Raskaana vai ei?

Lise

Näppärä viestien naputtelija
Huhtimammat 2016
Heinämammat 2018
Moikka mammat! Palasin tänne juurilleni nyt tämän toisenkin raskaustoiveen kanssa. Ootte eksperttejä monen asian suhteen niin jos osaisitte veikata tästäkin.

Huhtiksen jälkeen alettiin suunnitella toista 2-3v ikäerolla. Imetän vielä monta kertaa päivässä tätä 1v5kk tyyppiä niin alotettiin jo tässä syyskuun alusta jos se plussa vaikka viipyisi. 11. syyskuuta tuli kellontarkasti menkat. Ehkä kesti pidempään ja oli rusehtavampaa limaa loppua kohden. Siitä sitten 11 pv eteenpäin kokeilin ekaa ovistikkua ja heti tuli hymynaama. Olo ei kuitenkaan ollut hehkeä keskikierron olo vaan nuutunut vähän kuin raskausolo. Tein huvikseen apteekin raskaustestin ja tuli vahvat 2 viivaa. Clearbluella haalea plussa. Plussa oli siis lauantaina. Sittemmin on ollut "raskausoireita" liekkö päänsisäisiä. Mutta vähän sitä ruskeaa limaklönttiä vielä tulee hyvin vähän kylläkin. Ja on sellanen menkkajomo, melkeempä supistus olo alavatsalla.

Tänä aamuna sitten tein digin jossa luki raskaana 1-2. Jos noi edelliset menkat olis ollu "valemenkat" niin nyt pitäisi olla sitä edellisistä menkoista ja meidän yrityksestä laskettuna 5+6. Että onkohan tämä nyt KKM tai KU ja hormoonitaso on laskussa vai mikä?
 
Ja eikös monella ole jo huhtiksen jälkeen tullut toinen niin oliko erilainen raskaus ekaan/edelliseen verrattuna? Ja miten on mennyt huhtiksella pikkusisaruksen kanssa?
 
Mulla oli ihan erilainen ja huomasin jo ihan alussa toisinkun ekasta. Hyvin on mennyt nyt löytyy molemmilla vahvaa omaa tahtoa ja ihana sisarussuhde kehittynyt :) eikös verikokeilla jotenkin pysty seuraamaan sitä raskaushormoonitason nousua? Tsemppiä! toivotaan että ois ihan oikea plussa ja pysyis mukana. Mun kaverilla koko alkuraskaus oli veristäkin vuotoa ja siellä pieni söpöliini tuhisee sylissä :)
 
Voi kiitos tsempeistä Mami!! Juu kai sitä voi tulla muutamatkin menkat vaikka on raskaana. Varasin ens viikolle gyne ajan kun oon niin malttamaton ja en jaksaisi sitten mihinkään neuvolaan varata aikoja jos ei olekaan tarve. Miten sulla meni huhtiksen hoito, pukeminen ja vaippojen vaihto isolla mahalla? rupesin jo miettii jotain talvivaatekertoja :rolleyes:
 
Juu meitä on monta jo toisella kierroksella! :D Itsellä nyt rv 39+2 ja imetän myös huhtista edelleen :)
Alkuraskaus oli tuskaa väsymyksen kanssa (tammi-huhti) ja sitten ei enää oikein jaksanu nostella tota 15kg pötkylää.. Nyt ei irtoo enempää tekstiä.. :D
 
Onnea Lise plussasta!
Toivotaan tosiaan että pysyy matkassa!
Toki voi olla varhainen keskenmeno, tai ettei ole kiinnittynyt kohdunseinään, jolloin näkyy virheellisesti plussa. Mutta onhan nuo vuodotkin tosi yleisiä alkuraskaudessa ja niissä hormonimäärissä on heittoa eri ihmisillä aika paljonkin, ettei testin viikot välttämättä kerro oikein. Voisi tosiaan neuvolaan soittaa ja pyytää sitä koetta että näkis tarkan hcg määrän ja voi seurata sitten nouseeko. Mutta hyvä jos on gyne aika :) Tosin ei varhaisilla viikoilla hänkään välttämättä varmaksi näe mitä kohdussa on.

Meillä syntyi toinen heinäkuun lopulla ja nyt on pikkuveljellä 2kk ikää :) Imetänkin vielä molempia. Yllättävän hyvin mennyt ja vähällä mustasukkaisuudella :)
Mutta on aika riittämätön olo etenkin iltaisin, jos mies on töissä ja pitäis esikoinen nukuttaa samalla kun pieni haluaisi olla rinnalla. Ja itkevät sitten samaan aikaan/vuorotellen.
Raskausaikaa en kokenut hankalaksi. Tietty loppua kohden ei ihan innostanut kumarrella siivoamassa leluja lattialta :D Mutta tällä kertaa ei ollut liikuntakieltoa ja mahakin oli tosi pieni, niin hyvin meni nostelut ym.
Niin ja muistan kun synnytyksistä sun kanssa puhuttiin... niin viimeksi tosiaan käynnistys yliajalla ja epiduraali ja "kaikki muutkin puudutteet" vaikka olin toivonu mahd vähillä lääkkeillä! :D Niin tällä kertaa synnytys käynnistyi spontaanisti jo ennen LA:ta ja oli nopea ja en kaivannut muita puudutteita kuin lopussa se pudendaali kätilön laittamana. Muuten ilokaasulla ja kuumalla suihkulla edettiin :)
 
Mähän tulin melkee suoraa raskaaks ja ihan hyvin meni vähän kyl välil jännitti kun mitään raskasta ei saanu aika-ajoin tehä oikee ettei rupee paikat aukee.. Mut joo olihan se välil haadtavaa kun sf lähenteli 40 mut toi on nii pieni ja siro onneks :D
 
Joo muistanki et sä olit eka uusintakierroksella! :wink Mutta jos teki kerta selvisitte ni eiköhän meki!!
 
Juu meitä on monta jo toisella kierroksella! :D Itsellä nyt rv 39+2 ja imetän myös huhtista edelleen :)
Alkuraskaus oli tuskaa väsymyksen kanssa (tammi-huhti) ja sitten ei enää oikein jaksanu nostella tota 15kg pötkylää.. Nyt ei irtoo enempää tekstiä.. :D

Vau! Voin vaan kuvitella tuossa vaiheessa huhtiksen nostelua :smiley-ashamed004 Okein kovasti tsemppiä sinne loppurutistukseen!! Ihan vauvakuumeessa tässä tosiaan, että ei haittais vaikka heti olisi nyytti kainalossa :Heartpink
 
Onnea Lise plussasta!
Toivotaan tosiaan että pysyy matkassa!
Toki voi olla varhainen keskenmeno, tai ettei ole kiinnittynyt kohdunseinään, jolloin näkyy virheellisesti plussa. Mutta onhan nuo vuodotkin tosi yleisiä alkuraskaudessa ja niissä hormonimäärissä on heittoa eri ihmisillä aika paljonkin, ettei testin viikot välttämättä kerro oikein. Voisi tosiaan neuvolaan soittaa ja pyytää sitä koetta että näkis tarkan hcg määrän ja voi seurata sitten nouseeko. Mutta hyvä jos on gyne aika :) Tosin ei varhaisilla viikoilla hänkään välttämättä varmaksi näe mitä kohdussa on.

Meillä syntyi toinen heinäkuun lopulla ja nyt on pikkuveljellä 2kk ikää :) Imetänkin vielä molempia. Yllättävän hyvin mennyt ja vähällä mustasukkaisuudella :)
Mutta on aika riittämätön olo etenkin iltaisin, jos mies on töissä ja pitäis esikoinen nukuttaa samalla kun pieni haluaisi olla rinnalla. Ja itkevät sitten samaan aikaan/vuorotellen.
Raskausaikaa en kokenut hankalaksi. Tietty loppua kohden ei ihan innostanut kumarrella siivoamassa leluja lattialta :D Mutta tällä kertaa ei ollut liikuntakieltoa ja mahakin oli tosi pieni, niin hyvin meni nostelut ym.
Niin ja muistan kun synnytyksistä sun kanssa puhuttiin... niin viimeksi tosiaan käynnistys yliajalla ja epiduraali ja "kaikki muutkin puudutteet" vaikka olin toivonu mahd vähillä lääkkeillä! :D Niin tällä kertaa synnytys käynnistyi spontaanisti jo ennen LA:ta ja oli nopea ja en kaivannut muita puudutteita kuin lopussa se pudendaali kätilön laittamana. Muuten ilokaasulla ja kuumalla suihkulla edettiin :)

Hei onnea pikkuveljestä!! Nyt teillä on sitten tyttö ja poika! Jos pääsen vielä salaiselle puolelle (miut potkittiin pois kun olin niin hiljainen) niin urkin mikä tuli H:n pikkuveikan nimeksi :happy119

Ja vautsi toi tandem-imetys!!! Huhtis on nyt niin kova tissihirmu kun tulee hampaita ja muutenkin se on niin rakasta hänelle. Kuulostaa ihan joltain haikealta valaalta kun pyytää maitoa "mammaaa mammaa" niin tosiaan alkaa toi tandemi kiinnostaa täälläkin kun eihän tuota nyt raaskisi vierottaa. Mutta jos se jotenkin luonnostaan vierottuisi niin sitten kyllä mielellään hetken hengähdys..

Ja ei vitsi miten täydelliseltä kuulostaa toka synnytys!! Just tota toivoisin niin kovasti itsekin. Tosiaan se eka ei menny ihan niinku olin suunnitellut just semi käynnistyksellä ja puudutteilla jne vaikka hyvä mieli siitäkin jäi lopulta.

Voi ei mitkä sympatiat yksinäisistä illoista! Se on kyllä raskasta jos mies on jossain pidempään. Tuokin välillä lyhyillä työmatkoilla niin sitten jo yhden kanssa meinaa väsyä.

mutta tosi rasittavaa tämä epätietoisuus nyt raskaudesta. Jos ei olisi ollut raskausoloja niin en olisi varmaan oviksen aikaan tehnyt raskaustestiä ja olisi voinut jäädä huomaamatta koko juttu jos nyt onkin varhainen keskenmeno, mutta on se plussa aina kutkuttavan jännittävä. Että entä jos onkin vaan normaalia alkuraskauden vuotoa. Mutta tuo digitulos nyt palautti maan pinnalle. Meinasin siis pyytää varhaisultraa siltä gyneltä oletettuna 6+5 viikoilla. Mutta ehkä tosiaan ei saada mitään selville ja maksan turhaan. Malttamaton täällä moi!
 
Ihana tuo "haikea valas" :D
Ja juu, nyt on paljon poistettu ei aktiivisia. Salaisella puolella on aktiivisten lista, jolla ilmoitettu nämä "poistouhan alla olevat" ja jollei ole siellä ilmoittautunut että haluaa jatkaa, niin poistettu sitten. Mutta tervetuloa uudelleen, jos haluat :)
Tsemppiä tosiaan nyt epätietoisuuteen!
 
Joo katotaan jos pääsen takas. Kiva olisi sitten toivottavasti tulevan raskauden aikana vaihtaa kuulumisia muiden kanssa joilla saman ikäisiä lapsia ehkä kuin sit ihan eka kertaa odottavien kanssa. Mutta tosiaan toi vauvavuosi ja vähän päälle meni (onneksi) ihan live-mammaporukan kanssa niin kirjottelut unohtui. Palataan siis toivottavasti asiaan! :)
 
Eikös 10 kirjotust riittäny ni ne tulee nopsaan :) mä kävin sillo alkuraskauden ultras (ku sanoin et en tiä oliks menkkoi välis vai oliks jälkivuotoo viä) viikoil 4 ja 6:)
 
Näkyikö syke sillon 6 viikolla?
 
Näkyikö syke sillon 6 viikolla?

Juu mun mielestä jos oikein muistan sillo 4 viikolla ei näkyny viä oikeestaa mitään vaik mä luulin näkeneeni jtn :)

Edit. Katoin noit mun viestei ni sillo ku kävin ekan kerran ultraaja sano et ehkä 4+jotain ja 2vkon päästä oliki 8+2 et en si tiiä oisko se eka olematon papu ollukki si 6+jtn :)
 
Muokattu viimeksi:

Ahaa okei, sun tapauksessa varsinki ku ei ollu vielä kiertokaa nii tarkkaan tiedossa ni vaikee sanoo sit noi viikot! Ehkä käyn kuitenki nyt tossa 6-7 viikkojen vaihteessa tarkistuttamassa tilanteen kun ei malta odottaa..
 
Tein aamulla testin ja siihen tuli tosi tosi haalea viiva. Nyt illalla tein uuden ja haalea viiva kans.
Verta tulee ihan vähän paperiin pyyhkiessä.
Olenko raskaana vai en.
 
Liitteet

  • IMG_20210113_204039.jpg
    IMG_20210113_204039.jpg
    11 KB · Katsottu: 19
  • IMG_20210113_204030.jpg
    IMG_20210113_204030.jpg
    12.9 KB · Katsottu: 19
Tein aamulla testin ja siihen tuli tosi tosi haalea viiva. Nyt illalla tein uuden ja haalea viiva kans.
Verta tulee ihan vähän paperiin pyyhkiessä.
Olenko raskaana vai en.

Suosittelen tekeen digitestin. Kyllä toi silti positiiviseltä näyttää.
 
Takaisin
Top