Raskaaksi 2020

Moikka!
Voisin kans liittyä mukaan keskusteluun. Meillä on miehen kanssa yksi 8v. lapsi entuudestaan. Oon 32 mies 37. Vuosi sitten plussasin yllärinä, mutta valitettavasti meni kesken. Siitä jäi kuitenkin kipinä toisesta lapsesta. Syksyllä sit aloitettiin yrittämään ja marraskuussa plussasin taas, mutta jouluaaton aattona sain keskenmenon, kaikki tuli ryminällä ulos, ja pelkäsin jo henkenikin puolesta, kun verenvuoto oli niin runsasta, hemoglobiini tippuikin 145-> 90. Se oli minulle hyvin iso henkinen shokki.
Alkuvuosi on mennyt itseäni kootessa ja käsitellessä asiaa. Ja rautavarastoja tankatessa. Asia harmittaa ihan hirveästi edelleen. Meinasin rv 7 mennä alkuraskauden ultraan, mutta aikoja oli huonosti ja aloin sit säästää rahaa, ku tarkoitus oli maaliskuun lopulla lähteä ulkomaille vauvamasua esitteleen rannalle, mikä tietty ei koronan takia onnistunut. Mutta jos olisin ultraan mennyt, olisin ehkä osannut varautua paremmin, tai olisin edes nähnyt sydämen sykkeen, tai sit en mutta olisin saanut käsitellä asiaa hetken ennen tyhjennystä. En tiedä, silti asia vaivannut. Meni siis kesken juuri kun rv10 vaihtui.
Mutta nyt on yk 2 keskenmenon jälkeen ja nyt kp 6 menossa, positiivisilla mielin kohti ovista.
Ovis odotevissa n. Viikon päästä. Ovistestit on käytössä ja raskaustestejä laatikko täynnä.
 
Miumaumou, mulla käynyt kans noin että viivat ensin tummunut, mutta ei ihan tasavahvoiksi asti ja sitten ollutkin ihan vaaleat. Sit yhtäkkiä parin päivän päästä plussa. Ihmettelin kans sitä sillon, mutta ilmeisesti ihan normaalia sitten :)
 
Moikka
Voisin minäkin tänne ilmoittautua mukaan. Meillä on kolmas lapsi toiveissa ja mulla vielä semmonen toive että jospa tulis ennen kun kuopus täyttää 3v (ihan vaan päivärahojen takia). Eli meillä on nyt tämä ja kolme seuraavaa kiertoa aikaa onnistua.
Enkä tiedä vielä jatkuuko yritys vaikka plussaa ei "määräaikaan" mennessä tule.

Mulla on pco ja omaksi yllätykseksi menkat alkoivat 8/2019, jolloin myös yritys sitten alkoi. Aiemmin en ollut varma haluanko kolmatta ollenkaan kuopuksen vauvavuoden jälkeen.
3/2020 sain avuksi letrot ja metformiini on myös rinnalla.
Aiemmat raskaudet alkaneet clomifenin avulla. Taustalla kkm ja kohtukuolema. Ikää pian 36v eli senkin puolesta alkaa olla kiire.

Nyt menossa yk8 ja toinen letrokierto, dpo1
 
Taidan siirtyä tänne ketjuun kuumeilemaan, aiemmin tuolla yritystä odottavien ketjussa ollut. Olen kyllä tätäkin ketjua jo vähän kurkkinut. Alunperin tarkoitus oli aloittaa yritys vasta kesäkuussa, mutta tultiin yhdessä siihen tulokseen että aloitetaan jo nyt, ei paljon eroa tee (itselle toki henkinen ero yhdellä lisäkuukaudella tuntuu suurelta, kun olen kuumeillut jo niiin pitkään :angelic:). Olen pillerit lopettanut joulukuussa, mutta kierrot on luokkaa 50+ päivää. Olen yrittänyt olla asiasta stressaamatta ja ajatellut että antaa tämänkin mennä omalla painollaan. Flo ennustelee menkkoja ensi viikon alkuun ja iPhonen oma terveysappi jonnekkin toukokuun lopulle... Varsinkin Flo'hun olen merkkaillut omia tuntemuksia ja fiiliksiä, mutta esim ovulaatiotestejä en ole tehnyt (vielä) ollenkaan. Eiköhän niitäkin tule jossain vaiheessa testattua :p.

Vauvakuumetta on ollut 2019 tammikuusta alkaen ja olen odottanut että mies olisi valmis. Ollaan molemmat 27 ja kummankin ensimmäinen lapsi. Jonkin verran on jännitystä ilmassa, kuinkahan helposti sitä raskautuu yms. Miehen ainoat tutut jotka ovat saaneet lapsia, ovat raskautuneet ensimmäisestä kierrosta tai tosi helposti ja hän on varma että meille käy samoin. Olen yrittänyt kuitenkin vetää maanpinnalle ja sanonut ettei jokainen pari on kuitenkin aina oma tapauksensa eikä se aina ole niin yksinkertaista.
 
Lista kuumeilijoista 2020:

Heitsu1996 /23/kolmas/epävarma ajankohta vielä tällä hetkellä.

Juliet92 /27/ensimmäinen/ 3/20

Junibea/34/seitsemäs/ 3/20

Hems78 /22v(-96)/ei lapsia/hyvin epäselvä milloin aloitetaan(korjaan sittenkun on varmaa)

Tips /35/kolmas/yritys alkaa 3/20 aikoihin

Niemja /27/neljäs/tjot

Leonoora /27/neljäs/8/19

Ida_Maria_/21/ensimmäinen/yritys alkanut 7/19

Helena80 /39/neljäs/ya 1/19

Miitu /30/kolmas/yritys alkanut joulukuu 2019

Riikkaso /25/kolmas/yritys alkaa syys-marraskuussa 2019

Hentta88 /30/kolmas/yritys alkanut 9/19

Piitula79/ 40/toinen/yritys alkanut 5/19

Alexie /27/ensimmäinen/yritys alkanut 10/19

Viivi92 /27/ ensimmäinen/ yritys alkaa kesä 2020

Jesbe /29/ esikoinen / yritys alkanut tjot mutta varsinainen yritys ensi vuoden puolella

Peekaboo /34/ toinen/ yritys alkanut 10/19

Alcyone /43/toinen/yritys alkanut 4/2019, kkm 8/2019

Carnation /25/esikoinen/yritys alkanut 9/19

Lace1411 /27/toinen/yritys alkanut 11/2019

BabyMama. / 29 / esikoinen / yritys alkanut 4/2019 / keskeytynyt km 11/19 rv12+0

moana91 / 28 / esikoinen / yritys alkanut 8/19

jjuliea / 27 / esikoinen / yritys alkanut 11/19

zarar_ / 23 / esikoinen / yritys alkanut 7/19

Äitiliini90 /29 / toinen / yritys alkanut 1/20

PogoMamma / 36 / kuudes / tjot

flikka /27/kolmas/yritys alkanut 11/19, tulee jos on tullakseen, kkm 8/2019

Muumimuki /31/esikoinen/yritys alkaa 1-2/20

sinimarias /25/kolmas/yritys saada mies mukaan yrittämään

VaahteraHei /31/toinen/yritys alkanut 10/19

MrsCherry(?) / 32/ensimmäinen /yritys alkanut 06/19 (kkm todettu 09/19, rv12)

Freesias / 26 / ensimmäinen / yritys alkanut 12/19

Raparpaari / 30 / toinen / ya 07/19

Doris_91 / 28 / ensimmäinen / ya 1/19

Taittaralla / 28 / ensimmäinen / ya 7/19

Pepe+ / 22 / ensimmäinen / ya 8/19 / kemiallinen km 12/19

j-o-nn-a / 25 / ensimmäinen / yritys alkanut 9/19 (varhainen keskenmeno 11/19)

Maggie84/ 35/ kuudes/ tjot/ KU 06/17 ja 03/19

Hirvi/ 40++/ensimmäinen/ yritys alkoi tauon jälkeen uudestaan 01/20

Keltainenkuu/ 31 / kolmas /yritys alkanut 1/20

Boris / 40 / viides / ya 2/20

Sen / 30 / ensimmäinen / ya 12/19

Marcipa / 43 / neljäs / ya 1/20 ( ylläriplussa 11/19 ja kkm 12/19)

Saiq- / 29 / kolmas / yritys alkaa kevät -20

Heidyli92 / 27 / ensimmäinen / yritys alkaa kesällä -20

Laalaa1234 / 26 / toinen / yritys alkanut 1/20

Pingviiniemo / 22 / toinen / yritys alkanut
3/20

move88 / 32 / toinen / tjot/ya 4/20

Marianne / 28 / kolmas / ya 19

KatMa/ 37/ kolmas/kkm-19, tuulimuna - 20/ ya syksy - 18

Sofia2016m /26/ toinen / ya 6/19/Kkm 2/20

vauvakuume ♡ / 24 / kolmas / tjot 3/2020

nninas_ / 28 / kolmas / ya 03-04/2018 / ku 09/2018

Unicornflakes / 28 / ensimmäinen / ya 03/20

M_M / 27 / ensimmäinen / yritys alkanut 4/20

Maiconii / 32 / Toinen / yritys alkanut 1/20

Alinah / 27 / kolmas / ya 1/20 /

Citrus90 / 29 / ensimmäinen / km 9/19 / ya 3/20

piglet / 32 / ensimmäinen / yritys alkanut 8/19

Pikkis91 / 28 / ensimmäinen / yritys alkanut 3/20

NuuNuuh / ensimmäinen / ya 7/19

Emir / 36 / kolmas / ya 8/2019

Plussanneet:

Tiiane / 27 / toinen, LA 9/20

Tiarella / 26/kolmas/yritys alkanut 12/19

PP83/ 36/ toinen/ LA 10/20

Elliephant / 25 / esikoinen / yritys alkoi 10/19 / LA 11/20

Mirkku2020 / 27 / ensimmäinen / ya 6/19 / tm 10/19 rv 8+4 / la 11/2020

Bambi / 27 / kolmas / km 1/20 / LA 11/20 /

Viivi92/ 27 / ensimmäinen / ya 2/20 / La 11/20

Turvonnut/ 31 / toinen / ya 7/19 / kkm 12/20 / LA 12/20

tiuhtimus / 28 / kolmas / la 12/20
 
Noora992/ 27/ ensimmäinen/ 5/20

Täällä juttua tulee niin paljon, ettei millään kaikkeen ehdi mukaan kommentoimaan, mutta luen kyllä kaikki :)

Mukavasti on näemmä muitakin "senioriosaston" kuumeilijoita täällä, minäkin siis 36, tänä vuonna 37 vee. Se hirvittää ja harmittaa, mutta onneksi olen ainakin kerran todistettavasti pystynyt tulemaan raskaaksi, joten toivotaan, että se onnistuisi uudestaankin ja onnellisemmalla lopputulemalla...

Olen itse ainoa lapsi ja olisin toivonut omien lapsien saavan sisaruksen, mutta siihen taitaa kello käydä liian kovaa. Mutta saisi edes sen yhden!
 
Mä oon kohta 30 ja sit ku miettii et mul olisi lapsi tullut jo vuonna 2011 niin kummittelee noi mielessä jne mut haluisin ennen ku oon 35
 
Hei kysymys, onko kenelläkään tummunut nännistä siis ihan se nänninupikka eli ei nännipiha liki mustaksi ihan ku siin ois joku mustelma?? Ei oo yhtään kipeet tissit mut ne on isommat ja turvoksissa mut nännit on siis tosi tosi tosi tummat. Ne on ennenkin tummunut mut nyt ne on ihan eri luokkaa. Ja ruskea nännipiha mikä mulla on aina ihan vaalea.

Oon ärtynyt, maha toimii liian hyvin ja sit semmonen huimaava olo ja kaikki hiki hajut yms käy nenään. Tein testin sulkeakseni pois et olis ollu joku ihme vuoto mut ei ja oviksen piti olla siis jo viikko sitten mut olikin uudet hymyt ja oireet kaksi päivää sitten. Eli ei kyl pitäisi olla mikään raskausoire kuitenkaan kun on se ehkäisy. Mut väkisin hiipii mieleen et jos oon oviksen hutiloinut niin mitä sitten. Naama on kalpea ja jotenkin kiiltävä ja silmät kiiluu päässä ja tämä alkoi jo sillon kun oletin oviksen olleen. Ja veren maku suussa, hyvin metallinen ja inha maku. Toinen on et jalat hikoaa ja mulla ei näin siis oikeasti ikinä. Hyvin hyvin harvoin hikoilen ja nyt hikoan ku oon lenkin tehnyt ja muutenkin toi atooppinen ihottuma on ihan tosi selkee. Kiva ku en tiedä onko nää sit reuman oireita
 
Tervetuloa uusille :welcome

Minä yritän taas epätoivoisesti saada ovista tikulla kiinni. Flo ennustaa ovista vasta torstaille, mutta parin päivän ajan on jo alavatsaa nipistellyt ja halut alkaa olla jo ovis luokkaa :smiley-angelic006 tosi hailuja viivoja oon testeihin saanut, ollaan siitä huolimatta talleteltu joka toinen päivä. Toivoisin vaan, että lopulta sen tumman viivan ovistestiin saisin, ettei tarvitsisi arpoa.
 
Hei kysymys, onko kenelläkään tummunut nännistä siis ihan se nänninupikka eli ei nännipiha liki mustaksi ihan ku siin ois joku mustelma?? Ei oo yhtään kipeet tissit mut ne on isommat ja turvoksissa mut nännit on siis tosi tosi tosi tummat. Ne on ennenkin tummunut mut nyt ne on ihan eri luokkaa. Ja ruskea nännipiha mikä mulla on aina ihan vaalea.

Oon ärtynyt, maha toimii liian hyvin ja sit semmonen huimaava olo ja kaikki hiki hajut yms käy nenään. Tein testin sulkeakseni pois et olis ollu joku ihme vuoto mut ei ja oviksen piti olla siis jo viikko sitten mut olikin uudet hymyt ja oireet kaksi päivää sitten. Eli ei kyl pitäisi olla mikään raskausoire kuitenkaan kun on se ehkäisy. Mut väkisin hiipii mieleen et jos oon oviksen hutiloinut niin mitä sitten. Naama on kalpea ja jotenkin kiiltävä ja silmät kiiluu päässä ja tämä alkoi jo sillon kun oletin oviksen olleen. Ja veren maku suussa, hyvin metallinen ja inha maku. Toinen on et jalat hikoaa ja mulla ei näin siis oikeasti ikinä. Hyvin hyvin harvoin hikoilen ja nyt hikoan ku oon lenkin tehnyt ja muutenkin toi atooppinen ihottuma on ihan tosi selkee. Kiva ku en tiedä onko nää sit reuman oireita

Toi hikoilu voi johtua muuttuneesta hormonitoiminnasta oli raskaana tai ei :) siis nimim. En ikinä ennen oo hikoillut näin kovin, kun km jälkeen (kädet, jalat, kaikki) ja sitä jo säikähdinkin moneen otteeseen, mutta todennäköisesti on vaan hormonit. Mulla tarkistetaan nyt kuitenkin vielä kilpparit, ettei oo mennyt liikatoiminnan puolelle, mut vielä 3 vkoa sitten ei ollut arvoissa vikaa, joskin on nyt niin, et jos toinen arvoista vielä tippuu lisää ja toinen nousee, voi mennä liikatoiminnan puolelle (mut kilpparithan elää ja moni asia vaikuttaa taustalla ja ne voi mennä omiin uomiinsa ihan itsekseen). Ihopolin lääkäri halusi muutenkin ottaa laajat labrat, koska joskus yksi autoimmuuni tauti johtaa toiseen tai yksi tulehdus elimistössä puhkaisee toisen.
Aknekin siunaantui mulle, ikenet vuotelee välillä, samoja rintaoireita on pitkin kiertoa, väsyttää, mielialat heittää, iho ohenee ja kuivuu voimakkaasti, hiukset tippuu päästä jne. :hilarious: että sanoisin, että kyllä nuo hormonit voi tehdä kaikenlaista, ainakin mulla muuttui todella selkeästi Kaikki keskenmenon jälkeen, vaikken ollutkaan raskaana. :oops:
 
Joo mä oon ihmeissään kun mul oli rajut oireet aiemmin mut ei sit oo ollut taas ku viime kierrossa outoja mut ei näin selkeitä. Toki voi olla reumaa yms
 
Mulla alkaa yleensä aina jo näin kp 6 ovis kasvukipu oireilut ja limailuakin vähän. Ovis yleensä kp 14-16, mutta näitä oireita on aina tosi pitkään ennen ovista. Jännä ku sitten on ihmisiä jotka ei ovulaatiota mitenkään tunne, ja itsellä on kaikenmaailman oireet ja kivut varmaan 10 päivää keskellä kiertoa. Tosin ei nyt mitään suuria kipuja. Sellasia nippailuja/juilintaa välillä ja arkuutta, muuten paitsi oviskivut välillä ilkeempiä.
 
Toi mulla tuli kkm jälkeen. Nyt on ihme oireita ja mun ei pitäis raskaana olla kyl et sillä kysyn ku on tummunut nännit ihan mustaksi liki tai mustelmiksi ja sitä ei oo ollu ennen edes reuman oireena. Hmh pitää vähän seurata
 
Jaaha, kp25 ja tuhrua pikkareissa. Tässä kierrossa en tuntenut ovista.. Hmmmm.

Vissiin mennään yk3 kohti.
 
Edellinen kierto oli sen 61 päivää pitkä ja tämäkö nyt sitten jää 25 päivän pituiseksi. Flo ennustaa menkkojen alkamista vasta 11 päivän päästä ja flo ennustaa että juuri nyt olisi ovulaatio. :laughing002:laughing002:laughing002
 
Mul on monesti ovuloidessa tullut hitusen verta ..
 
Takaisin
Top