Mitä tänään syötäisiin?

Kalaleikkeitä tai mitä ovatkaan. Pakasteita, joissa lukee kalafilee, mutta mikä ei ole kalan filettä nähnytkään. :D Kaverina perunaa ja kasviksia.
 
Justiinsa syötiin vuohenjuustosalaatit, joissa oli reilu salaattipohja, mangoa, päärynää, kuivattua viikunaa, paistettua parmankinkkua ja chevreä, päällä vielä hunajaa ja hasselpähkinärouhetta. Oli hyvää! :joyful: Illalla taitaa olla pizzameiningit.
 
Meillä oli tänään lounaaksi muna-seikastiketta ja perunoita.
Päivälliseksi oli broilerikiusausta ja tomaatti/kurkku lohkoja.

Huomenna oliskin päivälliseksi sit lihapullia, tomaattikastiketta ja pastaa:p
 
Lounaaksi jaettiin kolmeen osaan eiliseltä jäänyt minipitsa ja paistoin munakkaan, johon laitoin eiliseltä ylijääneet täytteet (kinkkua ja juustoraastetta), lisäksi reilusti salaattia. Päivälliseksi teen broilerista schnitzeleitä sitruuna-lehtipersiljamaustevoin kanssa, sitruunaista parsarisottoa ja päärynä-rucolasalaattia.
 
Tänään oli suppilovahverokastikkeessa haudutettua porsaan kaslerpihvejä, perunaa ja lämpöisiä kasviksia:p
 
Meillä on vissiin keittoviikko menossa. Eilen oli kala-juures keittoa, tänään makkarasoppaa, loppuviikolla voisi vielä tehdä liha ja kanakeittoa :)
 
En eilen ehtinytkään laittaa ruokaa, joten mies toi töistä tullessaan noutoruokaa. Tänään siis uusi yritys nakkikastiketta ja tuorepastaa :grin
 
Kävin yksin työpäivän jälkeen hesessä. Siinä mun tämän päivän ruoka, miehelle ja pojalle pitäs ruoka tehdä.
 
Tein lihakastikkeen eilisistä ribsien jämistä, muussia kaveriksi. Loppumuussi menee iltapalaksi perunarieskojen muodossa :)
 
Uunilohta, herne”pestoa” ja peruna/porkkana/bataatti/sipuli lohkoja pahdettuna ja tomaatti/kurkkulohkoja:p
Huomenna kokeilen kikherne-fetapasta...
 
Takaisin
Top