Koronan vaikutukset raskauteen

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Monilla on varmaan jo ensimmäinen neuvola takana. Oliko neuvolassa puhetta tästä poikkeustilasta? Saiko puoliso tulla mukaan neuvolaan? Olisi kiva kuulla miten tämä poikkeustila vaikuttaa esim. raskausajan tutkimuksiin tai neuvolakäynteihin.
 
Meillä puoliso ei saanut tulla neuvolaan eikä saa tulla ultraankaan, mutta ymmärrän kyllä... Neuvolassa kyselin hoitajan kantaa koronaan ja raskauteen. Hän sanoi, että vaikutuksia sikiölle ei tokikaan voi vielä tietää, mutta raskaanolevia ei sinällään luokitella riskiryhmään. Totesi, että tärkeintä olisi, ettei koronaa saisi ensimmäisen kolmanneksen aikana, koska silloin kehittyy kaikki tärkeimmät elimet ja esim. korkea kuume voi aiheuttaa kehityspoikkeamia. Sanoi kuitenkin, että sama koskee perus influenssaa. Jonkun verran tämä asia ahdistaa kyllä itseäni...
 
Meillä oli neuvola 5.3. ja silloin ei vielä puhuttu koronasta sanaakaan. Ultra ensi viikolla, ja sinne ei saa puoliso tulla.
 
Eilen tuli viesti ettei uä ja neuvolaan saa tulla puolisoa. Otan videota ultrassa ensi viikolla miehelle, mutta päätin samalla että menen neuvolaan seuraavan kerran vasta kesäkuussa kun ja toivottavasti nämä korona rajoitukset on purettu ja plso saa tulla tuolloin mukaan. Ainoastaan lääkärin vastaanotto on rv17 jossa käyn toki. Tämä on miehen ensimmäinen, minun neljäs ja tuntuu typerältä että hän ei voi osallistua.
 
Me varattiin ensiviikolle ylimääräinen ultra yksityiseltä jonne puoliso saa tulla mukaan.
Meillä ensimmäinen lapsi ja mies sanoi että hänelle ultra tekee asiasta jotenkin todellisemman kun sikiön näkee ja kuulee joten vaikka korona vaikuttaa meilläkin isosti tuloihin niin todettiin että säästetään sitten jostain muusta mutta halutaan että molemmat pääsee näkemään ja kuulemaan vauvan.
 
Onko kukaan saanut HUS:sin alueella ohjeita kumppanin tuomisesta ultriin tai neuvolaan? Mulla ensi viikolla nt ultra, mutta en ole kuullut mitään poikkeavaa ohjetta.
 
No niinpä tuolla lukee Bulevardin yksiköstä:

Jos olet terve, tulethan vastaanotolle yksin. Tukihenkilöt eivät voi tulla mukaan.
 
Meillä puoliso oli mukana ekassa neuvolassa, eikä ollut puhetta, että ei saisi tulla seuraaviin. Sen sijaan nt-ultraan varasin ajan ja sanottiin, ettei mies saa tulla mukaan. Ymmärrän tilanteen toki, mutta vauva on meille ensimmäinen, niin kyllä tämä tilanne itseäni ja miestäkin surettaa aika paljon :sad010
 
Henkilökohtaisesti vaikuttaa itsellä nyt siten, että töiden takia olen Helsingissä jumissa, eli eka neuvola ja nt-ultra siirtyi kotipaikkakunnalta tänne. Eli ultran lisäksi miehellä jää se eka neuvolakin väliin. Jännä nähdä, miten saa loppuajan seurannat hoidettua, tässä varmaan vaihtuu sitten neuvolat ja kaikki miten sattuu :nailbiting:
 
Tiedättekö mikä tilanne Varsinais-Suomessa (Turussa)? Mulla on 20.4. NT-ultra ja mua pelottaa todella paljon. Jos mieheni ei saa tulla mukaan, en tiedä mitä voisin tehdä :sad001
 
Ainakin Tyksin sivuilla sanotaan, että ei saattajia mukaan millekään käynnille.

http://www.vsshp.fi/fi/toimipaikat/.../Sivut/Koronaohjeistus-raskaana-oleville.aspx

Ja ihmettelen kovasti, jos jossakin päin Suomea vielä pääsee muita, kuin "potilas". Oon kyllä edelleen jotenkin katkera vaikkei tälle tilanteelle mitään voi, kun oon jo vuosia ajatellut, et ekan lapsen eka ultra olis varmaan sellainen parisuhteen taianomainen hetki, ja oon odottanut sitä tosi paljon.
 
Viikon 16-18 lääkärikäyntiä ei ainakaan Helsingissä ole, koska korona.
 
Lokakuu on sen verran kaukana että en vielä osaa panikoida sitä että puolison läsnäolo-oikeutta rajoitettaisiin sairaalassa. Koitetaan sitä ennen pärjätä sitten dopplerin kanssa kotona.

Mutta jotenkin kaikesta tästä tulee ensisynnyttäjänä sellainen olo että on ihan oman onnensa nojassa ja se ahdistaa, ja on kyllä mieli maassa sen takia. En oo ollut lasten ja varsinkaan vauvojen kanssa tekemisissä niin kyllä haluaisin kaikkiin mahdollisiin valmennuksiin osallistua oli ne jonkun toisen mielestä kuinka turhia tahansa. Ehkä munkin mielestä, mutta en voi todeta niin vain jonkun toisen mielipiteen perusteella.

Ei se yhtään lohduta että joku joka on jo aiemmin synnyttänyt ei koe miestä tarpeelliseksi synnytystä ennen tai sen jälkeen. Tai että joidenkin on pakko pärjätä yksin.
 
Minä olen pohtinut poliklinikka synnytystä - jo ennen koronaakin. Neljäs synnytys on tämä ja aiemmat menneet hyvin, pelkällä ilokaasulla, vauvat olleet virkeitä rinnalla ja olen sukkelasti toipunut joten se sopisi meille hyvin :rolleyes: keskus-sairaalaan on matkaa 15min joten hyvin uskalletaan 6-8h päästä hipsiä kotiin pesimään vauvan kanssa ja koko perhe saa tutustua uuteen jäseneen samantien :)

12+2
 
Eikö? Mulla ei ole pk-seudulla vielä peruttu.

Lähetetty minun CLT-L29 laitteesta Tapatalkilla

Näin sanoivat eilen ekassa neuvolassa. Ehkä eivät anna uusia aikoja, mutta pitävät vanhat?
 
Lokakuu on sen verran kaukana että en vielä osaa panikoida sitä että puolison läsnäolo-oikeutta rajoitettaisiin sairaalassa. Koitetaan sitä ennen pärjätä sitten dopplerin kanssa kotona.

Mutta jotenkin kaikesta tästä tulee ensisynnyttäjänä sellainen olo että on ihan oman onnensa nojassa ja se ahdistaa, ja on kyllä mieli maassa sen takia. En oo ollut lasten ja varsinkaan vauvojen kanssa tekemisissä niin kyllä haluaisin kaikkiin mahdollisiin valmennuksiin osallistua oli ne jonkun toisen mielestä kuinka turhia tahansa. Ehkä munkin mielestä, mutta en voi todeta niin vain jonkun toisen mielipiteen perusteella.

Ei se yhtään lohduta että joku joka on jo aiemmin synnyttänyt ei koe miestä tarpeelliseksi synnytystä ennen tai sen jälkeen. Tai että joidenkin on pakko pärjätä yksin.

Onneksi lokakuuhun on vielä matkaa! Ja kai valmennuksiin saa osallistua edelleen puolison kanssa? Kieltämättä itseänikin huolettaa, odotan esikoista. Jos synnytys ei menekään putkeen, ja tarvii vaikka enemmän apua, olisi mukava puolison olla paikalla. Ja se kiintymyssuhteen luonti ja neuvonta siinä alussa.. mutta katsotaan nyt miten tämä etenee, hyvin mahdollista on, että koronahuippu on kesällä, ja sen jälkeen käytännöt taas löystyy. Yritän nauttia raskaudesta ja murehtia vasta kun varmuudella aihetta. Ultrat harmittaa miehen puolesta, mutta jos saisi videota ottaa, ehkä sekin helpottaisi.
 
Valmennuksetkin on toistaiseksi peruttu. Toivon että tilanne tosiaan rauhoittuu tässä parin kuukauden aikana, tai kehitetään etäsysteemejä.
 
Tuolla mainittiin poliklininen synnytys. Olen sitä kanssa miettinyt. Meillä kolmas lapsi ja synnytykset ja toipumiset mennyt hyvin, joten estettä ei luultavasti pitäisi olla. Jos jollakin on kokemusta, kuulisin mielelläni kokemuksia. :)
 
Takaisin
Top