IVF/ICSI kokemuksia

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Kielo27
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Oi oi onnea kaikille siirtolaisille. Tarraliimaa kaikille kovasti.

Tervetuloa EmmaA mukaan. Täältä saa kyllä niin korvaamatonta tukea, tietää ettei todellakaan ole yksin asian kanssa.

Tajusin juuri että ei ollut lääkärin kanssa mitään puhetta milloin testaan. :eek: mutta eikös se inssin jälkeen ole yleensä 14 päivän päästä inssistä? Ei enää muista kun niitä viimeksi kaksi vuotta sitten tehty.
Nyt on pp6(kai, jos laskettiin inssistä seuraavasta päivästä lähtien.) Eli kiinnittymisen aika lähenee. Ei ole kyllä mitään tuntoja mihinkään suuntaan. Päinvastoin on selkeä tunne, niinkuin ivf hoidoissa ollut, että ei onnistunut enkä ole raskaana.
Nännit on ihan pirun kipeät mutta johtuu vielä pregnylistä.
On tää kyllä ahdistavaa kun ei tiedä onko edes hedelmöitystä tapahtunut.
 
Hei kaikille! Olen uusi täällä Olen 40-v ja ensimmäistä lasta toivotaan. Joulukuussa tehtiin ICSI tuoresiirto Tallinnassa Nova Vita klinikalla miehestä johtuvasta syystä. Toki minullakin tuli vähän munasoluja (5kpl) iästä johtuen. Tuloksena Plussa, josta keskenmeno rv 5. Maaliskuussa toinen samanlainen ICSI. Kummassakin siirretty 2 alkiota ja toimenpide ollut täysin kivuton ja nukutuksessa suoritettu. Taas tuli plussa ja eilen kuultiin jopa sydänäänet rv 7+1. Näyttää siltä, että
1 vauva on tulossa jos kaikki menee huvin. Ensimmäisen siirron jälkeen olin fyysisesti aktiivinen ja otin hormoonit vähän mihin aikaan sattuu, mutta nyt toisen ICSI jälkeen en edelleen ole tehnyt mitään ja hoitanut itseäni tunnollisesti. Edelleen on päällä lääkärin määräämä liikunta ja seksikielto ja lääkitys jatkuu toukokuun loppuun. Keskenmeno riski on kuulema ICSI yhteydessä suuri enkä missään nimessä haluaisi kokea sitä toista kertaa. Kovasti jännitän miten kaikki sujuu. Oma kokemukseni ICSIstä on toistaiseksi ollut positiivinen.
 
Hulbertiinalle onnea matkaan!

Onneksi olkoon SatuUnelma plussasta - toivotaan, että kaikki menee hyvin! :) Minkälainen fiilis jäi muuten Viron hoidoista? Oliko palvelu hyvää?

Pisama, toivotaan että siellä olisi jotain kiinnittymässä <3 Onko sulla tukilääkkeinä Lugeja tai jotain?

Mulla nippailee ja jomottelee munasarjoista, alavatsasta ja kohdusta aika ajoin, mutta en uskalla toivoa liikoja kun voi hyvin johtua Lutinuksista... Kummasti alkaa kuitenkin nuo tänään saapuneet r-testit poltella! Tänään siis dpo 10 ja alkio olisi 9-päiväinen.

En tiedä onko tämä uusi vai vanha sivusto, mutta oon eksynyt katsomaan statistiikkaa minkälaisia testituloksia naiset on saanu mikäkin dpo :D Täältä siis: https://www.countdowntopregnancy.com/pregnancy-test/dpo-chart.php?dpo=11

Testihirmun paras kaveri :D Sinne voi myös lisätä omia kuvia, tai selata muiden testituloksien kuvia...
 
Onkin mukavannäköinen sivusto :) milloin meinaat ”repsahtaa” testaamaan, ValkoinenOrkidea?
Onnea matkaan kaikille alkionsiirrossa käyneille! Hyvää kiinnittymistä :)
Onnea SatuUnelma plussasta, nyt pienokainen syliin asti!
 
Pisama, voi vitsi sullahan on erityinen jännääminen!! Voi kunpa..! Ymmärrän, vielä enemmän avoimia kysymyksiä kuin alkioiden kanssa.
 
ValkoinenOrkidea juu perus luget tukemassa.

Mulla ei ole edes testin testiä tällä hetkellä kotona. :woot: En kyl testaa varmaan ku vasta joskus ens viikon loppupuolella aikaisintaan. Yleensä kun on tarpeeks kauan odotellu niin vuoto alkaa tulla jo lugejen läpi, joten välttämättä ei tarvitse edes testata.

SatuUnelmalle onnisttelut. Toivotaan että olisi sitkeä sissi ja pysyisi loppuun asti matkassa mukana. Kiinnostaa tietää miksi liikunta- ja seksikielto? Eikö kevyen liikunnan vaan pitäisi illa hyväksi verenkierrolle ja sitämyötä alkiolle. :confused004:confused013
 
Tervetuloa Emma!

Siirrossa olleille paljon tarrasukkia matkaan mukaan ja keksikää paljon mukavaa tekemistä jotta odottavan aika ei olisi niin pitkä! :happy:

Meillä on pakkasessa 2 x 2D ja 1 x 4D, näitäkö ei voisi siirtää samana päivänä, kun sulatetaan? Aijon kyllä kysyä lääkäriltä asiasta ja vaatia, että ensi kierto on oltava sellainen jossa päästään siirtoon tavalla tai toisella! :wink:happy:
 
ValkoinenOrkidea, mulla siirrettiin 4 päiväinen alkio maanantaina 9.4. Ja plussasin haamun saman viikon sunnuntaina. Nyt viikkoja 6. Ja voin kertoa, etten vieläkään oikein usko. Viimeksi eilen tein raskaustestin ihan varmistakseni. Et hullun hommaa tää on. Valehtelematta tehnyt 20-30 testiä:rolleyes:
 
Noh, niinhän tässä kävi, että polttelut kävi liian kovaksi kun oli kaapissa First Responsen herkkä testi (voi testata jopa 6 päivää ennen menkkojen alkua) ja tosi haalea plussa 3min sisällä!

Tein nyt illalla 2,5 h pidättämisen jälkeen... Kuvaa on tosi vaikea saada kännykällä, mutta silmällä sen erottaa.

En tosiaan uskalla hirveästi hihkua kun se viime joulukuun kemiallinen kummittelee, mutta toki fiilis on toiveikas. Onnitteluja ei siis kannata vielä antaa, mutta ihanaa jos pidätte peukkuja pystyssä <3

Mä itseasiassa Maurizio mä selasin taaksepäin katsoakseni millä dpo päivällä sä ja Ninuok plussasitte, mut ei näkyny teidän alkioiden ikää niin jäo epäselväksi. Mahtavaa kuulla, että siellä raskaus etenee hyvin! Kerrohan sit ultrauutiset kun käytte :)
 
Kiitos kaikille tsempeistä <3 täällä mieli on vähän parempi, mutta silti kalvaa. Varsinkin kun minä hölmö kävin ostamassa raskaustestin ja testasin, vaikkei ole mitään mahkua olla raskaana. Kovasti vatsaa sattuu ajoittain ja rinnat on todella arat. Tuntuu että olisin pistänyt ovitrellen eilen, vaikka siitä on jo huomenna 10 päivää. Voimistunut oireet päivä päivältä :( inhottavat hormonit kiusaa kyllä meikäläistä nyt ihan olan takaa.

Taidan jäädä vähäksi aikaa pois, kun en oikein jaksa keskittyä muiden tarinoihin kunnolla, enkä omaa napaa haluaisi törkeästi koko ajan kirjoitella.

Toivon kaikille paljon onnea tulevaan ja toivon, ettei elokuussa täällä olisi enää ketään, kun palaan. Toki täällä, mutta hyvien uutisten kera <3
 
ValkoinenOrkidea nyt toivotaan, että viiva vahvistuu! :cat:

Soittelin naikkarille, taas sama vanha hoitaja joka tuntuu olevan elämäänsä kyllästynyt vastasi ja kerroin, että ensi viikolla pitäisi kuukautisten alkaa ja haluan päästä seuraavassa kierrossa siirtoon tavalla tai toisella. Hieman tympeän oloisena selitti, että kertoo asiasta eteenpäin lääkärille ja voin olla uudestaan yhteydessä ensiviikolla. Kerroi myös, että Zumenon on ehkäpä tuleva lääkitys....onko kellään muuten kokemuksia kyseisestä lääkityksestä ja sen sivuoireista?? Luin, että Astmaatikolla saattaa aiheuttaa hengenahdistusta ja minulla on astma :sorry: jännittää. Pitää vielä jutella sen lääkärin kanssa.
 
Takaisin
Top