Perhepedistä omaan sänkyyn

Lavendel

Sanavalmis juttuseppä
Marraskuiset 2022
Joulukuiset 2022
Toukokuiset 2027
Vauva 8kk, tavoitteena siirto perhepedistä omaan pinnasänkyyn nukkumaan. Nukkunut siinä jo päiväunia jonkin aikaa. Syö 2-3 kertaa yössä, ainoastaan makuultaimetys onnistuu. Mitenhän tuo yöimetys onnistuu ja ennenkaikkea sen jälkeen takaisin sänkyyn siirto? Onko vinkkejä mitä muuta ottaa huomioon? Yösyöttöjen lopettaminen ei vaihtoehto koska osittaisimetys ja jos yösyötöt lopetetaan niin se on imetyksen loppu. 😊

Saa tietty muutenkin kertoa kokemuksia aiheesta vaikkei suoraan vastaisi mun kysymykseen. 😇
 
Makuultaimetys ainakin meillä teki asiasta huomattavasti haastavamman. Esikoinen nukkui käytännössä joka yö osan yöstä vierellä, kun nukahdettiin kumpikin siihen. (Kuopuksen kanssa ei perhepeti ollut vaihtoehto, joten imetin istualtani, mutta teillä se ei ollut vaihtoehto.) Jos meidän tavoin hereillä pysyminen tuottaa ongelmia, voisiko vaikka kännykän selailu tai äänikirjan kuuntelu auttaa?

Vauvan sänkyyn siirtäminen ei muistaakseni ole meillä hirveästi aiheuttanut ongelmia, kunhan vauva on ehtinyt nukahtaa. Ihan heti ei kannata lähteä siirrämään, kun näyttää nukkuvalta. Silloin voi olla liian kevyessä unessa ja herätä. Siirtäessä rauhalliset liikkeet, äkkinäiset herättää myös ja kun on saanut sänkyyn voi pitää kättä päällä hetken. Joskus olen lämmittänyt vauvan peittoa omassa ruumiinlämmössä ettei lämpötilaero herätä.
 
Kiitos vastauksesta. Tätä mietinkin että onkohan nyt liian haastava yhtälö. Eli onko pakko luopua joko imetyksestä tai sitten toiveesta että nukkuisi omassa sängyssä. Pahus. Uskoisin ettei meillä toimi tuo kännykkä tai äänikirja yöllä, päinvastoin. Suurin ongelma lienee se että miten siirtyisi jatkamaan unia omaan sänkyynsä. Mieskin alkaa jo toivoa omaan sänkyyn pääsyä kun sohva hieman epämukava. Täytyy kokeilla tuota että siirtää vasta kun täysin unessa, toki jos mieskin samassa sängyssä niin en tiedä onko tuo makuultaimetyskään sitten enää järkevää. Äh miksi tää on näin vaikeaa 🙈
 
Myös meillä oli esikoisen kanssa sama tavoite, kun hänen ollessaan n. 7kk, alkoi olla vaikea nukkua samassa sängyssä, kun hän potki ja liikkui niin paljon öisin. Me teimme niin, että en enää imettänyt öisin meidän sängyssämme, jotta vauva ainakin pääsisi eroon siitä, että saa nukkua siinä, kun oli tottunut siihen. Siirryin siis öisin aina imettämään lapsen huoneeseen vuodesohvalle, koska minäkin imetin öisin aina kyljelläni maaten. Varmasti patjakin tms. toimisi. Myös iltaimetykset tein muualla kuin meidän sängyssämme eli esim. alakerrassa sohvalla. Eli mitään imetyksiä ei enää vanhassa, tutussa paikassa eli meidän sängyssämme. Vauva tosin saattoi edelleen nukahtaa kesken imetyksen ja samoin minäkin, mutta en muista että tuo siirto hänen omaan sänkyynsä olisi yöllä aiheuttanut itkua. Olimme ennen tätä siirtoa omaan pinnasänkyyn tehneet lyhyen unikoulun, kun totutin hänet pinnasänkyyn eikä enää saanut nukahtaa imetykseen meidän sängyssämme, kun en enää siellä iltaisinkaan imettänyt, vaan laitoin hereillä ollessa omaan pinnasänkyyn ja omaan huoneeseen. Reilun viikon kesti tuo unikoulu ja ensimmäiset yöt olivat huonoja, mutta sitten hän tottui pikku hiljaa. Yöimetykset tosin samalla vähenivät yhteen kertaan, joten jos se ei ole toiveena, niin unikoulu ei ehkä siinä tapauksessa ole teille vaihtoehto. Itselläni kesti vauvaa pidempään tottua nukkumaan ilman häntä ja etenkään kun en saanut enää iltaisin imettää sängyssä, niin minun oli vaikeampi saada unta.

Paljon tsemppiä!
 
Tuohan olisikin hyvä idea siirtää ensin imetykset pois sängystä. Meillä kylläkin myös päiväimetykset sängyssä, ei oikein tähän sopivaa muuta paikkaa ole. Noh täytyy harkita vielä. Teitkö yksin tuon unikoulun vai oliko esim puoliso sitä myös toteuttamassa? :)
 
Kävisikö patja tuohon vai onko liian hankala hoitaa kaikki imetykset sitten siinä?

Minä tein tuon ensimmäisen, jossa ei ollut tarkoitus päästä yöimetyksistä eroon, vaan juuri meidän sängystä. Mies teki lapsen ollessa vähän yli 1-vuotias ”kunnon” unikoulun, kun lopetin yöimetykset. Se oli rankempi minulle, joten en pystynyt siihen, mutta sekin meni lopulta todella hyvin. Onneksi minä nukuin silloin kellarissa, koska olisin varmasti heti luovuttanut, kun lapsi itkee ja haluaa rintaa.
 
Meillä ei oikein ole makkarissa tilaa patjalle tässä meidän 52 neliön kaksiossa.. olkkarissa ehkä mutta en tiedä onko järkeä lähteä sinne kesken yön ja siellä valoisaakin. Ja meillä tuo imetys päivisin vähän sellaista takkuamista nykyään että joka toinen päivä mietin senkin lopettamista. Yöllä pimeässä nopeasti kun vauva herää helpointa.

Voin kuvitella, että oli rankkaa. Itse varmasti olisin samanlainen et heti luovuttamassa kun vauva itkee rinnalle. Mut rohkaisevaa kuulla aina onnistuneista unikouluista. 😊
 
Kerron nyt meidän viikon harjoittelun tuloksia, jos joku kiinnostuu lukemaan. Koska vauvan siirto syötön jälkeen takaisin nukkumaan vaikutti meille haastavalta, pyrin siihen että yöhön jäisi vain yksi syöttö aamuyöstä. 🙈

Nukutukset meillä ei nykyään ole mikään ongelma, nukahtaa tarpeeksi väsyneenä aika nopeasti löydettyään itse hyvän asennon. Päiväunet nukkunutkin jo pidemmän aikaa omassa pinna/matkasängyssään. Ekana yönä omassa sängyssään vauva heräsi puolilta öin huutoitkemään, otin syliin ja lohduttelin. Kun rauhoittui, laskin takaisin sänkyyn. Samaa toistui noin 5 kertaa. Olin ajatellut, että jos kymmenen kertaa nostan syliin eikä sittenkään nukahda uudelleen niin syötän. Mutta viidennellä kerralla vauva nukahti uudelleen!
Seuraavan kerran heräsi aamuyöstä klo 4-5 aikaan, jolloin otin viereen rinnalle ja nukkumaan loppuyön (meillä herätään aina klo 6-7 välillä). 🙂

Muutama yö sama toistui eli keskiyön jälkeen saatettiin muutaman tunnin aikana herätä useamman kerran huutamaan. Toistin samaa syliin sänkyyn -metodia ja aamuyöstä aina syömään ja viereen nukkumaan. Yhtenä yönä kävi jopa niin, että vauva nukkui aamu 6-7 asti ilman lohdutusta ja syöttöä, wow mikä tunne itsellä aamulla. Toki sitten itse olen yön aikana heräillyt useamminkin koska niin tottunut tuohon yöheräilyyn. Ja nyt vähän pelottaa, miten meidän imetysten käy - loppuvatko kokonaan? Ainakin tähän saakka 2-3 kertaa päivässä onnistunut. Mutta hienoa tietää, että tämä on meilläkin mahdollista. Enpä olisi vielä pari kk sitten uskonut, että saan itsekin nukkua hyvin ja vielä tilavassa sängyssä. 🤭
 
Tosi mahtava suoritus sinulta ja vauvalta ja hienoa, kun jaksoit noin johdonmukaisesti toimia heti alusta alkaen! Tuntuu niin hyvältä, kun oma määrätietoisuus palkitaan! Hyvä sinä! 💪
 
Miten hyvä idea tuo, että olit ajatellut valmiiksi sen kymmenen yritystä taktiikan! 🤩 Taidanpa itsekin koettaa sitä, kun joskus jaksaisin yrittää luopua tästä meidän nykyisestä helposta ratkaisusta, eli 00-03 välillä itkusta pinnasängystä nosto kainaloon ja tissi suuhun 😅 En vaan ikinä yöllä jaksa saatika edes muista, että piti tehdä jotain muuta, kun nosto käy jo niin automaatiolla ja uni jatkuu välittömästi. Edes kello ei tunnista unessa noihin aikoihin kahta minuuttia pidempää hereilläoloa. Aamulla näkyy vain datassa yksi sininen viiru (liikettä) valkoisen lepopalkin keskellä. Toki nukutaan miehen kanssa vähän huonommin kun yksi potkuri on milloin mitenkäkin päin välissä, ja niitä tiedostamattomia 30 sekunnin mikroheräilyitä tulee meille vanhemmille kellojen mukaan melko paljon 😅
 
Tuun tähän ketjuun palloilemaan, vaikka tämä ei vielä ajankohtaista olekaan kun vauva on vasta parikuinen enkä halua ihan heti ryhtyä rikkomaan edes jollakin tapaa toimivaa perhepeti-systeemiä. Osittaisimetän ja haluan jatkaa sitä ainakin puolivuotiaaksi asti, joten yösyötöt on tärkeitä. Meillä on sivuvaununa pinnasänky, mutta vauva nukkuu 90% ajasta vieressäni koska nukahdan itse herkästi kyljelleni vauvan vielä imiessä rinnalla.

Kumppani kysyi eilen että kai meillä on suunnitelmana totuttaa vauva aikanaan nukkumaan pinnasängyssä, joka olisi tarkoitus siirtää jossain vaiheessa erilliseen huoneeseen. Kiinnostaisi kuulla kokemuksia, miten tämä on onnistunut lempeästi ja milloin olette sen toteuttaneet?

Minun on tarkoitus palata töihin vauvan ollessa 7kk ikäinen, joten tavallaan kätevintä olisi, jos vauva olisi siihen mennessä tottunut nukkumaan omassa sängyssään. Juuri nyt nukahtaminen tai edes rauhoittuminen muualla kuin sylissä tai vieressä vaikuttaa kuitenkin niin hankalalta, että on vaikea nähdä pienen joskus osaavan nukahtaa omillaan. Mutta kai sitö aloitellaan aloittajan esimerkin mukaisesti, laittamalla lapsi systemaattisesti iltaimetyksen jälkeen omaan sänkyyn riippumatta siitä onko se unessa vai ei? (Varmaan siinä vaiheessa kun tätä aloitellaan pitää yöimetykset yrittää jaksaa istua sängyssä eikä kellahtaa kyljelleen - toki siinä vaiheessa kun lapsi alkaa ryömiä ja pinnasängyn sivuseinä nostetaan paikoilleen joudun joka tapauksessa nousemaan ainakin polvilleni että vauvan saa laitettua petiin.)
 
Hei hyvä ku nostit tän ketjun! Mulla just 8kk esikoinen tänään ja hän on tässä pari yötä nukkunu tosi huonosti enkä itekään nuku hyvin kun hän haluaa olla paljon rinnalla ja lopun ajasta potkii ja heiluu. Toisaalta unet on alkanu oleen nyt säännöllisiä ja päiväunet pidempiä. Voisin nyt ruveta miettimään järkeviä toimenpiteitä. Varmaan pitää vaihtaa suorilta pinnasänkyyn ensisängystä niin ei tarvi opettaa kahteen eri sänkyyn. Ja sit voisin yrittää rajoittaa yhteen yösyöttöön plus nukutussyöttöön. Välillä siirto omaan sänkyyn on onnistunu hyvin, mutta välillä siitä on tullu hermostus joka ei oo laantunu millään. Mutta ei kai sitä auta ku ruveta totutteleen siihen.
 
Tuun tähän ketjuun palloilemaan, vaikka tämä ei vielä ajankohtaista olekaan kun vauva on vasta parikuinen enkä halua ihan heti ryhtyä rikkomaan edes jollakin tapaa toimivaa perhepeti-systeemiä. Osittaisimetän ja haluan jatkaa sitä ainakin puolivuotiaaksi asti, joten yösyötöt on tärkeitä. Meillä on sivuvaununa pinnasänky, mutta vauva nukkuu 90% ajasta vieressäni koska nukahdan itse herkästi kyljelleni vauvan vielä imiessä rinnalla.

Kumppani kysyi eilen että kai meillä on suunnitelmana totuttaa vauva aikanaan nukkumaan pinnasängyssä, joka olisi tarkoitus siirtää jossain vaiheessa erilliseen huoneeseen. Kiinnostaisi kuulla kokemuksia, miten tämä on onnistunut lempeästi ja milloin olette sen toteuttaneet?

Minun on tarkoitus palata töihin vauvan ollessa 7kk ikäinen, joten tavallaan kätevintä olisi, jos vauva olisi siihen mennessä tottunut nukkumaan omassa sängyssään. Juuri nyt nukahtaminen tai edes rauhoittuminen muualla kuin sylissä tai vieressä vaikuttaa kuitenkin niin hankalalta, että on vaikea nähdä pienen joskus osaavan nukahtaa omillaan. Mutta kai sitö aloitellaan aloittajan esimerkin mukaisesti, laittamalla lapsi systemaattisesti iltaimetyksen jälkeen omaan sänkyyn riippumatta siitä onko se unessa vai ei? (Varmaan siinä vaiheessa kun tätä aloitellaan pitää yöimetykset yrittää jaksaa istua sängyssä eikä kellahtaa kyljelleen - toki siinä vaiheessa kun lapsi alkaa ryömiä ja pinnasängyn sivuseinä nostetaan paikoilleen joudun joka tapauksessa nousemaan ainakin polvilleni että vauvan saa laitettua petiin.)
Toki miekin välillä nukahdin kesken imetyksen tms, mutta alusta asti vauva nukkui sivuvaununa olevassa pinniksessä. Sen pohja oli sängyn tasalla, niin oli helppo siirtää vierestä siihen, jos oli päässyt nukahtamaan. Useimmiten kuitenkin siirsin vauvan omaan sänkyynsä ja itsehän vaan laitoin valot pois ja vauva sitten jokelteli aikansa pimeässä. Vastailin hälle rauhallisesti. Vielä nelivuotiaankin kanssa jatketaan tätä iltaista höpöttelyrutiinia ja kerrataan päivän kuulumiset, kun laitan lapsen omaan huoneeseensa nukkumaan. 😄 Luulen, että siitä "höpöttelystä" tuli lopulta tietynlainen uniassosiaatio. Hauskaa sinällään, että se oli ikäänkuin vauvan aloitteesta tullut iltarutiini. 😄
 
Höpöttely on kyl hyvä iltarutiini, me ei ihan vauvana tehty, mut heti kun alkoi puhetta tulemaan vähän enemmän niin on juteltu ennen nukahtamista päivän juttuja ja muuta mielessä pyörivää, niin perhepedissä kuin nyt omassa sängyssä. Välillä venahtaa jutut melkein tuntiin, mutta ei haittaa ei oo kiire mihinkään.
 
Meillä kuopus siirtyi omaan sänkyyn joskus 1v paikkeilla. Ehkä vähän yli. Hän oli nukkunut vauva-ajan meidän välissä sellaisen vanhan kapaloliinan päällä. Tuon liinan annoin sitten käsiin, kun siirrettiin omaan sänkyyn ja sen hän otti heti uniliinaksi, nukahti naama kiinni liinassa.

Varmaan ajoituskin osui kohdalleen, sillä olin kyllä useamman kerran aiemmin yrittänyt siirtää nukkumaan omaan sänkyyn, mutta ei ollut onnistunut.

Hauska juttu siitä, miten nämä uniriepu ja -leluhommat on välillä ihan arvoituksia. Ostettiin esikoiselle ennen syntymää sellainen eläinunirätti (eläimen pää ja etujalat ja loppuosa kangasta). Ostin niitä kaksi, koska meille sanottiin, että kannattaa, jotta toinen voi huomaamatta käydä pesussa.

Kukaan meidän kolmesta lapsesta ei ole huolinut sitä lelua unileluksi, vaikka niitä on pidetty sängyssä vieressä kuukausikaupalla jokaisella lapsella. Yritetty sitä markkinoida kivana kaverina eri tavoin, pidin sitä myös omaa ihoa vasten, jotta minun hajuni tarttuu siihen. 😅 tuolla ne on nyt muistolaatikossa, niistä voi sitten kertoa tätä tarinaa, miten kukaan lapsista ei huolinut niitä. 😂 ehkä kokeillaan uudestaan lapsenlapsille, jos niitä joskus tulee. 😁
 
Muokattu viimeksi:
Takaisin
Top