Parhaat yhdistelmävaunut ja turvakaukalot?

Hertta84

Vasta-alkaja
Täällä esikoista odottava aivan pää pyörällä kun vaihtoehtoja on mahdottomasti ja tosiaan olen aivan noviisi näissä asioissa:) jotenkin tykästyin Emmaljungan Duo Edgeen sekä Maxicosin kaukaloon, mutta haluaisin kuulla mihin muut ovat päätyneet ja saada vinkkejä mihin kannattaa kiinnittää huomiota!
 
Meillä on Emmaljunga nitrot.
+ Pienet kääntyvät etupyörät.
+ Voi käyttää istuin-pehmeä kantokassi yhdistelmänä jolloin koppaa ei edes tarvitse. Kantokassia voi myöhemmin käyttää lämpöpussina. Kantokassi on kätevä, kun vauva on pieni ja menette esim. vauvapilatekseen ja vauva nukahtaa matkalla. Kantokassin voi helposti ottaa mukaan tunnille, kun taas isoa koppaa on hankala kantaa ja vauva saattaa herätä, jos sen ottaa pois kopasta.
+ Hyvä istuin. Sama istuin kuin citycrossissa. Mä en pidä niistä kuppi-istuimista.
+ Renkaat toimivat hyvin myös sorateillä, metsäpoluilla.
+ Pidän emmaljungojen ulkonäöstä.
- Vähän isokokoisemmat verrattuna ihan siroimpiin vaunuihin.
 
Meillä oli esikoisen ja kuopuksen aikana emmaljungan duo edget. Kaikin puolin toimivat ja kulku niiden kanssa on todella tasaista. Lumessa menee kevyesti. Ainoana isona miinuksena koin niiden ison koon ja painon. Auton takakonttiin ei mahtunut esimerkiksi koira samaan aikaan, joillei purkanut ihan osiin koko vaunuja..

Nyt olen kallistunut britaxin tai brio smile yhdistelmävaunuihin.
 
Mulla vähän samat kokemukset kuin Jenskalla, tosi hyvät käytössä mutta tosiaan isot kasattuna että ei tosiaan mahdu paljoa konttiin niiden lisäksi. Mulla oli kuitenki silloin iso farkku-skoda. Mutta tosi hyvin rullaavat ja hyvä jousto. Sopii kyllä hyvin maastokäyttöön. Ja vielä ihan nätit. :)
 
Siis meillä myös nuo emmaljungan duo edget :D
 
Itse olen kiinnostunut Emmaljunga Viking vaunuista mutta kunhan pääse vertailee liikkeeseen sitten näkee mikä on paras tähän elämäntilanteessa. Uutta Emmaljunga mallistoa odotamme kovasti. Itse jos saisin päättää se olisi joku juoksu vaunu kolmella renkaalla mutta mies ei tykkää niistä. Joten Emmaljunga on miehen mieleen kun edelliset olivat Emmaljunga edget ja hän tykkäsi niistä kovasti ja takuu ym asiat hoituvat hyvin. Siksi ei muut merkit käy.
 
Kertokaahan kanssa kaukaloista kokemuksianne. Meillä on isompien lasten sekä vaunut että kaukalot menneet kiertoon tai poistosektoriin. Molempien hankinta edessä.

Vaunuina toivon löytäväni jotkin edulliset käytetyt, ja niissä onkin jo ajatus millaiset meidän tarpeisiin tarvitaan. (Aiemmat oli Brio Kombit ja jotain samantyylistä nytkin mielessä, Emmaljungia tekis mieli kokeilla.)

Mutta se kaukalo... kaks Gracoa on ollut ja ne on niin painavia :rolleyes: näissä oli semmoinen telakka autossa mikä oli kätevä. Nyt meillä on kyllä vallan eri auto ja en edes tiedä löytyiskö tuosta isofix, joka on meille uutta. Tilaa autossa on mutta omaksi mukavuudeksi kaipaisin siroa, kevyttä kaukaloa :D
 
Meillä on Brion, nykyään on nimeltään Britax, sellainen tavallinen kaukalo. Oli mun mielestä ihan ok siro ja helppo kantaa vauvan ollessa pieni. Sitten isomman vauvan kanssa oli toki raskas kantaa.
 
Meillä on Emmaljungan super vikingit. Halusin kevyet työntää ja kääntyillä, kapeat, mahd isot kääntyvät etupyörät ja tilavan tavarakorin. Silloin en viel sitä ajatellu, mut nyt on kiva et niistä saa myös halutessaan tuplat. Ja tietty kivannäköiset.
 
Mun mielestä noita Britaxeja oli silloinkin, kun itse on viimeksi kaukaloja enempi nähnyt perhekahviloissa ja muissa. Se oli kyllä omaan silmään siromman näköinen. Toivottavasti sellaisia löytyis vielä!
 
Meillä oli Maxi-Cosin Pebble Plus ja sellainen varmaan ostetaan helmikuisellekin, harmittaa vähän kun edellisen menin myymään vuosi sitten pois, mutta vihaan säilyttää turhaa tavaraa ja silloin se oli turha :D
 
Meillä oli esikoisella cypexin cloud q jonka sai rattaissa kiinni ollessa makuuasentoon. Oli kyllä tosi näppärä ja tykättiin, mutta älyttömän painava vaikka meidän esikoinen oli alta 3kg syntyessään.
Rattaina meillä on nyt bumbleride indie 4 joista tykkään tosi paljon, mutta ainut miinus ollut ettei lasta saa työntäjään päin!
Nämä tosin lähtevät vaihtoon kun tuplat kuiteski vielä tarvitaan. Ja bugaboon donkeyt varmastikkin korvaavat nämä kuhan löydetään syksyllä hyvän hintaiset! :)
 
Meillä oli myös esikoisella Duo edget. Tykkäsin kovasti, kun pääsi menemään helposti metsäteitä ja hiekkateitä ja lumessa :) Autossa oli sitten erikseen matkarattaat, en olisi noita Duo edgejä jaksanut purkaa ja kuljetella. Nuo esikoisen rattaat varmaan menee vielä, mutta ehka uusi ratasosa (kankaat siis) tai ainakin kuomu pitäis hankkia.
 
Meille ostettiin käytettynä emmaljunga duo combi 3 in 1 yhdistelmät. Melko raskaat kieltämättä ja vievät tilaa. Mahtuvat kyllä purettuna farkku volkkariin. Minkä ikäiselle lapselle voi hommata matkarattaat? :D t.Tietämätön esikoisen odottaja
 
Riippuu matkarattaista ja siitä miten paljon selkänojaa saa kallistettua. Suunnilleen siinä 6kk eteenpäin lapsi oppii istumaan riittävän vakaasti, että voi rattaissa istuttaa.
 
Matkarattaissa puuttuu joskus se jalkatuki ja selkänoja ei kallistu alas asti, joten silloin kannattaa odottaa kauemmin kuin 6kk, mutta jos on kunnon tuet jaloille ja hyvä kallistus niin voi siitä 6-8kk iästä käyttää. Riippuu myös lapsesta, että koska osaa istua hyvin.
 
Matkarattaisiin saa usein kaukalon kiinnitettyä joten käyvät ihan pienestä pitäen. Meillä gracot meni myös makuuasentoon. Kevyin kaukalo on Kiddy Cosy Nest.. en tosin tiiä myydäänkö niitä enää ku oma ostettu 2007 :wink
 
Kaukaloista: kannattaa muistaa, että ihan pientä vauvaa ei niissä kannata pitää kovin pitkiä aikoja. Voi olla haitallista selälle.
 
Meillä Brion smile -rattaat/vaunut, ja Brion primo kaukalo. Olen niistä tykännyt, sirot ja kapeat eivätkä painavat nostella autoon. Ja kaukalon saa runkoon kiinni, se on kyllä kätevää pienen kanssa. Ostettiin esikoiselle 2015 ja sillä ajattelin pärjätä nytkin... vaikka vähän kyllä mietityttää että pärjääkö sitä ilman tuplia, esikoinen nyt 2v2kk vauhdikas menijä jaksaa kyllä kävellä ja juosta mutta kun se suunta ei yleensä ole sama äidin kanssa..
 
Minä juuri kysyin tuttavalta vinkkejä turvakaukalon hankintaan, hän sanoi pitäneensä edellisellä lapsella olleesta Maxi-Cosi Pebble kaukalosta (ja familyfix jalustasta). Mitenköhän tämä sitten soveltuu sellaiseen käyttöön että on kaksi autoa, pitääköhän jalustaa sitten aina vaihtaa kaukalon mukana? Sanoi että oli mukavan kevyt kanniskella ja vauvalle tilava olla.
 
Takaisin
Top