulla liikkuu kotona ollessa mielessä vain tää vauva-asia. Jos pysyn liikkeellä, oon kaupoilla, salilla, töissä tai muissa harrastuksissa niin pää pysyy kasassa. Enkä malta odottaa että pääsen tikuttwlemaan ovista ja tallettelemaan menkkojen jälkeen..
Jotenkin tässä on alkanut ihan liikaa miettiä kaikkia ongelmia, mitä tässä saattaa vielä tulla eteen. Ollaan kuitenkin jo selkeästi iäkkäämpiä ja eilen selvisi kaiken lisäksi, että mulla on kilppariarvot pielessä ja saan siihen nyt lääkityksen. Toivottavasti saadaan arvot pian kuntoon, ettei se nyt estä raskautumista. Että jos jollain on vinkkejä, miten saada omaa mieltä rauhoittumaan, niin otan mielelläni vastaan. 
Minullakin vastaus on, että huonosti.Miten muut käsittelette malttamattomuutta? Mulla liikkuu kotona ollessa mielessä vain tää vauva-asia. Jos pysyn liikkeellä, oon kaupoilla, salilla, töissä tai muissa harrastuksissa niin pää pysyy kasassa. Enkä malta odottaa että pääsen tikuttwlemaan ovista ja tallettelemaan menkkojen jälkeen..
Miten muut käsittelette malttamattomuutta? Mulla liikkuu kotona ollessa mielessä vain tää vauva-asia. Jos pysyn liikkeellä, oon kaupoilla, salilla, töissä tai muissa harrastuksissa niin pää pysyy kasassa. Enkä malta odottaa että pääsen tikuttwlemaan ovista ja tallettelemaan menkkojen jälkeen..
Huonosti. Tsekkailen tätä foorumia pakkomielteisesti ja toivon että joku kertoisi että juuri minä olen raskaana.Miten muut käsittelette malttamattomuutta? Mulla liikkuu kotona ollessa mielessä vain tää vauva-asia. Jos pysyn liikkeellä, oon kaupoilla, salilla, töissä tai muissa harrastuksissa niin pää pysyy kasassa. Enkä malta odottaa että pääsen tikuttwlemaan ovista ja tallettelemaan menkkojen jälkeen..
Mää ”onneks” samalla opiskelen, niin joutuu miettimään muutakin. Mutta välillä meinaa tulla hulluks kun varsinkin tälleen iltaisin ei osaa mitään muuta ajatellakaan kun vauvojaMiten muut käsittelette malttamattomuutta? Mulla liikkuu kotona ollessa mielessä vain tää vauva-asia. Jos pysyn liikkeellä, oon kaupoilla, salilla, töissä tai muissa harrastuksissa niin pää pysyy kasassa. Enkä malta odottaa että pääsen tikuttwlemaan ovista ja tallettelemaan menkkojen jälkeen..
Onko sulla minkälailla kilppariarvot pielessä? Mulla on noin 15v ollut vajaatoiminta, tosin nyt pidempään tasapainossa. Kävinkin juuri ennen tätä yrittämisen aloittamista tsekkaamassa arvot. Mulla viime raskaudessa lääkitystä jouduttiin säätämään aikalailla, mutta tasapainottui heti synnytyksen jälkeen onneksi.Viime päivinä ei ainakaan ole ollut kehumista. Nyt mennään dpo 3 ja koko ajan sitä tutkailee oireitaan ja miettii, että mikä päivä ensi viikolla uskaltaisi testata. Ja tiedän, että jos tässä kohtaa jotain oireita on, niin liittyvät kyllä ihan normaaliin luteaalivaiheeseen. Ja vaikka nyt onkin arjessa tosi kiireistä, niin silti jotenkin asia pysyy koko ajan mielessä. Tänään oltiin kuopuksen viimeisellä neuvolakäynnillä ja sielläkin terkkari sanoi, että saa kyllä tulla sitten uudestaankin asiakkaaksi. Niin en tiedä osasiko aistia mun jäätävän vauvakuumeen vaikka ei mitään asiasta puhuttu.Jotenkin tässä on alkanut ihan liikaa miettiä kaikkia ongelmia, mitä tässä saattaa vielä tulla eteen. Ollaan kuitenkin jo selkeästi iäkkäämpiä ja eilen selvisi kaiken lisäksi, että mulla on kilppariarvot pielessä ja saan siihen nyt lääkityksen. Toivottavasti saadaan arvot pian kuntoon, ettei se nyt estä raskautumista. Että jos jollain on vinkkejä, miten saada omaa mieltä rauhoittumaan, niin otan mielelläni vastaan.
![]()
Hieman oli sekä T4V että TSH viitearvojen ulkopuolella. TSH oli siinä neljän paikkeilla. Ensi viikolla katsotaan vasta-aineet ja parin viikon päästä on lääkäriaika. Mulla ei ole aikaisemmissa raskauksissa ollut kilpparin kanssa ongelmia, tai ainakaan ei ole mitään huomattu. Mutta hyvä toki, että tuli tässä vaiheessa esiin.Onko sulla minkälailla kilppariarvot pielessä? Mulla on noin 15v ollut vajaatoiminta, tosin nyt pidempään tasapainossa. Kävinkin juuri ennen tätä yrittämisen aloittamista tsekkaamassa arvot. Mulla viime raskaudessa lääkitystä jouduttiin säätämään aikalailla, mutta tasapainottui heti synnytyksen jälkeen onneksi.
Tämä! Pidin kropastani raskausaikana ja raskausvaatteet on niiiin mukavia päällä!Ja raskausvaatteita ois ihana päästä shoppailemaan![]()
Todella huonosti varsinkin nyt kun saatiin aloittaa yritys.Miten muut käsittelette malttamattomuutta? Mulla liikkuu kotona ollessa mielessä vain tää vauva-asia. Jos pysyn liikkeellä, oon kaupoilla, salilla, töissä tai muissa harrastuksissa niin pää pysyy kasassa. Enkä malta odottaa että pääsen tikuttwlemaan ovista ja tallettelemaan menkkojen jälkeen..