Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: this_feature_currently_requires_accessing_site_using_safari

Lisäksi oon kertonut yhdelle ystävälle, koska pakko olla joku kenelle purkaa. Myös toiselle ystävälle ajattelin kertoa ja varmaan äidille. Muille toivon mukaan vasta nt-ultran jälkeen. Meille tosiaan tulee neljäs enkä usko, että kukaan meille enää lapsia odottaa. Jännittää aika paljon reaktiot ja kauhistelut. Toki miehen puolella luulen et menee niin ettei ne meille paljoa kauhistele vaan keskenään sitten puhuvat.
), että mitäs ihmettä nyt kun juuri alkanut uudet duunit! Ensimmäistä siis odotetaan, ja niin toivottua 
Mä seurailin useamman päivän viivojen vahvistumista ennen kuin kerroin miehelle (aloitin siis jo dpo 10). Jännitti kertoa, koska juuri vähän aiemmin mies oli toivonut, että tän kierron jälkeen pistettäis vauvan yritys tauolle pariksi kuukaudeksi kun hällä ollut niin paljon kaikkea muuta mielen päällä. Tuntui että mies vähän järkyttyi, vaikka yrittikin olla näyttämättä sitä. Mutta kyllä se sit jo myöhemmin höpötteli esikoiselle, että mitäs tuumaisit jos susta joskus tulisi isosisko. :)
Miehen lisäksi olen kertonut yhdelle ystävälle jonka kanssa aina jaetaan nää kaikki vauvajutut. Muuten yritän pitää salassa lähiperheen osalta varhaisultraan asti, muiden osalta nt-ultraan asti.
Omalle äidille olen kertonut myös, ja kahdelle parhaalle ystävälle. Oon ajatellut asian niin, että tässä vaiheessa voin kertoa niille, kenelle kertoisin myös jos jotain tapahtuisi. Meillä oli tavoitteena odotella rakenneultraan asti ennenkuin tehdään tästä julkista, mutta tuskin onnistuu. 
Onko joku teistä kertonu vauvauutisia hyvälle ystävälle, joka kärsii lapsettomuudesta ja on sen vuoksi ollu todella onneton?
Tuntuu niin valtavan pahalta toisen puolesta. Ja se kertominen tulee olemaan vaikeaa![]()