Synnytyskertomukset
- Ketjun aloittaja IceQueen
- Aloituspäivämäärä
marre
Vauhtiin päässyt keskustelija
Tytöt syntyivät 19.10 keskiviikko aamuna klo.9.25 hätäsektiolla. Rv 37+6. Maantaina tulin sairaalaan käynnistyksen. Sain maanantain aikana 2 cytotec tapettia. Pieniä supistuksia koko ajan. Seuraavana päivänä olin oksitoni tipassa. Taas vaan pieniä supistuksia. Iltapäivällä sain vielä yhden cytotec tapetin. Edelleen supistukset pysyneet samoina. Tuntuu mutta ei mitenkään kovia. Aamulla tuli limatulppa ja alkoi lapsivettä tulemaan kunnolla. Supistukset edelleen samaa tasoa. Siirryn heti synnytys osastolle oksitonitippaan. Pari vähän kovempaa supistusta tulee ja sit tulee todella raju supistus. Se supistus ei sitten laukea. Kipu on aivan hirveä enkä saa kunnolla henkeä. Selkä tuntuu siltä kun vääntyisi poikki. Vauvojen sykkeen laskee. Jollain lääkkeellä saadaan supistus laukeamaan, mutta vauvojen sykkeen ei lähde nousuun. Sitten lähdettiin kovalla vauhdilla hätäsektioon. A vauva saatiin heti ulos. B vauva oli istukoitten takana niin kesti kauemmin saada ulos. Tämän seurauksena B vauva sai liikaa unilääkettä. Hänet vietiin sen ja matalien sokeriarvojen takia happikaappiin. Tytöt voivat nyt hyvin. Paino lähti vähän laskuun ja yritetään nyt saada nousuun. A vauvalla jo vähän lähtenytkään nousuun. Minä taas olen todella kipeä sektiohaavasta. Koko maha on todella kipeä. Vaikea hoitaa vauvoja sen takia. Pakko se vaan on pystyä kivuista huolimatta. Ehkä maanantaina päästään kotiin vauvojen kanssa.
Sadetuuli
Kommentoinnin ninja
Voi Marre! Voimia sinulle ja onnea tytöistä
hyvä että nyt tytöillä hyvät oltavat ja toivottavasti kipu lievittyy pian :)
On kyllä ollu hurjat tilanteet siellä Marre. Voimia toipumiseen <3
Hyvä että kaikki meni lopulta kuitenkin niin että olette kaikki elossa ja jopa toipumassa, vaikka äärimmäiseen keinoon pitikin turvautua.
Valtavan paljon onnea koko perheelle <3
Hyvä että kaikki meni lopulta kuitenkin niin että olette kaikki elossa ja jopa toipumassa, vaikka äärimmäiseen keinoon pitikin turvautua.
Valtavan paljon onnea koko perheelle <3
Tiistaina aloitettiin käynnistys ballongilla ja supistuksia tuli kohtuullisesti, kuitenkin pärjättiin kotona ja yöksi supistukset hiipuivat. Keskiviikkona takaisin sairaalaan ja oltiin auettu kolmeen senttiin. Sitten puhkaistiin kalvot ja siitä alkoivat säännölliset napakat supistukset . Parin tunnin jälkeen aloitettiin myös oksitosiinitippa ja perään epiduraali.
8cm kohdalla synnytys näytti pysähtyvän ja sydänäänissä alkoi olla heittoa. Lääkäri alkoi puhua leikkauksesta, kun vauva ei laskeutunut enempää, kohdunkaulan lippa ei meinannut hävitä ja avosuinen tarjonta oli taas tulossa. Sain vielä kohdunkaulan puudutuksen ja lisää epiduraalia.
Päätettiin yrittää vielä vähän aikaa ja nousin istuvampaan asentoon vajaaksi tunniksi. Lääkäri tuli sitten tarkistamaan tilanteen ja yhtäkkiä oltiinkin 10cm auki, lippa hävinnyt ja vauva laskeentunut sekä kääntynyt takaraivotarjontaan. Puolen tunnin ponnistelun jälkeen syntyi tyttö. Imukupilla vähän avitettiin sydämen laskujen vuoksi ja pieni eppari leikattiin.
Esikoisen synnytys oli kolme vuotta sitten niin kamala kokemus, että en näin hyvää kokemusta uskaltanut edes kuvitella. Mikä tunne saada vauva suoraan rinnalle.
Muoks. Kalvojen puhkaisusta syntymään meni reilu 9h ja viikkoja olisi 38+3.
8cm kohdalla synnytys näytti pysähtyvän ja sydänäänissä alkoi olla heittoa. Lääkäri alkoi puhua leikkauksesta, kun vauva ei laskeutunut enempää, kohdunkaulan lippa ei meinannut hävitä ja avosuinen tarjonta oli taas tulossa. Sain vielä kohdunkaulan puudutuksen ja lisää epiduraalia.
Päätettiin yrittää vielä vähän aikaa ja nousin istuvampaan asentoon vajaaksi tunniksi. Lääkäri tuli sitten tarkistamaan tilanteen ja yhtäkkiä oltiinkin 10cm auki, lippa hävinnyt ja vauva laskeentunut sekä kääntynyt takaraivotarjontaan. Puolen tunnin ponnistelun jälkeen syntyi tyttö. Imukupilla vähän avitettiin sydämen laskujen vuoksi ja pieni eppari leikattiin.
Esikoisen synnytys oli kolme vuotta sitten niin kamala kokemus, että en näin hyvää kokemusta uskaltanut edes kuvitella. Mikä tunne saada vauva suoraan rinnalle.
Muoks. Kalvojen puhkaisusta syntymään meni reilu 9h ja viikkoja olisi 38+3.
Muokattu viimeksi:
24.10 menin synnärille seuranta käynnille ennenaikaisen supistusten vuoksi sekä syöksysynnytys pelon/uhan takia kun vauva oli todella alhaalla, kanavaa ei jäljellä lainkaan ja olin 2,5cm auki edeltävällä kerralla viikkoa aikaisemmin.
Lääkäri totesi viidessä minuutissa, että koska paikat ovat niin valmiit ja viikkoja tuolloin 38+3 niin puhkastaan kalvot, ettei enää tarvitse mennä jännäämään kotiin, kerkiääkö sairaalaan vaiko ei. Heti tämän toteamukseen jälkeen synnytyssaliin ja kalvot puhkaistiin klo 10.10. Sain myös panadol 1g kun jälleen alkoi tulla migreeni auroja.
Sitten vain odotettiin supistuksia alkavaksi ja niitä tulikin, mutta epäsäännöllosesti, joten Klo 13.20 laitettiin oksitosiinitippa säännöllistämään supistuksia ja annosta nostettiin tiheään. Pian alkoikin supistella yhä kipeämmin ja säännöllisesti n. 5min välein. Tässä kohtaa mies oli saanut esikoiselle hoitajan ja saapui seuraksi, mikä olikin hyvä kun supistuksia tuli yhä kipeämmin ja 3min välein. Nauroin helpottuneena ja onnellisena miehelle että nyt koskee todenteolla ja varmasti edistystä kohdunsuulla tapahtuu. Sain vuoronperään naurukohtauksia ja tärinä kohtauksia supistusten välissä kun olivat jo niin voimakkaita.
Kätilö tuli tutkimaan kohdunsuun tilanteen ja olin 4-5cm auki. Kätilö kehoitti olemaan pystyasennossa jotta vauvan pää painaisi enemmän kohdunsuulle ja auttaisi avautumisessa. Koitin seistä nojaten sänkyyn, mutta pian kävin kontilleni lattialle, kun tuntui että jalat pettävät alta supistusten tullessa, jos seison. Kontillaan olo olikin pian ainut asento jossa enää pystyin olemaan ja mies hieroi alaselkää aina supistusten tullessa.
Kätilö kävi tuomassa patjan lattialle, jotta oloni olisi mukavampi ja kysyi tarvitaanko kivun lievitystä. Sanoin etten ollut varma, että kipu alkoi olla kyllä jo sietokyvyn rajoilla, mutta että luulen että kestän vielä. Hän kertoi että voitaisiin laittaa spinaalipuudutus tai voisin mennä myös luomuna, kun tähänkin asti olin pärjännyt niin hyvin kovien kipujen kanssa. Sanoin heti etten kyllä missään nimessä ollut ajatellut luomuna synnyttää, mutta että katsotaan muutama supistus vielä. Kätilö tutki taas kohdunsuun ja olin 7cm auki. Kärvistelin vielä sängyssä polvillani muutaman supistuksen ja sanoin haluavani sen spinaalin. Kätilö sanoi menevänsä laittamaan puudutteen valmiiksi, mutta pian olin jo niin kipeä että kiljuin miehelle että kutsuu kätilön takaisin, että nyt en kestä enää. Hän soitti lääkärille että tulee laittamaan spinaalin, mutta lääkäri olikin hälytetty muualle, joten ei voinut tulla puudutetta laittamaan. Totesin että eikai sille mitään voi ja kätilö tutki kohdunsuun ja olin 9cm auki vauvan hiukset tuntuivat ja kummallakin puolella hieman reunaa jäljellä. Tässä kohtaa kätilö kysyi haluaisinko ilokaasua ja kiljuin haluavani ja hän lähti juosten hakemaan jotain laitetta, jonka oli aamulla vienyt viereiseen synnytyssaliin kun siellä tarvittiin ilokaasua. Ilokaasua hengitellessäni tunsin kuinka pahin kärki kivulta hieman hävisi ja aloin tuntea kovaa ponnistustarvetta. Kätilö tutki kohdunsuun ja olin 10cm auki ja sain luvan ponnistaa omassa tahdissa ja kipu oli kyllä sanoinkuvaamaton.
10min. Ponnistusvaiheen jälkeen klo 16.10 syntyi pieni poika mitoin 3540g ja 50cm py 36cm <3
Sain muutaman tikin ja olo oli heti hyvä ja synnytyksestä jäi todella hyvä mieli. Synnytys katsottiin alkaneeksi siitä kun sain oksitosiinitipan ja alkoi tulla säännöllisiä supistuksia ja kesti yhteensä 2h50min. Ikinä en olisi uskonut synnyttäväni ilman kivun lievitystä, ilokaasuakin ehdin saamaan vain hetken, mutta mentiin tilanteen mukaan ja tyytyväinen olen tähän. Palkinto kun on mitä suloisin pieni poika <3
Lääkäri totesi viidessä minuutissa, että koska paikat ovat niin valmiit ja viikkoja tuolloin 38+3 niin puhkastaan kalvot, ettei enää tarvitse mennä jännäämään kotiin, kerkiääkö sairaalaan vaiko ei. Heti tämän toteamukseen jälkeen synnytyssaliin ja kalvot puhkaistiin klo 10.10. Sain myös panadol 1g kun jälleen alkoi tulla migreeni auroja.
Sitten vain odotettiin supistuksia alkavaksi ja niitä tulikin, mutta epäsäännöllosesti, joten Klo 13.20 laitettiin oksitosiinitippa säännöllistämään supistuksia ja annosta nostettiin tiheään. Pian alkoikin supistella yhä kipeämmin ja säännöllisesti n. 5min välein. Tässä kohtaa mies oli saanut esikoiselle hoitajan ja saapui seuraksi, mikä olikin hyvä kun supistuksia tuli yhä kipeämmin ja 3min välein. Nauroin helpottuneena ja onnellisena miehelle että nyt koskee todenteolla ja varmasti edistystä kohdunsuulla tapahtuu. Sain vuoronperään naurukohtauksia ja tärinä kohtauksia supistusten välissä kun olivat jo niin voimakkaita.
Kätilö tuli tutkimaan kohdunsuun tilanteen ja olin 4-5cm auki. Kätilö kehoitti olemaan pystyasennossa jotta vauvan pää painaisi enemmän kohdunsuulle ja auttaisi avautumisessa. Koitin seistä nojaten sänkyyn, mutta pian kävin kontilleni lattialle, kun tuntui että jalat pettävät alta supistusten tullessa, jos seison. Kontillaan olo olikin pian ainut asento jossa enää pystyin olemaan ja mies hieroi alaselkää aina supistusten tullessa.
Kätilö kävi tuomassa patjan lattialle, jotta oloni olisi mukavampi ja kysyi tarvitaanko kivun lievitystä. Sanoin etten ollut varma, että kipu alkoi olla kyllä jo sietokyvyn rajoilla, mutta että luulen että kestän vielä. Hän kertoi että voitaisiin laittaa spinaalipuudutus tai voisin mennä myös luomuna, kun tähänkin asti olin pärjännyt niin hyvin kovien kipujen kanssa. Sanoin heti etten kyllä missään nimessä ollut ajatellut luomuna synnyttää, mutta että katsotaan muutama supistus vielä. Kätilö tutki taas kohdunsuun ja olin 7cm auki. Kärvistelin vielä sängyssä polvillani muutaman supistuksen ja sanoin haluavani sen spinaalin. Kätilö sanoi menevänsä laittamaan puudutteen valmiiksi, mutta pian olin jo niin kipeä että kiljuin miehelle että kutsuu kätilön takaisin, että nyt en kestä enää. Hän soitti lääkärille että tulee laittamaan spinaalin, mutta lääkäri olikin hälytetty muualle, joten ei voinut tulla puudutetta laittamaan. Totesin että eikai sille mitään voi ja kätilö tutki kohdunsuun ja olin 9cm auki vauvan hiukset tuntuivat ja kummallakin puolella hieman reunaa jäljellä. Tässä kohtaa kätilö kysyi haluaisinko ilokaasua ja kiljuin haluavani ja hän lähti juosten hakemaan jotain laitetta, jonka oli aamulla vienyt viereiseen synnytyssaliin kun siellä tarvittiin ilokaasua. Ilokaasua hengitellessäni tunsin kuinka pahin kärki kivulta hieman hävisi ja aloin tuntea kovaa ponnistustarvetta. Kätilö tutki kohdunsuun ja olin 10cm auki ja sain luvan ponnistaa omassa tahdissa ja kipu oli kyllä sanoinkuvaamaton.
10min. Ponnistusvaiheen jälkeen klo 16.10 syntyi pieni poika mitoin 3540g ja 50cm py 36cm <3
Sain muutaman tikin ja olo oli heti hyvä ja synnytyksestä jäi todella hyvä mieli. Synnytys katsottiin alkaneeksi siitä kun sain oksitosiinitipan ja alkoi tulla säännöllisiä supistuksia ja kesti yhteensä 2h50min. Ikinä en olisi uskonut synnyttäväni ilman kivun lievitystä, ilokaasuakin ehdin saamaan vain hetken, mutta mentiin tilanteen mukaan ja tyytyväinen olen tähän. Palkinto kun on mitä suloisin pieni poika <3
Ohhoh Frida! Ei voi muuta sanoa, kun että wau! Onnea pienestä pojasta
11.5 oli aika ballongin laittoon,jonka sain perjantaina aamupäivästä. Kohdunsuu oli tuolloin jo 3cm auki. Heti alkoi supistella epäsäännöllisesti ja pääsin vielä vuorokaudeksi kotiin. Ballonki tuli ulos 20:30 ja alkoi supistella kipeämmin ja noin 10min välein. Lähdimme sairaalaan 23:30,koska jo viides tulossa niin en uskaltanut olla kotona,jos tulisikin vauhdilla. Sairaalassa 4cm auki ja sain oxynormia kankkuun. Tuli tosi huono olo ja oksensin kolme kertaa. Olo oli kuin humalassa ja päässä heitti. Supisteluja edelleen 10min välein. 5 aikoihin sain ilokaasun ja sen avulla torkuin puoli 7 saakka ja menin suihkuun. Olin vain 6cm auki ja usko alkoi jo loppua että miksi supistelut ei tuota tulosta. 8:30 aikaan 7cm auki ja sain kohdunkaulan puudutteen ja kalvot puhkaistiin. Supisteli n.7min välein ja puudutus auttoi reilun tunnin. Sitten sain spinaalin ja se auttoi kaksi tuntia kunnes alkoi taas kivut puskea läpi ja lääkäri tuli laittamaan vielä uuden kohdunkaulan puudutteen,mutta se ei ehtinyt auttaa kun alkoi supistaa minuutin välein ja hirveä paine alapäässä. Itkin jo kivusta ja sain alkaa ponnistaa. Kolmella supistuksella tyttö lopulta maailmassa,oli se hieno hetki ja mies piti kädestä koko ajan. Aivan korvaamaton tuki ja turva. Istukka syntyi helposti ja napanuorasta löytyikin kaikki kolme suonta vaikka raskausaikana näkyi vain kaksi,yksi suoni oli vain vähän pienenpi. Tätä synnytystä on hyvä muistella jälkikäteen,tämä tod.näk oli meidän viimeinen synnytys. Koskaanhan ei pidä sanoa ei koskaan,mutta tuntuu että nyt meillä on perhe koossa. Vimpa ( kuulostaa hullulta sanoa ääneen, viiden lapsen äiti. Ja onnellinen sellainen )
Ilyana
Piirimestaruustason postaaja
Mä voisin yrittää kirjoittaa vähän jotain, täydennän sitten, kun saan epikriisin, josta voin tarkistaa tärkempia yksityiskohtia.
Eli silloin to 10.11. soittelin illalla synnärille, kun arvelin, että tihkuu lapsivettä, joka sit kuitenkin pe 11.11. todettiin vääräksi hälytykseksi vaikka siinä jonkin aikaa arvottiin ja ihmeteltiin hoitajan ja lääkärin voimin tilannetta. Menin siis himaan, jossa olosta tuli melko pian tosi outo, alapäätä pakotti ja supisteli säännöllisen epäsäännöllisesti, nukkuessakin heräsin supistuksiin ja oksentamassakin kävin (ihan hukkaan meni ne kebabit) ja kun viideltä lauantaiyönä 12.11. aloin kellottamaan supistuksia, huomasin niiden tulevan noin 5 min. välein, joten päätin aamulla soitella synnärille uudestaan.
Puoli kymmenen la 12.11. olinkin sit jo synnärillä enkä pystynyt edes istumaan, kun koski niin paljon. Sisätutkimus oli ihan yhtä tuskaa ja käyrillä makuu aivan hanurista. Kahdelle sormelle oli ulkosuu auki, sain valita lähdenkö vielä kotiin vai en ja kirjasivat mut osastolle sisään, 10:15 oon marssinut synnytyssaliin sisälle, josta poistuin seuraavan kerran sunnuntai yönä 02:10.
Sain heti kipupiikin pakaraan ja lämpötyynyn, jotta pystyin huilaamaan, mutta teho ei riittänyt kuin pariksi tunniksi - uuden kipupiikin sain kolmen aikaan (taisin olla pari senttiä auki tässä vaiheessa), joka ei enää toiminut viiden jälkeen. Eli puolet ajasta olin ilman mitään kivunlievitystä - ellei kuumaa suihkua lasketa.. isäntä lähti hoitamaan muutamia asioita ja hakemaan kotiin unohtunutta laturia, joten neljästä varttia yli seitsemään olin itsekseni synnytyssalissa ja koitin nukkua.. viidestä asti kipu oli niin älytön, etten päässyt edes vessanpöntöltä ylös (ainoa mukava paikka..) ja jouduin nojailemaan ja heijailemaan itseäni sänkyä vasten, kun olin ihan varma että jalat lähtevät alta. Tässä vaiheessa supistelu ei siis tuntunut enää mahassa vaan ihan selkeästi kohdunkaulassa/-suulla/-kanavassa/you name it ja olin ihan varma, että kuolen. Kätilöopiskelija tuli joskus vähän ennen seitsemää kertomaan, että olivat pitäneet palaveria lääkärin kanssa, joka oli sitä mieltä, että voin lähteä vielä kotiin eikä ole syytä käynnistykselle. Sanoin suoraan, etten lähde mihinkään, koska mua sattuu niin paljon etten pysty edes makaamaan/puhumaan/seisomaan, jolloin päätettiin että tehdään nyt sisätutkimus kunhan olin eka ollut käyrillä hetken - mikä oli yllättävän vaikeeta, kun en pystynyt makaamaan..
Mieskin tuli just tässä vaiheessa ja katsoin, että nyt on muuten nainen kipeä, kun ei voi edes puhua ilman, että joudun irvistämään ja puuskuttamaan. Samalla, kun kätilöharjoittelija astui ovesta, tunsin kuinka housut holahtivat märiksi ja sanoin, että nyt taitaa tapahtua - 5 senttiä auki ja lapsivettä (oikein kauniin väristä kuulema) vaan tulee ja tulee, jolloin kutsuttiin paikalle oikea kätilökin, joka totesi suoraan ettei puhettakaan kotiinlähdöstä ja sanoi heti, että tilaa mulle epiduraalin. Varttia vaille kasi tilattu epi vaikutti jo varttia yli enkä voi edes sanoin kuvailla sitä autuutta, kun kaksi päivää kestänyt kipu on yht'äkkiä poissa. Laitto itsessään ei sattunut, kipeiden supistusten takia oli vain tosi epämiellyttävää koittaa pysyä paikoillaan, mutta muuten kyllä voin suositella erittäin lämpimästi - ainoita haittavaikutuksia oli tärinä ja lievä päänsärky, joka saattoi johtus myös siitä että edellisen päivän ruokasaldo oli oksennettu kebab ja lauantaina olin saanut syötyä koko päivänä vain banaanin ja jogurtin enkä tosiaan saanut illalla enää seitsemän jälkeen juoda mitään ennen kuin vasta synnytyksen oltua ohi.
No, siinä sitten tutkittiin ja ihmeteltiin, otettiin vauvan päästä verikokeita sekä kiinnitettiin pinni sydänääniä varten ja laitettiin virtsarakkoon katetria ja ranteeseen kanyylia, käsivarresta otettiin verikokeita yms. Ysiltä olin kokonaan auki, enää odoteltiin vaan ponnistuksen tunnetta ja sitä, että vauva laskeutuu ihan kunnolla - en voinut auttaa asiaa mitenkään, kun en pystynyt seisomaan - jalat olisi kyllä varmaan kantaneet, mutta musta roikkui niin monta piuhaa ja härveliä, että olisin päässyt ehkä puoli 20 senttiä johonkin suuntaan.
Joskus puoli yhdentoista aikaan aloinkin ponnistamaan - ponnistusaikaa ei annettu ihan kauheasti, kun vauvan happiarvot ja jotkut muut heittelehti. Siinäpä sitten ponnistin puoli-istuvassa asennossa (enkä kyllä ollut hiljaa) ja tunsin, miten se sänky oikeasti lainehti kaikenmaailman eritteitä, päätä särki ja jalat tärisi kuin pahimmassakin horkassa, jossain vaiheessa oli vaan pakko sanoa, etten jaksa enää, jolloin kätilö leikkasi pienen epparin ja totesi, että tuskin olisi muuten edes tullutkaan pihalle, kun vauvan pää oli jotenkin vähän väärässä asennossa - tässä vaiheessa huomattiin myös, että lapsiveteen oli lopussa tullut kakkaa, jota vauva oli vetänyt keuhkoihinsa ja että napanuora oli monta kertaa vauvan ympärillä, syntyessään myös hengitti vähän huonosti.
23:21 oli vauva ulkona, istukka syntyi hetken kuluttua itsekseen ja oli alkanut jo kalkkiutumaan, muutama yhden tikin nirhauma sekä eppari, mutta muuten kaikki sujui varsin mallikkaasti - sanoinkin, että jos synnytyksen aikana ainoa vaiva on närästys, niin on päässyt jo todella helpolla.
Eli silloin to 10.11. soittelin illalla synnärille, kun arvelin, että tihkuu lapsivettä, joka sit kuitenkin pe 11.11. todettiin vääräksi hälytykseksi vaikka siinä jonkin aikaa arvottiin ja ihmeteltiin hoitajan ja lääkärin voimin tilannetta. Menin siis himaan, jossa olosta tuli melko pian tosi outo, alapäätä pakotti ja supisteli säännöllisen epäsäännöllisesti, nukkuessakin heräsin supistuksiin ja oksentamassakin kävin (ihan hukkaan meni ne kebabit) ja kun viideltä lauantaiyönä 12.11. aloin kellottamaan supistuksia, huomasin niiden tulevan noin 5 min. välein, joten päätin aamulla soitella synnärille uudestaan.
Puoli kymmenen la 12.11. olinkin sit jo synnärillä enkä pystynyt edes istumaan, kun koski niin paljon. Sisätutkimus oli ihan yhtä tuskaa ja käyrillä makuu aivan hanurista. Kahdelle sormelle oli ulkosuu auki, sain valita lähdenkö vielä kotiin vai en ja kirjasivat mut osastolle sisään, 10:15 oon marssinut synnytyssaliin sisälle, josta poistuin seuraavan kerran sunnuntai yönä 02:10.
Sain heti kipupiikin pakaraan ja lämpötyynyn, jotta pystyin huilaamaan, mutta teho ei riittänyt kuin pariksi tunniksi - uuden kipupiikin sain kolmen aikaan (taisin olla pari senttiä auki tässä vaiheessa), joka ei enää toiminut viiden jälkeen. Eli puolet ajasta olin ilman mitään kivunlievitystä - ellei kuumaa suihkua lasketa.. isäntä lähti hoitamaan muutamia asioita ja hakemaan kotiin unohtunutta laturia, joten neljästä varttia yli seitsemään olin itsekseni synnytyssalissa ja koitin nukkua.. viidestä asti kipu oli niin älytön, etten päässyt edes vessanpöntöltä ylös (ainoa mukava paikka..) ja jouduin nojailemaan ja heijailemaan itseäni sänkyä vasten, kun olin ihan varma että jalat lähtevät alta. Tässä vaiheessa supistelu ei siis tuntunut enää mahassa vaan ihan selkeästi kohdunkaulassa/-suulla/-kanavassa/you name it ja olin ihan varma, että kuolen. Kätilöopiskelija tuli joskus vähän ennen seitsemää kertomaan, että olivat pitäneet palaveria lääkärin kanssa, joka oli sitä mieltä, että voin lähteä vielä kotiin eikä ole syytä käynnistykselle. Sanoin suoraan, etten lähde mihinkään, koska mua sattuu niin paljon etten pysty edes makaamaan/puhumaan/seisomaan, jolloin päätettiin että tehdään nyt sisätutkimus kunhan olin eka ollut käyrillä hetken - mikä oli yllättävän vaikeeta, kun en pystynyt makaamaan..
Mieskin tuli just tässä vaiheessa ja katsoin, että nyt on muuten nainen kipeä, kun ei voi edes puhua ilman, että joudun irvistämään ja puuskuttamaan. Samalla, kun kätilöharjoittelija astui ovesta, tunsin kuinka housut holahtivat märiksi ja sanoin, että nyt taitaa tapahtua - 5 senttiä auki ja lapsivettä (oikein kauniin väristä kuulema) vaan tulee ja tulee, jolloin kutsuttiin paikalle oikea kätilökin, joka totesi suoraan ettei puhettakaan kotiinlähdöstä ja sanoi heti, että tilaa mulle epiduraalin. Varttia vaille kasi tilattu epi vaikutti jo varttia yli enkä voi edes sanoin kuvailla sitä autuutta, kun kaksi päivää kestänyt kipu on yht'äkkiä poissa. Laitto itsessään ei sattunut, kipeiden supistusten takia oli vain tosi epämiellyttävää koittaa pysyä paikoillaan, mutta muuten kyllä voin suositella erittäin lämpimästi - ainoita haittavaikutuksia oli tärinä ja lievä päänsärky, joka saattoi johtus myös siitä että edellisen päivän ruokasaldo oli oksennettu kebab ja lauantaina olin saanut syötyä koko päivänä vain banaanin ja jogurtin enkä tosiaan saanut illalla enää seitsemän jälkeen juoda mitään ennen kuin vasta synnytyksen oltua ohi.
No, siinä sitten tutkittiin ja ihmeteltiin, otettiin vauvan päästä verikokeita sekä kiinnitettiin pinni sydänääniä varten ja laitettiin virtsarakkoon katetria ja ranteeseen kanyylia, käsivarresta otettiin verikokeita yms. Ysiltä olin kokonaan auki, enää odoteltiin vaan ponnistuksen tunnetta ja sitä, että vauva laskeutuu ihan kunnolla - en voinut auttaa asiaa mitenkään, kun en pystynyt seisomaan - jalat olisi kyllä varmaan kantaneet, mutta musta roikkui niin monta piuhaa ja härveliä, että olisin päässyt ehkä puoli 20 senttiä johonkin suuntaan.
Joskus puoli yhdentoista aikaan aloinkin ponnistamaan - ponnistusaikaa ei annettu ihan kauheasti, kun vauvan happiarvot ja jotkut muut heittelehti. Siinäpä sitten ponnistin puoli-istuvassa asennossa (enkä kyllä ollut hiljaa) ja tunsin, miten se sänky oikeasti lainehti kaikenmaailman eritteitä, päätä särki ja jalat tärisi kuin pahimmassakin horkassa, jossain vaiheessa oli vaan pakko sanoa, etten jaksa enää, jolloin kätilö leikkasi pienen epparin ja totesi, että tuskin olisi muuten edes tullutkaan pihalle, kun vauvan pää oli jotenkin vähän väärässä asennossa - tässä vaiheessa huomattiin myös, että lapsiveteen oli lopussa tullut kakkaa, jota vauva oli vetänyt keuhkoihinsa ja että napanuora oli monta kertaa vauvan ympärillä, syntyessään myös hengitti vähän huonosti.
23:21 oli vauva ulkona, istukka syntyi hetken kuluttua itsekseen ja oli alkanut jo kalkkiutumaan, muutama yhden tikin nirhauma sekä eppari, mutta muuten kaikki sujui varsin mallikkaasti - sanoinkin, että jos synnytyksen aikana ainoa vaiva on närästys, niin on päässyt jo todella helpolla.
Minäkin haluan synnytyskertomukseni :)
Perjantaina 11.11 heti aamulla alkoi kipeät, mutta epäsäännölliset supistukset. Neuvolassa kävin pyörähtämässä, sinne kun oli aika varattuna, ja lähdin käymään rauhassa kahvilassa aamupalalla sen jälkeen. Tosin sitten päätin lähteä kotiin, kun supistukset tuntui niin kipeiltä että alojn epäilemään etten kohta pystyisi ajamaan autolla kotiin. Harmi vaan että supistukset sitten harvenivat päivän mittaan...
Mutta seuraavana yönä sitten heti kun nukkumaan menin niin tihevinät ja voimistuivat taas. Sain torkuttua about 05.00 asti kun puolen tunnin välein joko minä tai mies kävi lämmittämässä kauratyynyjä. Ne siis auttoivat kyllä huomattavasti noihin alun supisteluihin. Vielä viiden aamuyöstä aikoihin puhuttiin miehen kanssa että supistukset voi ihan hyvin aamun tullen taas laimentua.
Mutta ei ne onneksi laimentunut ja soiteltiin mummi hakemaan esikoinen hoitoon 08.00. Siitä sitten lähdettiin heti synnärille, oma oloni alkoi olemaan jo todella tuskainen ja supistuksia alkoi yhtäkkiä tulla 2-3min välein. Automatka oli yhtä helvettiä, synnärille tultiin 8.30.
Kätilö teki sisätutkimuksen ja totesi että kovin on epäkypsä tilanne vielä, kaulaa jäljellä 2cm ja kohdunkaula auki 2cm. Käyrillä yritin olla, mutta tiheään ja koko ajan voimistuvat supistukset oli aika mahdoton yhdistelmä. Onneksi ei kotiin tarvinnut enää lähteä vaan joskus 9.30 aikoihin siiryttiin saliin koska halusin päästä suihkuun. Suihkussa sitten pääsikin sitten supistukset kunnolla valloilleen ja tuntui että kuolen sinne. Olin polvillani lattialla ja nojasin jumppapalloon ja mies suihkutti kuumaa vettä alaselkään. Vartin kestin suihkussa olla kunnes oli pakko todeta että ei kestä enää, nyt tarvii jotain muuta kivunlievitystä. Suihkusta kun tulin pois, niin olin auennut 15minuutissa 5 senttiin.
Siirryin ilokaasuun ja taisin pyytää tässä vaiheessa puudutetta. Ajantaju hävisi ihan kokonaan, kaippa se anestesialääkäri tuli paikalle suht nopeasti. Itse llin siinä vaiheessa jo niin tuskissa että huusin vaan. Eikä epiduraalin laitosta tullut yhtään mitään kun en vaan pystynyt olemaan paikallaan kun supistuksia tuli päälle jatkuvalla syötöllä. Ja siinä sängyn reunalla istuessani, ilokaasu maskiin hönkiessäni oli sit pakko jo alkaa karjumaan että nyt muuten tarvii ponnistaa ihan just samantien. Siitä sitten menin kyljelleni ja kätilö kurkkaa ja toteaa että olen täysin auki ja lapsi on tulossa jo. Itsellä ei tässä vaiheessa enää mitään käryä mistään, karjun vaan täyttä huutoa. Eipä kukaan mulle tuon enempää ehtinyt mitään edes ohjeistamaan. En tainnut edes tietoisesti ponnistaa kertaakaan, eikä kukaan mulle ponnistamisesta edes puhunutkaan. Vauva pulpahti maailmaan aika omatoimisesti :D Mies sanoi jälkikäteen että kyllä hän vähän ihmeissään katsoi kun siinä tuli kätilöillä kiire ja ne vaan sinkoili joka puolelle että saavat tarvittavat jutut valmiiksi. Kätilö totesi jälkikäteen että hän ehti juuri saada hanskat käteen kun ottikin jo vauvan vastaan.
Vauva syntyi siis 12.11 klo 10.52. Paino oli 3245g ja pituus 51cm. Lapsivesiä ei mennyt ollenkaan vaan vauva oli syntymässä sikiöpussissa jonka toinen kätilöistä sitten puhkas juuri ennen kuin vauva syntyi. Epikriisiä kun jälkikäteen luin, niin esim. tuo loppuavautuminen 5cm--> 10cm tapahtui 20 minuutissa.
Tuli sitten vähän niinkuin vahingossa synnytettyä luomuna (ei siis kuulunut suunnitelmiin), mutta toki suuri helpotuksen tunne kun kaikki meni niin nopeasti loppupeleissä. Toki olisin suonut itselleni jonkun puudutteen ettei olisi ollut ihan niin kivuliasta touhua.
Perjantaina 11.11 heti aamulla alkoi kipeät, mutta epäsäännölliset supistukset. Neuvolassa kävin pyörähtämässä, sinne kun oli aika varattuna, ja lähdin käymään rauhassa kahvilassa aamupalalla sen jälkeen. Tosin sitten päätin lähteä kotiin, kun supistukset tuntui niin kipeiltä että alojn epäilemään etten kohta pystyisi ajamaan autolla kotiin. Harmi vaan että supistukset sitten harvenivat päivän mittaan...
Mutta seuraavana yönä sitten heti kun nukkumaan menin niin tihevinät ja voimistuivat taas. Sain torkuttua about 05.00 asti kun puolen tunnin välein joko minä tai mies kävi lämmittämässä kauratyynyjä. Ne siis auttoivat kyllä huomattavasti noihin alun supisteluihin. Vielä viiden aamuyöstä aikoihin puhuttiin miehen kanssa että supistukset voi ihan hyvin aamun tullen taas laimentua.
Mutta ei ne onneksi laimentunut ja soiteltiin mummi hakemaan esikoinen hoitoon 08.00. Siitä sitten lähdettiin heti synnärille, oma oloni alkoi olemaan jo todella tuskainen ja supistuksia alkoi yhtäkkiä tulla 2-3min välein. Automatka oli yhtä helvettiä, synnärille tultiin 8.30.
Kätilö teki sisätutkimuksen ja totesi että kovin on epäkypsä tilanne vielä, kaulaa jäljellä 2cm ja kohdunkaula auki 2cm. Käyrillä yritin olla, mutta tiheään ja koko ajan voimistuvat supistukset oli aika mahdoton yhdistelmä. Onneksi ei kotiin tarvinnut enää lähteä vaan joskus 9.30 aikoihin siiryttiin saliin koska halusin päästä suihkuun. Suihkussa sitten pääsikin sitten supistukset kunnolla valloilleen ja tuntui että kuolen sinne. Olin polvillani lattialla ja nojasin jumppapalloon ja mies suihkutti kuumaa vettä alaselkään. Vartin kestin suihkussa olla kunnes oli pakko todeta että ei kestä enää, nyt tarvii jotain muuta kivunlievitystä. Suihkusta kun tulin pois, niin olin auennut 15minuutissa 5 senttiin.
Siirryin ilokaasuun ja taisin pyytää tässä vaiheessa puudutetta. Ajantaju hävisi ihan kokonaan, kaippa se anestesialääkäri tuli paikalle suht nopeasti. Itse llin siinä vaiheessa jo niin tuskissa että huusin vaan. Eikä epiduraalin laitosta tullut yhtään mitään kun en vaan pystynyt olemaan paikallaan kun supistuksia tuli päälle jatkuvalla syötöllä. Ja siinä sängyn reunalla istuessani, ilokaasu maskiin hönkiessäni oli sit pakko jo alkaa karjumaan että nyt muuten tarvii ponnistaa ihan just samantien. Siitä sitten menin kyljelleni ja kätilö kurkkaa ja toteaa että olen täysin auki ja lapsi on tulossa jo. Itsellä ei tässä vaiheessa enää mitään käryä mistään, karjun vaan täyttä huutoa. Eipä kukaan mulle tuon enempää ehtinyt mitään edes ohjeistamaan. En tainnut edes tietoisesti ponnistaa kertaakaan, eikä kukaan mulle ponnistamisesta edes puhunutkaan. Vauva pulpahti maailmaan aika omatoimisesti :D Mies sanoi jälkikäteen että kyllä hän vähän ihmeissään katsoi kun siinä tuli kätilöillä kiire ja ne vaan sinkoili joka puolelle että saavat tarvittavat jutut valmiiksi. Kätilö totesi jälkikäteen että hän ehti juuri saada hanskat käteen kun ottikin jo vauvan vastaan.
Vauva syntyi siis 12.11 klo 10.52. Paino oli 3245g ja pituus 51cm. Lapsivesiä ei mennyt ollenkaan vaan vauva oli syntymässä sikiöpussissa jonka toinen kätilöistä sitten puhkas juuri ennen kuin vauva syntyi. Epikriisiä kun jälkikäteen luin, niin esim. tuo loppuavautuminen 5cm--> 10cm tapahtui 20 minuutissa.
Tuli sitten vähän niinkuin vahingossa synnytettyä luomuna (ei siis kuulunut suunnitelmiin), mutta toki suuri helpotuksen tunne kun kaikki meni niin nopeasti loppupeleissä. Toki olisin suonut itselleni jonkun puudutteen ettei olisi ollut ihan niin kivuliasta touhua.
ellami
Sanaisen arkkunsa ammentaja
14.11. Maanantai. Menin käynnistykseen, aika oli tunnin myöhässä. Mur. Lääkärinä todella kovakourainen huonomaineinen ukko. Noh. Toisella yrityksellä ballongin laitto onnistui, klo 11.00. Oli todella epämukava kokemus. Sen jälkeen käytiin sairaalan ruokalassa syömässä. Sitten siirryin osastolle, joka oli niin täynnä että reilu tunti piti odotella paikkaa jonka tekivät imetyshuoneeseen. Menkkamaista jomotusta oli koko ajan ja tunne että pissittää. Klo 15.30 ballonki putosi ja siirryin synnytyssaliin. Klo 16.00 puhkastiin kalvot jotta vedet lorisi. Mies kävi kotona tuossa välillä ja saapui synnärille takasin joskus 17.00.
Pari kätilöä yritti vuoroon laittaa mulle tippakanyylia oksitosiinille vaan ei saanut kun ohuet suonet huonosti esillä. Lämmittelin tovin kättä ja lääkäri tuli laittaa tipan joskus 17.30.
Epämääräistä supistelua. Auki vain 3cm, ei edistystä. Tippaa lisättiin.... kysyttäessä sanoin että yritän olla ilman kivunlievitystä. Jossain vaiheessa hengittelin ilokaasua, mutta pian tuli huono olo eikä auttanut kipuun.
Oltiin pitkälti kaksin miehen kanssa salissa. Kätilöillä oli kiirettä. Jumppapallon päällä oli hyvä välillä ja välillä seisten. Noin klo 21.00 iski aivan valtavan kivuliaat supistukset. Edes kolmosen synnytys luomuna ei tehnyt niin kipeää. Kyllä ulvoin. Vaikka olin vannonut etten ääntä päästä. Koko kroppa tärisi enkä hallinnut yhtään. Kätilö ja lääkäri tuli paikalle ja tuumasi että nyt laitetaan mini spinaali. Se vaikutti pian ja ai taivas mikä helpotus. Hieman yli 22.00 kätilö sanoi että ala vaan ponnistaa kun hän sanoo. En tuntenut kipua enkä supistuksia. Oli silti helppo työntää. Vauvalla romahti sydänäänet laskuun niin tuli kiire. Hän syntyi nätisti ja rauhallisin ponnistuksin n.11 minuutissa.
Sain pojan rinnalle ja lähes huomaamatta kätilö miltei veteli/paineli istukan pois ja tuli joku verilönttihyytymäkin.
Salissa vietettiin lähes klo 01.00 asti että järkkäsivät meille extra paikan synnytyssalien lepohuoneeseen jossa torkuin yön vauva rinnalla. Oli rauhallinen yö.
Virallisesti synnytys kesti vain 1t 11min. Otettiin siitä klo 21 maissa alkaneista supistuksista. Vaikkakin koko koettelemus oli noin 12 tuntia.
Kaikesta huolimatta jäi hyvä mieli. Kätilö(t) oli loistavia. Miehen mukana olo myös. Ja se tunne kun kuuli vauvan parkasun ja sai hänet syliin <3
3280g ja 52cm rakkauspakkaus. Kaiken sen tuskan arvoinen ja enemmän.
Kotiuduimme jo seuraavana aamupäivänä :)
Pari kätilöä yritti vuoroon laittaa mulle tippakanyylia oksitosiinille vaan ei saanut kun ohuet suonet huonosti esillä. Lämmittelin tovin kättä ja lääkäri tuli laittaa tipan joskus 17.30.
Epämääräistä supistelua. Auki vain 3cm, ei edistystä. Tippaa lisättiin.... kysyttäessä sanoin että yritän olla ilman kivunlievitystä. Jossain vaiheessa hengittelin ilokaasua, mutta pian tuli huono olo eikä auttanut kipuun.
Oltiin pitkälti kaksin miehen kanssa salissa. Kätilöillä oli kiirettä. Jumppapallon päällä oli hyvä välillä ja välillä seisten. Noin klo 21.00 iski aivan valtavan kivuliaat supistukset. Edes kolmosen synnytys luomuna ei tehnyt niin kipeää. Kyllä ulvoin. Vaikka olin vannonut etten ääntä päästä. Koko kroppa tärisi enkä hallinnut yhtään. Kätilö ja lääkäri tuli paikalle ja tuumasi että nyt laitetaan mini spinaali. Se vaikutti pian ja ai taivas mikä helpotus. Hieman yli 22.00 kätilö sanoi että ala vaan ponnistaa kun hän sanoo. En tuntenut kipua enkä supistuksia. Oli silti helppo työntää. Vauvalla romahti sydänäänet laskuun niin tuli kiire. Hän syntyi nätisti ja rauhallisin ponnistuksin n.11 minuutissa.
Sain pojan rinnalle ja lähes huomaamatta kätilö miltei veteli/paineli istukan pois ja tuli joku verilönttihyytymäkin.
Salissa vietettiin lähes klo 01.00 asti että järkkäsivät meille extra paikan synnytyssalien lepohuoneeseen jossa torkuin yön vauva rinnalla. Oli rauhallinen yö.
Virallisesti synnytys kesti vain 1t 11min. Otettiin siitä klo 21 maissa alkaneista supistuksista. Vaikkakin koko koettelemus oli noin 12 tuntia.
Kaikesta huolimatta jäi hyvä mieli. Kätilö(t) oli loistavia. Miehen mukana olo myös. Ja se tunne kun kuuli vauvan parkasun ja sai hänet syliin <3
3280g ja 52cm rakkauspakkaus. Kaiken sen tuskan arvoinen ja enemmän.
Kotiuduimme jo seuraavana aamupäivänä :)
Muokattu viimeksi:
Jezkatz
Vauhtiin päässyt keskustelija
Mun synnytysreissu alkoi lauantaina 29.10. kun mulla alkoi hirveä kylkikipu. Parin eri sairaalan kautta kierrettiin ja todettiin että vauva painaa mun virtsateitä ja on aiheuttanut oikean muinaisen laajentuman. 30.10 yöllä kahden aikaan mut vietiin sitten naistenklinikalle tarkkailuun ja luulin tässä vaiheessa vielä pääseväni aamulla kotiin.
Sunnuntaina sitten puolelta päivin mulle tultiin ilmoittamaan että mun raskaus on nyt riskiraskaus ja kotiin en pääse ilman vauvaa, synnytys käynnistetään heti. Siitä sitten tutkimushuoneeseen missä kohdunsuun tilanne oli tiukasti yhdelle sormelle auki ja kaulaa jäljellä reilusti. Yritettiin laittaa ballonkia siinä onnistumatta joten käynnistys aloitettiinkin cytotecillä. Sunnuntai ja maanantai päivä kuluikin sitten siinä että sain cytotecejä jotka ei vaikuttaneet juuri ollenkaan, olin tosi väsynyt kun en saanut nukuttua munuaiskivun takia.
Maanantaina kahdeksan aikaan illalla sain seitsemännen cytotecin joka sitten aloitti pikkuhiljaa voimistuvat supistukset. Mies lähti osastolta kotiin vähän ennen yhdeksää ja siinä vaiheessa vielä ajattelin että eiköhän nää supistukset tästä laannu, että mene vaan kotiin ja koita nukkua hyvin. Kymmeneltä alettiin ottaa käyrää ja supistukset oli jo tosi kipeitä. Hetken ehdin makoilla käyrällä ennenkuin tuntu että nyt lorahtelee jotain housuihin. Soitin kätilön paikalle ja hän käski mut vessaan että katotaan mitä vuoto on. Vessassa sitten putosi limatulppa ja vuoto kuitattiin vereksi joka johtuu kohdunsuun kypsymisestä. Tämän jälkeen yritin ehkä vartin verran lepäillä, mutta supistukset oli jo niin kipeitä että pelkäsin että mun huonekaveri herää kun ähkin kivusta. 23.00 kätilö tuli hakemaan mut tutkimushuoneeseen, kohdunkaula lähes hävinnyt, kohdunsuu kahdelle sormelle auki ja sitten loiskahti lapsivedetkin siihen tutkimuspöydälle. Siitä lähdin kipujen kanssa kuumaan suihkuun istumaan joka helpotti vain hetkeksi, sen jälkeen sain kipupiikin peppuun joka aiheutti vaan tosi kännisen olon. Sen voimin kärvistelin jonkun aikaa ennenkun kivut alkoi olla niin kovia että kroppa vaan tärisi ja tuntui että en voi edes hengittää supistuksen aikana. Osastolla en voinut enää muuta kivunlievitystä saada joten pakkasin tavarani ja kätilö lähti viemään mua synnytysosastolle.
Tiistain puolella klo 2.20 pääsin synnytyshuoneeseen jossa alettiin taas ottaa käyrää ja sain ilokaasua. Soitin miehelle joka ei onneksi ollut mennyt kotiin nukkumaan vaan oli äitinsä luona yökahvilla, oli muka nähnyt mun naamasta että synnytys lähtee käyntiin eikä viitsinyt mennä nukkumaan kun kuitenkin joutuu tulemaan synnärille. Puhelun jälkeen otin kätilön kehotuksesta TNS laitteen kokeiluun, mutta se tuntui lähinnä vaan häiritsevältä joten luovuin siitä nopeasti. 3.30 mies saapui sairaalaan ja supistukset oli tässä vaiheessa niin kovia että huusin ja oksensin kivusta. 4.30 tuli todella töykeä anestesialääkäri laittamaan mulle kanyylin selkään ja sain sitäkautta jotain kipulääkettä ja spinaalipuudutuksen. Puudutus vei kaikki kivut ja sain nukuttua. Kuudelta vauvan päähän tultiin laittamaan pinni jolla saatiin paremmin seurattua sydänääniä, sain epiduraalipuudutuksen ja tipan käteeni. Seitsemältä aloitettiin oksitosiinitippa. Tässä välissä supistukset alkoi tuntua taas kipeinä ja vauvan sydänäänissä oli laskuja. Itkin väsymystä ja sain toisen epiduraalin. Kymmeneltä oli kätilöiden vuoronvaihto ja sain onnekseni todella ihanan kätilön. Lääkäri tuli ottamaan vauvan päästä ph-arvoa jonka oton aikana vauvan sydänäänet lähti laskuun. Jouduin nelinkontin ottamaan maskista happea ja kätilöopiskelija työnsi vauvaa alakautta väkisin ylöspäin että saatiin sydänäänet normaaleiksi. Oksitosiini laitettiin tauolle sydänäänien laskun takia. Supistuskivut alkoi palata toispuoleisina ja huomattiin että kanyyli on huonosti selässä mutta sain silti lisää puudutusta. 12 maissa olin 3cm auki ja todella väsynyt, kuume alkoi nousta, en saanut syödä enkä juoda ja aloin jo toivoa sektiota mutta aloitettiin oksitosiinitippa uudestaan. 13.30 laitettiin uusi kanyyli selkään ja kahdelta olinkin jo 6-7cm auki. Vauvan sydänäänet reagoi oksitosiiniin laskuilla ja supistuksia tuli ilman taukoja. Sain maata vain oikealla kyljellä sydänäänien takia. Kätilö täytti papereita sektiota varten ja oksitosiini oli pakko laittaa tauolle, totesivat myös että mun lantio vaikuttaa ahtaalta alatiesynnytykseen. Neljältä olin 9cm auki ja lääkäri kävi tapaamassa, sovittiin että yritetään vielä jos voisin synnyttää alateitse. Viideltä sain antibioottitipan kuumeen takia ja lisää puudutusta. Aloitettiin oksitosiini uudestaan, kuudelta olin täysin auki ja sain alkaa hiljalleen ponnistaa omaan tahtiin. 19.00 käännyin puoli-istuvaan ja tuli käsky ponnistaa kaikin voimin. Paikalla oli kaksi kätilöä ja lääkäri ja ponnistusvaihe oli todella kivulias ja tuntui ikuisuudelta. Viimein 1.11. klo 19.55 syntyi pieni tyttö käsi leukaa vasten ja napanuora kaulan ympärillä, 3320g, 47cm ja apgarpisteitä 8. Istukka paineltiin ja vedettiin ulos ja tikkejä sain yhteensä 5, vauva sai panadolia koska itki kipua pitkän ponnistusvaiheen takia.
Vaikka välillä meinasi usko loppua ja näytti ettei koko hommasta tule mitään niin lopputulos oli kyllä paras mahdollinen <3 ja vaikka synnytys oli pitkä, ajoittain todella kivulias ja olin väsymyksestä sekaisin niin kyllä vaan tekisin kaiken sen uudestaan vaikka heti ens viikolla, on se oma vauva niin ihana ja rakas <3
Sunnuntaina sitten puolelta päivin mulle tultiin ilmoittamaan että mun raskaus on nyt riskiraskaus ja kotiin en pääse ilman vauvaa, synnytys käynnistetään heti. Siitä sitten tutkimushuoneeseen missä kohdunsuun tilanne oli tiukasti yhdelle sormelle auki ja kaulaa jäljellä reilusti. Yritettiin laittaa ballonkia siinä onnistumatta joten käynnistys aloitettiinkin cytotecillä. Sunnuntai ja maanantai päivä kuluikin sitten siinä että sain cytotecejä jotka ei vaikuttaneet juuri ollenkaan, olin tosi väsynyt kun en saanut nukuttua munuaiskivun takia.
Maanantaina kahdeksan aikaan illalla sain seitsemännen cytotecin joka sitten aloitti pikkuhiljaa voimistuvat supistukset. Mies lähti osastolta kotiin vähän ennen yhdeksää ja siinä vaiheessa vielä ajattelin että eiköhän nää supistukset tästä laannu, että mene vaan kotiin ja koita nukkua hyvin. Kymmeneltä alettiin ottaa käyrää ja supistukset oli jo tosi kipeitä. Hetken ehdin makoilla käyrällä ennenkuin tuntu että nyt lorahtelee jotain housuihin. Soitin kätilön paikalle ja hän käski mut vessaan että katotaan mitä vuoto on. Vessassa sitten putosi limatulppa ja vuoto kuitattiin vereksi joka johtuu kohdunsuun kypsymisestä. Tämän jälkeen yritin ehkä vartin verran lepäillä, mutta supistukset oli jo niin kipeitä että pelkäsin että mun huonekaveri herää kun ähkin kivusta. 23.00 kätilö tuli hakemaan mut tutkimushuoneeseen, kohdunkaula lähes hävinnyt, kohdunsuu kahdelle sormelle auki ja sitten loiskahti lapsivedetkin siihen tutkimuspöydälle. Siitä lähdin kipujen kanssa kuumaan suihkuun istumaan joka helpotti vain hetkeksi, sen jälkeen sain kipupiikin peppuun joka aiheutti vaan tosi kännisen olon. Sen voimin kärvistelin jonkun aikaa ennenkun kivut alkoi olla niin kovia että kroppa vaan tärisi ja tuntui että en voi edes hengittää supistuksen aikana. Osastolla en voinut enää muuta kivunlievitystä saada joten pakkasin tavarani ja kätilö lähti viemään mua synnytysosastolle.
Tiistain puolella klo 2.20 pääsin synnytyshuoneeseen jossa alettiin taas ottaa käyrää ja sain ilokaasua. Soitin miehelle joka ei onneksi ollut mennyt kotiin nukkumaan vaan oli äitinsä luona yökahvilla, oli muka nähnyt mun naamasta että synnytys lähtee käyntiin eikä viitsinyt mennä nukkumaan kun kuitenkin joutuu tulemaan synnärille. Puhelun jälkeen otin kätilön kehotuksesta TNS laitteen kokeiluun, mutta se tuntui lähinnä vaan häiritsevältä joten luovuin siitä nopeasti. 3.30 mies saapui sairaalaan ja supistukset oli tässä vaiheessa niin kovia että huusin ja oksensin kivusta. 4.30 tuli todella töykeä anestesialääkäri laittamaan mulle kanyylin selkään ja sain sitäkautta jotain kipulääkettä ja spinaalipuudutuksen. Puudutus vei kaikki kivut ja sain nukuttua. Kuudelta vauvan päähän tultiin laittamaan pinni jolla saatiin paremmin seurattua sydänääniä, sain epiduraalipuudutuksen ja tipan käteeni. Seitsemältä aloitettiin oksitosiinitippa. Tässä välissä supistukset alkoi tuntua taas kipeinä ja vauvan sydänäänissä oli laskuja. Itkin väsymystä ja sain toisen epiduraalin. Kymmeneltä oli kätilöiden vuoronvaihto ja sain onnekseni todella ihanan kätilön. Lääkäri tuli ottamaan vauvan päästä ph-arvoa jonka oton aikana vauvan sydänäänet lähti laskuun. Jouduin nelinkontin ottamaan maskista happea ja kätilöopiskelija työnsi vauvaa alakautta väkisin ylöspäin että saatiin sydänäänet normaaleiksi. Oksitosiini laitettiin tauolle sydänäänien laskun takia. Supistuskivut alkoi palata toispuoleisina ja huomattiin että kanyyli on huonosti selässä mutta sain silti lisää puudutusta. 12 maissa olin 3cm auki ja todella väsynyt, kuume alkoi nousta, en saanut syödä enkä juoda ja aloin jo toivoa sektiota mutta aloitettiin oksitosiinitippa uudestaan. 13.30 laitettiin uusi kanyyli selkään ja kahdelta olinkin jo 6-7cm auki. Vauvan sydänäänet reagoi oksitosiiniin laskuilla ja supistuksia tuli ilman taukoja. Sain maata vain oikealla kyljellä sydänäänien takia. Kätilö täytti papereita sektiota varten ja oksitosiini oli pakko laittaa tauolle, totesivat myös että mun lantio vaikuttaa ahtaalta alatiesynnytykseen. Neljältä olin 9cm auki ja lääkäri kävi tapaamassa, sovittiin että yritetään vielä jos voisin synnyttää alateitse. Viideltä sain antibioottitipan kuumeen takia ja lisää puudutusta. Aloitettiin oksitosiini uudestaan, kuudelta olin täysin auki ja sain alkaa hiljalleen ponnistaa omaan tahtiin. 19.00 käännyin puoli-istuvaan ja tuli käsky ponnistaa kaikin voimin. Paikalla oli kaksi kätilöä ja lääkäri ja ponnistusvaihe oli todella kivulias ja tuntui ikuisuudelta. Viimein 1.11. klo 19.55 syntyi pieni tyttö käsi leukaa vasten ja napanuora kaulan ympärillä, 3320g, 47cm ja apgarpisteitä 8. Istukka paineltiin ja vedettiin ulos ja tikkejä sain yhteensä 5, vauva sai panadolia koska itki kipua pitkän ponnistusvaiheen takia.
Vaikka välillä meinasi usko loppua ja näytti ettei koko hommasta tule mitään niin lopputulos oli kyllä paras mahdollinen <3 ja vaikka synnytys oli pitkä, ajoittain todella kivulias ja olin väsymyksestä sekaisin niin kyllä vaan tekisin kaiken sen uudestaan vaikka heti ens viikolla, on se oma vauva niin ihana ja rakas <3
Pikainen synnytyskertomus tänne julkisellekin puolelle, salaiselle puolelle olen kirjoittanut pitemmin.
Eli perjantaina 11.11. illalla mua alkoi supistella epäsäännöllisesti ja ei mitenkään kipeästi. Mies oli kuitenkin tosi väsynyt ja patistin sen varmuuden vuoksi nukkumaan jo klo 21 maissa. Mulla oli ollut torstai-iltana samanlaisia supistuksia mutta ne sitten loppuivat, joten en tiennyt tuleeko tälläkään kertaa hommasta mitään.
Klo 23.30 aloin kellottaa supistuksia ja niitä tuli alle 10min välein mutta olivat ihan siedettäviä vielä. Klo 00.15 soitin kuitenkin äidilleni, että tulee hoitamaan isompia lapsia ja samoin soitin synnärille 130km päähän, että lähdetään tulemaan kunhan lapsenvahti saapuu. Sitten herätin miehen ja laitettiin itsemme valmiiksi. Supistuksia tuli mutta eivät olleet mitään superkipeitä. Matkaan lähdettiin klo 01 aikalailla. Alkumatka meni hyvin, supistusten aikana en vaan voinut enää puhua. Siitä hiljalleen supistukset kuitenkin kipeentyivät ja tihenivät mutta autossa oli silti helppo vielä istua. Yhtäkkiä supistukset kuitenkin muuttuivat täysin helvetillisiksi ja niitä alkoi tulla peräjälkeen. Tuli aika tukala olo ja aloin hokemaan miehelle, että sattuu tosi paljon. Hetken päästä aloin hokemaan, että lapsi syntyy nyt. Mies soitti samantien hätäkeskukseen ja puhelun aikana mua vaan ponnistutti ja lapsivedet menikin sitten siihen auton penkille. Onneksi ambulanssi tuli nopeasti, synnärille oli ehkä 30km vielä matkaa. Ambulanssiin pääsin ja kipeää teki sekä ponnistutti todenteolla. Ambulanssihenkilökunta kielsi ties kuinka monta kertaa olla vaan ponnistamatta mutta ei siinä vaiheessa pystynyt enää pidättelemään. Poika taisi syntyä kolmella ponnistuksella. Ambulanssi saapui noin klo 2.20 ja poika syntyi klo 2.38. Siinä vaiheessa kun poika oli syntynyt paikalle tuli myös toinen ambulanssi. Onneksi kaikki meni hyvin ja vauvallakaan ei ollut mitään hätää. Mieluummin kuitenkin ambulanssiin synnytin kuin omaan autoon. Hälyt päällä synnärille mentiin kuitenkin ja siellä salissa sitten kätilö otti vastuun hommasta. Oma alapää otti vähän osumaa, joten jokunen tikki tuli.
Helpoin synnytys kolmesta synnytyksestäni oli tämä kuitenkin eikä jäänyt itselleni mitään traumoja. Toki pidän sairaalaa kaikista turvallisimpana paikkana synnyttää. Mitään tietoahan mulla ei ole esim ponnistusvaiheen kestosta tai siitä paljonko olen ollut milloinkin auki. Toinen synnytys luomuna oli tämä ja jos meille vielä lapsia tulisi niin luomuna mä menisin varmasti jatkossakin vaikka sairaalaan ehtisinkin (meillä on lapsiluku nyt täysi niin eipä tarvitse onneksi miettiä enää sairaalaan ehtimistä).
Eli perjantaina 11.11. illalla mua alkoi supistella epäsäännöllisesti ja ei mitenkään kipeästi. Mies oli kuitenkin tosi väsynyt ja patistin sen varmuuden vuoksi nukkumaan jo klo 21 maissa. Mulla oli ollut torstai-iltana samanlaisia supistuksia mutta ne sitten loppuivat, joten en tiennyt tuleeko tälläkään kertaa hommasta mitään.
Klo 23.30 aloin kellottaa supistuksia ja niitä tuli alle 10min välein mutta olivat ihan siedettäviä vielä. Klo 00.15 soitin kuitenkin äidilleni, että tulee hoitamaan isompia lapsia ja samoin soitin synnärille 130km päähän, että lähdetään tulemaan kunhan lapsenvahti saapuu. Sitten herätin miehen ja laitettiin itsemme valmiiksi. Supistuksia tuli mutta eivät olleet mitään superkipeitä. Matkaan lähdettiin klo 01 aikalailla. Alkumatka meni hyvin, supistusten aikana en vaan voinut enää puhua. Siitä hiljalleen supistukset kuitenkin kipeentyivät ja tihenivät mutta autossa oli silti helppo vielä istua. Yhtäkkiä supistukset kuitenkin muuttuivat täysin helvetillisiksi ja niitä alkoi tulla peräjälkeen. Tuli aika tukala olo ja aloin hokemaan miehelle, että sattuu tosi paljon. Hetken päästä aloin hokemaan, että lapsi syntyy nyt. Mies soitti samantien hätäkeskukseen ja puhelun aikana mua vaan ponnistutti ja lapsivedet menikin sitten siihen auton penkille. Onneksi ambulanssi tuli nopeasti, synnärille oli ehkä 30km vielä matkaa. Ambulanssiin pääsin ja kipeää teki sekä ponnistutti todenteolla. Ambulanssihenkilökunta kielsi ties kuinka monta kertaa olla vaan ponnistamatta mutta ei siinä vaiheessa pystynyt enää pidättelemään. Poika taisi syntyä kolmella ponnistuksella. Ambulanssi saapui noin klo 2.20 ja poika syntyi klo 2.38. Siinä vaiheessa kun poika oli syntynyt paikalle tuli myös toinen ambulanssi. Onneksi kaikki meni hyvin ja vauvallakaan ei ollut mitään hätää. Mieluummin kuitenkin ambulanssiin synnytin kuin omaan autoon. Hälyt päällä synnärille mentiin kuitenkin ja siellä salissa sitten kätilö otti vastuun hommasta. Oma alapää otti vähän osumaa, joten jokunen tikki tuli.
Helpoin synnytys kolmesta synnytyksestäni oli tämä kuitenkin eikä jäänyt itselleni mitään traumoja. Toki pidän sairaalaa kaikista turvallisimpana paikkana synnyttää. Mitään tietoahan mulla ei ole esim ponnistusvaiheen kestosta tai siitä paljonko olen ollut milloinkin auki. Toinen synnytys luomuna oli tämä ja jos meille vielä lapsia tulisi niin luomuna mä menisin varmasti jatkossakin vaikka sairaalaan ehtisinkin (meillä on lapsiluku nyt täysi niin eipä tarvitse onneksi miettiä enää sairaalaan ehtimistä).
Tämä on todella suppea kertomus, en oikein muista tarkalleen enää kaikkea..
La 12.11 klo 22:00 limatulppa irtosi.
Su 13.11 klo 0:00 ajamaan synnärille, tunnin ajomatkan aikana supistelee jo alle 10 min välein
Su 13.11 n. klo 01:00 synnärillä, käyrillä hetken ja vauvan syke "uninen". Tunnin(?) päästä osastolle ja käteen sain kipupiikin, joka ei auttanut yhtään.
klo 05:00 halusin epiduraalin (olisin saanut mennä suihkuun tai ammeeseen mutta siinä vaiheessa kivunlievitys lääkkeellisesti oli paras vaihtoehto) ja sen myös sain, ja siirryin synnytyssaliin
Tästä eteenpäin hatarat muistikuvat, alussa aukesin hitaasti ja sitten jossain vaiheessa olinkin enemmän auki, en muista kellonaikoja. Välillä kävin hoitajan avustamana vessassa, jonne ehkä pyörryin? Olin myös niin väsynyt kun en ollut nukkunut vuorokauteen, joten en senkään takia saanut pidettyä silmiä auki. Välillä vetelin ilokaasun ja hapen sekoitusta, mutta eipä juuri ollut apua, tuli lähinnä huono olo. Klo 12:00 aloin jo huutamaan sektion perään, sillä en vain jaksanut enää ponnistella. Vauvan sydänäänet olivat silti hyvät, joten ei minua sen koomin kuunneltu. Sain myös tasaisen väliajoin paniikkikohtauksia, olin aivan uupunut fyysisesti sekä henkisesti. Tästä ei edelleenkään paljoa muistikuvia. Sain johonkin aikaan kohdunkaulanpuudutteen, sekä oksitosiinia, joka aiheuttikin sen että supistukset hiipuivat. Lääkäri tuli pitkän huutamisen jälkeen katsomaan tilanteen ja päätti avittaa synnytystä imukupilla (pää ei meinannut ponnisteluista huolimatta syntyä sillä lippaa oli tiellä). Parilla vetäisyllä vauva VIHDOIN syntyi kello 19:15(!!!) Repesin pahasti, pitkä viilto emättimessä sekä 2. asteen repeämä välilihaan. Synnytyksen kesto 19 tuntia ja oli todella kivulias, traumaattinen ja uuvuttava kokemus. Lapsivuodeosastolla olin 5 päivää pelkästään vuodepotilaana, mies hoiti vauvan. Jälkikivut alapäässä ovat olleet järkyttäviä, ja näin 11 päivää synnytyksestä syön edelleen 3x1g panadolia päivässä. Sain myös erittäin pahoja paniikkikohtauksia osastolla, ja henkinen puoli oli aivan sekaisin. Tähän sain kerran rauhoittavan, sekä keskustelun psykiatrin kanssa. Säikähdin todella paljon omaa mielenterveyttäni, en tiedä johtuiko sairaalamiljööstä vai oliko hormonit totaalisen sekaisin.. Lisäksi oma fyysinen hyvinvointi oli niin huonoa, olin pitkälläni koko sen ajan, söinkin melkein selälläni. Lisäksi pidätyskykyni oli olematonta, ja tein tarpeeni alusastiaan, kerran jopa housuihini. Mies oli niiiiin korvaamaton apu tuona aikana, sai jopa kätilöiltäkin ja muulta henkilökunnalta suuret kiitokset!
Edit: Unohdin synnytyksestä sen oleellisen - hb tippui 70 ja mulle tiputettiin 2 pussia punasoluja. Säikähdin sitä tosi paljon kun lääkäri tuli seuraavana aamuna asiasta ilmoittamaan. Olin jotenkin tosi varma etten selviä..
Toivottavasti ajan kanssa pääsen synnytyskokemuksestani yli, käyn sitä läpi edelleen ihan päivittäin.
Että näin minulla. En ollut ihan hetkeen takaisin menossa. Silti Kysin henkilökunta ansaitsee kiitokset, aivan ihania kätilöitä!
La 12.11 klo 22:00 limatulppa irtosi.
Su 13.11 klo 0:00 ajamaan synnärille, tunnin ajomatkan aikana supistelee jo alle 10 min välein
Su 13.11 n. klo 01:00 synnärillä, käyrillä hetken ja vauvan syke "uninen". Tunnin(?) päästä osastolle ja käteen sain kipupiikin, joka ei auttanut yhtään.
klo 05:00 halusin epiduraalin (olisin saanut mennä suihkuun tai ammeeseen mutta siinä vaiheessa kivunlievitys lääkkeellisesti oli paras vaihtoehto) ja sen myös sain, ja siirryin synnytyssaliin
Tästä eteenpäin hatarat muistikuvat, alussa aukesin hitaasti ja sitten jossain vaiheessa olinkin enemmän auki, en muista kellonaikoja. Välillä kävin hoitajan avustamana vessassa, jonne ehkä pyörryin? Olin myös niin väsynyt kun en ollut nukkunut vuorokauteen, joten en senkään takia saanut pidettyä silmiä auki. Välillä vetelin ilokaasun ja hapen sekoitusta, mutta eipä juuri ollut apua, tuli lähinnä huono olo. Klo 12:00 aloin jo huutamaan sektion perään, sillä en vain jaksanut enää ponnistella. Vauvan sydänäänet olivat silti hyvät, joten ei minua sen koomin kuunneltu. Sain myös tasaisen väliajoin paniikkikohtauksia, olin aivan uupunut fyysisesti sekä henkisesti. Tästä ei edelleenkään paljoa muistikuvia. Sain johonkin aikaan kohdunkaulanpuudutteen, sekä oksitosiinia, joka aiheuttikin sen että supistukset hiipuivat. Lääkäri tuli pitkän huutamisen jälkeen katsomaan tilanteen ja päätti avittaa synnytystä imukupilla (pää ei meinannut ponnisteluista huolimatta syntyä sillä lippaa oli tiellä). Parilla vetäisyllä vauva VIHDOIN syntyi kello 19:15(!!!) Repesin pahasti, pitkä viilto emättimessä sekä 2. asteen repeämä välilihaan. Synnytyksen kesto 19 tuntia ja oli todella kivulias, traumaattinen ja uuvuttava kokemus. Lapsivuodeosastolla olin 5 päivää pelkästään vuodepotilaana, mies hoiti vauvan. Jälkikivut alapäässä ovat olleet järkyttäviä, ja näin 11 päivää synnytyksestä syön edelleen 3x1g panadolia päivässä. Sain myös erittäin pahoja paniikkikohtauksia osastolla, ja henkinen puoli oli aivan sekaisin. Tähän sain kerran rauhoittavan, sekä keskustelun psykiatrin kanssa. Säikähdin todella paljon omaa mielenterveyttäni, en tiedä johtuiko sairaalamiljööstä vai oliko hormonit totaalisen sekaisin.. Lisäksi oma fyysinen hyvinvointi oli niin huonoa, olin pitkälläni koko sen ajan, söinkin melkein selälläni. Lisäksi pidätyskykyni oli olematonta, ja tein tarpeeni alusastiaan, kerran jopa housuihini. Mies oli niiiiin korvaamaton apu tuona aikana, sai jopa kätilöiltäkin ja muulta henkilökunnalta suuret kiitokset!
Edit: Unohdin synnytyksestä sen oleellisen - hb tippui 70 ja mulle tiputettiin 2 pussia punasoluja. Säikähdin sitä tosi paljon kun lääkäri tuli seuraavana aamuna asiasta ilmoittamaan. Olin jotenkin tosi varma etten selviä..
Toivottavasti ajan kanssa pääsen synnytyskokemuksestani yli, käyn sitä läpi edelleen ihan päivittäin.
Että näin minulla. En ollut ihan hetkeen takaisin menossa. Silti Kysin henkilökunta ansaitsee kiitokset, aivan ihania kätilöitä!
Muokattu viimeksi:
Sadetuuli
Kommentoinnin ninja
Onpa ikävää että sinulle on jäänyt noin ikävä ja traumaattinen kokemus synnytyksestä. Tsemppiä ja paranemisia kovasti sinulle. Toivottavasti saat ihania kokemuksia vauvan kanssa
onnea pienokaisesta 
varpahat, rohkeasti jaoit raskaan synnytyskokemuksesi! Onneksi miehesi on ollut apuna vauvanhoidossa, sitä apua tarvitsee ja sen on ansainnut jokainen äiti synnytyksen jälkeen. Nauti nyt ihanasta vauvastasi ja anna itsellesi aikaa toipua henkisesti ja fyysisesti! Lepää ja hoida itseäsi ja käytä kaikki mahdollinen apu hyväksesi.
Unohdin synnytyksestä sen oleellisen - hb tippui 70 ja mulle tiputettiin 2 pussia punasoluja. Säikähdin sitä tosi paljon kun lääkäri tuli seuraavana aamuna asiasta ilmoittamaan. Olin jotenkin tosi varma etten selviä..
Toivottavasti ajan kanssa pääsen synnytyskokemuksestani yli, käyn sitä läpi edelleen ihan päivittäin.
Toivottavasti ajan kanssa pääsen synnytyskokemuksestani yli, käyn sitä läpi edelleen ihan päivittäin.