Lapsi avoliitossa ja muiden miellyttäminen

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Kilpikonnakissa
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
K

Kilpikonnakissa

Vieras
Mikä soppa ja kuinka monta kauhaa siinä liemessä hämmentääkään!

Olen ollut mieheni kanssa yhdessä kohta 10 vuotta. Emme ole kihloissa emmekä naimisissa, yhteinen asunto on.
Meille on tulossa lapsi. Joskus aikoinaan sanoin, että jos meille tulee lapsia, niin ne syntyvät avioliittoon.

Emme ole uskovaisia, kirkosta eronneita. Itse kuitenkin pidän tietyistä perinteistä ja perustelen asioita lähinnä juridisilla seikoilla.

No, ensimmäinen "ongelma" on, että minä pitäisin lapselle nimiäisjuhlan. Mies on myös osittain nimiäisjuhlan kannalla, mutta äitinsä (anopintekeleeni) takia olisi valmis liittymään takaisin kirkkoon, jotta lapsi kastettaisiin ja mentäisiin oikeiden perinteiden mukaan. Anoppi on siis vanhempaa ikäluokkaa ja käsittääkseni miehen sukulaiset ovat sangen uskovaista, vaikka eivät kirkossa käykään. Kuinka tässä pitäisi luovia, ettei loukkaa verisesti ketään mutta myöskin niin, että minun maailmankatsomusta ei lytätä? Olen sitä mieltä, että lapsen vanhemmat päättävät lapsen asioista, mutta olemme toki vastaanottavaisia neuvoille, ohjeille ja vinkeille. Niistä ei vaan saa sitten suuttua, jos emme näitä neuvoja noudata.

Tänään mies tokaisi, että ei kai se naimisiinmeno niin tärkeä juttu ole. Minä taas jälleen kerran ajattelen asiaa juridiselta kannalta, jossa painaa sitten perintöoikeudet, lesken oikeudet, elatusvelvollisuus jne. ja ylipäätään se, että yhteiskunnassa on paljon helpompi toimia yhtenä perheyksikkönä, jossa kaikilla on sama nimi.

Ja mistä päästäänkin vääntämään aiheeseen lapsen sukunimi kun ollaan avoliitossa. Minä en voi mitenkään hyväksyä sitä, että ensin käyn läpi raskauden ja synnytyksen ja sitten lapsi saakin isänsä sukunimen ja minä olen "ulkona" tästä perheyksiköstä.

Mahtaa lasta hirveästi lohduttaa tieto, että "hei, sä kuulut sentään kirkkoon, harmi että vanhempasi eivät olleet naimisissa ja nyt toisen kuoltua olette pienessä lirissä kun on velkaa ja tusina muuta ongelmaa, joita ei muuten olisi".
 
Kannattaa ottaa selvää ihan tarkkaan siitä, mitä eroa lain mukaan on tilanteessa, jossa lapsi syntyy avioliittoon, verrattuna tilanteeseen, jossa lapsi syntyy avoliittoon. Minä olen luullut, ettei siinä ole muuta eroa kuin että avioliitossa jäljelle jäänyt vanhempi saa leskeneläkettä (joka ei ole suuri), avoliitossa taas ei. Lapsi kuitenkin perii isänsä normaalisti ja saa lapseneläkettä molemmissa tapauksissa. Mutta kannattaa tosiaan ottaa selvää muualtakin kuin internetin keskustelupalstoilta.

Minustakin avioliitto on juridinen sopimus, ja kaikki muu siinä on toissijaista. Sinänsä jos teillä on yhteinen asunto ja yhteinen lapsi, ei avioliitolle enää pitäisi olla mitään kynnystä. Jumissa olette jo toisiinne. :grin Jos ongelma on juhlien järjestäminen, menkää vaikka maistraatissa naimisiin, eikä sitten tarvitse sitäkään miettiä. Hääjuhlat voi järjestää myöhemminkin, kun on enemmän aikaa.

Lapsen sukunimestä. Ei lapsen ole mikään pakko saada isän sukunimeä, ei edes avioliitossa. Se on teidän välinen asia keskusteltavaksi. Tunnen monia perheitä, jossa vanhemmat ovat naimisissa keskenään, molemmilla oma sukunimi, ja lapsilla on äidin sukunimi. Nämä ovat siis täysin teidän päätettävissänne. Joskus eri sukunimistä on tullut hassuja oletuksia, mutta ei se ole heidän elämäänsä mitenkään vaikeuttanut. Eri sukunimet ihan aviopareillakin ovat niin yleiset, että eipä siihen kukaan enää kiinnitä huomiota. Jos kuitenkin haluat koko perheelle saman nimen, niin sitten pitää mennä naimisiin.
 
Lapsen kannalta juridisesti ei ole eroa ovatko vanhemmat naimisissa vai eivät. Äidin kannaltakaan ei elatusmaksuilla ole väliä, isä on elatusmaksuvelvollinen vaikka olisi ollut yhden yön juttu. Tai toisinpäin äiti on elatusvelvollinen, jos lapsi jää isän hoidettavaksi.

Voitte ottaa talolainan turvaksi yhteisen henkivakuutuksen, josta toinen osapuoli saa tietyn summan (valitsemanne) jos toinen kuolee. Tätä turvaa ei automaattisesti ole kenelläkään, vaikka olisi naimisissa. Eli naimisissa tai ei ja toinen kuolee, niin ilman henkivakuutusta ei tule pennin penniä lainojen kattamiseen. Joka tapauksessa siis kannattaa tuo henkivakuutus ottaa. Meillä ainakin maksaa vain 100 e ja toisen kuollessa eloon jäänyt tai lapsi (jos molemmat vanhemmat kuollaan) saa 100 000 e. Jos haluaa 200 000 e, niin maksaa 200 e se vakuutus. Ei paha ollenkaan.

Kuten Suski75 on sanonut, lapsen sukunimen valinta on neuvoteltavissa. Samoin kuin mikä sukunimi naimisiin mentäessä on kenelläkin. Onko se sitten yhdistelmä vai ottaako mies naisen vai nainen miehen nimen.

Jos teitä naimisiin menossa tuollaiset asiat, kuten sukunimi, mietityttää ja on kynnyskysymys, on siellä taustalla joku isompi syy, miksi ette halua naimisiin. Nuo tuollaiset ovat vain pinnalle tulevia syitä, vähän niin kuin tekosyitä. Miettikää yhdessä, mitkä ovat ne ihan oikeat juurisyyt, miksi ette halua naimisiin.
 
Aikaisemmissa oli jo hyviä neuvoja. Mä haluan vielä ottaa kantaa nimiäisiin/ristiäisiin.
Ehdottomasti teette oman vakaumuksen mukaan ja unohdatte isovanhempien painostuksen. Lapselle ei myöskään tarvitse pitää nimiäisiä jossei tahdo.
Me mieheni kanssa menimme naimisiin maistraatissa juridisista syistä. Tällöin ei tarvitse miettiä perintökaarta. Tämä oli jo sen jälkeen kun hankimme asunnon. Lapsemme sai yhteisen sukunimen. Olen myös ollut aikaisemmin naimisissa ja tuolloin pidin oman nimeni. Jos olisin silloin saanut lapsen, olisi sille tullut minun sukunimeni.
Mulla on erittäin uskovainen anoppi jolle oli jo järkytys meidän maistraatti vihkiminen. Me emme kuulu mihinkään uskontokuntaan mieheni kanssa, joten lapsellemme pidettiin nimiäiset. Anoppi yritti kyllä kauhistella ja itkeä asiaa ja valitti lapsen joutuvan kadotukseen, mutta paras tapa on pitää oma pää näissä asioissa. Muuten saa antaa jatkossa periksi muillekin asioille vaikkei tahtoisi.
Vanhat ihmiset myös sotkevat esim nimiasiassa juridiset ja kirkolliset asiat. Appiukkoni esim kysyi että tuleeko joku jostain virastosta antamaan lapselle nimen, jotta se saadaan viralliseksi. Me ilmoitimme lapsen nimen jo syntymäviestissä. Hölmistyneenä sitten selitin apelle että jokainen saa lapsen synnyttyä maistraatista nimilomakkeen jonka joko itse palauttaa tai jättää kirkon hoidettavaksi. Suomessa vaan on omituinen tapa pantata nimitietoa kirkolliseen kastejuhlaan asti vaikka niillä ei ole mitään tekemistä keskenään.
 
Aiemmin ainakin oli että jos vanhemmat ei yhdessä vaihda (avoliittoon tai eri sukunimillä) syntyvän lapsen sukunimeä tai eivät pääse sopuun niin lapsi saa äitinsä sukunimen.
Edit siis jotenkin niin meni että koska lapsi syntyy äidin sukunimelle esim poika virtanen niin vaatii molempien vanhempien yksimielisyyden että voidaan muuttaa se esim poika saariseksi
 
Aiemmin ainakin oli että jos vanhemmat ei yhdessä vaihda (avoliittoon tai eri sukunimillä) syntyvän lapsen sukunimeä tai eivät pääse sopuun niin lapsi saa äitinsä sukunimen.
Edit siis jotenkin niin meni että koska lapsi syntyy äidin sukunimelle esim poika virtanen niin vaatii molempien vanhempien yksimielisyyden että voidaan muuttaa se esim poika saariseksi

Munkin mielestä se menee näin, että synnärillä lapsi on aina äidin sukunimellä ja se myöhemmin sitten vaihdetaan isän nimeen jos vaihdetaan. Mutta tokikin voin olla väärässä :)
 
Kerronpa meidän perheestä.
Me ollaan oltu nyt 13v yhdessä. Ilmoitin jo hyvissä ajoin ennen raskautta että jos sormuksia ei ole vaihdettu niin laps saa mun sukunimen.
Kummankaan perhe ei ole erityisen uskonnollinen niin ei tullut purnausta ristiäisistä. Nimiäiset pidettiin.
Kaste maljaa tarjottiin ja miehen isä puhuu edelleen ristiäisistä. Ei siis ajatustasolla ollut mitään eroa hänelle.
Nimi pidettiin viimeiseen asti vain meidän tiedossa. Olihan siinä oma hupinsa kuunnella niitä ehdotuksia.
Eräs sukulainen sanoi että hänestä ei ole mitään eroa pitääkö nimiäiset vai ristiäiset. Oli kiva kuulla kyseinen mielipide.
Mies piti aivan ihanan puheen ja sai kaikki naiset kyyneliin. ❤️
 
Takaisin
Top