Viimeisin hankintasi vauvallesi?

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Vargynja
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Mä ompelen tilauksesta ja sit yritän vaatettaa noi kolme muksua vielä :) kankaita kyll kiitettävä määrä kertyny :D
 
Itsellä kanssa kankaita on jo tarpeeksi ja tulee ostettua aina silloin tällöin lisää, vaatetan koko perheen meillä :) Ulkovaatteet ja kengät sekä farkut tulee kaupasta ja muuten itse ompelen kaiken.
 
Ihanaa että täällä on näin monta ompelusta kiinnostunutta. Itsekin haaveilen siitä että joskus saisin ommeltua kaikki vaatteet. Nyt homma on vielä niin ison työn takana ettei jaksa. Mutta joo, kankaita kertyy varastoon ihan liiaksikin. Saini ompeletko ihan päätyönäsi?
 
Me ollaan yrittäjiä ja päätoimiala on kyll ihan joku muu, mutta tässä ohessa ehtii myös tehdä hyvin ompeluitakin :) ja hoitaa lapsetkin :D
 
Mä tykkään myös ommella sekä neuloa ja virkata. Yks mun ammateista on pukuompelija.
 
Minä yritän kans tehdä mahdollisimman paljon ite, mut aika ja nää nivelvaivat ei aina anna periksi. Ompelen, neulon ja virkkaan.
 
Meillä on kaikki jo kahdelta isommalta lapselta, niin ei oikeastaan tarvita mitään :) meillä kaksi tyttöä ennestään, että jos tulee poika, niin poikamaisempia vaatteita mekkojen tilalle, mutta muuten ei oikeastaan tarvetta muulle :)
 
Niin ja äitiyspakkausta meille ei varmaankaan tule, jää niin moni vaate lopulta käyttämättä ja esikoisen äitiyspakkauksesta tärkeimmät jäljellä :)
 
Onko kenelläkään kokemusta sisarusrattaista, mihin saa kopan ja penkin vierekkäin /peräkkäin? Mun pitäisi alkaa metsästämään sellaisia.
 
Meillä on ollut baby jogger city selectit ja niihin saa kopan ja penkin peräkkäin. Ja on toiminu hiekkatielläkin. Ja välillä on kolmas ollut seisomalaudallakin.
 
Meillä on ollut baby jogger city selectit ja niihin saa kopan ja penkin peräkkäin. Ja on toiminu hiekkatielläkin. Ja välillä on kolmas ollut seisomalaudallakin.

No hei mä just sellaisia kuolasinkin torissa. Meillä on yhdet bj:t ja oon tykännyt niistä tosi paljon. Onko siinä erillinen koppa vai muotoutuuko koppaosa istuimesta? Ja minkä kokoinen siihen istuimeen on teillä mahtunut, kun mietin että esikoinen tulee ensi kesänä 2v eikä ole lyhimmästä päästä hän. Kulkevatko myös lumessa?
 
On kulkenu kyll lumessakin. Ei ny ihan umpihangessa niillä olla menty. Kohta 3v istuu niissä mutta pää ottaa kuomuun vähän kii mutta kuomua pystyy vetää ylemmäs nii tulee vähän tilaa. Mites sen kopan selittäis? Meillä on kaks penkkiä ja ku halutaan koppa käyttöön niin otetaan toisesta istuimesta se kehikko ja laitetaan koppa siihen kii. Ollaan käytettynä noi hommattu.
 
Bugaboo Donky Duo -rattaisiin olen antanut itseni ihastua. On törkykalliit, joten käytettynä etsimme...
Ne muokkaantuu leveyssuuntaan myös sinkkursttaiksi ja ratasosat kääntyy kasvot molempiin suuntiin.
 
Auts, mä en pystyisi taipumaan noihin hintansa puolesta edes käytettyinä :D
 
On kulkenu kyll lumessakin. Ei ny ihan umpihangessa niillä olla menty. Kohta 3v istuu niissä mutta pää ottaa kuomuun vähän kii mutta kuomua pystyy vetää ylemmäs nii tulee vähän tilaa. Mites sen kopan selittäis? Meillä on kaks penkkiä ja ku halutaan koppa käyttöön niin otetaan toisesta istuimesta se kehikko ja laitetaan koppa siihen kii. Ollaan käytettynä noi hommattu.

Pitääpäs vähän kysellä myyjältä rattaista, kuulostavat hyvältä.
 
Meillä on carena double swingit (nykyään carena gotland). On niin maksanut itsensä takasin! Kulkee kelissä kuin kelissä, mahtuu voyagerin pieneen konttiin, helpot ja edulliset. Meillä on toisinaan neljäkin istunut kyydissä niissä :rolleyes: lämmin suositus :)
Meillä oli myös gracon stadium duot, mutta ne oli ihan ahterista, kerran kippasivatkin kun vauva oli takapenkissä kaukalossa ja esikoinen pomppasi yhtäkkiä pois kyydistä :eek: onneksi gracon kaukalo on iso ja turvallinen, niin vauvalle ei käynyt kuinkaan.
 
Meillä on Bugaboon Duo Donkeyt. Maksoin aivan järkyttävän paljon, mutta on ollut jokaisen euron arvoiset ja hyvä jälleenmyyntiarvo. Me ollaan käytetty niitä pitkään jo monona + seisomalauta, mutta kesällä tuleekin sitten kolmelle lapselle käyttöön :D karavaani kulkee :D :D :D
 
Zeni, miten teillä on mahtunut niihi neljä? :D
 
Takaisin
Top