9. luukku
•••••☆•••••
Hilda Hiiri kulki poikasineen metsässä keräämässä kuivia oksia polttopuiksi. Poikaset olivat luvanneet auttaa, mutta enemmän he leikkivät lumessa kuin auttoivat. He lauloivat juuri kovaan ääneen Kilisee kilisee kulkusta, kun Lumikko herra tuli äkäisen oloisena vastaan.
"Päivää", Hilda sanoi varautuneesti.
Hän ei ollut oikein koskaan pitänyt Lumikosta, joka oli aina heidän kohdatessa yrmeä. Lumikko hymähti jotain, minkä Hilda saattoi hyvällä tahdolla tulkita tervehdykseksi.
"Mitä tuo kamala renkutus on?" Lumikko kysyi sitten.
Hildasta tuntui ikävältä kun hänen lastensa laulua kutsuttiin kamalaksi renkutukseksi, mutta hän päätti olla sanomatta siitä mitään.
"Lapset laulavat joululauluja", hän vastasi sen sijaan.
Lumikko tuhahti pahantuulisesti ja mutisi jotain joululauluista. Poikaset olivat tällä välin tulleet lähemmäs katsomaan vierasta eläintä.
"Etkö pidä joululauluista?" Toinen kaksosista kysyi.
"En pidä joulusta", Lumikko vastasi. "Mitä hauskaa siinä muka on?"
"Lahjat", hihkaisi Lumikolle puhunut poikanen.
"Ja kaikki herkut", tämän kaksoisveli jatkoi.
"Ja tähdet ja muut kauniit koristeet", toiseksi vanhin poikasista lisäsi.
"Koulustakin on lomaa", vanhin poikanen sanoi.
"Saa glögiä!" nuorin hihkaisi.
"Melkein kaikki aikuisetkin on hyvällä tuulella", keskimmäinen poikanen tokaisi.
"Ja kaikki on jännää ja kivaa", seuraavaksi vanhin sanoi.
"Riittää", Lumikko tuhahti. "Lapsilla on ehkä hauskaa kun ei ole koulua ja voivat riekkua eikä vanhemmat suutu. Mitä minä siitä piittaan?"
"Ei joulu ole vain lasten juhla", Hilda koitti selittää, "vaikka lasten riemun näkeminen lämmittää aikuistenkin sydäntä. Joulu on lämmön, yhdessä olon, antamisen ja auttamisen aikaa. Sitä paitsi kyllä aikuinenkin voi nauttia joulun ruuista ja herkuista ja iloita lahjoista."
Lumikko tuhahti taas.
"Yhdessä olon? Antamisen?" hän tuhahteli. "Kenen kanssa yksinäinen eläin olisi yhdessä ja kuka antaisi yksinäiselle lahjoja?"
Markus Myyrä sattui kulkemaan juuri silloin ohi ja kuulemaan Lumikon sanat.
"Ehkä et olisi niin yksinäinen, jos et olisi kaikille niin ynseä", Markus sanoi.
Lumikko mulkaisi heitä entistäkin huonommalla tuulella ja lähti sitten jatkamaan matkaa sanomatta enää sanaakaan.
"Oivoi", Hilda sanoi. "Olisikohan pitänyt kutsua hänet meille yhteiseen joulunviettoon."
"Haluaisitko sinä oikeasti viettää joulua hänen kanssaan?" Markus kysyi epäuskoisesti.
"Ei kenenkään pitäisi joutua olemaan jouluna yksin", Hilda vastasi.
Vaikka tosiasiassa hän ei kaivannut Lumikkoa pilaamaan heidän joulutunnelmaa äksyilyllään. Hänen kävi kuitenkin sääliksi yksinäistä eläintä.
"Niin ei kai", Markus myönsi, "mutta hän ei vaikuttanut kaipaavan meidän seuraa."
"Äiti", nuorin poikanen sanoi, "miten voi olla pitämättä joulusta?"
"Kaikki eivät pidä samoista asioista", Hilda sanoi. "Vaikka joulu on meistä tosi kiva, kaikki eivät ole joulueläimiä."
Hänestä ei tuntunut mukavalta selittää pikkuiselle että Lumikko tunsi itsensä varmaan jouluna tavallista yksinäisemmäksi, jos hänellä ei ollut perhettä ja ystäviä.
"Mitä sinä muuten teet täällä?" Myyrä kysyi Hildalta. "Eikö nyt ala olla myöhä olla näin kaukana pelätä lasten kanssa? Pianhan on pimeä."
"Minun täytyy kerätä oksia polttopuiksi", Hilda selitti, "ne on ihan lopussa."
"Minä autan teitä, niin pääsette kotiin ehkä ennen pimeää", Myyrä päätti.
Hilda oli vähällä sanoa että se ei ollut tarpeen, mutta nieli sitten sanansa. Eikö hän juuri ollut sanonut Lumikolle, että joulu oli auttamisen aikaa. Miten ketään voisi auttaa, jos kukaan ei huolisi apua. Sitä paitsi alkoi tosiaan jo hämärtää ja hän halusi päästä pian kotiin lasten kanssa.
"Sepä ystävällistä, kiitos", hän päätyi sanomaan hymyillen.
•••••☆•••••
Oletko sinä jouluihmisiä? Mikä sinusta on joulussa ihaninta?