Raskausajan diabetes

Mammamuumi

Silmät suurina ihmettelijä
Onkos kellään muulla tätä ihanuutta riesana? Mä jouduin sukurasituksen takia kaksi kertaa testiin ja tänään kävin ekassa. Tulokset näytti radia. Nyt kaipailisin vähän vertaistukea! :sad001 Huomenna neuvolassa käydään tätä enemmän läpi, mutta olisko täällä kellään kokemuksia?
 
Kauhean yleistä se on! Monella hoikalla odottajalla ilman mitään ns riskitekijöitä on nykyisin raskausdiabetes (kuulin tähän perehtyneeltä lääkäriltä). Mullakin oli ekassa ja odotin etukäteen että on myös tässä (saa nähdä), tosi monella mun kavereistakin on ollut. Ei siis mitenkään epätavallista. :) Ei siinä muuta kun tiedostaa, että pitää elää terveellisemmin nyt ja tarvittaessa aloitetaan lääkitys ja seurataan sikiön kasvua tarkemmin. Ja sitten tulevaisuudessa voi olla korkeampi riski diabetekseen eli elintavat jatkossakin kunnossa. :thumright
 
Mulla napsahti taas samasta 1h mittauksesta. Sama siis esikon kohalla. Onneks sain ruokavaliolla pysymään sen kuris nii mitää muuta se ei vaatinu.
 
Mulla kans ensimmäisen kohdalla pysy ruokavaliolla aisoissa ja nyt napsahti taas.. Tänään aloitin kahden viikon seurannan ja kaikki tämän päivän arvot oli erinomaisia..
 
Mulla kanssa radi tuli paastoarvosta :bored:
Sen jälkeen viikon seurannassa ei mikään arvo mennyt yli ja itse kyllä huomasin jos oli huonosti syönyt niin arvotkin oli korkeemmat, muttei yli :)

Nyt mittailen yhtenä päivänä viikossa 4 kertaa.. Vieläkään ei ole mitään ollut. Eikä mun ainakaan tarvitse mennä uudestaan rasitukseen vaan riittää että pidän noin kk päästä taas tiukemman viikon seurannan :happy:
 
Tänään juuri tällä hetkellä olen ensimmäistä kertaa kokeessa iän takia. Aikaisemmissa raskauksissa ei ole tarvinnut mennä. Huomenna sitten pitäisi saada tulokset neuvolan kautta. :confused004
 
Mulla kans radi. Paastoarvo oli juuri raja-arvo. Oon tehnyt jo kotimittauksen ja siinä ylittyi muutama arvo. Uusi seuranta kun tästä muuttoviikosta selvitään. Mulla tuntui vaikuttavan eniten liian pitkä ateriaväli sillä lailla et sit söin liikaa kun oli liian kova nälkä. Ja aamun arvoon vaikutti liian pitkä paasto myös.
 
Mulla oli viime raskauden kanssa juuri paastoarvon kanssa hankaluuksia. Se oli raja-arvo rasituksessa ja kotiseurannassa myös muutaman kerran yli ja aina kuitenkin lähellä rajaa. (Ja siis ei neuvolan mukaan tarvinnut tehdä mitään, mut mulla sit olikin se tosi iso vauva ja radi mahdollisesti vaikutti). Paastoarvo ei oikein reagoi aterioihinkaan niin selkeästi, niin sitä voi olla vaikea saada kuntoon. Myöhemmin oon kuullut, et liian pitkä ateriaväli nostaa paastoarvoa, eli pitäisi syödä raskausdiabeteksen aikana usein tasaisin väliajoin mutta pieniä kevyitä aterioita, jos haluaa ettei paastoarvo nouse. Olin myöhemmin myös diabetestutkimuksessa potilaana, jossa ohjeistettiin että glukoosikokeessa liian pitkä paasto nostaa paastoarvoa, eli olisi parempi jos paasto on lähempänä 10h kuin 12-14h ettei se ylipitkä paastoaminen nosta arvoa. Tai näin ainakin tuossa diabetestutkimuksessa mulle ohjeistettiin toimimaan kun siinä oli sokerirasitus myös, en tiedä pitäisikö niin toimia yleensä muutenkin.

Mut nyt noudatin tota 10h paastoa tämän raskauden glukoosikokeessa, ja paastoarvo oli matalin, mitä mulla on mitattu - 4.9 eli ihan normaali. Nyt mulla on itse asiassa vähän huijariolo, kun mietin et olisiko se ollut vieläkin normaali, jos oisin paastonnut pidempään 12-14h. :confused005
 
Älä tuota pohdi, vaan ajattele enemminkin niin että nyt pidät jatkossa huolen että paasto jää 10tuntiin niin arvot pysyvät kohdillaan.
 
Älä tuota pohdi, vaan ajattele enemminkin niin että nyt pidät jatkossa huolen että paasto jää 10tuntiin niin arvot pysyvät kohdillaan.
Kiitos tästä! Pitää kyllä varmaan pitää paastot lyhyenä jatkossakin, kun arvot oli siten niin hyvät. Ja oon mä nyt katsonut myös ruokavalioni perään ja lisännyt liikuntaa heti raskauden alusta, et oon tehnyt sen eteen myös töitä. :cool05 (Tosin nyt just tehtiin kotona hampparit ja ranskalaisia ja oon ihan ähky. :grin)
 
Kiitos kaikille vastauksista! Oon mittaillut sokereita eikä vielä kertaakaan oo arvot menneet yli rajojen, mutta oon kyllä kiinnittänyt huomiota syömiseen entistä paremmin. Toivottavasti jatkossakin pysyy arvot hyvinä! :grin
 
Mulla todettiin nyt tokassa sokerirasituksessa raskausdiabetes. Ensimmäisessä rasituksessa arvot oli vielä ok ja nytkin vain paastoarvo oli sama kuin raja-arvo. Vaikka osasin jo ennen raskautta odottaakin raskausdiabetesta sukurasitteen takia, tuli tämä tulos jotenkin ihan puskista tähän hetkeen. :confused:

Pohdituttaa hieman, onko tulokseen voinut vaikuttaa se, että kävin rasituksessa kipeänä. Edellisiltana oli hieman lämpöä ja koko testin ajan hyvin flunssainen olo..
 
Mietin täällä myös tota "liian pitkää" paastoaikaa. Ensimmäisessä sokerirasituksessa paastoarvo oli 5,2 (rajan ollessa 5,3) ja kaksi seuraavaa arvoa taas tosi hyvät.

Taisin paastota tätä varten sen 12 tuntia. Mutta mitä jos ensi viikon uudessa rasituksessa jätän myös paastoajan siihen 10 tuntiin kuten irppu?

Koska muut arvot olivat tosi hyvät, niin ehkä myös jatkossakin huolehtisi itse että syö riittävän säännöllisesti.

Ensi viikolla siis uuteen rasitukseen, katsotaan miten käy.
 
Mä jätin paaston reilu 10 tuntiin, kun ohjeessa oli 10-14 tuntia. Ja paastoarvo oli 4,9, muut 6,jotain. Mietinkin et mitenköhän ylipäänsä toi pitkä paasto kasvattaa arvoa ja mitä se kertoo insuliinin toiminnasta, jos paastoarvo on koholla ja muut ei? Onko kukaan ammattilainen et tietäis? Jos vertaa esim että paasto olisi hyvä, mutta 1h tai 2h arvo ois koholla? Mulla kaikki nyt hyviä mut jäin miettiin tätä. Ja myös sitä et mitenköhän ois vaikuttanu jos ois ollu pidempi paasto..
 
Koholla oleva paasto johtuu maksan insuliiniresistenssistä. Maksa alkaa normaalistikin tuottaa paaston aikana glukoosia verenkiertoon, mutta insuliiniresistenssin vuoksi tuottaa sitä liikaa, jolloin paastoarvo kohoaa. Sen maksan glukoosintuoton (=glukoneogeneesin) saa siis kuriin sillä että syö ja pistää tauon paastolle, tälleen vähän nurinkurisesti. Jos on sitä tyyppiä, jolla nimenomaan paastoarvo helposti on koholla, sitä on vaikeampi korjata ruokavaliolla kuin että olisi vain aterianjälkeiset sokerit koholla. Mut siis säännölliset ateriat ilman liian pitkää taukoa, pienet annoskoot ja kevyt ruokavalio, liikunta, näillä yleensä parhaiten pärjää. Tarvittaessa sit lisäksi iltainsuliini.

Sit jos ei olis raskausajan diabetes vaan ihan tavan 2-tyypin diabetes eikä tarvisi miettiä sikiön kasvua, niin sitten ei olisi niin väliä että nouseeko vähän paastoarvot välillä eikä tarvi niin välittää tästä "liian pitkästä paastosta" (jos ei ole insuliinia käytössä), vaan kokonaisuudesta ruokavaliossa ja ihan vain pitkän ajan sokerista.
 
Kiitos infosta irppu! Munkin näitä pitäis vähä tietää opintojen pohjalta mut en enää muista. Korkeat glukoositasot muuten (rasituksen 1h ja 2h) on sit vaan heikkoa insuliinin tuotantoa?
 
Kiitos infosta irppu! Munkin näitä pitäis vähä tietää opintojen pohjalta mut en enää muista. Korkeat glukoositasot muuten (rasituksen 1h ja 2h) on sit vaan heikkoa insuliinin tuotantoa?
Tai sit ihan kudosten insuliiniresistenssiä. Kyllä se insuliininerityskin voi toki jo vähän poikkeavaa olla.
 
Ipu ja irppu, mulle sanottiin ainakin tänään ohjauksessa et liittyisi insuliiniresistenssiin ainakin lähtökohtaisesti.
 
Mua vähän jännittää, testi on edessä ja vähän pelkään että saan tuon diagnoosin. Välillä meinaan iskee tosi paha väsymys ja olen miettinyt, liittyykö se verensokeriin. Toisaalta olen lukenut, ettei raskausdiabeteksellä olisi oireita.
 
Mulla kotimittaukset käytös ja oon hyvin saanu ruokavaliolla pysymään aisoos. Eilenki käytiin bancho villas hampparilla ja mittasin piruuttani sen jälkeen (1h) et paljo olis. Näytti 6.7 :happy: ja mitää muutosta en oo ruokavalioon tehny. Terkka sanoki silloon ku mittarit sain ja kerroin et tuttua hommaa esikon jäljiltä, nii se sano et harvoin sitä kukaa sellaasta määrää sokeria kerralla naamariin nakkaa mitä se juoma on. Mulla siis se 1h arvo oli 11.1.:inpain:
 
Takaisin
Top